| Virallinen nimi | Siebensinn v.d. Demure | Rekisterinumero | VH25-011-0341 |
| Rotu | Hannover | Omistaja | Gabi VRL-12080, Demure |
| Sukupuoli | Ori | Kasvattaja | Demure |
| Syntymäaika | 15.06.2025 8v - 30.11.2025 |
Painotus | Esteratsastus |
| Väri, Säkä | Ruunikko, 170cm | Koulutustaso | 160cm |
Luonnekuvaus
Historia
Omistin kaksi hevosta, joiden ei voinnut kehua tulevan menestyksekkäästi palkituista suvuista. Lähinnä täydentääkseni hevoslaumaani päädyin astuttamaan tamman, Carissan, orilla Sidon. Voisihan vanhempia yrittää jälkeläisten avulla viedä hieman paremmalla menestyksellä laatuarvosteluihin joskus ja oli ne olleet kuitenkin hyviä kisahevosia. Varsasta odotin uutta esteratsua, mutta en kokenut saavani mitään ennenkuulumatonta käsiini. Tamman odotusaika sujui hyvin eikä ongelmia esiintynyt ja lopulta eräänä aamuyönä syntyi rotevahko ruunikko ori. Mielenkiinnolla jäin odottamaan varsan kasvua ja sitä, mitä tulevaisuus sille voisi vielä tuoda.
Luonne
Siebensinn on perinyt sopivassa määrin vanhempiensa piirteitä, joiden ansiosta se on varsin tasapainoinen perusluonteeltaan. Pohdin lempinimeä pitkään ja kaivelin jopa eri maiden miesten nimiä, jotka alkoivat s kirjaimella. Mikään ei vain ottanut osuakseen, joten lopulta keksin kutsua oria Beniksi. Hoitotilanteissa Ben on rauhallinen, mutta seurailee jatkuvasti ympäristöään ja harvoin viitsii torkkua. Harjailut ja varustamiset sujuvat helposti ja yhteistyökykyisesti. Taluttaessa Ben kulkee reippaasti, mutta huomioi ihmistä ja varoo kävelemästä yli.
Tarhauksessa elää melko hyvässä sovussa muiden lauman jäsenten kanssa. Nuorten orien laumassa ei varsinaista johtajaa vielä ole, enkä näe Benin sitä ikinä olevan. Benin mielestä parasta on rapsutus hetket kaverusten kesken. Ovela ori vain tuppaa hieman liian usein jäädä nauttimaan rapsuttelusta ja unohtaa rapsuttaa takaisin.
Ratsuna Ben on reipas, mutta pääasiassa luotettava. Se ei turhia säpsyile, mutta yllättävissä tilanteissa saattaa loikkia sivuhyppyjä. Esimerkiksi yllättäen tuulessa liehunut muovikassi aiheutti slaagin, mutta samaisen kassin ollessa paikoillaan ei Benistä syntynyt minkäänlaista reaktiota. Ben on lievästi sanoen herkkänahkainen. Hieman liian voimakkaat pohkeet ja kädet saavat sen aivan lukkoon ja pahimmassa tapauksessa peräpään ilmalentoihin. Sopivan ratsastajan kanssa liikkuu kuitenkin hienosti ja mielellään.
Esteillä Ben on tarkka ja ketterä. Se hyppää varmasti jokaisen esteen yli, mikäli ratsastaja ei epäröi selässä. Hypätessä ei niin vahvasti revi pelihousujaan, jos pohje napsahtaa hieman normaalia sietokykyä kovempaa, mutta liika on liikaa ja jatkuvalla potkimisella saa varmasti kaivettua peräpään lentonappulan esille. Vauhdin säätelyssä vaatii ratsastajan apuja, sillä muuten juoksisi kuin päätön kana esteeltä toiselle.
Maastossa Ben ei ole mikään maailman paras ratsu eikä todellakaan ykkösvalinta kenellekkään. Se on liian kiireinen rauhallisiin retkiin ja ei ymmärrä ettei siellä voi aina juosta tukka putkella. Ben säikkyy myös normaalia huomattavasti enempi kaikkea. Luultavasti sen takia, ettei sen kanssa olla viitsitty käydä maastoilemassa juuri yhtään.
Lastaaminen sujuu onglemitta, mutta matkustaessa Ben on kovaääninen ja potkuherkkä. Äänenvaimentimet korvissa se sietää matkustamista paremmin. Kilpailupaikoilla osaa käyttäytyä rennosti, mutta edelleen äänekkäästi. Olen säikähtänyt lukemattomia kertoja orin yllättäen huutaessa korvanjuuressa, koska sellaiseen ei kotona olla totuttu. Oman ratansa Ben suorittaa taidokkaasti ja antaen itsestään kaiken. Se ei stressaa yleisöä, valoja tai ääniä, mutta on toisinaan verryttelyssä hyppinyt sivuloikkia ties minkä tähden. Onneksi aina vain verryttelyissä, ei ikinä radalla ollessaan.
Sukutaulu
| i. Sidon of Evenstar ERJ-I, KTK-II, YLA1, HANN-I hann, 170cm, rn |
ii. Evenstar Skalitz hann, 170cm, rnkm |
iii. Skyborn Fury ERJ-I, PSB-III, EV-II hann, 168cm, rn |
iiii. Stand Up And Fight ERJ-II, Quality, Premier hann, 167cm, m |
| iiie. Rallying Cry KRJ-III hann, 167cm, m |
|||
| iie. Namárië Lash hann, 168cm, km |
iiei. Fight On! ERJ-I, YLA2, First Champion, Bronze Premium hann, 167cm, rn |
||
| iiee. Beyond Within ERJ-I, Premier hann, 172cm, km |
|||
| ie. Champagne Couture PSB-III, EV-I hann, 169cm, rn |
iei. Pauwau Chester ERJ-I, HANN-I hann, 168cm, rt |
ieii. Cardoso ERJ-I, HANN-II hann, 169cm, rnkm |
|
| ieie. Weltraum Luxus ERJ-I, HANN-II hann, 167cm, rn |
|||
| iee. Fanatic Couture ERJ-I, YLA3, HANN-I hann, 168cm, trn |
ieei. Ferraro ERJ-I, YLA2, HANN-II hann, 172cm, rn |
||
| ieee. Diamond Trix ERJ-I, PSB-III, HANN-II hann, 165cm, trn |
|||
| e. Wareham Carissa EV-I, KTK-II, ERJ-I hann, 166cm, rn |
ei. Ramant Cocojet hann, 167cm, trn |
eii. Conquistador Oak hann, 168cm, rn |
eiii. Cryptum II hann, 169cm, rn |
| eiie. Jade die Libelle ERJ-I hann, 165cm, rt |
|||
| eie. Ce's Rawenna hann, 165cm, rt |
eiei. Wotan Raw ERJ-II, KERJ-II hann, 164cm, rn |
||
| eiee. No Idea ERJ-I, KERJ-II hann, 165cm, rt |
|||
| ee. Marinance Rest KTK-III hann, 166cm, rn |
eei. PB Marathon II hann, 165cm |
eeii. Severus Snape GER ERJ-III hann, 167cm, m |
|
| eeie. Ravishment of Hades ERJ-II, YLA2 hann, 161cm, rn |
|||
| eee. Dominance 13 hann, 167cm |
eeei. VIR MVA Ch Domiro KTK-I, YLA2, ERJ-II, HJL-II hann, 167cm, tprn |
||
| eeee. Wieso Simone hann, 173cm |
Sukuselvitys jos on tai tarvitsee.
Jälkeläiset
| Nimi | Rotu | Syntymäaika | Vanhempi | Meriitit |
|---|---|---|---|---|
| t. Sieglinde v.d. Demure | hann | 15.05.2026 | Wareham Viktorina |
Kilpailut
Porrastetut kilpailut
Esteratsastusjaos (ERJ)
Taso: 10 / 10
Kokonaispisteet: 6600.92
Ominaisuuspisteet
hyppykapasiteetti: 2179.5
rohkeus: 2227.4
kuuliaisuus ja luonne: 2194.02
Päiväkirja & valmennukset
Ben eskarilainen
Ben kääntyy pian 3-vuotiaaksi ja olemme aloittaneet ratsueskarin alkeet. Ori on suhtautunut uusiin varusteisiin hyvin ja liikkuu sujuvasti niiden kanssa. Aluksi opettelimme liinassa kulkemaan varusteiden kanssa ja haimme tutut ääniavut mukaan tähän uuteen tilanteeseen. Tämän jälkeen aloimme totutella vierellä hääräämiseen, hyppelyyn, jakkaraan ja erinäisiin heilumisiin yläpuolella. Ben on ottanut kaiken aika hyvin, vaikkakin etenkin heilutteluiden kanssa alkuun on jännittynyt. Toistoilla jännittyneisyys on saatu pois lähes kokonaan.
Seuraavaksi alamme harjoitella painon ottoa selkään, jonka myötä etenemme pikku hiljaa kohti selässä istumista. Mutta sitä ennen jatkamme vielä tovin nykyisten harjoituksien parissa. En näe syytä, miksi pitäisi pitää kiirettä varsan tai juniorin koulutuksessa, kun hitaasti pohjustaen lopputulos on aina parempi.
Ratsueskarin ohessa olemme jatkaneet ohjasajoa sekä irtohypytyksiä. Ben on kehittynyt huikeasti ja sillä on selvästi kykyjä tulevaa esteuraa silmällä pitäen. Useimmiten esteillä Ben on vauhdikas, mutta ei kuitenkaan kaahaa esteiden läpi kiitolaukalla. Ääniavut menevät läpi todella hyvin. Kyllä tästä vielä tullaan pääsemään kilparadoille joskus.
Seuraava merkittävä tapahtuma Benin elämässä on estevarsojen laatuarvostelu. En vielä ole varma lähdetäänkö Benin kanssa kahdestaan matkaan vai saammeko jonkun toisen lupaavan juniorin mukaamme. Laatista varten olemme harjoitellut esittämistä sekä hieman normaalia viikkorytmiä useammin irtohypytystä, jotta arvostelu sujuisi paremmin kuin hyvin. Toivon, että Ben pääsisi ykköspalkinnolle, mutta en pety, jos kotiin viemisenä on kakkospalkinto.
Nuori opiskelija
Noin 2-vuotiaan Benin elämään kuuluu rentoutumista poikaporukassa. Tai ehkei se aina ole yhtä rentoutumista, mutta sentään vapaata oppimisesta. Vapaapäivien välissä sillä on ollut opiskelu hommia. Ben on päässyt opettelemaan maastakäsittelyä, ohjasajoa sekä irtohypytystä. Virtaa sillä riittää kaikkeen ja erittäin innostuneesti lähtee aina harjoituksiin. Ohjasajon avulla olemme saaneet opeteltua ääniapuja sekä ohjaamista, jotka alkavat luonnistua oikein näppärästi. Jarrut meinaa välillä olla hieman hukassa, mutta taluttajan avustuksella pidätteet sekä hidastavat ääniavut ovat menneet perille ja useimpana kertana sujuu nyt jo ilman taluttajaakin.
Irtohypytyksestä Ben nauttii täysin rinnoin. Se rakastaa sitä, kun saa juosta esteelle ja lentää yli. Orin tekniikka on aika kivan näköinen ja se pärjää melko itsenäisesti. Olemme kokeilleet hieman erilaisia esteitä sekä liittänyt joitain koristeita kylkiäiseksi. Ensimmäisellä kerralla, kun laitoin koristepuskan, joka on muovia, esteen vierelle, pysähtyi Ben puuskuttaen tuijottamaan sitä. Hetken epäröityään se kuitenkin uskaltautui lähestyä koristetta ja mitäpä vielä.. Ori nappasi muovirehun suuhunsa, yritti syödä ensin sitä, kunnes pomppasi muovinen vihreä mötikkä suussaan paikoiltaan esteen yli ja jatkaen siitä päätään viskellen. Muovinen pusikko raukka oli entinen Benin käsittelyn jäljiltä. Mutta toistamiseen ei Ben enää pahoinpidellyt koristeita onneksi, sillä ei siitä tarvitse tapaa saada.
Kunhan Ben alkaa kääntyä kolmatta ikävuottaan kohti, aloitamme ratsueskarin. Uskon Benin tulevan selviämään siitä erinomaisesti, sillä minkäänlaista työmotivaation puutetta ei ole ilmennyt. Beniä on käsitelty paljon ja se on oikein helppo hoitaa, jonka lisäksi ohjasajoon käytetyn juoksutusvyön sekä suitsien varustamiset on sujunut hyvin joka kerta. Sen pohjalta uskon, ettei mitään isompia ongelmia synny kun harppaamme koulutuksessa uudelle tasolle.