Demure

Orini Turquoise Couture oli lähes valmis paketti laatuarvosteluita kiertämään, mutta jälkeläisiä se kaipasi, jotta saisi edes hieman pisteitä niistä. Olihan sillä jo yksi, mutta halusin pelata varman päälle. Omat tammat eivät kuitenkaan sopineet orin kanssa yhteen, joten lähdin kyselemään muilta kasvattajilta ja lopulta sainkin kahdelta kasvattajalta tarjouksen. Toinen niistä oli Warehamin Tuulian omistama Darkwood Ophelia. Minulla oli tammasta jo yksi jälkeläinen, jolta taas oli kolme jälkeläistä ja kaikki asuivat tallissani. En kuitenkaan välittänyt siitä, aina löytyisi muita sukulinjoja näille mikä tosin tietäisi taas jalostusorien ja leasing tammojen etsintää toisaalta. Mutta halusin tälle varsalle vanhemmat, jotka oli kantakirjattu ja se oli suurin syy valita Ophelia emäksi.
Lähetin pakasteen Warehamiin, jossa tamma siemennettiin onnistuneesti. Toivoin saavani tammavarsan, koska jostain syystä oreja tuntui syntyvän tiheään tahtiin. Toiveeni kuultiin ja hieman vajaan vuoden kuluttua pieni tammavarsa näki maailman ensimmäisen kerran. Matkustin pariin otteeseen katsomaan uutta varsaani, kunnes reilun puolentoista vuoden kuluttua matkasin hakemaan tammavarsan kotiin.

Sanjaksi kutsuttu tamma on rauhallinen, mutta hieman varautunut vieraita kohtaan. Sen kanssa on helppo työskennellä, kunhan luottamuksen on ansainnut. Omien ihmistensä kanssa Sanja on rento ja helppo käsitellä, mutta vieraille se saattaa luimia ja irvistellä. Hoitaessa seisoo rauhallisena ja saattaa tuuppaista päällään edestä kulkiessa. Kaviot nousevat niin puhdistettavaksi kuin myös kengitettäväksi, kunhan paikalle saadaan jo tutuksi tullut kengittäjä. Varusteiden kanssa ei ole ongelmia. Vieraamman ihmisen kanssa kiemurtelee harjauksessa, ihan kuin olisi herkkänahkaisin eläin maan päällä. Varustaessa kiemurtelee, pullistelee ja pahimmillaan huitoo takasellaan. Harvoin kuitenkaan vieraat ihmiset työskentelevät Sanjan kanssa.

Taluttaessa kulkee rauhallisesti ja isoin murhe on saada tamma eteenpäin, jos se saa päänsä laskettua ruohotuppaalle. Ahneus onkin ehkä suurin ongelma jopa tuttujen ihmisten parissa, sillä tammasta löytyy yllättävän paljon voimaa pitää päänsä juuri siellä missä haluaa. Tarhauksessa elää sopuisasti muiden kanssa, mutta heiniltä ajaa toisia pois. Etenkin silloin, kun heinät alkavat loppua. Usein ruokailun aika meneekin siihen, että Sanja syö suullisen sieltä ja suullisen täältä käyttäen aikaansa siirtyäkseen kasalta toiselle hätistämässä toisia. Raukka ei ymmärrä, että kyllä muut löytävät aina sen vapautuneen heinäkasan. No saavatpahan liikuntaa ja kyllä ne syödäkseenkin saavat eivätkä näe nälkää.

Ratsuna Sanja on alkuun tahmea ja vaatii paljon herättelyä työntekoon. Pitkillä alkuverryttelyillä saa ihmeitä aikaan ja loppujen lopuksi laiskuuden alta kuoriutuu oikein hienosti itseään kantava ja liikkuva hevonen. Askellajit ovat rytmikkäitä ja tasaisia ja Sanjan kokoaminen on helppoa verryttelyiden jälkeen. Sileällä kyllästyy kuitenkin nopeasti pyörimään aina vain samoja ympyröitä, joten monipuolisilla tehtävillä liike pysyy hyvänä ja Sanja yhteistyökykyisenä.
Esteillä on aktiivinen ja reipas, mutta vaatii siltikin ne hyvät verryttelyt. Ratsastajan on oltava jatkuvasti tilanteen tasalla, sillä Sanja vetää muuten esteestä ohi jos ohjaus ei ole kunnossa. Varmasti se kuitenkin hyppää, mutta jos jättää ohjaamatta ei se suuntaa seuraavalle vastaantulevalle vaan kaartaa vaikka 180 astetta jos on tarpeen. Teknisesti kuitenkin hyppää sujuvasti ja osaavasti.
Maastossa kulkisi miellään turpa kiinni jokaisessa pusikossa ja mikäli sellaiseen ehtii päänsä vetäistä on yksi työmaa saada tamma jälleen liikkeelle. Talviaikana myös kuivat risut kelpaavat oikein hyvin, jos havuja ei läheltä löydy. Muuten kulkee kyllä oikein rennosti ja luotettavasti, joskin hitaanpuoleisesti.