Valmennukset
10.05.2018, valmentanut VRL-14568
Pirteän oloinen pieni puoliveritamma ravasi kevyin, kimmoisin askelin maneesissa. Hevosen nimi oli Shonda, ja se oli kyllä hauskin ilmestys pitkään aikaan. Simpsakka olisi varmasti hyvä sana kuvaamaan pikkutammaa. Ratsastajanaan sillä oli Maura, joka jo verrytteli hevostaan ravissa pyöräytellen paljon ympyröitä. Väsymättömän oloinen hevonen teki tarkasti saamiensa apujen mukaan, välillä se lehahti pohkeesta eteenpäin kuin pikkulintu. Shondan ja Mauran kevyttä, saumatonta menoa oli ilo katsella.
Laukassa verryteltiin myös erikokoisilla ympyröillä, sekä taivutellen hevosta välillä myös ympyrältä ulospäin. Energinen hevonen kaipasi tekemistä jatkuvasti, sen tahti oli säpäkkä.
“Koeta rauhoittaa vähän, istu itse syvemmälle ja ajattele pitemmät jalat… Noin, myötää vain sille, se kyllä pysyy asetuksessa vaikka annatkin hiukkasen tilaa pikkuhetkeksi.” Laukka tuntui olevan hevosen vahvuus, sen askellus polki hienosti kun se oli lämmitelty ja ratsastettu tasaiseksi. Laukka oli lennokas ja kevyt, sellainen, josta hienot laukanvaihdot on tehty. Vinkkasinkin Mauralle, josko jatkaisimme laukkatyöskentelyä vaikkapa niillä laukanvaihdoilla.
Lävistäjälle tullessa laukan on jo oltava kunnossa, tiiviinä pakettina. Kun kulman jälkeen lähtee kääntämään, on temmon pysyttävä samana jokaisella askeleella. Ja kun hevonen on suora, pyydetään laukanvaihto jos toinenkin, mieluiten vaikkapa viisi. Sen jälkeen suoristetaan ja palataan siististi, kiirehtimättä takaisin uralle. Shondan ja Mauran laukanvaihdot olivat lennokkaita, tyylissä ei ollut mitään moittimista. Niitä ei vain meinannut mahtua lävistäjälle haluttu määrä, koska hevonen karkasi kulman jälkeen pitemmälle laukalle, kuin aluksi oli suunniteltu.
“Pohjusta enemmän! Ota vaikka muutama lävistäjä ilman vaihtoja, pidä tahti tasaisena ja ratsasta jokainen askel tarkkaan. Tarkkana!” neuvoin, ja ratsukko tulikin kaksi lävistäjää tasaisessa laukassa. Kolmannella lävistäjällä vaihtoja tulikin toivottu määrä, ja Mauran ratsastettua takaisin uralle sai Shonda kehuna ohjiinsa reilun myötäyksen. Muutama lävistäjä saatiin useammallakin vaihdolla, mutta maneesin seinät alkoivat tulla vastaan vaikka hevonen kuinka kokosi ja polki. Ratsukko sai paljon kehuja mainioista, vaivattoman näköisistä vaihdoistaan, jotka olivat kyllä todellinen ilo silmälle. Helppoa kuin heinänteko, vissiinkin.
Ravissa värkättiin vielä muutamia avotaivutuksia, Shonda väläytteli hienoa liikettä myös ravissa. Lopuksi se ratsastettiin rennoksi eteen ja alas, hyvän pätkän saatuaan sai Maura siirtää ratsunsa käyntiin, heittää jalustimet jalasta ja antaa tammalleen vapaat ohjat.
Päiväkirja
02.11.2022, kirjoittanut omistaja
Saksan syksy oli jo tovin tarjoillut parastaan. Koko alkusyksy on ollut lämmin ja kuiva, ja ruska alkoi olla kauneimmillaan. Olinkin pyrkinyt ottamaan ilon irti ulkokeleistä niin kauan kuin se vain olisi mahdollista - kohta kuitenkin alkaisi pitkä ja pimeä hallikausi, jolloin maneesin seiniä saisi tuijotella enemmän kuin tarpeeksi. Siksipä hevoset oli päässeet urakalla sekä maastoilemaan, että treenaamaan kentällä - ja täytyy myöntää, että itse kukin on tuntunut nauttivan siitä.
Shondalla oli ollu jo tovin hieman kevyempää treenissä. Sillä on maastoiltu paljon, ja tehty vain kerran pari viikossa treeniä kentällä - silloinkin vaan enemmän hölkkäilty. Shondalla on takanaan jo vaikuttava kisaura ja monta varsaakin, joten se on jäänyt tietyllä tapaa hieman "varhaiseläkkeelle." Ja Shonda on tuntunut jopa nauttivan siitä, että se saa samoilla pitkin ohjin metsäteillä ilman sen suurempia paineita.
Olin aloittanut aamun jo maastoilemalla useamman hevosen, ja Shonda saikin olla nopean lounastauon jälkeen seuraava ratsastettava. Vaikka olinkin päättänyt aamulla käyttäväni päivän maastoillen, alkoi sisäinen kouluratsastaja kuitenkin hiukan kaivata jo kunnon ratsastamista. Varsinkin, kun olin aina tykännyt tehdä Shondan kanssa vaikeampia juttuja. Ehkä muutama kokoaminen mielenvirkistykseksi?
Päädyin kuitenkin aloittamaan treeenin aloittelemalla sen maastossa. Kävelin pitkät alkukäynnit pitkin ohjin - Shonda on yksi niistä hevosista tallissamme, jonka kanssa pystyn oikeasti rennosti maastoilemaan. Ja se on ollut sellainen siitä asti, kun sain tamman luottamuksen puolelleni. Shonda oli hyväntuulisena liikenteessä, ja siinä oli mukavasti energiaa. Keräilin hieman ohjia käteen ja pyysin tamman ravaamaan. Keventelin naureskellen Shondalle sen pöristessä menemään - tamma ei ollut pitkään aikaan tuntunut niin hyvältä. Otin muutaman pätkän laukkaa, enkä malttanut olla kokeilematta muutamaa laukanvaihtoa. Shonda tuntui piristyvän päästessään tekemään pitkästä aikaa oikeita asioita - vaikkakin maastossa. Pakkohan sitä oli sitten kokeilla myös sarjoja. Ensin vaihdot joka kolmannella, sitten siitä suoraan joka toisella, ja muutama jokaisen askeleen vaihto perään. Ja olihan se ihanan helppoa. Nousin kevyeeseen istuntaan ja taputtelin Shondaa antaen sen venyttää hieman kaulaa ja askelta. Siirsin tamman käyntiin ja annoin sille hetkeksi pitkää ohjaa.
Tovin käveltyäni keräsin taas ohjia käteen, ja tein käynnistä muutaman askeleen piaffia. Shonda pärski tyytyväisenä, jonka jälkeen siirsin sen piaffista passageen. Shonda polki hienosti ja terävästi, eikä siinä tuntunut ikä eikä takana ollut kevyempi jakso juuri ollenkaan. Passage oli aina ollut tamman vahvuus, ja yksi niistä syistä, minkä takia tamman halusin aikanaan ostaa. Se on tilanteessa kuin tilanteessa pyöreää, symmetristä ja ilmavaa. Naurahdin mielessäni - vieläköhän tamma pitäisi käyttää jossain kisoissa, ihan vain mielenvirkistykseksi. Samaan aikaan Shonda pärskähti - kuin lukien ajatukseni. Nousin keventämään ravia ja heitin ohjat pois antaen tamman lähteä reippaasti eteen taputellen tammaa kaulaa samalla. Kyllä maastossakin saa ilmeisesti kouluratsastaja tarpeensa tyydytettyä.
31.03.2019, kirjoittanut Jannica
Päässäni pyöri kaikenlaisia ajatuksia Mauran pyydettyä ratsastamaan
minua hannovertamma Shondaa. Se oli tunnettu yhden ihmisen hevosena,
enkä ollut ihan varma miksi selkään piti toinen ratsastaja laittaa, kun
ei tamma siitä yhtään pitänyt, tai ainakin harvassa olivat ne henkilöt,
jotka tamma omistajattarensa lisäksi sinne kunnialla päästi
työskentelemään. Työntekijä oli laittanut tamman kuntoon saapuessani ja
se nökötti puoliunessa käytävällä, kunnes hoksasi minut. "Ahaa, uusi
uhri" se näytti ajattelevan puhaltaessaan lämmintä ilmaa ojennetulle
kädelle. Onneksi tamma ei ainakaan ollut mikään ihmissyöjä, tuhahdin
suunnatessamme kohti kenttää. Meidän onneksemme suunnaton tuuli oli
kaiken lisäksi tänään riesana ja oli saanut keväisestä kelistä
huolimatta pukeutua kevyttoppatakkiin ratsastusta ajatellen. Täytyy
kyllä sanoa, että nyt oli tänä vuonna Saksan kevät myöhässä, yleensä
täällä oli jo täysi kesä kalenterisivun käännyttyä huhtikuun puolelle.
Onneksi soitto Mauralta ei ollut tullut seuraavana päivänä, muuten
olisin varmaankin pistänyt sen aprillipilan piikkiin. Sellainenhan tämän
täytyi olla, katsoin epäluuloisesti metriheikkiä, jota talutin
verkkaisesti kohti kenttää. Nainen kehtasi vielä nimittää sotanorsun
kokoista hevostaan pieneksi! Tässä ei kyllä muuta pientä ollut kuin
kaviot, katsahtaessani tummaa tammaa, jonka ohjasin portin sisäpuolelle.
Meni hetki, ennen kuin keksin miten sen sulkumekanismi toimi. Saatuani
sen viimein kiinni Shonda vaikutti melko tylsiintyneeltä ja katsahti
minuun pitkien ripsiensä alta kuin kysyen, että mikäs tässä nyt kesti.
Talutin tamman kaartoon ja yritin nousta kyytiin.. Noh, eihän siitä nyt
poniratsastajalla mitään tullut ilman jakkaraa. Eikä sellaista kyllä
näkynyt missään. Ei kai auttanut kuin taluttaa hevonen aidalle ja nousta
siitä kyytiin, veikkaukseni meni yllättäen pieleen, kun olin jo
tuskaillut miten sinne kyytiin pääsisi: tamma nimittäin seisoi kuin
tatti toimituksen ajan. Kaippa se sitten oli tottunut myös lyhyisiin
ratsastajiin ja heidän kuhnailuihinsa.. Päästyäni vihdoinkin kipuamaan
kyytiin aloittelimme pikaisen kävelyn jälkeen ravailemalla kevyellä
tuntumalla, siltä varalta, että varaston kupeessa sattuisi asumaan
mörkö, joka saattoi kuulemma sinne ilmestyä aina välillä. Tällä kerralla
olin kuitenkin varustautunut ja sisäpohkeen avulla saatiin mörkökin
selätettyä niin hyvin, ettei sitä alun käyntikierrosten jälkeen enää
näkynyt ikkunoista kurkkimasta. Tamma alkoi yllättävän hyvin keskittyä
työntekoon, vaikka huijaisin itseäni, jos väittäisin sen olleen missään
kohden tuntia mitenkään helppo.
Aloittelimme varsinaisen ratsastuksen tekemällä avotaivutusta käynnissä
pitkätsivut, sitten istuin harjoitusravissa edelleen satulassa ja teimme
keskihalkaisijalle samaa tehtävää, ettei neiti hermostuisi saman
jauhannasta. Täydellisyydenhakuisuus oli ainakin meille yhteistä tamman
tuhahdellessa avotaivutuksen jälkeen, kuin sanoen ettei tämä kyllä
kelpaa, uudelleen! Samaa mieltä olin itsekin ja käänsin pitkänsivun
alussa jälleen avotaivutukseen. Tällä kertaa se meni nappiin ja tein
ison keskiympyrän vielä keventäen ravissa, josta jatkettiin kahdeksikon
mallissa suoraan toiselle ympyrälle. Otin kahdeksikolla muutamat ympyrät
laukkaa vielä vaihtoineen keskikohdassa, joiden jälkeen olikin aika
hieman levähtää. Olimme molemmat jo puolivälissä tuntia aivan hikisiä,
Shonda lämpimän kevätkelin vuoksi ja minä itse työskentelyn työläyden
sekä tamman suuren askeleen vuoksi.
Toki Maura oli sanonutkin että se olisi iso, mutten olisi uskonut sitä
näin lentäväksi. Meni lähes koko tunti siihen, että sain rentouduttua
raviaskeleen mukana, lähdin aina liikaa vähän lantiolla joustamaan
ravissa, josta huomasin tamman jännittyvän. Sitten kun sain oman
kehonhallinnan paremmaksi parani yhteistyökin ja ratsu alkoi antamaan
kivasti periksi niskasta ja myötäsi eteen-alas. Lopputunnin
laukkaharjoituksista meinasi tuulen takia tulla melkoinen fiasko, joten
päädyin pysyttelemään lopussakin laukkaamisen ajan vain ympyrällä.
Huolellisten loppuverryttelyjen jälkeen kävelytin tammaa puolisen tuntia
lähimaastossa, jossa se seurasi minua kuin koira silmät ummessa. Taisi
kuitenkin olla ihan kivaa? Hymyilin tallipihassa Shondalle rapsuttaen
sitä korvan takaa ja ojentaen ohjat tallityöntekijälle poislaittoa
varten.
14.12.2017, kirjoittanut omistaja
Helppoa ei ole ollut, se täytyy myöntää. Tosin, en helppoa elämää odottanutkaan, Mutta välillä vaan ne arjen pienetkin askareet tuntuvat vähän liiankin vaikeilta. Suuremmilta haavereilta on onneksi vältytty, mutta välillä on kyllä oikeasti jouduttu laittamaan ihan tosissaan kova kovaa vastaan.
Lisäksi Shondaa ei suostu kukaan muu ratsastamaan, kuin minä. Toisaalta, alkaa vähän tuntua siltä, ettei Shonda oikein itsekään tykkää tehdä kenenkään muun kanssa töitä, kun minun. Tähän mennessä olen ainut, joka sen kanssa on jaksanut käydä skaban loppuun siitä, tehdäänkö töitä vai ei. Hermoja raastavasti se kyllä välillä jaksaa minuakin testailla, kuin muistuttaakseen olevansa edelleen se sama kovapäinen tamma. Tosin äkkiä se sitten myös muistaa, kenen kanssa skabaileekaan. Viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta nämä vastoinkäymiset tuntuvat tosin helpottavan, ja nykyään hyviä päiviä on huomattavasti enemmän, kun niitä huonoja.
Käytettiin Shonda myös näyttelyissä, joissa se valittiin Best in Show 4 voittaen oman luokkansa. Itsevarmasti se oli haastamassa riitaa jokaikisen muun hevosen kanssa - erityisesti orien. Ehkä Shonda on edellisessä elämässä ollut joku laumaa johtava villiori, jolle kaikki on alistunut. Ainakin se käyttäytyy välillä juuri sen mukaisesti. Tai sitten se on oman elämänsä Rautarouva.
10.11.2017, kirjoittanut omistaja
"Anna kun arvaan.. Sä ostit taas kerran yhden hevosen vain nimen perusteella?" Riley tokaisi kuullessaan minkä niminen hevonen talliin olisi saapumassa. Välillä inhosin sitä, miten hyvin se pentu tuntee mut. Tottapuhuen asiahan oli juurikin niin. Taas kerran olin ollut niinsanotusti mainoksen uhri. Tilanne oli sama, kuin aiemmin ostamani Potter-ponien kanssa. Mutta minkä ihminen heikkouksilleen voi - toiset ihmiset ovat heikkona kenkiin, toiset laukkuihin. Jotkut viiniin, jotkut koruihin. Mun heikkous on ehdottomasti hevoset, joiden nimet tekee muhun vaikutuksen. Varsinkin, jos ne on nimetty jonkun asian mukaan, joka kolahtaa ja kovaa. Greyn Anatomia kolahtaa, ja todella kovaa. Onneksi tamma on myös nätin värinen.
Onneksi kyseessä oli koulutettu tamma, joka osasi saapumishetkellään muutakin kuin vain pitää ratsastajan juuri ja juuri selässään, toisin kuin suuri osa talliin astuvista hevosista. Orimaisen isolla egolla varustettu pieni tamma oli kuitenkin tehnyt syvän vaikutuksen juuri kovan luonteensa ja järkkymättömän tahtotilansa takia. Ja hei - Shondan passage.. Tarvitseeko siitä edes mainita? Kyllä mä vielä Rileylle näytän,
että välillä osaan tehdä myös hyviä ostoksia.
