Päiväkirja

18.10.2022, kirjoittanut omistaja
Saksan syksy oli jo tovin tarjoillut parastaan. Koko alkusyksy on ollut lämmin ja kuiva, ja ruska alkoi olla kauneimmillaan. Olinkin pyrkinyt ottamaan ilon irti ulkokeleistä niin kauan kuin se vain olisi mahdollista - kohta kuitenkin alkaisi pitkä ja pimeä hallikausi, jolloin maneesin seiniä saisi tuijotella enemmän kuin tarpeeksi. Siksipä hevoset oli päässeet urakalla sekä maastoilemaan, että treenaamaan kentällä - ja täytyy myöntää, että itse kukin on tuntunut nauttivan siitä.

Olin alun perin aamulla suunnitellut ratsastavani kaikki hevoset kentällä, mutta päivän kolmannen ratsun selässä tein suunnitelmanmuutoksen – tänään olisikin maastoilupäivä. Päivän neljänneksi ratsukoksi valikoitui Dreamy – ja ori saisi olla viimeinen ennen nopeaa lounastaukoa. Täytyy myöntää, etten ollut lähtökohtaisesti kovin innostunut ajatuksesta Dreamyllä maastoon, sillä ori on aina ollut vähän raskas maastoiltava.. Se ei malttaisi kävellä, se ei oikeastaan malttaisi ravatakaan. Se ei sinäänsä halua mennä täysiä, mutta ei kyllä himmaillakaan. Sen kanssa ei ikinä tiedä, millä mielellä ori on lähdössä tänään maastoon. Onneksi se ei pelkää mitään – sehän tästä vielä puuttuisi.

Noustessani pihalla selkään ja kääntäessäni sen kohti maastolenkkiä, alkoi ori steppailemaan malttamattona. Huokaisin syvään – lähtötilanne ei ainakaan ollut tänään puolellani. Mukaan toisella orilla lähtenyt ratsuttajani Riley naureskeli vieressä – hänen päivän ratsunsa Dimitri käveli leppoisasti pitkin ohjin, eikä näyttänyt välittävän tuon taivaallista maastokaverinsa pinkeilystä. Yritin taputella ja rauhoitella allani pörisevää oria, mutta tulin pian siihen tulokseen, että kävely näin alkuvaiheessa olisi aivan mahdoton ajatus – ilmeisesti viileämmät syysilmat olivat tehneet Dreamystä entistä mahdottomamman. ”Ehkä käyn kuitenkin hetken kentällä, ja lähdetään sitten? Eihän tässä ole mitään järkeä”, puuskahdin Rileylle. Riley nyökytteli ymmärtäväisesti, ja siirryttiinkin aloittamaan päivän treeni kentällä.

Dreamy tuntui alusta asti mukavan vetreältä, ja aloitinkin treenin tekemällä paljon sivuttaislinjoja kentän poikki matalassa verryttelymuodossa. Pitkillä diagonaaleilla pohkeenväistöä, hiukan sulkutaivutuksia eri linjoilla ja muutamia avotaivutuksia. Välillä kokosin ravia hiukan passagemaiseksi, ja välillä ratsastin taas enemmän eteen. Dreamy oli kokoajan kivasti menossa ja tuntui todella hyväntuuliselta. Laukassa jatkoin samalla teemalla tehden pitkiä linjoja sivuttaisliikkeitä, sekä vastalaukkaa. Myös laukassa vaihtelin kokoamisastetta hieman fiiliksen mukaan. Kun pahin energiapiikki tuntui olevan ohitse päätin ottaa uusintayrityksen maastoilun suhteen. Riley oli niin uppoutunut treeniin Dimitrin kanssa, joten päätettiin lähteä yksin.

Kävihän se vieläkin vähän kuumana maastolenkille lähtiessä, mutta nyt tässä touhussa oli jo joku järki. Koska Dreamyn kroppa oli hyvin verrytelty kentällä, annoin sen lähteä samantien juuri sellaista ravia, kuin se itse halusi mennä. Ei se montaa raviaskelta ehtinyt ottaa, kun tarjosi jo laukkaa. Annoin sen sitten laukata. Ei se kauaa jaksanut kovaa mennä – ehkä se kovaa meneminen ei ollutkaan niin kivaa Dreamyn mielestä, kuin alun perin ajatteli. Laukkaamisen jälkeen otettiin uusintayritys myös loppukäyntien suhteen. Tässä vaiheessa Dreamy malttoi jo kävellä melko rauhakseltaan – mission completed.

24.05.2018, kirjoittanut omistaja
Täytyy myöntää, etten voittanut tässä luonnelotossa. Dreamy on - kaikista toiveistani huolimatta - perinyt emältään naurettavan ison egon. Siinä missä ori selkeästi on oman elämänsä superstara, kuvittelee se olevan yhtä iso tähti muidenkin elämässä. Sitä ei sinäänsä hetkauta mikään ympäristössä, ja hyvin nuorestaan iästä huolimatta se on omaksunut vanhemmille kehäketuille ominaisen esiintymishalun.

Dreamy käytettiin kouluvarsojen laatuarvostelussa, jossa se palkittiin ykköspalkinnolla. Kenellekään paikallaolleelle ei varmasti jäänyt epäselväksi, että Dreamy oli paikalla. Enpä edes muista, milloin viimeksi joku nuori olisi ollut niin raskas ja raivostuttava käytöksellään.

Vähän onneksi lohduttaa se, että orin sisäänratsastus on sujunut yllättävän vähällä draamalla. Onneksi se on perinyt isältään hyvää ratsastetavuutta, ja se onkin osoittanut olevansa ratsuna huomattavan paljon kivempi, kuin osasin maastakäsitellessä kuvitella. Onhan se ollut välillä hieman hidas oppimaan uusia asioita, mutta se on aina töihin lähtiessä iloisella ja positiivisella mielellä.

Nyt vain sormet ristiin ja toivotaan, ettei mitään suurempia takapakkeja orin kanssa tulisi, ja sen kanssa päästäisiin kilpailemaan. Jospa myös ikää ja reissukilometrejä tullessa alkaisi turha hörhöily vieraissa paikoissa tasaantumaan.

24.03.2018, kirjoittanut omistaja
Shondan varsoessa kauniin tummanruunikon orivarsan helmikuisena pakkasaamuna, ei kenenkään tarvinnut hetkeäkään miettiä, mikä varsan nimeksi tulisi. Varsan komea kihara tukka ja näyttävä ulkonäkö ei jäänyt keneltäkään huomioimatta - varsa täytyi siis nimetä McDreamyksi. McDreamy hurmasi kaikki jo ensimmäisen elinvuorokautensa aikana, joten tästä orista odotetaan ehdottomasti koko tallin sydäntenmurskaajaa. Ja ennenkaikkea kovan luokan suoritushevosta - olihan sen molemmat vanhemmat tehneet vaikuttavan uran GP-hevosina.

Sormet ristissä toivon, että varsa olisi perinyt isältään tasaisuutta, eikä ihan niin suurta egoa, kuin mitä sen emällä on. Parhaassa tapauksessa varsasta tulisi kasvaessa täydellinen sekoitus sen molempia vanhempia: hyväluonteinen ja tasainen suoritushevonen, joka ei kuitenkaan pienestä hätkähtäisi. Tosin jo ensimmäisen kuukauden aikana topakka orivarsa on osoittanut omaavansa melkoisen suuren egon. Muutamana hetkenä on tuntunut, että jopa sen emän iso ego jää varsan rinnalla kakkoseksi. Näin pienestä varsasta tosin on mahdotonta sanoa, minkä luonteinen siitä tulee aikuisena, mutta a girl can dream. Dreamy on kyllä söpöin varsa pitkään aikaan Heidseckin tontilla.