Päiväkirja
21.10.2022, kirjoittanut omistaja
Saksan syksy oli jo tovin tarjoillut parastaan. Koko alkusyksy on ollut lämmin ja kuiva, ja ruska alkoi olla kauneimmillaan. Olinkin pyrkinyt ottamaan ilon irti ulkokeleistä niin kauan kuin se vain olisi mahdollista - kohta kuitenkin alkaisi pitkä ja pimeä hallikausi, jolloin maneesin seiniä saisi tuijotella enemmän kuin tarpeeksi. Siksipä hevoset oli päässeet urakalla sekä maastoilemaan, että treenaamaan kentällä - ja täytyy myöntää, että itse kukin on tuntunut nauttivan siitä.
Mauritzilla oli ollu jo tovin hieman kevyempää treenissä. Sillä on maastoiltu paljon, ja tehty vain kerran pari viikossa treeniä kentällä - silloinkin vaan enemmän hölkkäilty. Mauritzilla on takanaan jo vaikuttava kisaura ja se on oikeastaan saavuttanut jo kaiken mitä sen tarvitsee, joten se on jäänyt tietyllä tapaa hieman "varhaiseläkkeelle." Ja Mauritz on tuntunut jopa nauttivan siitä, että se saa samoilla pitkin ohjin metsäteillä ilman sen suurempia paineita.
Olin aloittanut aamun jo maastoilemalla useamman hevosen, ja lounastauon jälkeen olin ehtinyt jo ratsastaa muutaman lisää. Mauritz sai kunnian olla päivän viimeinen ratsastettava. Tykkään valita ratsastettavien järjestyksen vähän hevosten työläyden mukaan. Helpot ja kivat hevoset viimeisenä, ja ne jotka vaatii eniten energiaa ja keskittymistä, saisivat olla päivän ensimmäiset. Onpahan sitten jotain jota odottaa, kun päivä alkaa pidentyä ja energiatasot jo laskea iltapäivää kohti.
Olin tänään ratsastanut jokaisella hevosella enemmän tai vähemmän maastossa sillä keli oli mitä mainioin. Lämmintä oli +12 astetta, eikä juurikaan tuullut. Aurinko paistoi pilvenreunojen välistä, ja kaikkialla oli todella kaunista. Vaikka nautinkin tietyllä tapaa rennosta maastoilusta, alkoi sisäinen kouluratsastaja kuitenkin hiukan kaivata jo kunnon ratsastamista. Varsinkin, kun olin aina tykännyt tehdä Mauritzin kanssa vaikeampia juttuja niiden ollessa orille todella helppoja. Ehkä muutama kokoaminen mielenvirkistykseksi?
Kävelin maastoreitille, ja aloitin lkukäynnit pitkin ohjin. Mauritz on yksi niistä hevosista tallissamme, jonka kanssa pystyn oikeasti rennosti maastoilemaan ilman pelkoa, että se pinkaisee johonkin suuntaan ja jättää minut kuin nallin kalliolle. Ja se on ollut sellainen oikeastaan nuoresta asti. Mauritz oli hyväntuulisena liikenteessä. Keräilin hieman ohjia käteen ja pyysin oria ravaamaan. Mauritz siirtyi leppoisaan verryttelyraviin venyttäen kaulaa pitkälle alas. Annoin Mauritzin ravata juuri sellaisessa muodossa kuin ori itse halusi asettamatta siihen ollenkaan painetta. Tovin ravattuamme nostin laukan, ja nousin heti kevyeeseen istuntaan. Mauritzilla ei ollut kiire minnekään, vaan se jatkoi rentoa laukkaa pärskähdellen tyytyväisesti menemään. Istuin hetken kuluttua alas ja keräsin hiukan ohjia kooten Mauritzia hieman napakampaan laukkaan ja parempaan muotoon. En malttanut olla kokeilematta muutamaa yksittäistä laukanvaihtoa. Eihän niissä tietenkään mitään ongelmaa ollut, vaikka Mauritz olikin hieman hämääntyneen oloinen siitä, ettei maastoreissu ollutkaan pelkkää rentoa höntsäilyä. Pakkohan sitä oli sitten kokeilla myös sarjoja. Ensin vaihdot joka kolmannella, sitten siitä suoraan joka toisella, ja muutama jokaisen askeleen vaihto perään. Ja olihan se ihanan helppoa. Nousin kevyeeseen istuntaan ja taputtelin Mauritzia antaen sen venyttää hieman kaulaa ja askelta. Siirsin orin käyntiin ja annoin sille hetkeksi pitkää ohjaa.
Tovin käveltyäni keräsin taas ohjia käteen, ja mieleni teki kovasti tehdä jotain muutakin. Mauritz oli kuitenkin selkeästi sen oloinen, että se halusi tänään nauttia vain maastoilusta, joten päätin jättää omat tarpeeni treenaamisesta tänään taka-alalle, ja vain humputella menemään. Ehtiihän sitä hinkata myöhemminkin. Ravattiin pätkä rentoa ravia, jonka jälkeen otettiin vielä hetki laukkaa. Loppukäyntien alkaessa Mauritz pärski useampaan kertaan todella tyytyväisen oloisena taputellessani sitä kaulaan. Olisipa kaikkien kanssa maastoilu yhtä kivaa ja rentoa.
31.07.2021, kirjottanut omistaja
Hevosen omistajana oppii arvostamaan päiviä, kun kaikki sujuu kuin tanssi. Tämä päivä oli yksi niistä. Kun tarpeeksi reissaa nuorien hevosten kanssa, oppii arvostamaan näitä hyväluonteisia konkareita. Mauritzin kanssa reissaaminen on lähestulkoon hermolepoa - ori lastautuu hyvin, malttaa rauhassa seisoa ja hengailla kisapaikalla, on reissussa kuin kotonaan. Sen ratsastettavuus ei kärsi vieraassa paikassa, se ei jännity eikä kiristy ja tekee kaikki asiat juuri niin kuin pyydetäänkin. Siinä on siis kaikki, mitä laadukkaalta kilpahevoselta halutaan, ja jota sen toivotaan periyttävän jälkeläisilleenkin.
Tänään vietiin Mauritz koululaatuarvosteluihin. Odotukset olivat korkeat - Mauritz on tehnyt hienon uran kisahevosena, sekä osoittanut jalostusarvonsa periyttämällä hyvillä ominaisuuksilla varustettuja jälkeläisiä. Ja kirsikkana kakun päällä toki ulkonäkö sekä askellajien laatu. Tavoitteeksi oli siis asetettu se kaikista kirkkain palkinto, ja ori palkittiinkin ykköspalkinnolla. Mauritz selkeästi hurmasi tuomaritkin, sillä se sai yhteensä huimat 107,5 pistettä - tilaisuuden toiseksi parhaat pisteet.
Nyt Mauritz saa pitää hetken ansaittua lomaa, jonka jälkeen aletaan valmistella oria yleislaatuarvosteluihin. Se onkin viimeinen sulka hattuun orille, jonka jälkeen se saa vähitellen siirtyä eläkehevoseksi. Se saa tehdä töitä juuri sen verran ja sillä vaatimustasolla kun se itse haluaa, eikä siltä tulla vaatimaan yleislaatuarvostelun jälkeen enää maksîmaalista suorituskykyä. Ehkä sitä voisi vielä muutamalle tammallekin tarjota - tai ainakin ottaa omia hevosia varteen hieman pakastetta talteen.
08.07.2019, kirjoittanut Milma
Minulle oli tarjottu taas ratsastusmahdollisuutta yhdellä puoliveriorilla ja olin enemmän kuin innoissani ottamassa tätä kyseistä tilaisuutta vastaan. Olisi varmaankin ollut järkevää ennemmin valmentaa ja kerätä siitä palkka, sillä tämä Saksan-reissuni oli osoittautunut ennakoitua kalliimmaksi. Olin nimittäin ostanut tältä kyseiseltä tallilla hannovervarsan. Ja voi pojat, että odotinkin pääsyä kotiin varsan kanssa. Tänään kuitenkin saavuin paikalle ratsastamaan rautiasta jättioria ja valmistelemaan tammavarsaani matkaa varten.
Mauritz oli varsinainen hurmuri hoitaa ja käsitellä, eikä minulla kestänyt varustamisessa kauaa. Ainoan ongelman tuotti koulupenkin tuuppaaminen orin selkään, sillä se oli hurjat 176 senttimetriä korkea, siis parikymmentä senttimetriä korkeampi kuin minä. Kyllä, en kasvanut pituutta enää sen 154 senttimetrin jälkeen. Avulias tallityöntekijä tuli kuitenkin auttamaan huudeltuani entschuldigungia pitkin käytäviä. Kentällä epäilin tarvitsevani kaksi jakkaraa päällekkäin, mutta onnistuin yhdenkin päältä kapuamaan orin selkään, ja heti ensiaskeleella olin taas rakastunut. Tämä maantielaiva oli heti kevyt ohjata ja tuntui tottelevan pienimpiäkin apujani. Minulle oli kerrottu, että piruetit olivat orin bravuuri, joten suunnittelin kunnianhimoisesti päättäväni ratsastustuokioni niihin. Aloittelin kuitenkin alkuverryttelyiden jälkeen yksinkertaisesti sulkutaivutuksilla ravissa. Mauritzin ravi ei ollut mitenkään helppoa istua, mutta ori silti taipui hyvin ja suoritti juuri niin kuin pyysinkin. Koottu ravi oli toki
mukavan hidasta ja joustavaa, mutta sulkutaivutusten jälkeen lisättyä ravia kokeillessani minua vähän hirvitti. Orin liikkeet olivat oikeasti todella isot ja minun oli hirveän vaikea istua lisätyssä ravissa. Päätinkin pysytellä kootussa ravissa vielä toistaiseksi ja keskittyä myöhemmin laukkatyöskentelyyn, sillä sen pitäisi olla mukavampaa. Päätin kuitenkin pyhittää vielä muutaman pitkän sivun passagelle ja piaffelle. Passagessa oli paljon helpompi istua, vaikka askeleet olivat vieläkin korkeampia. Ne kuitenkin joustivat enemmän, joten satulassa oli helpompi istua. Ensimmäinen yritykseni siirtyä piaffeen ei sujunut ihan niin kuin strömsössä, sillä energia sammui ja ori tipahti käyntiin. Toinen yritys sujui jo paremmin, mutta sain yhä treenata omaa apujen käyttöäni. Kolmannella kerralla sujui jo paljon paremmin, ja neljänteen päätinkin jo lopettaa.
Istumalihaksieni puolesta päätin siirtyä laukkatyöskentelyyn. Aloittelin ihan rennosti laukkaillen ja tehden muutamia laukanvaihtoja. Hetken rentoutumisen ja verryttelyn jälkeen siirryin koottuun laukkaan ja keskityin jälleen työntekoon. Aloitin työskentelyn siksak-sulkutaivutuksilla. Kaikki vaihdot eivät sujuneet aivan silloin kuin olisi pitänyt ja muutaman kerran askelmäärät heittelivät. En siis jättänyt tätä harjoitusta yhteen kertaan vaan treenasin niin monta kertaa, että onnistuin. Minulle tuotti hankaluuksia saada orin suurissa liikkeissä heiluvat jalkani ja käsivarteni toimimaan tarkasti, mikä taas tuotti ongelmia liikkeiden toteutuksessa. Aloin kuitenkin pikkuhiljaa tottua orin liikkeisiin, jolloin myös apuni selkiytyivät ja Mauritz kuunteli niitä heti paremmin. Onnistuessani paremmin sulkutaivutuksissa siirryin harjoittelemaan orin kanssa enemmän laukanvaihtoja. Siirryin lävistäjälle, jossa tein ensin joka toisella askeleella laukanvaihdot. Vaihdot sujuivat ihan kivasti, mutta mielestäni niissä oli parantamisen varaa. Rautias kouluori osasi kyllä varmasti, mutta itse en osannut vieläkään oikein istua tarpeeksi rauhassa orin kyydissä. Laukat kuitenkin vaihtuivat oikein ja puhtaasti, mutta oma istuntani ei ollut paras mahdollinen. Siirryin kuitenkin treenaamaan laukanvaihtoja joka askeleella, joka tuotti hieman enemmän vaikeuksia. Tuntui kuin olisin keikkunut villiintyneen kirahvin selässä, mutta laukat vaihtuivat silti. Jatkoin harjoitusta, sillä en ajatellut luovuttaa ennen kuin olisin oppinut istumaan edes jotenkuten hannoverin selässä. Toistojen myötä se helpottuikin, jolloin apujen anto helpottui myös ja orin liikkeet alkoivat senkin puolesta tuntua helpommilta.
Laukanvaihtojumppaamisen jälkeen olin viimein valmis kokeilemaan piruetteja. Ensimmäiset yritykset eivät aivan menneet nappiin, sillä haeskelin edelleen oikeita nappuloita orin kanssa. En yrittänytkään ensimmäiseksi kokonaista piruettia, sillä jo puolikkaat meinasivat levitä lopuksi. Harjoittelun myötä opin kuitenkin, miten saada ori pidettyä kasassa puolipiruetin ajan, joten niiden onnistuttua molempiin suuntiin olin valmis kokeilemaan kokonaisia piruetteja. Nyt olin paremmin perillä orin namiskoista ja tällä kertaa sainkin pidettyä paketin kasassa oikein hyvin koko piruetin ajan. Loppujen lopuksi piruetit olivat orilla oikein helppoja ratsastaa, joten en yhtään ihmetellyt miksi Mauritz sai kehuja pirueteistaan. Onnistuneiden piruettien jälkeen annoin orin jälleen laukata vapaammin hieman pidemmällä ohjalla. Mauritz venytteli selkäänsä ja pärskähteli tyytyväisenä laukatessaan uraa pitkin. Lopuksi verryttelimme vielä kevyessä ravissa hieman pidemmällä ohjalla, jotta ori sai siinäkin venytellä. Kevyt ravi tuntui taas ihan erilaiselta ja tuntui, ettei minun tarvinnut itse keventää lainkaan, sillä orin ravi tuntui heittävän minut jo metrien korkeuteen. Pakko myöntää, että kevyt ravi oli monta kertaa miellyttävämpää kuin satulassa istuminen. Olin kuitenkin hyvin helpottunut hidastaessani loppukäynteihin ja istuessani alas satulaan, sillä jalkani olivat hyytelöä kaikesta työskentelystä.
