i. Werther II
Werther II oli hieman kolho hevonen. 176cm korkuinen, tummanruunikko ori oli kulmikas ja jokseenkin kirveellä veistetty, vaikka siinä olikin paljon hyvää lavoista jalka-asentoihin ja rungon syvyyteen. Erityisesti nuorena ruunikko oli todellinen ruma ankanpoikanen, joka kolmivuotiaana oritestissään vaikutti olevan aivan väärässä paikassa elegantimpien lajitovereittensa rinnalla. Werther kompensoi karu(nkorrekti)a rakennettaan uskomattoman hienoilla liikkeillään; se sai isänsä korrektin liikemekaniikan pienellä lisälennokkuudella, eikä orin valtava karisma ainakaan heikentänyt liikkumisen vaikuttavuutta. Hevosen etu- ja takaosa liikkuivat samassa linjassa, kokoaminen tuntui helpon luontevalta, samaten lisäykset, eikä Werther koskaan sortunut liioiteltuihin, kauhoviin liikeratoihin. Oritestin kolmatta sijaa seurasivat menestys nuorten hevosten luokissa, nuorten hevosten maailmanmestaruuksien neljäs sija sekä lukuisat voitot ja sijoitukset lopulta kansainvälisissä Grand Prix -luokissa. Werther piti paikkansa tuloslistojen paremmalla puoliskolla, usein sijoittuneiden joukossa, käytännössä koko aktiivikilpauransa ajan. Luonteeltaan ja ratsastettavuudeltaan ruunikko oli varsin mutkaton, reilu hevonen, joka teki asiat niin hyvin kuin ne pyydettiin. Ratsastajan vinous näkyi välittömästi hevosen vinoutena, tarkka, pehmeä apujen käyttö tarkkana ja pehmeänä suorittamisena. Werther II:lla oli hyvät hermot, se tuntui tyytyvän vähään ja oli tallikäytökseltään suorastaan harmaan väritön, tallin selkeästi helpoin hevonen - räikeä kontrasti siihen karismaattiseen yleisönvillitsijään, joka ruunikko etenkin kür-vapaaohjelmissa oli! Werther II jätti 277 jälkeläistä, joista suurin osa rekisteröitiin saksalaisiin kantakirjoihin. 30-vuotiaaksi elänyt ori näkyy edelleen Grand Prix -tuloslistoilla, isänä ja isänisänä. Orin jälkeläisten rakenne vaihtelee valtavasti kolhosta, matalajalkaisesta mörssäristä täysiverimäisen kevyeen pitkäjalkaan, mutta liikettä ja lahjoja sekä yleensä hyvä luonne Werther II:laisilla on. Tästä syystä sitä käytettiin paljon kuumien, herkkien tammojen jälkeläisiä tasaamaan. Kolhous ei haitannut, kilpailunäytöt pitivät siitä huolen.

ii. Werther
Hieman vanhahtavan tyyppinen, raamikas, matalajalkainen ja pitkähkörunkoinen Werther sai aikanaan heikonlaisesti tammoja, jälkeläisiä syntyi vain viitisenkymmentä. Nykyään oria arvostetaan enemmän; pieni mutta laadukas jälkeläismäärä, hyvin periytynyt korrekti liikemekaniikka (etu- ja takaosa työskentelevät saman verran, etuosa ei kauho omalla erillisellä kiertoradallaan), jälkeläisten erinomainen ratsastettavuus. Hieman raskaita, joskus ja kolhoja ja kulmikkaitakin Wertheriläiset ovat, mutta alenevassa polvessa jälkeläisten rakenne modernisoituu orin periyttämän liikemekaniikan ja hyvin ratsastettavuuden pysyessä - myös haastavaksi tiedettyihin sukuihin yhdistettynä.
170-senttinen, tummanpunaruunikko Werther oli itsekin liikkeiltään loistava, korrekti ja tasavahva kaikissa askellajeissa. Sen korrekteja piaffeja ja passageita kehuttiin aikanaan vuolaasti, vaikka ruunikko usein jäikin Grand Prix -tuloslistoilla kärkikahinoiden ulkopuolelle. Oritestissäänkin Werther sai kiitosta liikkeistään sekä erinomaisesta ratsastettavuudestaan ("herkkä, kuuliainen, yritteliäs, erittäin miellyttävä ja eteenpäinpyrkivä") häviten kuitenkin monelle modernimmalle koulu- ja esteorille. Koska ori ei ilmiömäisellä kilpailumenestyksellä paikannut vanhahtavaa, vähän mäyräkoiramaista rakennettaan eikä suvultaan ollut mitenkään erityisen kiinnostava, se jäi modernimpien orien varjoon. Ruunikosta kuitenkin jäi kolme kantakirjapoikaa ja valtionvaliotammoja, joiden ansiosta Wertherin katsotaan olleen parempi periyttäjä kuin kilpahevonen. Ori lopetettiin sen ollessa 26-vuotias.

ie. Kresenz
Kresenz oli kaikkiaan valtavan laadukas tamma. Se kilpaili parhaimmillaan Prix St. Georges -tasolla voittaen ja sijoittuen hyvin helpon oloisesti miltei jokaisessa startissaan. Ellei Kresenziä olisi siirretty jalostuskäyttöön, se olisi ollut helppo nostaa Grand Prix -tasolle (kotona tamman treenattiin GP-ratoja). Omistaja puntaroikin päätöstä pitkään, kuten oli alkujaan puntaroinut, kilpailuttaako tammaansa ollenkaan vaan pitääkö Kresenz pelkästään jalostuskäytössä.
171cm korkea, musta tamma oli jalo, moderni, miltei moitteeton rakenteeltaan hyvin liittyneestä kaulasta sopusuhtaisen, lihaksikkaan rungon läpi hyvin kulmautuneeseen takaosaan. Raudikko seisoi hyväasentoisten jalkojen päällä, ja millainen liike niistä jaloista lähtikään! Jokaisesta askellajista irtosi helppo 9 tammatestissä, samaten ratsastettavuudesta; ei ihme, että Kresenz oli tammatestinsä korkeimmilla pisteillä palkittu hevonen. Hyvähermoinen, oman arvonsa tunteva mutta yhteistyökykyinen raudikko nautti työnteosta, siinä oli voimaa ja herkkyyttä sekä vastaanottavaisuutta erinomaisessa suhteessa. Tiinehtymisongelmien sekä muutaman luodun varsan vuoksi Kresenzistä jäi vain neljä varsaa, vaikka raudikko astutettiin useampana vuonna. Valiotammasta tuli kuitenkin valio myös jälkeläistensä suhteen; Kresenziläiset tunnistaa modernista, tyylikkäästä ulkonäöstä sekä korrekteista liikkeistä ja kiistämättömästä laadusta, mitattiin sitä sitten kilpailutuloksien tai periyttäjän kykyjen suhteen. Kresenz itse eli 32-vuotiaaksi, silloinkin lopettamispäätös syntyi hammasongelmien myötä.

e. Washington
Punaruunikko Washington oli 166cm näyttävyyttä. Tamman etuset olivat hajavarpaiset, kaula vähän turhan kevyt mutta hyvänmuotoinen ja lautanen lyhyt ja jyrkkä, runko kuitenkin syvä ja sopusuhtainen sekä yleisvaikutelma elegantti ja kompakti. Washington liikkui pitkin, tarmokkain ja elastisin askelin, joskin etenkin nuorena se mielellään skippasi käynnin siirtyen suoraan raviin. Herkkyyttä, eloisuutta ja menohaluja ruunikosta löytyi koko sen eliniän, maltti vain kasvoi ja käynninkin esittäminen sujui paremmin. Tammatestin neljäs sija, kehut koko keholla liikkumisesta sekä hyvästä ratsastettavuudesta olivat alkusoittoa WashingtonIN uralle. Parhaimmillaan Intermediaire I -tasolla kilpaillut ruunikko niin sanotusti puhkesi kukkaan vasta iän myötä, nuorten hevosten luokissa liika into näkyi yliyrittämisenä sekä turhan kovana vauhtina. Parhaat suorituksensa Washington tekikin vuosi-pari ennen jalostuskäyttöön siirtymistä.
Eloisan iloisessa tammassa oli vauhdin lisäksi myös herkkyyttä. Tamma harvemmin turhautui tai jännittyi, ennemmin se innostui liikaa, erityisesti kilpailuissa. Kotonakin virtaa riitti niin paljon, ettei Washingtonin selkään laskettu kuin kokeneita ratsastajia, vaikka ruunikko kiltti olikin. Kouluradoilla Washington loisti laukkaliikkeissä, etenkin laukanvaihdoissa, kunhan malttoi lopettaa ne. Eräs vitsikkäämpi koulutuomari lohkaisi kerran tamman tavoittelevan selkeästi peräkkäisten vaihtojen maailmanennätystä ja näyttävän heikompia vaihtoja tekeville kilpakumppaneilleen, kuinka homma oikeaoppisesti kuuluu tehdä. Valiotamma lopetettiin sen ollessa 27-vuotias; ruoka ei enää imeytynyt kunnolla, yleiskunnossa alkoi tapahtua muutoksia heikompaan ja muutenkin ikä alkoi näkyä. Washingtonista jäi kuusi varsaa, kaikki luonteeltaan ja rakenteeltaan tykkänään erilaisia. Liikettä sekä kapasiteettia tamma kuitenkin antoi jälkeläisilleen, viisi kuudesta onkin noussut kansainvälisille kouluradoille (kuten se kuudeskin, joskin outolintuna kenttäratsastuksessa). Laatuperiyttäjä, kuten emänsäkin.

ei. Walentin
Oritestinsä 7. kovatasoisena vuonna korkein liike- ja ratsastettavuuspistein, nuorten hevosten maailmanmestaruuksien 6. 6-vuotiaana, moninkertainen Grand Prix -voittaja. Punaruunikko, 169cm korkea Walentin vakuutti jo omilla ansioillaan, mutta nykyisen asemansa se saavutti vasta jälkeläistensä ilmiömäisen menestyksen myötä. Orista on lukuisia valtionvaliotammoja, useita kymmeniä kanakirjapoikia, huutokauppojen kalleimpia varsoja, oritesteissä, nuorten hevosten maailmanmestaruuksissa, Grand Prix -radoilla ja aina olympialaisissa asti meritoituneita jälkeläisiä kaikissa käytännöllisesti katsoen kaikissa kantakirjoissa suljettua trakehneria lukuun ottamatta. Kapasiteetin sekä hienon liikemekaniikan lisäksi Walentin jätti jälkeläisiinsä jaloutta ja raamikkuutta sekä hyvää ratsastettavuutta. Monet maat ja kantakirjat ovat noteeranneet raudikon yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä kouluoreista nimenomaan periyttäjänä.
Eivät Walentinin omatkaan ansiot vaatimattomat olleet. Se kilpaili pitkään tehden samalla oriasemavierailuja, eikä teräskuntoinen ori koskaan sairastellut flunssaa tai satunnaista pikku venähdystä suuremmin. Sopusuhtainen, jalo ja kompakti raudikko oli rakenteeltaankin terve ja kestävä, sillä oli erityisen hyvät jalat sekä lavat. Liikkeissä oli voimaa ja notkeutta, askel oli suuri, ilmava ja tahdikas kaikissa askellajeissa, kokoamiskykyä riitti ja lisäyksetkin tuntuivat tulevan kuin luonnostaan. Tällä liikkumisen helppoudella, luontaisella karismalla ja nöyrän rehellisellä, tinkimättömän työteliäällä luonteella Walentin hurmasi niin koulutuomarit, yleisön kuin ratsastajansakin. Käsiteltäessäkin ori oli herrasmiesmäinen, kuitenkin selkeän maskuliininen ja oman arvonsa tunteva olematta tippaakaan ruunamainen. Walentin eli 28-vuotiaaksi.

ee. Cilla Cru
Punaruunikko Cilla Cru oli hyvin herkkä, kuumuva hevonen, joka reagoi vähän kaikkeen ratsastajan pohkeesta turhan karkeaan harjaan hyvin voimakkaasti. Tamman terävät, nopeat reaktiot sekä alhainen sietokyky yhtään millekään torppasivat kilpauran alkuunsa. Liikettä sekä kapasiteettia Cillalta olisi löytynyt, samaten hyppykykyä (isälinjasta tulee paljon kenttäratsuja). Erityisesti pitkä, aktiivinen käynti ja voimakas, ilmava laukka saivat kehuja, ravi muuttui kaikista helpoiten nykivän kiireiseksi. Tammatestissään Cilla tuli kuitenkin kokonaispisteiden toiseksi, se saatiin esittämään liikkeitään ja korkeat rakennepisteet takasivat loput. Ruunikko tamma oli moderni, sopusuhtainen hevonen hienolla kaulalla ja ylälinjalla sekä loistavilla takaosan kulmauksilla. Etujalat olivat hieman suppuvarpaiset, liikkeisiin tämä ei kuitenkaan vaikuttanut. Kuumuvuus, jo liiallinen herkkyys sekä matala reagointikynnys ärsykkeille vaikuttivat valtavasti Cilla ratsastettavuuteen. Kaiken päälle tamma ei ollut sieltä nöyrimmästä päästä, vaikka käsiteltäessä se osasikin olla kuuliainen ja herttainen. Suurin osa tamman koulustarteista päättyi vähemmän mairitteleviin prosentteihin tai radalta poistumiseen, harvat onnistumiset kipusivat yli 80% tuloksiin ja luokkavoittoihin. Vaativa B:tä vaikeammilla radoilla Cillaa ei kuitenkaan nähty, omistaja katsoi kilpailuttamisen täysin turhaksi hevosen kiusaamiseksi. 33-vutoiaaksi eläneen Cillan varsat, kaikki viisi, tekivät kilpauraa emänsä puolesta. Hyväluonteisten periyttäjäorien kanssa tamma teki todella laadukkaita varsoja niin liikkeiden, kapasiteetin kuin rakenteenkin osalta; kolme valiotammaa sekä kantakirjaori, kaikilla tuloksia ainakin PSG-tasolta.