Päiväkirja
15.07.2023, kirjoittanut omistaja
Stemy oli joutunut olemaan parisen kuukautta vain käyntityöskentelyssä sen saatua pienen ruhjeen jänteeseensä. Hyvin harmiton pikkuinen vaurio joka ei välttämättä olisi tarvinnut edes noin pitkää huilia, mutta ottaen huomioon Steamyn iän ja sen, ettei mitään isompia tavoitteita ollut näköpiirissä, päätin antaa orille pienen kesäloman. Se sai tarhailla niin pitkään kuin tarhassa vaan viihtyi, käydä maasta käsin maastolenkeillä, kävellä vesimatolla ja käyttäytyä melkein kuin eläkeläiset konsanaan. Alkuun ori tuntui jopa nauttivan yllättäen alkaneesta vapaasta, mutta muutamien viikkojen jälkeen se alkoi hieman turhautua tekemättömyyteen. Niinpä maastaakäsin lenkkeilyt saikin vähitellen vaihtua hevosenhoitajani kanssa selästä käsin maastoiluun ja käyntityöskentelyyn kentällä.
Nyt oria oli saanut ottaa jo hieman oikeisiin töihin. Olin jo parisen viikkoa hieman ravaillut kentällä ja ottanut muutamana viimeisimpänä ratsastuskertana mukaan jo vähän laukkaakin. Koska vamma oli oikeassa etujalassa oli kuntoutuksessa alusta asti tärkeää, että Steamy kantoi itsensä treenin ensimmäisistä hetkistä alkaen hyvin, eikä rönöttänyt yhtään etuosansa päällä paino etujaloilla. Onneksi se ei ollut mikään ongelma, sillä töihin päästyään Steamy oli sen verran iloinen, että kokosi itseään hyvinkin mieluusti takaosalleen - välillä jopa hieman liikaakin siihen nähden, mitä olisin halunnut tai saikun jälkeen olisi tarvinnut.
En voinut olla hymyilemättä taas kerran kevennellessäni kentällä Steamyn kanssa. Ruunikko oli tänään ollut alusta asti erityisen hyväntuulinen ja pärskinyt tyytyväisenä ottaessani ohjia käteen. Olin ajatellut vähitellen hiukan nostaa vaatimustasoa ja tehostaa treeniä. Eihän sen enää tarvitsisi täysin kisatikissä olla - ori oli ansainnut jo hieman kevyemmän arjen. Mutta eihän sitä nyt kokonaan millään voinut kevyelle heittää, sillä ori oikeasti silmin nähden rakasti työntekoa edelleen. Vaihdoin suuntaa ja istuin alas harjoitusraviin. Tunsin takapuoleni alla kuinka Steamy hieman kokosi raviaan. Rapsutin oria kaulasta sormillani samalla kun käänsin sen pitkän sivun alusta diagonaaliseen sulkutaivutukseen. En vielä halunnut tehdä lisäyksiä tai hakea edes rataravia ettei etujalkaan kohdistuisi liikaa iskuja, vaan kruisailin menemään sellaisessa mukavassa puolikootussa ravissa. Jouduin hiukan toputtelemaan oria sen tarjotessa isompaa ravia, ja suoristin sen diagonaalin päätyttyä. Vaihdoin suuntaa ja tein saman toiseen kierrokseen. Sulkutaivutukset sujuivat helposti ja soljuvasti, ja jouduttiin Steamyn kanssa molemmat pinnistelemään, ettei ahneus voittaisi ja lähdettäisiin tekemään enemmän ja isommin. Siirsin muutaman kierroksen jälkeen käyntiin ja annoin orille pitkät ohjat taputellen sitä kaulasta. Se pärski tyytyväisenä kävellessään. Muutaman kierroksen jälkeen otin ohjia, ja nostin laukan. Tein harjoituslaukkaa aika rennossa muodossa suoraa uraa pitkin. Vaihdoin suuntaa lyhyellä diagonaalilla jossa tein yksittäisen laukanvaihdon, ja jatkoin vasemmassa laukassa uraa. Tein muutaman ympyrän ja kaarteen, jonka jälkeen jouduin molempien pettymykseksi siirtämään orin takaisin käyntiin ja lopettelemaan päivän treeniä siihen.
Ensi viikolla ultrauttaisin orin jalan vielä varmuuden vuoksi kerran, ja jos kaikki olisi silloin hyvin, alan nostaa treenitason takaisin normaaliin. Ajattelin pitää orin sellaisessa viittä vaille kisakunnossa - halutessani voisin ottaa sen joskus jonnekin mukaan, tai antaa jonkun oppilaan mennä sillä hakemaan ratarutiinia. Treenissä se olisi jokatapauksessa pidettävä edes jollain tasolla - urheiluhevonen tuntuu olevan oikeasti urheiluhevonen hautaan saakka..
09.05.2023, kirjoittanut omistaja
Olin buukannut tutun ammattivalokuvaajan ottamaan kuvat koko Heidseckin hevoskatraasta. Koska hevosia oli vuosien mittaan kertynyt jo talli täyteen, oli kuvauksia varten varattu muutama päivä, jottei aikataulu olisi aivan mahdoton. Tarkoitus oli kuvata kaikista ratsuikäisistä sekä uudet potrettikuvat, että muutama ratsastusvideo. Näitä materiaaleja voitaisiin sitten käyttää aikanaan niin jalostusmarkkinoinnissa, että vaikka tallin omaa somea päivittäessä. Ja olihan laadukkaat valokuvat ja videot aina mukava muisto. Ilman niitä tuskin muistaisi, mitä kaikkea sitä on tullut vuosien aikana tehtyä ja minkälaisia hevosia tallissa onkaan ollut.
Oli aika aloittaa toinen päivä. Oli kaunis kevätpäivä - aurinko pilkahteli pilvien takaa lämmittäen ja tuoden kesän tuntua. Oltiin edellisenä päivänä jo saatu kehitettyä hyvät systeemit, jotta päivä sujuisi jouhevasti. Olin toimittanut talliin listan hevosista, joita tänään olisi tarkoitus kuvata. Tallissa olikin jo täysi tohina päällä, kun paria ensimmäistä hevosta valmisteltiin kuvattaksi. Jokainen hevonen letitettiin, jonka jälkeen niistä otettiin potrettikuvat ulkona. Tämän jälkeen ne puettiin valkoisiin pinteleihin ja satulahuopaan, ja otettiin ulkokentällä ratsastuskuvat sekä videoita. Osan hevosista esitin itse, ja osan esittivät työntekijäni - vähän sen mukaan, kuka oli kenenkin treenattavana arjessakin.
Vaikka McSteamystä olikin jo lukuisia kuvia ja videoita sen mielettömän kisauran ajalta, halusin silti ottaa siitä vielä yhdet kuvat. Steamyn kanssa kuvaukset tehtiin hieman erilaisella teemalla - keräsin orille sen voittamat ruusukkeet, nauhat ja muut, ja puin sen yhteen orin näyttävimmistä voittoloimista. Ehkä hieman prameilua jonkun mielestä, mutta halusin muistaa kaiken sen, mitä ori on Heidseckille saavuttanut. Se tulisi aina olemaan ensimmäinen oikeasti menestynyt oma kasvatti, jonka vuoksi sillä tulisi aina olemaan erityinen paikka sydämessäni. Täytyy myöntää, että hieman jopa herkistyin kuvia otettaessa kaikkien muistojen tulviessa mieleeni.
Poseerauskuvien jälkeen otettiin orista vielä muutamat videot. Halusin siitä hieman rennompia ja leikkisämpiä ratsastusvideoita, ja esitettiinkin parhaat juhlatemppumme kameran eteen. Tehtiin piaffipiruetteja, leikiteltiin erilaisilla vaihtosarjoilla, ja tehtiin Grand Prix:n loppulinjan passage-piaffe kuvio yhdellä kädellä ratsastaen. Ja täytyy sanoa, että nautin täysillä jokaisesta hetkestä - ja se varmasti näkyi myös naamastani. En malta odottaa, millaisia hyvän mielen videoita saatiin aikaan - näitä taatusti tulen jakamaan omassani, sekä tallin somessa. Pikkuinen ponityttö-sieluni heräsi niin vahvasti henkiin, etten meinaa itsekään uskoa.
19.04.2023, kirjoittanut omistaja
En tiedä, voinko olla ylpeämpi orin omistajana, sekä kasvattajana. Heräsin eräänä päivänä ajatukseen, että Steamylle voisi hakea Kouluvarsojen laatuarvostelusta jälkeläisarvonimen, sillä sen jälkeläisnäytöt olivat melkoisen hyvät. Sillä hetkellä neljästä varsasta kolme oli palkittu KV-I palkinnolla, ja mikäli omassa tallissa kasvava Minett myös palkittaisiin ykkösellä, voisi ori saada A-Premium jälkeläisarvonimen. Täytyy sanoa, että hieman alkoi jännittää. Minett oli siinä vaiheessa jo ilmoitettu laatuarvostelutilaisuuteen, ja vaikka olinkin melko varma että ykköspalkinnon se saa, ei hevosten kanssa voi mistään olla varma ennenkuin kaikki on oikeasti ohi.
Ja niinhän siinä kävi - Minett palkittiin ykköspalkinnolla. Olin haljeta ylpeydestä tajutessani, että saisin talliin ensimmäisen hevosen, jolla on jälkeläisarvonimi. Steamy on vielä oman kasvatuksen tulos, joten tietenkin palkinto tuntui vielä paremmalta. Ryntäsin heti arvonimen myöntämissähköpostin saatuani Steamyn luo tarhaan. Ori oli hieman sen näköinen, että mitähän nyt taas, mutta tuli iloisesti luokseni nähdessäni kädessäni olevat omenat. Selitin orille mitä oli tapahtunut, mutta ei sitä tuntunut kiinnostavan muu kuin tarjolla olevat herkut. Onneksi tallin ihmiset ymmärsivät tilanteen, sillä muutaman tunnin kuluessa tapahtumasta oli taukotilaan ilmestynyt kakku ja pullo kuohuviiniä.
Steamy on muutenkin ylittänyt kaikki odotukseni. Se on tehnyt hienon kisauran, jättänyt jälkeensä hienoja varsoja, ja se on vielä palkittu laatuarvosteluissakin kirkkaimilla palkinnoilla. Ajatuksenani on vielä valmistella ori Yleislaatuarvosteluun, ja mikäli myös Hannover-laatuarvostelu järjestää tilaisuuksia, vien orin ehdottomasti sinne näytille. Muuten se saa vähitellen jäädä nauttimaan ansaitusta "varhaiseläkkeestä", eikä sitä enää kilpailuteta sen suuremmin. Treenissä se on pakko pitää - ja mielellään toki pidänkin, kun orista ei näy mitään vanhenemisen merkkejä.
24.12.2021, kirjoittanut omistaja
Usean vuoden tein niin, että jouluaattona hevoset saivat vapaapäivän, ja itse nautin joulusta kotona tv:n ääressä glögiä siemaillen ja jouluelokuvia katsellen. Parin viimevuoden aikana kuitenkin jouluaattomaamuun on kuulunut korkeintaan kahden hyvänmielen hevosen ratsastus, ja tänä vuonna Steamy sai kunnian olla toinen niistä.
Kaappiini oli jostain ilmestynyt tonttulakki, joten ori sai sen niskaansa. Ei se sitä hetkeäkään ihmetellyt, eikä oikeastaan välillä näkökentässä pyörähtänyttä valkoista tupsuakaan. Itsekin olin kaivanut kaapista jouluisen punaisen neulepaidan, ja satulahuovaksi valikoitui punakanttinen huopa. Maneesin musiikkijärjestelmään oli joku luonut jouluisen soittolistan, ja vaikkei joululaulut olekaan omaa suosikkimusiikkia, sai ne jouluaaton kunniaksi jäädä soimaan.
McSteamy oli hyväntuulinen ja ihana oman itsensä. Loistavan ratsastettavuutensa ja tasaisuutensa vuoksi ori on yleensä työntekijöiden liikutettavana, joten tänään nautin orin kanssa työn tekemisen helppoudesta täysin siemauksin. Aloitettiin treenit rauhallisella alkuverryttelyllä, joihin sisältyi pitkä käyntiosuus ja pienessä hölkkäravissa sivuttaislinjoja sekä taivutuksia. Laukkaa aloitettiin ihanan ärsyttävän Last Christmas - biisin säestyksellä - tosin näin jouluaattona edes puhkisoitettu joululaulu ei voinut pilata fiilistäni.
Koska jouluaatto on ainut päivä vuodesta jolloin löysätään nutturaa epätyypillisen kouluratsastajamaisesti, päätin jo etukäteen tänään vain nautiskella ja tehdä orin kanssa kaikkia sen lempijuttuja alkamatta sen kummemmin nipottaa asioista. Olihan se tehnyt jo hyvän uran kilpahevosena, ja sille on kaikki liikkeet jo niin vahvaksi kehitetty, ettei se edes vaatinut varsinaista vahtimista. Orin vahvuus on ehdottomasti piaffe, joten alkuverryttelyn jälkeen aloitettiin varsinainen hauskanpito. En voinut kuin nauraa orin tajutessa mitä siltä halutaan, se oli niin hyväntuulinen ja tosissaan alkaessaan polkea korrektia piaffea paikallaan. Ja se tuntui siltä, että se voisi tehdä sitä vaikka loppupäivän. Onnistunuita piaffeja seurasi runsaat taputukset ja hyväntuulinen pärskintä.
Koska Saksaan oltiin (ihme ja kumma..) saatu pienenpieni valkea lumiharso, lähdettiin loppukäynnit maastoon. McSteamy on yksi niistä harvoista, jonka kanssa maastoilu on oikeastaan ihan rentoa raskaan treenin päätteksi. Jouluaattona maastoilussa on vain jotain taianomaista - se muistuttaa mieleen lapsuuden ratsastuskouluaikaiset perinteet, jossa lähdettiin aamuvarhaisella aattoaamuna koko ratsastuskoulun voimin toivottamaan hyvät joulut lähiseudun asiakkaille.
09.12.2021, kirjoittanut Kemiina
Jouluntaika on kovin ihmeellistä. Siinä on aina aavistus pientä jännitystä, ripaus stressiä sekä siltikin sitä eufoorista, rauhoittavaa tunnetta. Siihen tunteeseen havahduin Saksassa, suuren sekä kiiltävä kupeisen puoliverisen rinnalla. Yllätyin, koska olinhan henkeen ja vereen pörröisten suomenhevosten ystävä, vaikkakin, asuihan omassakin tallissa yksi puoliverinen.
McSteamy seisoi tallikäytävällä ylväänä ja ylpeänä. Siitä huomasi, että se tiesi arvonsa tässä tallissa. Kuten olin omiin oreihin tottunut, niin McSteamy ei ollut sellainen. Kyllä se liikutteli terävähuippuisia korviaan ja tarkkaili vähän katseellaan talliympäristöä, mutta ei se huutanut tai muutenkaan temunnut. Se keskittyi samalla minuun ja nautti pitkistä, keveistä suan vedoista sen kiiltävällä karvapeitteellä. "Oletpa sinä kertakaikkisen upea", kerroin ruunikolle ja selvitellen sen jouhia sormillani. McSteamy pärskähti kuin olisi ymmärtänyt lauseeni. Enkä ihmettele vaikka olisikin ymmärtänyt, viisashan se oli.
McSteamy näytti mielettömän upealta koulusatulan ja kankisuitsien kanssa. Se näytti juuri sellaiselta hevoselta, joita ihailin Hevoshullu-lehdestä tulleessa julisteessa. Kuin veistos. Sellainen unelmahevonen, jonkalaisen jokainen hevostyttö elämässään haluaisi nähdä - ja kokea.
McSteamy käveli valoisassa maneesissa perässäni reippaasti. Muutaman kerran se otti hätäisen raviaskeleen ja kyseli, että voitaisiinko jo aloittaa työt. Tykkäsin itse taluttaa alkukäynnit maastakäsin, mikä selvästikin oli McSteamylle vähän erilaisempi juttu.
McSteamy tiesi. Se parkkeerasi selkäännousujakkaran viereen ja käänsi sitten katseensa minuun. "Mennään jo!"; siltä se näytti vaativan katseensa kanssa. Asetin saappaani jalustimeen ja nousin orin selkään. Ennen kuin kerkesin edes istahtaa satulaan, oli ori jo liikkeessä. Sen liikkeet olivat elastiset ja aivan valtavan suuret. Jo käynnissä ori tuntui siltä, että se liikkuisi jousilla. Siinä me tallusteltiin, aivan yhdessä, hiljaisessa maneesissa. Välillä muutama maneesinpohjan hiekanjyvä kohtasi hallin seinän, joka toi ilmoille rapisevan äänen. McSteamyn korvat liikkuivat edestakaisin ja se kaarsi kaulansa kauniisti kaarelle. Takaosa tuntui selkään voimakkaalle. Koko hevonen tuntui sellaiselle haavehevoselle, sellaiselle, josta voisin vain unelmoida talviöiden unissani.
