Demure

Pieniä kimeitä otuksia Roquelian silmin
Tämän aamuinen herätys oli yhtä inhottava kuin joka ikisenä aamuna. Voitteko kuvitella sen, kun haluaisit vain nukkua hieman pidempään edes joskus, mutta joku naapuri aloittaa kolistelun keskellä yötä. Tai ehkei se ihan keskellä yötä ole, mutta pimeää silloin vielä on. Kuten joka aamu, heräsin siihen tänäänkin. Yritin vielä hetken tapani mukaan makoilla lämpimässä pedissäni sen kolistelun keskellä, kunnes viimeinenkin toivo pitkistä unista varisi hetkessä kauas pois. Kello 6.30, kun joka ikinen aamu, ruokatarjoilija asteli ovista sisään ja kehtasi läväyttää kirkkaat valot päälle. Ei siinä muu auttanut kun nousta ylös venyttelemään. Heräillessäni naapurien kolina vain yltyi ja toisesta suunnasta se alkoi hiljentyä. Ruokatarjoilija voisi viskoa heiniä vähän ripeämmin, että rauha palautuisi hetkeksi. Kun sain omat heinäni, suljin kaikki ulkopuoliset äänet pois korvistani. Pian meteli loppuikin, kunnes tarjoilija tuli uusinta kierrokselle ja pian taas joka puolella kuului kuinka karsinoiden ovia ja lattioita kuovittiin. Onneksi se loppui taas tarjoilijan jaettua jokaisen pöperöt. Ja vihdoin saatoin syödä rauhassa nauttien hiljaisuudesta.
Ruuan jälkeen otin pienet ruokalevot ja havahduin siihen, kun karsinan ovi avattiin. Palvelushenkilö höpötti sitä samaa virttä kun joka päivä siitä, miten kiltti ja hieno tyttö minä olenkaan. Onhan se kiva kun kehutaan, mutta miksi aina vain kiltti ja hieno. Kehujen ohessa hän pujotti riimun päähäni ja avasi karsinan oven kunnolla. Palvelija johdatti minut tuttuun tarhaukseeni, joka näytti olevan tyhjillään. Eipä tuo haitannut yhtään, sillä saatoin jatkaa lepohetkeäni.
Olin hetken torkkunut kun korviini kantautui jotain ihan uudenlaista ääntä. Ihan kuin palvelusväki, mutta paljon kovempaa ja kimeämpää. En tiennyt mikä äänen aiheutti, ennen kuin yksi palvelijoista tuli tarhaukseeni kahden oudon otuksen kanssa. Otukset muistutti kovasti palvelijaa, mutta oli kauhean pikkuruisia. Ja äänekkäitä. Palvelushenkilö laittoi riimun päähäni ja kutsui pienet otukset luokse. Toiselle niistä kehtasi ojentaa naruni ja toinen muuttui entistä äänekkäämmäksi. Hetken ne siinä sitten minua tuijottivat ja lääppivät, kunnes se narun päässä oleva pieni otus lähti kävelemään, joten olihan minun seurattava.

Kolmikko vei minut hoitopaikalle, jossa nuo pienet olennot kehtasi tonkia minun harjakassiani ja levittää kaikki pitkin tallin lattiaa. Ja sen jälkeen vieläpä harjata niillä minua. Voi mitä nöyryytystä tällainen hieno leidi joutuukaan kohdata. Ja eihän sitä edes harjaukseksi voinnut kutsua, sillä ne siveli harjoilla miten sattui ja mistä sattui. Onneksi palvelijani osasi vielä harjata ihan normaalisti. Sitten tapahtuikin jotain odottamatonta. Jälleen kehuivat miten kiltti ja hieno tyttö olenkaan ja kaivoivat esiin porkkanan. Ja minä sain syödä sen! Enhän minä ikinä tässä vaiheessa saa vielä mitään herkkuja, joten tämähän olikin ihan mukavaa. Annoin pienten otusten jatkaa epämukavaa harjaustaan ja tyydyin kohtalooni. Odotin kyllä kokoajan saavani lisää herkkuja. Kun harjailut lopetettiin, palvelijani varusti minut ja ymmärsin, että lähtisimme työskentelemään. Pienet olennot katosivat juosten ja meluten jonnekkin sillä hetkellä.
Palvelija talutti minut kentälle, jossa odotti seuraava järkytys. Ne pienet meluavat otukset seisoivat keskellä kenttää kypärät päässä. Ihmettelinkin oliko palvelija lyönnyt päänsä, kun unohti varustaa itsensä. Tämä tästä vielä puuttuikin, että kipuavat selkääni mölyämään. Mutta kun olen niin kiltti niin seisoin kiltisti paikallani, jotta ensimmäinen oli kiivennyt selkään. Yllätyin miten kevyt tuo pieni olento olikaan. Pyörimme hetken ympäri kenttää ja kerrankin minä sain päättää mistä kävellä, otus vain istui selässä ja hytkyi. Sama toistui vielä toisenkin kanssa ja eihän tämä hassumpaa ollut. Pääsin niin helpolla liikunnalla että ei muut kyllä uskokkaan.

Hoitopaikalla pienet otukset taas "harjailivat" minua ja tunkivat yhtä soittoa porkkanan paloja suuhuni. En minä yhtään edes kerjännyt, en varmasti! Herkutteluhetken jälkeen se toinen niistä sai vuorostaan taluttaa minut ulos tarhaan. Tarhassa sain taas niitä tuttuja kehuja ja vähän lisää herkkuja. Ne jopa toivat minulle päiväheinätkin. Tähän voisi melkein tottua! Lopun päivää vietinkin ulkona nauttien auringonpaisteesta, kunnes illalla joutui siirtyä sisälle kuuntelemaan sitä naapuruston meteliä. Jotenkin kummasti tänä iltana se ei haitannut minua yhtään mitenkään. Iltaruokani jälkeen kävin makuulle puhtaaseen petiini. Toivottavasti ne pienet kimeä ääniset otukset tulisi taas huomenna käymään.