Radagast Erebor

ruunikko Aa Ee suomalainen puoliveriori, 164 cm
syntynyt 01.12.2013 Iso-Britanniassa, 16-vuotias
VH13-031-0637

kasvattanut mibula VRL-12882
omistaa Juulia, VRL-12454

ko  :  Grand Prix

VSN Halter Champion, KTK-III, KRJ-I, PSB-III

Kaula kauniilla, korrektilla kaarella kevyin, ilmavin askelin liikkeestä toiseen tanssahteleva Eino tuo mieleen joutsenen. Orista sekä linnusta löytyy samaa yksinkertaista eleganssia. Vaikuttavaa ulkomuotoa jää katsomaan, harkittuja, taitavia liikeratoja ihailemaan. Luontaisen eleganssin lisäksi Eino jakaa toisenkin piirteen joutsenten kanssa – ulkonäköön täysin sopimattoman, kovan äänen. Höristessään puoliverinen kuulostaa jotakuinkin epävireiseltä torvelta, hirnunnasta en taida edes aloittaa. Jos hevonen näyttää hyvältä, liikkuu sekä käyttäytyy hienosti, niin kuulostakoon karsealta. Pieni vika muutoin timanttisessa paketissa.

Kokoa, näköä, liikettä, kykyä. Einolle suotiin tätä kaikkea. Jo pikkuvarsana lupaava ruunikko kasvoi kaikkien odotusten mittaiseksi, vaikka kärsikin uransa alkutaipaleella ajoittaisesta itsevarmuuden puutteesta. Eino tarvitsi paljon tukea sekä rohkaisua matkallaan Grand Prix -ratsuksi, eikä ori noussutkaan tasolleen aivan samaa tahtia tallin muiden hevosten mukana. Niin sanottu kukkaan puhkeaminen tapahtui kenties hitaasti, mutta nykyään Eino tekee tasaisen loistavia, harmonisia suorituksia haparoiden hyvin vähän jos ollenkaan. Ruunikon upeat liikkeet, yhteistyöhaluinen luonne sekä nöyryys pääsevät oikeuksiinsa tutun ratsastajan kanssa, uusia ihmisiä Eino saattaa ujostella eikä siksi anna aivan kaikkea itsestään, vaikka yhteistyötä tekeekin.
Herkkänä hevosena Eino toimii varsin pienin avuin, eikä se kestä ollenkaan kovaa kättä. Epäselvät avut saavat reppanan aivan pois tolaltaan. Kauniisti, pehmeästi ratsastettuna tämän hevosen kanssa tekee niin kotona kuin yleisön edessä loistosuorituksia toisensa perään. Ruunikon tehdessä parhaansa aivan yksinkertaisimmissakin liikkeissä sitä melkein liikuttuu onnistuttuaan luomaan hyvän siteen hevoseen. Kehuja ei koskaan voi antaa liikaa, Eino saa edelleen pienen itsetuntoboostauksen sekä valtavasti iloa ratsastajansa kehuessa ja kiittäessä pienistäkin asioista. Jo lähtökohtaisesti Eino tekee tavattoman kauniita piruetteja, vaan odottakaas, kun ratsastaja vähän kehuu ennen seuraavaa piruettia!

Kouluratojen elegantti ruusukehai muuttuu tallissa seurankipeäksi halikaveriksi. Eino muistuttaa seurakoiraa, sitä turvallista perheenjäsentä, jota perheen pienimmätkin saivat rauhassa halailla, harjata ja paijata. Pitkät harjaushetket sekä avokätisesti jaetut rapsutukset saavat ruunikon rentoutumaan, etenkin alahuulen, joka varsin nopeasti lähtee valumaan kohti lattiaa. Umpikiltti, jopa vähän ruunamainen Eino jättää pörhistelyt muille, se tuntuu vähän arastelevan karskimpia oreja sekä huvittavaa kyllä ujostelevan tammoja.
Eino jännittää edelleen raspausta, kaiken muun suhteen ruunikko pysyy levollisin mielin. Kengittäjän kanssa se vallan kaverustui päästyään ensijärkytyksensä yli. Monen tallityöntekijän suosikiksi noussut Eino ihastuttaa hyväntuulisuudellaan sekä seurallisuudellaan, eikä tämän hevosen kanssa koskaan tarvitse jännittää, suostuuko se menemään pesarille tai traileriin, muodostuuko klippauskone ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi tai pitääkö joka toisen asian vuoksi kiukutella silkasta kiukuttelun riemusta.

Matkustaminenkin meinaa vähän jännittää, joten reissuun lähdetään mahdollisimman hyvissä ajoin. Uusissa paikoissa Eino tarvitsee hieman aikaa paikkoihin tutustumiseen sekä rauhoittumiseen, jotta se voi rentoutua. Pienenkin jännittymisen huomaa liiaksi ylös nousevasta päästä sekä lyhentyvästä, nykivästä askelluksesta. Tutustuttuaan paikkoihin ja rentouduttuaan Eino lähtee hyvillä mielin, uutta itsevarmuutta uhkuen hurmaamaan yleisönsä. Ori nauttii esiintymisestä, mikä vähän naurattaa; ensimmäisistä kilpailuista ei tullut yhtikäs mitään hevosparan kauhistellen vuoroin tuomaristoa, vuoroin yleisöä.

Luonteen on kirjoittanut Lissu T, kiitos!

01.12.2022    päiväkirjamerkintä    ✎ omistaja

Ihan kuin oreja ei muka olisi ollut tallissa jo tarpeeksi. Einon ostamisen tarpeellisuuden pystyin onneksi selittämään sillä, että olisin ostanut sen ihanasukuisen emän Niagaran, ellei tammaa olisi ehditty myydä juuri nenäni edestä. Ihana suku piti jollain tavalla saada omaankin talliin edustetuksi, joten käänsin kiinnostuskiikarit seuraavaksi kohti Einoa. Sen emän puolen suvun lisäksi myös isän puolen suku on oikeasti tosi kiva, vähän erilainen kuin muiden orieni suvut. Ei siis jäänyt enää mitään syytä olla tarjoamatta Einolle kotia.

Heti seuraavana päivänä Eino haettiin kotiin. Lähdin jännittyneenä ajelemaan traileri perässä hakemaan sitä ja mietin, kuinka järkevää oli ostaa kallis ori tekemättä ostotarkastusta tai edes näkemättä oria. Toki sillä oli jo kasa kilpailutuoksia ja muutama jälkeläinenkin, joiden perusteella Eino oli ihan kelpo lisäys jalostusorieni joukkoon. Ruunikko ori käyttäytyi kotitallillaan erittäin fiksun oloisesti ja se lastautui traileriin ilman ongelmia. Koko matkan se matkusti todella nätisti ja trailerikameraa vilkuillessa huomasin, että matkan aikana Eino ei juuri keskittynyt muuhun kuin syömiseen. Varismäelle saapuessaan Eino oli vähän ihmeissään uudesta paikasta ja se puhisi sieramet suurina ja tuijotteli ympärilleen. Kuitenkin ensimmäiset yhteiset hetkemme sujuivat siinä mielessä rauhallisesti, ettei ori ollut telonut itseään matkalla tai yrittänyt karata heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Sormet ristissä toivoin, että yhteiselo Einon kanssa jatkuisi yhtä kivuttomasti.

17.02.2023    kouluvalmennus    ✎ omistaja

Eino mutusteli kankikuolaimiaan, kun kiristin sen satulavyötä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ehdin orin kanssa Suzannen valmennukseen. Valmentajani istui maneesin katsomossa villaloimeen kääriytyneenä ja kysyi, oliko tosiaan niin että tämä hevonen osasi kaiken mahdollisen. Vastasin, että joo. Suzanne varmaan keksisi meille jotain ihan todella vaikeaa tekemistä. Omat ratsastustaidotkin tuntuivat olevan ihan hukassa vaativimpien liikkeiden osalta, kun oltiin keskitytty niin pitkään vain saamaan nuoriso-osastoa kuriin ja järjestykseen ratsastushommien osalta.
Me oltiin jo kävelty ja vähän ravailtukin ennen Suzannen saapumista, joten nainen laittoi meidät heti töihin. Lähdettiin ensin ratsastamaan neliöllä apuja vähän paremmin läpi, tehtiin erilaisia siirtymiä ravin, passagen ja piaffin välillä. Eino suoriutui kaikesta tosi kivasti. Siitä oli alkanut alkuvuoden aikana löytymään uusia nappuloita sitä mukaa, mitä enemmän sillä ratsasti. Suzanne muistutti keskittymään olennaiseen ja hellittämään kankiohjaa vähäsen. Pitäisi kuulemma ratsastaa enemmän nivelellä ja jättää se kanki rauhaan. Päästin kankiohjaa sormieni välistä aavistuksen pidemmäksi ja jo pieni muutos ohjan pituudessa sai tuntuman Einon suuhun tuntumaan paljon pehmeämmältä.

Suzanne pyysi vielä aktivoimaan takajalkoja piaffissa paremmin, jotta liike pysyisi paremmin tahdissa. Ravityöskentelyn jälkeen pidimme pienen käyntitauon, jonka jälkeen Suzanne kehotti keräämään ohjat jälleen tuntumalle ja siirtymään laukkaan. Pysyttelimme edelleen visusti uran sisäpuolella, jotta joutuisin käyttämään myös ulkojalkaa kunnolla, kun vieressä ei olisi seinää tukemassa. Laukassa lähdettiin ratsastamaan takaosaa kunnolla rungon alle vaihtelemalla harjoitus- ja piruettilaukan välillä. Eino tuntui selkään tosi hyvältä ja Suzannekin taisi olla tyytyväinen, kun se oli hetken hiljaa ja piilotti pienen kasvoilleen levinneen hymynkareen kaulahuiviinsa.

Treenattiin vielä loppuun vähän laukanvaihtoja, ja varsinkin ykköset sujuivat tänään ihan todella hyvin. Ratsastajana laukanvaihdot olivat aina olleet mulle heikkous, mutta Einon kanssa nekin tuntuivat helpoilta. Lopulta Suzanne näytti jo todella tyytyväiseltä ja sanoi, että ratsastin tänään todella hyvin. Mä vastasin, että odotas vaan kun saan vaihdettua seuraavaan ratsuun. Suzanne hymähti, se taisi jo tietää mistä hevosesta puhuin.