Tirith Achilles

rautias aa ee suomalainen puoliveriori, 165 cm
syntynyt 01.08.2021 Itävallassa, 15-vuotias
VH22-031-0020

kasvattanut Minas Tirith
omistaa Juulia, VRL-12454

ko  :  Grand Prix

KRJ-I, PSB-I, KV-II

Achilles on syntymästään saakka kuulunut suosikkihevosteni joukkoon. Sillä on upea suku ja upea, näyttävä ulkonäkö. Luonne jättää ehkä hieman toivomisen varaa, mutta katsojan roolissa Achillesin olemassaolosta nauttii kyllä mielellään. Luonteeltaan ori on vähän hätähousu ja siltä puuttuu taito pysyä paikallaan. Hoitaessa ikiliikkuja ori ei ole se kaikkein mukavin kaveri, mutta hoitopaikalle kahdelta puolelta kiinnitettynä sen hoitaminen ja varustus onnistuvat ihan hyvin. Kengitystä varten se on kuitenkin rauhoitettava, jotta kengittäjä saa työnsä tehtyä.

Ratsastaessa hätäisyys ja kiireisyys pysyvät herkästi menossa mukana. Achilles ei malta millään odottaa ratsastajan antamia apuja ja se haluaisi mennä ja tehdä asioita heti, eikä kohta. Orin maailmassa vauhti korjaa virheet ja usein ne hankalimmat asiat Achilles haluaisi mielummin suorittaa äkkiä pois alta sen sijaan, että se jäisi odottamaan ja suorittaisi liikkeet puhtaasti. Achillesin askellajit ovat isot ja näyttävät ihan luonnostaan ja ratsastajan haasteeksi jääkin ratsastaa Achilles hitaaksi ja odottamaan sen sijaan, että tarvitsisi missään vaiheessa patistaa liikkumaan eteenpäin. Luonnollisesti kaikki reippaammassa askellajissa suoritettavat tehtävät, kuten keskilaukat, kuuluvat Achillesin bravuureihin. Hidastamista ja kokoamista vaativat tehtävät eivät niinkään ole sen pala kakkua, vaikka ori taitaakin hienosti kaikki mahdolliset kouluratsastusliikkeet.

Maastossakin Achilles on vähän höyrypää, ei millään malttaisi kävellä vaan haluaisi mennä kovaa. Siksi se ei olekaan paras vaihtoehto ratsuksi maastoreissulle. Useimmiten maaastoretket Achillesin kanssa rajoittuvatkin kotipihaa kiertävään polkuun. Kaikesta hätäilystään huolimatta Achilles on kuitenkin yllättävän rauhallinen matkustaja, ainakin niin kauan, kun hevoauto pysyy liikkeellä. Paikallaan seisovassa hevosautossa se ei halua seistä, mutta auton liikkuessa se rauhoittuu mutustelemaan matkaeväitä. Se myös matkustaa ongelmitta kenen tahansa vieressä - lähinnä muilla hevosilla tuntuu olevan ongelmia Achillesin vieressä matkustamiseen, sillä Achillesin hätäily ja kolistelu saa vierustoverit herkästi hermostumaan.

27.06.2023    päiväkirjamerkintä    ✎ omistaja

Pari viikkoa sitten olin saanut sähköpostiini helsinkiläiseltä hevostarvikeliikkeeltä viestiä, että he etsivät nättiä hevosta liikkeen syyskuvastoon suitsimalliksi. Perässä oli tietenkin kysymys, löytyisikö meiltä hevosta tällaiseen. Palkkaakin maksettaisiin muutamien uusien edustussuitsien muodossa. Vastasin innokkaasti, että meiltä löytyi talli täynnä hevosia ja parin viikon päästä sopisi tulla kuvaamaan. Niinpä sovimme kuvauspäiväksi kesäkuisen tiistaiaamun, ja päivä osoittautui onneksi muutaman sadepäivän jälkeen aurinkoiseksi. Kuvausryhmän, eli valokuvaajan ja hevostarvikeliikkeen edustajan saavuttua paikalle he halusivat ensimmäisenä nähdä mahdolliset mallit. Kierros tallipihassa päättyi siihen, että he halusivat ehdottomasti juuri Achillesin malliksi. Punarautias ori oli sopivan värinen ja tarpeeksi lihaksikkaan näköinen. Sanoin, että voidaan kokeilla mutta Achilles ei kyllä sitten pysy sekuntiakaan paikallaan. Tallissa ori sai nopean pikapuunauksen jonka lopuksi pyyhin vielä sen pään ja kaulan kostealla pyyhkeellä ja suihkautin showshineä.

Puunauksen ja lyhyen kuvaussuunnittelun päätteeksi suuntasimme kulun kohti tilamme omenatarhaa, jossa oli pihapiirin kaunein kuvausympäristö. Seisotin Achillesin keskelle puutarhaa ja astuin itse askeleen kauemmaksi, jotta en osuisi itse valokuvaan. Vaikka valokuvaaja räpsi kuvia nopealla sarjakuvauksella, ei hän silti saanut haluamansa laista kuvaa alati liikkuvasta orista. Achilles taasen näytti tyytyväiseltä elämäänsä, kun se sai kiemurrella omenapuiden seassa upouudet suitset päässään. Otsapannan timantit kimalsivat auringossa ja suitset näyttivät laadukkailta ja kalliilta. Sekään ei kuitenkaan saanut kuvia onnistumaan. Ehdotin, että kuvattaisiin vielä meidän pihatiellä jossa olisi Achillesille vähän vähemmän ulkoisia ärsykkeitä ja kuvaajan kannalta vähemmän varjoa ja valoa, jolloin hevosen liikkuminen ei saanut sen päätä ikävästi puoliksi varjoon.

Pihatielle kuvaamaan siirtyminen oli erittäin hyvä idea, sillä suorempi auringonvalo sai Achillesin karvapeitteen sekä otsapannan timantit hohtamaan vieläkin enemmän. Hevostarvikeliikkeen edustajakin näytti viimein tyytyväiseltä kuvaajan näyttäessä hänelle kuviaan kameran ruudulta. Kuvaussession lopuksi Achilles pääsi takaisin tarhaansa ja se kierähti saman tien piehtaroimaan niin, että tarhan hiekka nosti ilmaan suuren pölypilven. Valokuvaaja kysyi, olisiko meillä vielä ollut vähän rauhallisempaa mallia, jota olisi voinut kuvata siellä omenatarhassa. Vastasin myöntävästi ja nappasin Achillesin viereisestä tarhasta tummanruunikon Woodyn mukaani. Valokuvaaja katsoi oria pää kallellaan ja hyväksyi sen malliksi nähdessään, miten verkkaisesti ori liikkui eteenpäin.