Varismäen Icarus

musta aa Ee suomalainen puoliveriori, 170 cm
syntynyt 13.04.2023 Suomessa, 10-vuotias
VH23-031-0219

kasvattanut Varismäki
omistaa Juulia, VRL-12454

ko  :  Grand Prix

Icaruksella ei ole juuri koskaan kaikki neljä jalkaa yhtä aikaa maassa. Sillä riittää aina vauhtia, se ottaa yllättäviä spurtteja niin yksin tarhassa kuin toisinaan ratsastajankin kanssa kentällä. Ori on täynnä yllätyksiä, eikä sen kanssa koskaan tiedä mitä tuleva treeni tuo tullessaan. Siinä mielessä Icarus on tullut aivan isäänsä. Eteenpäin pyytäviin apuihin Icarus reagoi todella vahvasti, ja sen kanssa täytyykin olla pohkeiden käytön kanssa tarkkana. Liian pitkä tai vahva puristus saa orin lähestulkoon lentoon. Vastaavasti ohjasapuihin Icarus ei reagoi yhtä reippaasti vaan se jää mielellään jopa vähän puskemaan ohjastuntumaa vasten.

Kuvat © Fee Fotografie

Kuvat © Fee Fotografie

20.04.2023    kuinka Icaruksesta tuli Icarus    ✎ omistaja

Kun siitosliisinkiin lainaamamme tamma Fantti varsoi kauan odotetun orivarsan meidän omasta suosikkioristamme Achillesista, kävi ajatustyö varsan nimen suhteen kuumana. Etukäteen oli ajateltu, että varsa saa tietenkin nimensä kreikkalaisen mytologian mukaan isän nimilinjaa jatkaen. Nimikin oli päätetty valmiiksi, tammasta tulisi Aphrodite ja orista Apollo. Korpinmusta varsa ei kuitenkaan näyttänyt tippaakaan Apollolta. Kyllä sitä sitten googlattiinkin uusia vaihtoehtoja ja Wikipedian lista Kreikan mytologian jumalista tuli todella tutuksi. Mikään ei kuitenkaan tuntunut sopivalta nimeltä. Puoliso sitten kuitenkin lopulta keksi, että kun emän isälinjasta löytyi Fall of Icarus, pitäisi tämä varsa nimetä sen mukaan. Icarus osuisi vielä sopivaan nimiteemaankin, jota emme Achillesin ensimmäisen varsan kohdalla olleet tajunneet jatkaa.

"Icarus..." mutisin hiljaa ja makustelin nimeä mielessäni. Katsahdin tarhassa temmeltävää varsaa ja mietin, että se näytti kyllä ihan Icarukselta.
"Tää Icaruksen kohtalo ei sitten ole mikään kaunis tarina, kai sä tiedät tän?" puoliso kysyi.
"Tiedän. Mutta katso nyt tuota varsaakin. Se on ihan kuin lentoon lähdössä. Eikö tuollaisen nimen kuulukin olla Icarus", sanoin.
Puoliso kohautti olkiaan. Se ei nyt ollut ihan tyytyväinen, vaikka ehdotus oli tullut sen suusta. Nimestä viis, se oli nyt päätetty ja sopi varsallemme kuin nenä - tai turpa - päähän. Hieno siitä kuitenkin tulisi, siitä me olimme molemmat yhtä mieltä.

28.07.2023    Icarus 0 - sadetin 1    ✎ omistaja

Kiiltävän musta ori seisoi paikalleen jähmettyneenä, sen sieraimet olivat laajentuneet suuren suuriksi ja hengitys korisi. Ori tuijotti herkeämättä ratsastuskentän laidalla suihkuavaa sadetinta, joka kasteli helteessä kuivunutta ratsastuskentän pintaa. Sitten hevonen otti ja lähti, pakoreaktio sai vallan ja roikuin kuin henkeni kaupalla kiinni juoksutusliinassa.
"Icarus!" ensireaktioni oli huutaa.
"Whoaa, rauhoitupas nyt. Se on vaan vettä."
Icaruksen silmissä välkkyi pelko, mutta se oli lopettanut pakomatkansa kentän vastakkaiseen päätyyn aidan tultua sen tielle. Meni pitkä tovi, ennen kuin Icarus rauhoittui. Kävellessämme yhtään lähemmäs sadetinta, sen olemus jännittyi silminnähden. Iltapäivän rento juoksutushetki vaihtuikin lennosta (kirjaimellisesti) maastokävelyyn, kun kentällä työskentely samanaikaisesti sadettimen kanssa ei tullut Icarukselle kuuloonkaan.

Icarus tanssahteli vierelläni liinan päässä, kun pääsimme tallipihan ulkopuolelle. Tällä kertaa tosin innostuksesta eikä pelosta. Kävelyretkestä hyvin minimaalinen osa oli sen osalta oikeasti kävelyä, mutta kaukana pelottavasta sadekoneesta se näytti varsin tyytyväiseltä oloonsa, ja varmasti se oli tyytyväinen itseensäkin, kun oli ovelasti päässyt livistämään työnteosta. Oikeastaan maastokävely oli enemmän minunkin mieleen, sillä hiekkatien varrella olevat puut tarjosivat hetken suojaa pilvettömältä taivaalta porottavalta auringolta.