Nupun Velmeri VH21-018-1105

Nuppulanharjun Tilan kasvatit ihastuttivat minua kilpakentillä ja suomenhevosten sukutauluissa, joten olin onneni kukkuloilla kun viimein sain talliin oman Nuppulanharjulaisen. Velmerin molemmat vanhemmat ovat monissa laatuarvosteluissa palkittuja ja kantakirjattuja, joten Velmerin suhteen odotukset ovat hyvin korkealla. Tällä hetkellä Velmeri aloittelee kilpauraansa ja ehkä myöhemmin näemme orin vielä kantakirjauksessakin.

Palkittu KV-I palkinnolla 08/2021 pistein 63
Kantakirjattu KTK-II palkinnolla 02/2022 pistein 71

Rotu, sukupuoli	suomenhevonen, ori
Säkä, väri	154 cm, rautias
Syntymäaika	11.11.2016, 10-vuotias
Kasvattaja	Sippe, Nuppulanharjun Tila
Omistaja	Juulia, VRL-12454
Koulutustaso	Helppo A

Katso myös Velmerin laajempi kuvagalleria.

Velmeri on, noh, Velmeri. Sitä on niin vaikea kuvailla, että oikeastaan se pitäisi päästä kokemaan itse saadakseen parhaan mahdollisen käsityksen orin metkuista. Varsasta asti Velmeri on ollut varsin omapäinen tapaus. Kyllä siitä on nähnyt kauas, että siinä on laatua kun vain saisi valjastettua sen jotenkin hyötykäyttöön. Velmeri kun mielummin tekisi mitä tahansa muuta kuin töitä. Siihen oikeaan työntekomoodiin päästessään Velmeri on kuitenkin huikean hieno ratsu. Se on kevyt ratsastaa ja kuuntelee apujakin hienosti, ellei ympäristössä satu tapahtumaan jotain sellaista, joka vaatisi Velmerin välittömän huomion. Yleensä Velmerin ympärillä tuntuu tapahtuvan kaikenlaista huomiota häiritsevää. Jos ei mitään näkyvää, niin kyllä Velmeri sitten itse keksii bongata pusikosta jonkun pienen vihreän olion, johon sen on ihan pakko keskittyä työnteon sijaan.

Yksi Velmerin suosikkiasioista on ruoka, ja vatsan ympäryksestäkin näkee, ettei nälässä tarvitse elää. Velmeri ei tätä itse kuitenkaan tiedosta, vaan säännöstelty heinäruokinta saa sen vain kuikkuiseksi. Yöheiniään se nyhtää slow feeding -verkosta niin suurella raivolla, että niitä saa olla jatkuvasti ostamassa uusia hajonneiden tilalle. Silloin kun edessä on ruokaa, Velmerillä on kaikki hyvin. Hoitotoimenpiteet, kengitys ja muut arkiset asiat sujuvat helposti, kun Velmerille antaa turvan eteen tukon heinää. Se pysyy takuuvarmasti paikallaan niin kauan, kun ruokaa on tarjolla. Muuten se on vähän sählä, ja on se vähän tainnut oppia huonoille tavoillekin, kun se aina lahjotaan ruuan avulla käyttäytymään kauniisti.

Suku

i. Fiktion Hermes KTK-III, SLA-I, KV-II	ii. Koon Hernerokka KTK-III, KRJ-III	iii. Silmukan Daniel
		iie. Pikku-Liina MIN
	ie. Fiktion Auni KTK-II, KRJ-I, SLA-I, KV Jälk. AB	iei. Kuuramaan Kultakavio
		iee. Vaapukan Auri KRJ-I, SV-I
e. Tuikun Valo KTK-II, KRJ-I, YLA1, SLA-II, ERJ-II	ei. Vaniman Tuukkeli KTK-III, SV-II	eii. VIR MVA Ch Muiston Tuurihaukka KTK-II, KRJ-I, SLA-I, SV-III, jälk. C
		eie. Ch Hetken Ruusumieli KTK-III, KRJ-I, SLA-I, SV-I, jälk. C
	ee. Vaapukan Valkopurje KTK-II	eei. Vaapukan Kermiitti KTK-III, KRJ-I, YLA2, SLA-II
		eee. VIR MVA Ch Vaapukan Katiska KTK-II, YLA2, KRJ-III

Isälinja: (6) Fiktion Hermes - Koon Hernerokka - Silmukan Daniel - Viljamäen Kipori - Metsätähden Kipinä - Aurinkorannan Aamurusko
Emälinja: (8) Tuikun Valo - Vaapukan Valkopurje - Vaapukan Katiska - Vaapukan Katina - Vaapukan Melia - LNA Pampula - Purppuran Tuliharja - Tempperamentti

Muita palkittuja sukulaisia:
ieei. VIR MVA Ch Vaapukan Aulis KRJ-II, SLA-II
eiii. Fiktion Remuri KTK-III, KRJ-I
eiiii. Metsäkartanon Rubrik KTK-III, KRJ-I, SV-II
eiiie. VIR MVA Ch Steekin Valetta KTK-II, KRJ-I
eiiei. UK Kahlekuningas KTK-II, KRJ-I, SLA-I, KERJ-II
eieii. Arvolaakson Oodi KRJ-II, SLA-II
eieie. Arvolaakson Kuurankukka KRJ-II, SLA-II, SV-I
eiee. Rajattoman Ruustinna KRJ-I, SLA-II, SV-II
eieei. VIR MVA Ch Haavelaakson Kelmi KTK-II, KRJ-I, SLA-II, YLA2
eeei. VIR MVA Ch Vaapukan Miska KTK-I, KRJ I, SLA-II, YLA2
eeeiie. VIR MVA Ch Raadelman Tyttiina KTK-III, YLA2
eeeeie. Ch Vaapukan Milja KTK-III, KRJ-II, YLA2
eeeeiei. VIR MVA Ch Raadelman Ralli KTK-II, KRJ-II, SLA-II, YLA2
eeeeiee. VIR MVA Ch Keinumäen Milena KTK-I, KRJ-I, SLA-I, YLA2
eeee. VIR MVA Ch Vaapukan Katina KTK-II, SLA-II
eeeee. VIR MVA Ch Vaapukan Melia KTK-III, KRJ-III, YLA3

Jälkeläiset

orivarsa Kadon Vintiö, tammasta Snillin Aino syntyi 20.08.2022 (palkittu KV-I*)
tammavarsa Varismäen Vanamo, tammasta Valokylän Valkyyria syntyi 24.08.2023 (palkittu KTK-III, KV-I, SV-II)

Velmeri periyttää rautiasta väritystä (genotyyppi aa ee).

Kilpailut

Velmeri kilpailee kouluratsastuksessa tavoitteenaan Helppo A -luokat. Katso ajankohtaiset kilpailustatistiikat sen VH-profiilista.

28.02.2022 KRJ Cup, helppo A, sijoitus 3/136
27.06.2022 Kultasaari Cupin 2. osakilpailu, helppo A, sijoitus 1/50 (86,429%)
23.07.2022 Sjöholma Sommarfestival, helppo A, sijoitus 1/10 (69,019%)
21.08.2022 Rihtniemi, helppo A, sijoitus 11/27 (66,786%)
03.09.2022 Kultasaari Cupin 3. osakilpailu, helppo A, sijoitus 16/49 (70,357%)
10.09.2022 Vanillabourne, helppo A, sijoitus 12/35 (67,637%)
22.10.2022 Kultasaari Cupin 4. osakilpailu, helppo A, sijoitus 16/27 (64,286%)
22.10.2022 Kultasaari Cup 2022, Prix de Ruusupihan Varustepuoti kokonaisrankingin voittaja
06.11.2022 Stall Isengård, helppo A, sijoitus 11/18 (64,126%)

17.06.2023 Åland Weekend, helppo A, sijoitus 25/40 (57,380%)
26.08.2023 Kultasaari Cup 2023, helppo A, sijoitus 1/36 (79,774%) + 2000 v€
14.10.2023 Merri Dressage Tour (KRJ), helppo A, sijoitus 33/35 (55,430%)
20.10.2023 KRJ Finnhorse Champion, päivä 1, helppo B, sijoitus 53/70 (58,842%)
21.10.2023 KRJ Finnhorse Champion, päivä 2, helppo A, sijoitus 30/60 (64,246%)
22.10.2023 KRJ Finnhorse Champion, päivä 3, helppo A, sijoitus 14/30 (71,556%)
28.10.2023 Merri Dressage Tour (KRJ), helppo A, sijoitus 14/27 (62,413%)
04.11.2023 Rihtniemi Spooky Games, helppo A, sijoitus 29/43 (58,754%)
18.11.2023 Merri Dressage Tour (KRJ), helppo A, sijoitus 10/35 (63,419%)
09.12.2023 Merri Dressage Tour (KRJ), helppo A, sijoitus 14/26 (64,256%)

03.02.2023 Saura Winter Dressage, helppo A, sijoitus 20/38 (62,108%)
19.04.2024 Tulip Carnival 2024, helppo A, sijoitus 81/102 (54,982%)
27.04.2024 Saura Spring Dressage, helppo A, sijoitus 18/52 (65,418%)
07.06.2024 Natalja's Garden avajaiset, helppo A, sijoitus 11/27
15.09.2024 Vaahterapolun syyskisat, helppo A, sijoitus 12/21 (58,766%)
26.10.2024 Rihtniemi Spooky Games, helppo A, sijoitus 7/36 (70,018%) + 30 v€

Päiväkirja

20.08.2021
Pitkän odottelun jälkeen koitti se päivä kun apujoukkojemme kanssa lastattiin kolme nuorta hevosta autoon ja suunnattiin kohti Lohjaa ja kouluvarsojen laatuarvosteluita. Mukana oli hevosten lisäksi Unton vuokraaja Heta, joka oli ollut korvaamaton apu jo edeltävinä päivinä kun olimme puunanneet yhdessä niin varusteita puhtaaksi kuin hinkanneet keltaisia likajälkiä pois Blondin lautasilta. Matkan varrelta Sauran ratsastuskoululta nappaisimme mukaan myös ratsastuskoulun opettajan Maijun, joka oli lupautunut esittämään nelivuotiaat Velmerin ja Blondin tuomareille ratsain, jotta voisin itse keskittyä hermostuneena pureskelemaan kynsiäni. Blondi asteli kuljetusautoon kuin vanha konkari ja niin teki Wiljokin, mutta nehän olivat molemmat varsin kokeneita matkustajia. Velmeriä sai maanitella autoon hieman kauemmin, raukkaparka kun ei ollut isossa autossa ennen matkustanut ja sekös pientä maalaispoikaa jännitti. Matka sujui kaikkien kolmen hevosen osalta rauhallisissa merkeissä eikä aikaakaan, kun saavuimme jo Lohjalle Oldfinion Dressageen.

Kahden täydellisesti suoriutuneen puoliverisen jälkeen vuorossa oli vielä Velmeri, jota Heta jo taluttikin kohti verryttelykenttää.
“Mä voin ottaa Blondin tässä vaihdossa niin saat Juulia jäädä katsomaan miten Velmulla menee”, Heta lupasi.
Tiesin Velmerin saavan ykköspalkinnon jo pelkästään sukunsa meriiteillä, mutta tuomareiden arviot sen askellajeista ja ratsastettavuudesta jännittivät. Verryttelyssä Velmeri liikkui vielä kohtalaisen hyvin avuilla ja Maiju lähti luottavaisin mielin esittämään Velmeriä tuomareiden eteen. Maneesissa Velmeri kuitenkin hieman hämmentyi, maalaispoikana se ei ollut tottunut tällaiseen eikä se ollut elämässään edes ollut montaa kertaa maneesissa. Pieni virittyneisyys taisi kuitenkin olla hyvästä, sillä Velmerin liikkeet saivat ihan uudenlaista lennokkuutta ja se sai kaikista kolmesta askellajistaan täydet pisteet, mitä kyllä ihmettelin, kun Velmeri ei selvästikään ollut kuuliaisena Maijun avuilla. Ratsastettavuudesta se saikin sitten vain yhden pisteen, sinänsä ymmärrettävää mutta askellajeista tuli niin hyvät pisteet ettei se oikeastaan enää haitannut. Kokonaisuushan tässä ratkaisi eikä yksittäiset pisteet.
“Mikä urpo”, Maiju tuhahti heti maneesista ulos ratsastettuaan. “Mä sanon sulle, tää ei olis saamassa yhtään minkäänlaista palkintoa ilman sukupisteitä. Turha odottaa sitä tilaisuuden paras suokki palkintoa saati yhtään laatupistettä. Tästä sais laadukkaan ainoastaan makkarana”, nainen jatkoi. Maijun kommentit saivat leveän hymyn palaamaan huulilleni, tiesin että tälle kokemukselle naurettaisiin vatsat kippurassa vielä myöhemmin.
“Mä haen ensin arvostelupaperit ja katotaan sit miten huonosti meni, mutta sen kuulin että askellajeista se sai kaikista täydet pisteet”, kerroin Maijulle.
“Joo, tuomarit varmaan arvosteli vaan söpön ulkonäön perusteella”, Maiju tokaisi nyt jo pienen hymyn kera.
Noudin arvostelupaperit katsottavaksi ja Velmeri oli saanut kokonaisuudessaan huikeat 63 pistettä, ne toki eivät riittäneet mihinkään ekstrapalkintoihin, sillä nelivuotiaiden parhaalla suomenhevosella kokonaispisteitä oli yli kaksikymmentä enemmän. Rakenteestaan Velmeri sen sijaan sai yhdeksikön, ja siihen jopa Maiju oli tyytyväinen. “Ei se sit ehkä ihan niin toivoton olekaan”, Maiju lopulta myöntyi sanomaan.

10.12.2021, kouluvalmennus Valokylän Tallilla
Joulukuun puolivälin tienoilla suunnattiin Maijun ja kahden hevosen kanssa kohti Lappia. Olin ilmoittanut Herkun ja Velmerin mukaan Valokylän Tallin valmennusviikonloppuun. Oman aamuvalmennukseni jälkeen ehdin hyvin seuraamaan Maijun ja Velmerin kouluvalmennusta, sillä ratsukon valmennusryhmän vuoro oli vasta illalla. Aamuisesta auringonpaisteesta ei ollut enää merkkiäkään, vaan ulkona oli aivan pilkkopimeää. Maneesin ikkunoista kajasti lämpimän kellertävä valo, kun kävelin Velmerin vierellä kohti maneesia. Istahdin itse katsomon puolelle seuraamaan silmät ja korvat tarkkana, mitä Suomen kouluponien maajoukkuevalmentajalla oli sanottavana hevosestani. Milla Moilasen ääni oli pirteän innostunut vielä näin illansuussakin, vaikka takana oli varmasti pitkä päivä aiempien valmennusryhmien parissa.
Valmennus aloitettiin isolla kahdeksikolla kevyessä ravissa, kun tsekattiin että hevoset liikkuivat jalasta eteen ja reagoivat myös pidätteisiin. Eteenpäin liikkuminen ei ollut koskaan muodostunut Velmerille ongelmaksi, eikä niin käynyt tänäänkään.
“Oho, onpa reipas tapaus. No, ainakaan ei lopu vauhti kesken, vaikka kouluradalla sitä ei aina tarvitakaan”, sanoi Milla, eikä jäänyt epäilystäkään, etteikö nainen olisi juuri puhunut Velmeristä. Viisivuotiaan selässä istuva Maiju näytti kovasti tekevän töitä rauhoitellakseen Velmeriä, joka paahtoi menemään niin kovaa kuin suinkin pääsi. Samalla se kuikuili ympäristöään niin että silmänvalkuaiset välkkyivät.

Maiju sai hyviä ohjeita siitä, millaisilla tehtävillä Velmeriä voisi saada rauhoittumaan. Lopulta ohjeistus näytti tuottavan tulosta, ja Velmerin oli keskityttävä pohkeenväistöön niin, ettei se enää näyttänyt ravaavan Vermon loppusuoralla. Maiju hymyili pienesti ratsastaessaan katsomon ohi ja mä näytin sille peukkua. Seuraavaksi vuorossa oli laukkatehtäviä, joista Maiju ja Velmeri saivat oman helpotetun version. Muut valmennuksen ratsut olivat vähän vanhempia ja liikkuivat paremmassa tasapainossa kuin meidän Velmeri. Tehtävänä oli ratsastaa uralla vuoroin vasta- ja vuoroin myötälaukassa. Velmerin ei tosin vielä tarvinnut mennä vastalaukassa kaarteita vaan riitti, että se nostaisi kulloinkin pyydetyn laukan ja pysyisi siinä ihan suorallakin uralla. Vastalaukan nostaminen olikin Velmerin mielestä hirveän hämmentävää, sellaista kun ei vielä kotona oltu harjoiteltu. Ratsukko kiemurteli tovin uran sisäpuolella ennen kuin Velmeri saatiin nostamaan haluttu laukka ja sitten se menikin oikein reippaasti hyvän vastalaukkakaarteenkin. Myhäilin katsomossa itsekseni ajatukselle, ettei Velmeri ollutkaan ihan hyödytön. Se osasi kyllä, kunhan se saatiin ymmärtämään mitä siltä halutaan.

Laukkatehtävien jälkeen hevosia työstettiin vielä käynnissä. Velmeri oli kerännyt vähän ylimääräisiä kierroksia laukkaamisesta ja se viskoi päätään niin, että pitkä vaalea harja hulmusi. Käynnissä työskentely ei ottanut onnistuakseen. Velmeri tarjosi joko miniravia tai sitten se suostui kävelemään pikakäyntiä ja sitäkin vain pitkin ohjin. Nuori ori saikin lopettaa työnteon heti, kun se malttoi hetken aikaa kävellä nätisti ohjat tuntumalla.
“Sille suosittelen jatkoon vähän lisää harjoittelua käynnissä”, Milla totesi. “Sillä on hyvä käynti kun se vain malttaa esittää sen.”
Maiju sanoi olevansa samaa mieltä ja kiitti Millaa antoisasta valmennuksesta. Sitten se katsoi mua kohti sellaisella “en ikinä enää lähe tän kanssa mihinkään” -ilmeellä. Mä naurahdin, Maiju oli välillä niin perfektionisti ettei se oikein kestänyt Velmeriä, jonka kanssa mikään ei ikinä sujunut täydellisesti.

26.06.2022, Kultasaari Cup 2022
Niin sitä taas mentiin. Kultasaari Cupin ensimmäinen osakilpailu jäi meiltä varsajuttujen ja muiden kiireiden takia välistä, mutta nyt oltiin peräti kahden hevosen voimin matkalla Hankoon. Pelkääjän paikalla istuva Maiju luki puhelimestaan jotakin ja rypisti otsaansa.
"Ne on luvannu sadetta", Maiju huokaisi.
"Eikö Hangossa paistakaan aina aurinko? Sehän on ihan kesäkaupunki", ihmettelin.
"Toivotaan parasta. En haluais pudota vesilätäkköön", Maiju huomautti. Se ei vieläkään suostunut uskomaan, että Velmeristä oli kasvamassa ihan fiksu hevonen. Se tuntui aikuistuvan päivä päivältä enemmän ja siitä varsamaisesta säheltämisestä oli jäljellä enää viimeiset rippeet. Tai niin mä ylpeänä omistajana ainakin halusin uskoa. Siitä piti antaa kyllä Maijullekin krediittiä, kun se ahkerasti ratsasti Velmerillä ja koulutti sitä eteenpäin ja lähti vielä kilpailuihinkin.

Minäkin saisin tällä reissulla pistää nutturan kireälle ja pukea kisatakin päälle, kun starttaisin Pupun kanssa helpossa Aassa. Oma kilparatsastajan ura oli aiemmin kaatunut pahaan kilpailujännitykseen, ja nytkin vähän jännitti että miten selviäisin. Onneksi Pupu oli suhteellisen helppo ratsu ja kiikuttaisi kauhusta kankean tädin varmuudella turvallisesti radan läpi.

Matka Etelä-Savosta Hankoon tuntui kestävän ikuisuuden. Moottoritiellä sai körötellä trailerin kanssa keskellä pahinta juhannuksen paluuliikenteen ruuhkaa, onneksi sentään matkustajat osasivat ottaa rennosti. Sietivät ollakin nätisti, kyllä harmittaisi jos oltaisiin lähdetty toiselle puolelle maata kilpailemaan eikä sitten päästäisikään starttaamaan hevosten riehuttua itsensä tai toisensa verille.

Perille Hankoon saavuttiin lopulta alkuillasta.
"Ihan ku ulkomailla", henkäisin nähdessäni merenrannassa kohoavat tallirakennukset.
"No ei kai nyt sentään. Vaikka onhan tää aika hieno. Eikä näytä siltä että ainakaan enää tänään satais", Maiju mietti ja kohotti katseensa pilvettömälle taivaalle. Meille pitkänmatkalaisille oli varattu tilapäiskarsinoita, mikä onni, sillä muuten huomisaamuna olisi pitänyt herätä jo aamuyöstä matkaamaan kohti kisapaikkaa. Päivän ensimmäisessä luokassa starttaamisessa oli se huono puoli, että sitten täytyi herätä aikaisin enkä mä oikein ollut aamuihmisiä.

Saman tien kuljetusyhdistelmän pysähdyttyä tilapäiskarsinoiden eteen alkoi traileri huojumaan pahaenteisesti puolelta toiselle ja sisältä kuului kolinaa.
“Ihan varmana Velmeri”, Maiju sanoi varman kuuloisena. “Kaataa kohta koko roskan.”
Avasin varoen trailerin pikkuisen etuoven ja kurkistin sisälle. Sisällä heilui ja riehui kukas muukaan kuin Velmeri. Kuusivuotias lopetti sähläyksensä ja jäi tuijottamaan minua paksun otsatukkansa takaa kuin sanoen, että kappas, sainpas viimein huomiosi. Vieressä seisova Pupu oli onneksi paljon rauhallisempi, se miltei nukkui. Maiju availi hyvää vauhtia trailerin lastaussiltaa, että saataisiin hevoset pikimmiten karsinoihin ja auto parkkiin sivummalle. Velmeri lähti peruuttamaan vauhdilla ulos trailerista saman tien, kun takapuomi aukesi. Se meinasi pudota lastaussillaltakin samassa rytäkässä, kun oli niin kiire päästä ulos kopista. Maiju katsoi mua sellaisella "eikö tätä hevosta voinut jättää kotiin" -ilmeellä, mutta ei sanonut ääneen yhtään mitään. Sen mielipide Velmeristä ei ollut muuttunut mihinkään, tai jos oli, niin ei ainakaan parempaan suuntaan.

Pupu tuli Velmeriin verrattuna huonatta asti rauhallisemmin ulos trailerista. Ei se enää nuokkunut puoliunessa, mutta tyytyi katselemaan ympäristöään korvat pyörien samalla, kun Velmeri kävi aivan mahdottomasti ylikierroksilla. Ori pyöri ympyrää Maijun ympärillä ja hirnui kovaan ääneen keräten huomiota kaikilta kilpailupaikalla olevilta ihmisiltä. Katseet eivät olleet niin ihailevia kuin olisin ehkä toivonut, olihan Velmeristä tarkoitus saada hyvä jalostusori ja tällä esiintymisellä se ei tekisi vaikutusta yhdenkään tamman omistajaan.
"Ota sä tää ja lähde vaikka kävelylle. Mä vien auton parkkiin", Maiju huokaisi ja työnsi juoksutusliinan käteeni saman tien, kun sain Pupun jabakarsinan oven suljettua. Mytyssä olevan narun toisessa päässä oleva Velmeri näytti kovin tyytyväiseltä itseensä.
"Eikä haittaa yhtään, jos se häviää matkalla", Maiju jatkoi. Pyöräytin silmiäni. Maiju osasi välillä olla niin dramaattinen.

Lähdimme Velmerin kanssa kaksin tutustumaan Kultasaaren kartanon tiluksiin. Jaba-alueen kulmalla olevasta kartasta tulkitsin, että jossain maneesin takana pitäisi olla hiekkaranta. Lähdin suuntaamaan kilpailualueen läpi maneesin suuntaan. Valmistelut huomisia kilpailuita varten olivat kovasti käynnissä. Suurelle kilpailuareenalle oli pystytetty useampi koulurata ja jokaisessa mahdollisessa paikassa oli kauniita kukkaistutuksia. Katselin ympärilleni suorastaan lumoutuneena. Tällaisen merenrannalla sijaitsevan luksusmallin ratsastuskeskuksen minäkin halusin itselleni, mutta sainkin vain vanhaan navettaan rakennetun kotikutoisen hevostallin. Kohautin olkiani ja mietin, että tein-ite-ja-säästin ratkaisu oli kuitenkin aika kodikas ja yritin uskotella itselleni, että samaa kotoisaa fiilistä en varmaan saisi tällaisen kartanon emäntänä. Olin niin uppoutunut omiin ajatuksiini, että vehreästä maisemasta kiinnostunut Velmeri sai vedettyä minut miltei kumoon kurkotellessaan itselleen matkaevästä.
"Senkin tonttu, sitä kukkakoristetta et kyllä syö", komensin ja ohjasin Velmerin kauemmas kentän aidan välittömästä läheisyydestä.

Matka rannalle ei ollut enää pitkä ja perillä odotti kaunis ja hyvin hoidetun näköinen hiekkaranta. Velmerikin oli paljon rauhallisempi kun ei oltu enää kilpailualueen välittömässä läheisyydessä ja keskellä hälinää. Se jotenkin tuntui keräävän itseensä ylimääräistä energiaa juuri tällaisissa paikoissa. Nyt Velmeri kuitenkin pysähtyi hetkeksi ja jäi tuijottamaan kauas ulapalle. Hetken se seisoi paikallaan kuin patsaaksi jähmettyneenä, ennen kuin heilautti päätään ja päätti jatkaa matkaa. Kävelimme hiekkarannan reunaa vieretysten ensin poispäin tallilta, ennen kuin käännyimme takaisin. Koko loppumatkan Velmeri käyttäytyi oikeastaan tosi hyvin, mutta sitä Maiju ei tietenkään ollut näkemässä. Lettipäinen nainen tuntui kadonneen jälkeäkään jättämättä. Tilapäiskarsinoiden luonakaan sitä ei näkynyt ja ehdin jo säikähtää, oliko Maijulla mennyt niin pahasti hermot Velmeriin, että olisi lähtenyt kotiin. Lukitsin Velmerin huolellisesti jabaansa ja kieputin juoksutusliinan siistiksi paketiksi, kunnes päätin lähteä etsimään ystävääni.

27.06.2022, Kultasaari Cup 2022
Maijun usko Velmeriin oli tasan nolla. Illalla lopulta löydettyäni Maijun, se ei suostunut uskomaan, että Velmeri olisi ollut nätisti kävelylenkillä. Eikä se uskonut, että tämän päivän radasta tulisi yhtään mitään.
Velmeri seisoi karsinassaan kalteriin kiinni köytettynä, kun letitin sen paksua harjaa ranskanletille. Kello oli ehkä yhdeksän aamulla, mutta lämpöä oli jo reilusti yli kaksikymmentäviisi ja päivästä odotettiin vieläkin kuumempaa. Tunnin päästä siintävä Maijun ja Velmerin startti jännitti minua enemmän kuin Maijua. Tiesin, että Velmeri oli hieno. Tiesin myös, että se ei välttämättä osaisi vielä käyttäytyä kilpailuissa tilanteeseen sopivalla tavalla. Ja sitten oli vielä omakin startti jännitettävänä, mutta se oli ihan toinen juttu se, ja aikaakin omaan starttiin oli vielä monen monta tuntia.

Hetken kuluttua verryttelykentällä kaikkien muiden hienojen kouluhevosten keskellä ravasi minun Velmerini selässään tyylikkääseen kilpailuasuun pukeutunut Maiju. Kun radalle viimein kuulutettiin Sauran ratsastusseuraa edustava Maiju Kaarna hevosella Nupun Velmeri, olin pissata housuun pelkästä jännityksestä. Maijun ilmeestä päätellen verryttely ei ollut mennyt hyvin ja näkihän sen ulkopuolinenkin, ettei Velmeri ollut ihan avuilla. Valkoisten aitojen sisäpuolelle asteli kuitenkin aivan erinäköinen Velmeri. Yhtäkkiä se näytti todella keskittyvän Maijun antamiin apuihin. Pian tuomari vihelsi lähtömerkin ja Maiju kaartoi harjoitusravissa keskihalkaisijalle. Purin kynsiäni jännittyneenä ja katsoin, miten liinakko ori pysähtyi keskelle rataa aivan tasajaloin. Suoritus alkoi aivan uskomattoman hyvin ja koko raviohjelma sujui rikkeittä. Laukkaohjelman alkaessa jännitin, tekisikö Velmeri tänään nätit laukanvaihdot käynnin kautta. Tekihän se. Koko ohjelma oli rikkeetön ja kerrassaan fantastisen upea. Lopputervehdyksen jälkeen Maijun kasvoille levisi leveä hymy tämän taputtaessa Velmeriä kaulalle.
"Mä lupaan syödä hikiset sukkani, jos tuolla suorituksella ei sijoituta", Maiju uhkasi, kun kohtasimme kilpailuareenan ulkopuolella.
"Et sä voi sanoa noin, tai alan toivomaan ettei tuomarit tykänneet Velmeristä yhtään", hihitin.
"Eikun oikeesti. Tää ei oo ikinä ollut noin hyvä. Voidaan jopa voittaa", Maiju väitti itsevarmana. Yhtäkkiä tilanne oli kääntynyt niin päin, että Maiju uskoi Velmeriin ja minä en.

Saatuani pöytäkirjan käsiini en ollut uskoa silmiäni. Yli 86 prosenttia? Tuomareiden pitäisi varmaan vierailla Specsaversilla. Tuloksellaan Velmeri pääsi ansaitusti luokan ylivoimaiseen johtoon. Viidenkymmenen lähtijän luokka kesti välitaukoineen tuhottoman kauan ja lopulta monen tunnin odottelun jälkeen Velmerin ihka ensimmäinen kansallisen tason voitto varmistui, ja Maiju sekä Velmeri kuulutettiin palkintojenjakoon. Olin haljeta ylpeydestä ja tirautin muutaman onnenkyyneleenkin katsoessani liinakkoa kunniakierroksella suuri sinivalkoinen ruusuke suitsissaan. Kylläpä Velmeristä oli tullut hieno kouluratsu.

"Ja suoraan Kultasaari Cupin rankingin jaetulle ykköstilalle", hehkutin kunniakierrokselta saapuvalle Maijulle.
"Taidetaan siis tulla Hankoon loppukesästä vielä uudestaan", Maiju vastasi taputtaen Velmeriä kaulalle.
Todellakin tultaisiin.

03.09.2022, Kultasaari Cup 2022
Syyskuinen kilpailumatka Hankoon oli sujunut Velmerin osalta taas hienosti. Maiju oli ratsastanut kuusivuotiaan kanssa jälleen reilun seitsemänkymmenen prosentin tuloksen. Kaikki sujui hyvin siihen asti, kunnes piti lähteä kotiin. Pidin Pupun riimunnarusta kiinni valmiina taluttamaan tamma traileriin heti, kun Maiju olisi saanut Velmerin lastattua. Jostain kumman syystä Velmeri ei kuitenkaan tahtonut mennä traileriin, vaan jäi jumittamaan lastaussillalle. Maiju yritti houkutella Velmeriä kyytiin herkkujen avulla, mutta ori oli päättänyt olla lähtemättä kotiin.

"Mitenköhän me meinattiin saada tää kaksin kyytiin", Maiju pohti ääneen yritettyään taluttaa Velmeri traileriin muutaman kerran uudestaan. Normaalisti niin helposti lastautuva ori ei tänään halunnut millään kävellä traileriin.
"En tiedä, en mä ainakaan voi tulla sitä työntämään takapuolesta kun on tää tässä", vastasin ja nyökkäsin kohti vieressäni nuokkuvaa suomenhevostammaa. Maiju istahti lastaussillalle ja Velmeri vetäisi itsensä kauemmas bongattuaan trailerin vierestä ruohotupsun.
"On ollut niin pitkä päivä jo muutenkin, mä en yhtään jaksais tällasta nyt", Maiju huokaisi hiuksiaan haroen.
Olin ihan samaa mieltä. Kotiinkin oli vielä monen tunnin ajomatka ja oltaisiin perillä vasta myöhään yöllä.

Ehdimme istuskella trailerin lastaussillalla hyvän tovin, kunnes joku kilpailupaikan henkilökunnasta tuli kyselemään, tarvitsisimmeko kenties apua. Maiju tokaisi heti, että joo tarvitaan ja osoitti Velmeriä. Lopulta apuun tarvittiin useampi henkilö, ennen kuin Velmeri saatiin lopulta käytännössä pakotettua traileriin. Sinne se sitten jäikin nyhtämään heinäverkosta heinää aivan kuin ei juuri olisi viivästyttänyt kotiinlähtöämme yli tunnilla.

Lopulta Pupukin saatiin lastattua, se onneksi käveli suoraan traileriin toisin kuin Velmeri, ja pääsimme kotimatkalle. Istahdin auton rattiin ja parkkipaikalta ajotielle kääntyessäni yritin vielä lohduttaa Maijua, että Hangon hieno auringonlaskukin olisi jäänyt näkemättä jos oltaisiin lähdetty tunti sitten. Pelkääjän paikalla istuva Maiju tuhahti, mutta ei sanonut mitään.

22.10.2022, Kultasaari Cup 2022
Ennen vuoden viimeistä Kultasaari Cupin osakilpailua Velmeri oli edelleen kilpailurankingin kirkkaassa johdossa ja Hankoon lähdettiinkin hakemaan koko Cupin voittopokaalia kotiin. Minulla oli kova luotto sekä Maijuun että Velmeriin, sillä ratsukko ei ollut kauden aikana tehnyt yhtään alle 66 prosentin tulosta. Rakkaan valmentajani ja lempilapseni Velmerin suoritus jännitti jopa enemmän kuin omani, vaikka itse jännitin kilpailemista aivan valtavan paljon.

Velmeri liikkui verryttelyssä todella hienosti. Ehdin seurata verryttelyä kentän laidalta oman suoritukseen valmistautumiseni lomasta ja ratsukon työskentely näytti todella harmoniselta. Ratsukko kuulutettiin kilpailuareenalle juuri kun olin satuloimassa omaa ratsuani enkä ollut varmaan ikinä ennen satuloinut hevosta niin nopeasti kuin nyt yrittäen ehtiä vielä seuraamaan Maijun ja Velmerin rataa. Ehdinkin juuri nähdä radan lopun ja se näytti oikein hyvältä, mutta radalta pois ratsasti aavistuksen pettyneen näköinen Maiju.
"Se oli siis tosi hyvä rata, mut mokattiin molemmat vaihdot", Maiju kertoi. "Ei olis pitänyt alkaa opettelemaan laukanvaihtoja kun nyt noi käynnin kautta vaihdot ei tulleet puhtaasti. Ei voi hevosta syyttää, se vaan teki vähän liiankin innokkaasti", Maiju jatkoi. Mä lohdutin sitä sanomalla, että rikoista huolimatta pitäisi osata olla tyytyväinen. "Te ootte tehneet tällä kaudella niin tasaisen loistavia ratoja, ettei yhdet rikotut vaihdot tunnu kokonaisuutena missään", lohdutin.

Lopulta pöytäkirjaan oli laskettu Velmerille yhteistulokseksi reilut 64 %. En olisi ikinä uskonut olevani pettynyt tuohon tulokseen kansallisesta helposta A:sta, mutta nyt vähän olin. Vaikka me ei voitettaisi Kultasaari Cupin rankingia, olisi Velmerin kilpailukausi ollut huikea. Se oli kuitenkin tehnyt kuusivuotiaana täyspitkän kisakauden tällä tasolla ja vaikka alkuvuodesta vielä näytti, ettei sitä kehtaisi viedä ikinä kotipihan ulkopuolelle, niin tässä sitä vaan oltiin. Kyllä mä olin vähän ylpeäkin. Varsinaisen kilpailuluokan loputtua jäätiin vielä laskemaan kokonaisrankingin tuloksia ja me odoteltiin Maijun kanssa malttamattomina trailerin luona.
"Voi, kun päästäisiin edes kokonaisrankingin palkintojenjakoon. Se tuntuis niin hienolta palkinnolta tän kauden päätteeksi", huokaisin toiveikkaasti.
"Se tuntuu vähän utopistiselta ajatukselta nyt", Maiju vastasi, mutta huomasin miten se näpräsi hermostuneena saappaiden nauhoja. Se tiesi, että meillä oli vielä mahdollisuus ja sitä jännitti se.
Kilpailualueen kuulutuksista kajahti tieto siitä, että rankingpisteet olisi nyt saatu laskettua. Pomppasin seisomaan sormet ristissä toivoen, että seuraavaksi meidät kuulutettaisiin palkintojenjakoon.

26.10.2024, Spooky Games 2024
Kurpitsanoransseissa pinteleissään ja paksu harja hulmuten tallialueella tepasteleva Velmeri näytti kerrassaan huvittavalta. Sen vapaana liehuvat jouhet saivat Maijun irvistämään - Maiju kun tunnetusti ei koskaan lähtenyt kouluradalle letittämättä jääneen hevosen kanssa. Aamusta oli kuitenkin tullut sen verran kiire, että letittäminen oli saanut jäädä. Kyllähän nyt suomenhevosen kanssa kehtasi mennä radalle tämän näköisenä, eikö? Maiju nosti jalkansa jalustimeen ja heilautti itsensä kevyesti satulaan.
"Jännittääkö?" kysyin Maijulta, joka kiristi vielä kypäränsä leukahihnaa ja asetteli jalkojaan paremmin jalustimiin.
"Eipä juuri. Mennään tonne ja näytetään mitä osataan ja tuodaan voitto kotiin", Maiju vastasi hymyillen.
Velmeri kuopi etujalallaan kärsimättömänä maata, se olisi halunnut mennä jo eikä seistä paikoillaan. Hetken ajaksi se jäi kuitenkin tuijottamaan jotain näkymätöntä olentoa joenrannassa ja onnistuin käyttämään tilaisuuden hyväksi ja nappaamaan ratsukosta kuvan muistoksi.
"Joko mennään?" Maiju kysäisi ja näytin peukkua.
"Menkää te vaan, mun pitää vielä satuloida Pupu. Nähdään verryttelyssä!"