Fiktion Hengetär VH16-018-2031

Nuorempana Herkkua kuljetettiin kissanristiäisistä toisiin ja varsa-aikanaan se palkittiin monissa eri laatuarvosteluissa. Kantakirjaustilaisuudessakin se pyörähti, jonka jälkeen joka tapahtumassa ravaaminen sai jäädä, kun Herkku keskittyi silloisen omistajansa kanssa kilpailemaan kouluratsastuksessa. Kilpauransa jälkeen Herkku varsoi muutaman kauniin varsankin, ennen kuin se lopulta päätyi Rihtniemeen. Nykyisin Herkku pääsee nauttimaan sen kahdesta lempipuuhasta: syömisestä ja maastoilusta. Samalla sitä valmistellaan kovaa vauhtia kohti aikuisten hevosten laatuarvosteluita.

Fiktion Hengetär aka Herkku on ahne otus, joka pystyisi syömään loputtomiin. Pohjattoman ruokahalunsa lisäksi tammalla on suuri sydän ja se haluaakin olla kaikkien kaveri - keinolla millä hyvänsä. Laitumella tamma tunkee väkisin muiden hevosten seuraan, vaikka muut olisivatkin Herkun kanssa eri mieltä. Höntti tamma ei aina tajua, että muut eivät pidä sen tunkeilusta ja tamma saakin hevoslaumassa toisinaan osakseen ilkeitä kiljahduksia. Yleensä Herkun hoitaminen ei tuota mitään suurempia vaikeuksia. Hellyydenkipeä tamma olisi aina tunkemassa itseään ihmisen syliin rapsutettavaksi. Lempeä tamma nauttii harjaamisesta ja usein hoitotoimenpiteiden ajan se nuokkuukin silmät ummessa karsinassaan. Kavioiden puhdistusta varten neiti ei oikein jaksaisi nostaa jalkojaan, koska siitä on paljon mukavampaa seistä tukevasti neljällä jalalla. Satuloitaessa Herkulla on paha tapa pullistella, mutta jossain vaiheessa sen on pakko vetää henkeä ja nopeat refleksit omaava hoitaja saakin silloin vedettyä satulavyön kiinni. Suitsia laittaessa Herkku on oikein yhteistyöhaluinen ja avaa suunsa valmiiksi kuolainten haukkaamista varten. Valitettavan usein tamma kuitenkin nappaa suuhunsa esimerkiksi turpahihnan jota alkaakin mussuttaa varsin tyytyväisenä.

Ratsastaessa Herkku on yhteistyöhaluinen, mutta silläkin on toisinaan tammamaisempia päiviä jolloin mikään ei meinaa sujua. Tasaisissa askellajeissa on mukava istua ja erityisesti ravia on helppo koota ja lisätä. Ravilisäykset ovat ehdottomasti Herkun bravuuri ja kouluradoilla korkeimmat pisteet tulevat yleensä juurikin keskiravista. Laukan kokoamisesta Herkku tekee paljon vaikeampaa, mutta kun sen on verrytellyt ensin kunnolla, onnistuvat vaikeammatkin tehtävät. Herkku vaatiikin pitkän ja huolellisen verryttelyn notkistuakseen kunnolla. Jäykän hevosen kanssa työskentely on aivan kamalaa, joten verryttelyaikaa kilpailuissakin on hyvä varata runsaasti.

Herkku ei ole hevonen sieltä säpäkimmästä ja reaktiivisimmasta päästä, joten esteradoilla se pudottelee joskus puomeja ihan vain liian hitaan etenemisvauhdin takia. Tammalla riittää kapasiteettia hypätä metrin korkuisia ratoja, mutta niin korkeita esteitä varten sen tarvitsee olla kunnolla kuulolla. Jos tammaa ei saa verryttelyssä liikkumaan reippaasti, ei esteiden hyppääminen onnistu. Herkku kyllä tykkää hypätä, mutta se tarvitsee ratsastajaltaan valtavasti tukea kaarteissa ja lähestymisissä. Herkulla ei ole tapana kieltää, mutta huonon lähestymisen seurauksena se usein kääntyy viime hetkellä sivuun, jolloin huonossa tasapainossa istuva ratsastaja lentääkin helposti selästä. Viimeistään maastoesteradalla Herkku syttyy. Sen rauhallista olemuksesta sileällä ja rataesteillä katsoessa ei uskoisi, että maastoradalla sitä saa jopa olla toppuuttelemassa vauhdin suhteen. Harvemmin Herkku kuitenkaan nappaa kuolaimeen kiinni ja ryöstää, siitä on vain niin mukavaa viilettää metsissä ja pelloilla jossa on paljon tilaa. Herkku on rohkea hyppäämään eikä pelästy kummallisimpiakaan esteitä. Kaiken kaikkiaan maastoilu on se asia, josta Herkku kaikista eniten pitää. Se voi hyvin köpsytellä viikkokaupalla ratsastuskentällä, mutta mielen virkistykseksi maastoilusta on tullut tamman kanssa lähes jokapäiväinen huvi. Ja mikäs siinä maastoillessa kun rauhallinen tamma paahtaa menemään ihan omalla moottorillaan.

Suku

isälinja: (4) Fiktion Jaromus - Mörkövaaran Jaarli - Mörkövaaran Jalomieli - Aatu-Elmeri
emälinja: (4) Sointulan Henkäys - Henkimyytti - Henkiriepu - Hallanvaara

Jälkeläiset

tammavarsa Varismäen Ajattara, isäorista Tuulenpesän Varjoissa Kulkija syntyi 04.03.2016 (palkittu KTK-III, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I)
orivarsa Varismäen Hopeatoffee, isäorista Fiktion Hopeahuurre syntyi 04.05.2017 (palkittu SV-I)
tammavarsa Revontuliainen, isäorista Fiktion Sydäntalvi syntyi 30.01.2022 (palkittu KV-I)

Herkku periyttää rautiasta väritystä (genotyyppi aa ee).

Kilpailut

Herkku on kilpaillut ennen muuttoaan Rihtniemeen kouluratsastuksessa helppo A -tasolle. Katso Herkun ajantasainen kilpailustatistiikka sen VH-profiilista. Lisäksi Herkulla on 40 sijoitusta esteratsastuksessa tasolla 100 cm ja 24 sijoitusta kenttäratsastuksessa tasolla helppo.

31.08.2021 KRJ Cup, helppo B, sijoitus 5/199
28.02.2022 KRJ Cup, helppo A, sijoitus 12/136
30.06.2022 KRJ Cup, helppo B, sijoitus 9/125
31.07.2022 KRJ Cup, helppo B, sijoitus 12/124
31.08.2022 KRJ Cup, helppo B, sijoitus 10/146
30.09.2022 KRJ Cup, KN Special, sijoitus 1/126
30.09.2022 KRJ Cup, helppo A, sijoitus 8/162

Päiväkirja

12.09.2021
Alkusyksy on sitä aikaa kun koulujen alkaessa lapset saavat vaikutteita luokkakavereiden kesälomatekemisistä ja haluavat aloittaa uusia harrastuksia. Naapurin lapset halusivat ratsastamaan. Sauran ratsastuskoululle oli liian pitkä matka (tai sitten oikeaan ratsastuskouluun meneminen oli liian kallista), mutta onneksi naapurissa sattui asustamaan kiva Herkku-heppa ja omistaja, joka ei osannut sanoa ei. Naapurin aikuisten kanssa tehtiin sitten sellainen sopimus, että vanhin lapsi käy kerran viikossa ratsastamassa ja Herkku tienaa siitä 20 euroa kaurarahoja. Se tosin ei ole suurikaan summa siitä kärsimyksestä, jonka alkeisratsastajan opettajana kohtaa. Loppujen lopuksi Herkku osoittautui mitä mainioimmaksi lasten ratsuksi. Se tajusi, että selässä istuva lapsi ei osannutkaan ratsastaa enkä minä osannut opettaa, vaikka siihen olin saanut koulutuksen. Tamma käveli juoksutusliinan päässä tappavan tasaista käyntiä. Lapsi huusi, että pitäisi mennä kovempaa, mutta en päästänyt. Ensin pitäisi oppia istumaan siellä selässä keskittyen opetukseen, ennen kuin antaisin ravata.

Toisella tunnilla päästiin jo vähän vauhdin makuun, kun kokeiltiin ravia. Lapsi olikin ihan luonnonlahjakkuus keventämisessä. Pysäyttää tai hidastaa se ei osannut, mutta onneksi Herkku tottelee ääniapuja eikä sillä muutenkaan ole koskaan kiire mihinkään. Toistaiseksi henkilövahingoilta on säästytty. Se, mitä sitten tapahtuu, kun uskallan irrottaa juoksutusliinasta ja lapsi saa ratsastaa ilman taluttajaa onkin aivan toinen juttu. Sitä ennen opettelemme vielä pysäyttämään hevosen omin avuin. Ja sen, ettei talliin tai hevosten aitauksiin juosta miten sattuu, vaikka olisikin ihan mahdottoman innoissaan lähdössä ratsastamaan. Jotain käytöstapoja pitää vaahtosammuttimillakin olla.

03.11.2021
Tummanrautias tamma oli upottanut turpansa syvälle heinäpaaliin. Vatsan ympäryksestä huomasi, että vapaasti tarjolla oleva ruoka maistui. Ilmapallomainen pyöreys ei voinut johtua pelkästään vatsassa kasvavasta varsasta, ei vaan voinut.
"Herkkuuu!" huutelin tarhan portilta. Sateiden jälkeen mutaiseksi mennyt tarhan pohja ei houkutellut kävelemään aitauksessa yhtään pidemmälle kuin oli pakko. Herkun tarhakaverit Paloma ja Blondi nostivat päätään, ja itsensä läikikkääksi piehtaroinut Blondi lähti astelemaan kohti porttia siinä toivossa, että taskustani löytyisi sille jotain herkkua. Tai ihan vaan rapsutuksia. Silitin hellästi viereen saapuneen kimon päätä ja odottelin vielä hetken, josko Herkku malttaisi siirtyä heinäkasalta. Ei se malttanut. Kirosin mielessäni ja lähdin hakemaan tammaa. Kumisaappaiden alla maa sanoi lits läts, kun astelin mutaliejussa parhaani mukaan syvimpiä lätäköitä vältellen.
"No hei kultaseni", lepertelin Herkulle kun vihdoin pääsin sen luokse. Se nosti päätään kuin kysyäkseen, että mistä sä siihen ilmestyit. "Mennäänkö maastoon?" kysyin siltä, vaikka ei tamman mielipiteellä ollut tässä vaiheessa niin väliä.

Talliin päästyämme talutin Herkun aivan ensimmäiseksi pesukarsinaan ja väänsin hanan päälle. Syksy oli siitä inhottavaa aikaa, että hevoset olivat aivan yltä päältä kuraisia. Päätin pestä vain Herkun jalat - muualla kura oli niin kuivahtanutta että sen saattoi harjata pölyharjalla pois. Pesuhetken jälkeen Herkun jalat ja kaviot näyttivät kiiltävän puhtailta, ja tamma itse nuokkui rauhallisesti pesukarsinan lämpölamppujen alla. Kipaisin hakemaan satulahuoneesta suitset ja itselleni kypärän. Satulaa en jaksanut laittaa, enkä oikeastaan ollut edes varma, olisiko satulavyö mennyt Herkun valtavan vatsan ympäri. Herkku otti kuolaimet suuhunsa vastustelematta kuten aina, ja mutusteli nivelkuolainta hampaidensa välissä. Irrotin riimun sen kaulalta ja lähdin taluttamaan Herkkua kentälle, jossa pääsisin nousemaan jakkaralta sen selkään.

Herkun selkä oli pyöreä ja turvallisen tuntuinen, ja sen karvapeite tuntui ihanan lämpöiseltä. Ja karvaiselta. Emme päässeet kotipihasta kovinkaan pitkälle, kun ensimmäiset irtokarvat jo tunkivat tiensä ratsastushousujeni läpi kutittamaan sisäreisiä. Päätin olla välittämättä niistä liikaa, kun käänsin Herkun vasemmalle kohti Tervajärventietä. Kyllä se varmaan tiesi mihin oltiin menossa, mutta ohjasinpa nyt varmuuden vuoksi kuitenkin. Lenkki järven ympäri oli viitisen kilometriä pitkä ja Herkku käveli koko matkan rennosti pitkin ohjin. Tiineys sopi sille, siitä oli tullut paljon rauhallisempi ja liikkeissään verkkaisempi. Ei se ennen olisi kävellyt viittä kilometriä maastossa näin, että välillä piti oikein patistaa eteenpäin. Välillä oli kivaa vain nauttia maaseudun maisemista ilman kiirettä minnekään.

10.12.2021, estevalmennus Valokylän Tallilla
Joulukuun puolivälin tienoilla suunnattiin Maijun ja kahden hevosen kanssa kohti Lappia. Olin ilmoittanut Herkun ja Velmerin mukaan Valokylän Tallin valmennusviikonloppuun. Perjantaiaamu valkeni kirkkaana ja aurinkokin pilkisteli taivaanrannasta sen verran, mitä sitä tähän vuodenaikaan oli mahdollista nähdä. Kova pakkanen pisteli poskipäissä ja varpaissa, mutta ratsuni Herkku ei ollut kylmästä säästä moksiskaan. Sitä ei oltu klipattu vielä ja lisäksi olin laittanut sille päälle paksun villaloimen. Itsekin olisin voinut pukea yhden ylimääräisen villakerraston päälle, mutta nyt sitä oli jo myöhäistä miettiä. Tonttulakkiin sonnustautunut tyttö huuteli maneesin ovelta, että ensimmäisen valmennusryhmän ratsukot saisivat tulla sisään ja niinpä lähdimme tarpomaan viereiseltä pellolta kohti maneesia. Neljän seinän sisällä oli onneksi suhteellisen lämmin, ja jouluisesti koristellut esteet näyttivät suorastaan herkullisilta. Ratsastusareenan keskellä paksuihin toppavaatteisiin hautautunut valmentajamme, saksalainen huippuratsastaja Leon Kaiser ei näyttänyt sopivan muutoin kotikutoiseen ja suorastaan sympaattiseen maisemaan ollenkaan. Leon näytti kaikkea muuta kuin sympaattiselta tyypiltä. Vähän hirvitti, että mihin sitä olikaan taas lähdetty.

Leon alkoi antaa meille ratsastajille ohjeita suomeksi, selkeästi aksentilla puhuen, mutta ohjeet kyllä ymmärsi. Ensimmäiseksi saatiin hetki verrytellä itsenäisesti ennen kuin lähdettäisiin tekemään puomi- ja kavalettitehtäviä yhteisesti. Herkku ei ollut yhtään vauhdikkaalla tuulella. Kyllä se liikkui eteenpäin silleen kuin kotonakin, mutta yhtään ylimääräistä vauhtia siitä ei löytynyt. Yritin minä saada sitä reippaammaksi, mutta Leonin terävästi tuijottava katse häiritsi.
“Saako siihen yhtään lisää vauhtia, vai onks siinä vaan yksi vaihde?” Leon lopulta kysyi hetken meidän menoa katseltuaan. Mä nyökkäsin naama punaisena ja patistin Herkkua liikkumaan vähän reippaammin. Kyllä se pikkuhiljaa alkoi lämmetä työntekoon.

Varsinainen työskentely aloitettiin puomeilla niin, että ensin piti ratsastaa kolmen ravipuomin yli, nostaa laukka ja laukata kahden laukkapuomin ylitse. Tehtävä kuulosti yksinkertaiselta ja sitä se varmasti olikin. Etanavauhdilla liikkuva Herkku oli kompastua heti ensimmäiseen puomiin. Napautin Herkkua raipalla ja siitä se tuntui vihdoin heräävän. Puomitehtävät sujuivatkin sitten ihan hyvin lopulta koko ryhmältä, niin päästiin viimein niiden esteidenkin pariin.
Alkuun tehtävänämme oli hypätä vain lävistäjällä oleva ristikko-ristikko linja. Esteiden väliin oli laskettu neljä askelta, eli hitaan Herkun kanssa askeleita tulisi todennäköisesti viisi. Meidän vuoro tuli viimein ja kuten ajattelin, otti Herkku väliin sujuvat viisi askelta.
“Sun ei kannata ikinä lähteä estekisoihin”, Leon totesi ja mä katsoin sitä ihmeissäni, miten se kehtasikin sanoa noin? “Te ette pääse ikinä maaliin tuolla vauhdilla. Uudestaan, reippaammin.”
Mä tein työtä käskettyä ja laukkuutin Herkkua kierroksen maneesia ympäri, että se ehtisi päästä vauhtiin ja lähestyin linjaa sitten uudestaan. Askeleita tuli tällä kertaa juuri neljä, mutta toiselle esteelle ponnistus lähti melko kaukaa. Leon nyökkäsi sen merkiksi, että oli tähän suoritukseen tyytyväisempi kuin ensimmäiseen.

Verryttelyhyppyjen jälkeen hyppäsimme pientä rataa. Esteiden korkeus oli ehkä kuudessakymmenessä sentissä ja se oli tällaiselle estekammoiselle tätiratsastajalle ihan sopivasti. Yllätyin vähän itsekin, miten hyvin rata meni. Yhden okserin ylittämistä Herkku vähän epäröi, mutta hyppäsi lopulta miltei paikaltaan yli. Sen jälkeen kadotin laukan rytmin täysin ja kaksi seuraavaa estettä menivät ihan yhtä huonosti. Ne jouduimmekin tulemaan vielä uudestaan, tällä kertaa pidin pohkeet tiukasti Herkun kyljissä jo kaarteesta asti ja kannustin sitä hyppäämään pelottavan lumiukoilla koristellun okserin ylitse. Herkku loikkasi yli isolla loikalla, mutta matkamme jatkui siitä huolimatta tehtävän loppuun asti oikein siististi. Viimeistenkin ratsukkojen hypättyä radan läpi saimme luvan loppuverrytellä hevosia. Pitkin ohjin ravaillessamme Leon antoi kommentit jokaisesta valmennuksen ratsusta. Monet saivat varsin hyvää palautetta ja omaa kommenttiani odotin innolla.
“Ja tää tumma… Kyllä se ihan työstettävissä on, jos ei muuta”, Leon sanoi. Ei se ollut ihan sellainen kommentti mitä odotin muiden saamien kehujen jälkeen, mutta eipä meidän menossa tänään mitään kehuttavaa ollutkaan. Toivottavasti huominen kouluvalmennus sujuisi vähän paremmin.

30.01.2022
Jotenkin olin ajatellut, että tottakai Herkku odottaisi varsomisen kanssa talven kylmimpien öiden yli. Vaan mitä vielä. Tamman vatsassa kasvaneella varsalla oli hirmuinen kiire saapua maailmaan juuri tammikuun kylmimpänä yönä. Eteisen lämpömittarin mukaan pakkasta oli liki kolmekymmentä astetta, kun vedin toppatakkia niskaan keskellä yötä. Varsomiskameran kuva näytti uhkaavasti siltä, että Herkku oli päättänyt varsoa tänä yönä. Ulos sain astua aivan yksin, ja Kaapo jäi tupaan leivinuunin eteen jatkamaan uniaan. Sitä ei selkeästi kiinnostanut lähteä ulos pakkaseen. Kyllä minä koiraa ymmärsin, en minäkään halunnut täällä ulkona palella.
Tallin ovi avautui narahtaen ja sisältä tulvahti heinän tuoksuista lämmintä ilmaa kasvoilleni. Karsinoissa näkyi levollisena nuokkuvia hevosia. Herkku pyöri levottomana karsinassaan niin, että pohjalle levitetty olkipatja oli mennyt aivan sekaisin. Avasin karsinan oven raolleen ja katsoin Herkkua suoraan silmiin. Tiesin, että se suoriutuii varsomisesta hyvin, olihan se varsonut useamman kerran ennenkin. Vilunväristykset valtasivat kehon - kylmä ilma oli sittenkin löytänyt tiensä toppavaatteiden alle. Tallin sisälämpötila oli reilusti plussan puolella, mutta lähdin silti etsimään varustehuoneesta paksua villaloimea jonka sisään kääriytyä. Takaisin Herkun karsinalle saapuessani huomasin, että Herkku oli toden teolla päättänyt varsoa juuri nyt. Ei aikaakaan, kun kookas vaaleanvärinen varsa pötkötti pitkin pituuttaan karsinan pohjalla. Se nosti päätään ja yritti saman tien ylös siinä kuitenkaan onnistumatta. Herkku tuuppi varsaansa lempeästi turvallaan, kuin kehottaen nousemaan ylös.
Pienen tuumailun ja monen yrityksen jälkeen varsa pääsi lopulta jaloilleen. Sen asento näytti huteralta ja holtelot jalat tärisivät. Varovasti se kuitenkin pääsi liikkeelle. Varsa näytti kaikin puolin terveeltä ja hyvinvoivalta, joten hetken kuluttua uskalsin jättää Herkun varsansa kanssa kahden. Viikkasin tummansinisen villaloimen Herkun karsinan oven loimitelineeseen ja lähdin koti taloa. Saisin hyvin nukkua muutaman tunnin, ennen kuin tamman ja varsan vointia piti tulla uudestaan tarkistamaan.

Tallin ovi sulkeutui yhtä ilkeästi narahtaen kuin se oli avautunutkin. Saranat pitäisi ehkä rasvata. Pakkanen kiristeli edelleen poskipäissä, mutta tuuli oli tyyntynyt eikä ilma tuntunut enää niin kylmältä kuin aiemmin. Talvinen taivas oli pilvetön ja taivaalla loimuavat revontulet näkyivät selkeästi. Vihreän ja turkoosin sävyissä loistava taivas valaisi lyhyen matkan tallilta talolle niin hyvin, ettei taskulamppua tarvinnut sytyttää lainkaan. Nämäkin revontulet olisivat jääneet näkemättä, jos varsa ei olisi syntynyt juuri tänä yönä.

06.09.2022 kouluvalmennus, valmentajana Siiri
Juulia ja tummanpunarautias Herkku verrytteli itsenäisesti kaikissa askellajeissa, sillä halusin nähdä vieraan ratsukon perustekemisen ennen kuin lähdimme paneutumaan valmennustehtävien pariin. Periaatteessa ratsukon tekeminen oli kivaa seurattavaa; hevonen kulki eteenpäin omilla jaloillaan ja ratsastaja suuntasi hevosen kanssa uusille urille pehmein avuin. Käytännössä kaipasin kuitenkin Juulialta tarkkuutta. Tarkkuutta siitä, että hän tekee asiat pisteessä ja pyytää ne hevoselta loppuun asti tapahtuvaksi heti eikä vasta viidestoista päivä. Jo tällä saataisiin ratsukon perustekemiseen hirmuinen muutos, sillä kun ratsastaja suunnittelee tekemistään hyvissä ajoin, on hevosella mahdollisuus tulla suunnitelmiin mukaan. Ja tätä kautta myös hevosen aktiivisemmaksi kuin itsestään.

"Mä luulen, että me otetaan tänään aika maltilisesti ja lähdetään ihan perustehtävien pariin. Se tamma vähän makaa pitkänä pötkänä lavat alhaalla takajalat tallissa, niin lähdetään aktivoimaan sitä ensin avotaivutuksella johon yhdistetään siirtymät askellajin sisällä ja sitten kootaan sitä hiukan ravissa ja laukassa korrektiin pakettiin." ohjeistin ratsastajaa, jonka jälkeen annoin tälle tehtävänannon pitkälle sivulle avotaivutuksen parissa. "Oikein hyvä, ja nyt muista, että se siirtymä tapahtuu juuri eikä melkein S ja R kirjainten kohdalla. Ei hetkeäkään aikaisemmin, eikä myöhäisemmin. JES! Hienoa, muista hiukan myödätä ja pidä oma korsetti kasassa, ettei paletti lähde hajoamaan satulan päältä."

Pikkuhiljaa Juulia sai ratsastettua Herkkua paremmin takaosansa päälle ja tamman hallittavuus parani kertaheitolla. "Huomaatko, miten paljon helpompaa sun on nyt esimerkiksi säädellä sen lapoja että missä ne huinii?" kysyin ratsastajalta, joka alkoi muistuttamaan erehdyttävästi Naantalin aurinkoa. Enkä ihmettele, sillä ratsukko oli tehnyt jo tässä vaiheessa valtavan työn ja kentälle oli saapunut harrasteratsukon tilalle ihan oikea kouluratsukko.

Valmennuksen lopuksi työstimme vielä laukkaa, jossa saimme erittäin hyviä muutaman askeleen sarjoja. "Jes, ihan super!" kiljaisin, kun Herkku kääri takajalkoja vatsansa alle ja Juulia muisti istua selässä tästä huolimatta vatsa tiukkana ja antoi tammalleen kädellään tilaa. "Sehän alkoi oikeasti lyhenemään ja nyt sen laukka-askel on huomattavasti enemmän ylös kuin eteen. Juuri tälläisiä askelia lähdet hakemaan itsenäisissäkin treeneissä ja kohta sä jo huomaat, että tämä on ihan normi." hurrasin ratsukolle.