En varsinaisesti ollut kaipaamassa talliin uusia pitkäsukuisia hevosia, mutta Simplicityn isän nähdessäni en voinut sanoa ei. Toisaalta, tallin omasta tammasta Uppiksestakaan ei vielä ollut itsellä varsaa. Nopeasti saatiinkin astutus sovittua ja tiineys sujui ongelmitta. Varsa tosin valitsi kamalimman mahdollisimman sään syntyä - Saksaan saatiin maaliskuinen lumikuuro. Onneksi synnytys sujui myös ongelmitta, ja kaunis läsipäinen rautias orivarsa saatiin turvallisesti maailmaan. Odotukset tälle orille ovat korkealla - sukunsa perusteella Simplicitystä pitäisi tulla mitä vain.

Luonnekuvaus

Grand Prix -tason koulupuoliverinen tuo mieleen kiiltäväkarvaisen, uljaan hevosen, herkän ja kaikin puolin vakavasti otettavan. Simo rikkoo näitä mielikuvia olemalla kamala sotkupetteri (näkisitte vain tämän ruoka- ja juomakupit sekä karsinan ennen siivousta!) sekä potentiaalinen somevitsi. Hyväntahtoinen sellainen, kylläkin, Simo on hurjan sympaattinen kaveri. Se höhöttelee tallikissoille ja harjanvarsille, usein istuu portin edessä odottaessaan päiväheiniä tai sisälle hakemista, koettaa rapsutella omaa kuvajaistaan maneesin peileistä. Ei tälle hevoselle voi kuin nauraa, kaikella rakkaudella ja lämmöllä, mutta kuitenkin.

Se kiiltävä karvakin tuntuu olevan paljon suuremman työn takana kuin tallin muilla hevosella, vaikkei karvan laadussa sinänsä pitäisi olla mitään eroa. Tervekin tämä on. Simo vain on, no, sotkuinen, minkä lisäksi sen onnistuu kiemurrella loimistaan ulos niin tarhassaan kuin karsinassaan. Kaikki soljet pysyvät yleensä kiinni. Tiedä sitten, kuinka herra tämän riisuutumisen suorittaa. Piehtaroinnista nauttiva raudikko tuntuu osuvan tähtäämättäkin aina kaikkein likaisimpaan kohtaan pyöriessään käyden läpi joka kurakon, pölykertymän ja lantakasan. Onneksi herra on kiltti, kaikenlaisesta harjauksesta ja puunaamisesta nautiskeleva leppoisa kaveri. Simo tuntuu tykkäävän ihan kaikesta harjaamisesta kengitykseen ja madotukseen asti, mikä toki tekee orista äärettömän yksinkertaisen käsitellä. Talutettaessa Simolla ei ole mikään kiire. Se kulkee rentona, pää alhaalla kannettuna hitaanpuoleisin askelin sinne tänne katsellen, aivan kuin maisemista nautiskellen. Ori tekee tätä niin uusissa paikoissa kuin kotiympyröissä. Vastaan tulijoilla (niin ihmisille kuin eläimille) raudikko hörisee tuttavalliseen sävyyn. Kieltämättä tämä muistuttaa leppoisaa ruunaa eikä oria, josta kaavaillaan myös jalostuseläintä.

Simon liikkeissä on svengaavaa, rytmikästä letkeyttä ja helppoutta. Kokoaminen vaikuttaa vaivattomalta, raudikon ryhdin saa helposti ratsastettua paremmaksi. Takaosaa ei tarvitse erikseen aktivoida, Simo tekee alkukäynneistä lähtien töitä koko kropallaan moottori tyytyväisesti huristen (ja hevonen itsekseen onnesta soikeana pöristen). Orin työskentely jää usein vähän turhankin rennoksi ja suurpiirteiseksi, ellei ratsasta ole todella tarkkana ja jämäkkänä kaiken aikaa. Simo ei tosiaan pistä pahakseen kunnon tiukkanutturaista koulutreeniä, se on melkein yhtä hauskaa kuin vapaamuotoisempi tanssahtelu.
Simo tosiaan on Grand Prix -ratsu, joka ei ota itseään tai työtään turhan vakavasti. Eipä tämmöistä höppänää ota kovin moni muukaan vakavasti edes ruusukesijoille asti vieneen kilpailusuorituksen jälkeen. Muutamakin valmentaja on tunnustanut olettaneensa maneesissa odottaneen väärän ratsukon, Simon olemus kun jotenkin hämää ihmiset olettamaan, ettei ori ole mikään vakavasti otettava kilpahevonen ainakaan Grand Prix -tasolla.
Ori on hyvin pehmeä, miellyttävä ratsastaa, eteenpäinpyrkivä ja hyväntuulinen. Se jaksaa toistaa samaa tehtävää sortumatta kertaakaan ennakoimaan, missä kohta käännykään, milloin siirrytään raviin, minkä kirjaimen kohdalta nostetaan laukka. Ori kyllä tekee kulmat sun muut itsekseen, jos ratsastaja jostain syystä jättää kääntävät avut antamatta, mutta sen isompaa automaattia raudikosta ei saa. Ori kyllä tekee riemumielin töitä kaiken tasoisten ratsastajien kanssa pyrkien harmoniaan, yhteisymmärrykseen sekä sujuvuuteen sellaisella tsemppihengellä, että joskus tekisi mieli itkeä ilosta. Ja sitten Simo jo pusutteleekin omaa peilikuvaansa saaden iloitkun vaihtumaan nauruksi.

Kisapäivät, klinikkareissut, valmennusviikonloput sun muut kotitallin ulkopuolella järjestettävät tapahtuvat ovat Simollekin mukavaa vaihtelua. Ori nauttii reissaamisesta, se on helppo lastata ja hyvin rento kuljettaa; ori ei tee numeroa edes kesken kaiken loppuvista heinistä tai ahdistu, vaikka matkaseura koettaisi takoa kenkiensä kuvia takaseinään. Uusista ja tutuistakin paikoista löytyy paljon katseltavaa, uusia ja vanhoja tuttuja moikattavaksi, ja Simo tuntuukin olevan kisavarikoilla kuin kala vedessä. Eikä se sano mitään, vaikka joku peruuttaisi pahki. Ihan mielettömän hyvät hermot ja leppoisa suhtautuminen kaikkeen!
Tuomariston ja yleisön edessä Simo ei röyhistele rintaansa tai suorita yhtään sen vakavammin kuin kotona. Ennemminkin tämä on se hevonen, jonka vuoksi saa vähän hävetä, kun mokoma koettaa maistella tuomarin koristeellista hattua tai kouluaitojen vierustoille pystytettyjä kukka-asetelmia. Suorituksessa on rentoa hyväntuulisuutta sekä itsevarmuutta, aika usein myös tahatonta komiikkaa ja naurunaiheita. Simo jää varmasti ihmisten mieliin, ei välttämättä päivän upeimpana kouluratsuna, ennemminkin kisojen sympaattisimpana hevosena.