Wichita Falls Tirith

ruunikko Aa Ee suomalainen puoliveritamma, 167 cm
syntynyt 10.07.2021 Itävallassa, 8-vuotias
VH21-031-0299

kasvattanut Minas Tirith
omistaa Juulia, VRL-12454

ko  :  Intermediate I

KTK-I, KRJ-I, KVJ A

Wichita on kaunis kuin karkki. Suloinen ulkomuoto kuitenkin kätkee sisäänsä varsin kipakan ja kovapäisen tamman. Läheisyydestä ja hellyydenosoituksista Wichita ei juurikaan välitä, vaan se viihtyy paremmin omissa oloissaan. Wichita haluaisi aina mennä mahdollisimman vauhdikkaasti ja liika hidastelu ja vatvominen saa sen turhautumaan. Kouluradoilla käyntiosuuksista sille napsahtaakin usein huonoimmat pisteet, sillä tamma ei millään malttaisi esittää käyntiä kiirehtimättä. Se on muutenkin ratsuna vähän räjähdysherkkä ja tuntuu kuin istuisi aikapommin päällä. Kaikki tehtävät Wichita kuitenkin suorittaa, eri asia sitten kuinka rennosti.

Kuvat © Fee Fotografie

16.09.2022    kouluvalmennus    ✎ omistaja

Valmentajani Suzanne hieroi käsiään yhteen ja katsoi Wichitaa pää kallellaan. Lopulta nainen avasi sanaisen arkkunsa ja alkoi selittämään päivän tehtävää, jossa toistui niin monta temppua peräjälkeen, että olin mennä päästä pyörälle. Alkuun tehtävänä oli lämmitellä ravissa loivalla sulkutaivutus-siksakilla, jossa Suzanne halusi minun ratsastavan Wichitan tarkasti avuille. Sulkutaivutukset olivat olleet alkusyksyn ajan tehokkaasti mukana treenissä ja ne sujuivatkin tänään heti alkuun oikein hienosti, eikä Suzannella ollut muuta kritisoitavaa kuin Wichitan kiireisyys, josta nainen jaksoikin aina matmattaa.

Verryttelyn jälkeen siirryttiin päivän varsinaisen ja melkoisen laukkapainotteisen tehtävän pariin, jossa tehtävänä oli vuoronperään niin laukanvaihtoja, laukannostoja peruutuksesta kuin siirtymisiäkin askellajien sisällä harjoituslaukasta koottuun laukkaan ja takaisin. Hitaampaan askellajiin siirtymiset ja peruutukset eivät olleet lainkaan Wichitan mieleen ja tamma nakkeli niskojaan minkä keskesi. Laukassa suoritettavat tehtävät se kuitenkin suoritti protestoimatta, kun kerrankin sai edetä vähän vauhdikkaammin. Tehtävät laittoivat meidät ratsukkona keskittymään kaikilla aivosoluilla käynnissä olevaan valmennukseen eikä seuraavan viikon työkiireisiin tai muuhun yhtä turhanpäiväiseen. Minun piti jatkuvasti olla ajatuksen verran Wichitaa edellä, ja joka kerta kun Wichita alkoi ennakoimaan seuraavia tehtäviä, tuli minun pyytää siltä jotain ihan muuta. Suzanne painotti, ettei Wichitaa saisi yllättää uudella tehtävällä vaan suunnitelman muutoksista huolimatta uudet tehtävät tuli aina valmistella huolellisesti. Loppujen lopuksi koko valmennus sujui niin hyvin kuin se vain Wichitan kanssa saattoi sujua.

22.01.2023    kouluvalmennus    ✎ omistaja

Mikä olisikaan piristänyt kirpakkaa pakkaspäivää paremmin, kuin Wichitan kanssa valmentautuminen rakkaan valmentajani Suzannen haukankatseen alla. Alkukäynnit olimme käyneet kävelemässä tallin ympäri kiertävällä radalla, jonka puolisoni oli ystävällisesti käynyt ennen töihin lähtöä auraamassa yön lumisateen jäljiltä kuntoon. Wichitan askel oli reipas, kun se tarpoi lenkin jälkeen kohti maneesia. Suzanne odottikin hallissa jo ihmeissään, että missä me oikein viivyimme. Kerroin meidän käyneen alkukäynneillä radalla samalla, kun riisuin Wichitan selästä paksua villavilttiä. Suzanne nyökytteli ja kysyi, mitä muuta olimme Wichitan kanssa viime aikoina tehneet. Kerroin, että Wichita oli viettänyt kilpailukauden päätyttyä pientä lomaa ja palailleet vasta takaisin normaaliin liikutusrytmiin.

Suzanne ei todellakaan päästänyt meitä helpolla valmennuksessa. Nainen oli suunnitellut jälleen tapansa mukaan varsin monipuolisen ja monimutkaisen tehtäväkokonaisuuden, jossa riitti tekemistä sekä minulle että hevoselle. Lämmittelyn jälkeen siirryimmekin tekemään Suzannen ohjeistuksen mukaisesti erilaisia kaaria, voltteja ja sulkutaivutuksia. Ravivoltit olivat mielestäni hirveintä ikinä, sillä tuntui etten saanut Wichitaa tarpeeksi avuille ja voltista tuli aina epämuodostunut. Kun sitten Suzannen ohjeilla sain Wichitan paremmin ohjan ja pohkeen väliin, alkoivat ravivoltitkin muistuttaa täydellisen pyöreää ympyrää. Wichitaa ärsytti, koska se joutui voltilla hidastamaan vauhtiaan ja kokoamaan askeltaan vähän. Hidastaessani tahtia Wichita reagoi saman tien jännittämällä kroppaansa. Voltin jälkeen annoin sen mennä pari askelta reippaammin ja se rentoutui saman tien. Hieman vauhdikkaammin kulkiessa Wichitan askeleesta löytyi lennokkuutta ja se liikkui pyöreämmin kroppansa läpi. Suzanne kuitenkin halusi minun ratsastavan uuden voltin ja kokoavan siinä ravia, jotta Wichita saataisiin ehkä kulkemaan yhtä nätisti ja pyöreänä myös hitaammassa vauhdissa. Toistoja tehtiin varmaan parikymmentä, kun Wichita vihdoin otti muutaman kootun askeleen jännittymättä ja se sai saman tien kiitokseksi laukata maneesissa muutaman kierroksen reipasta laukkaa.

Valmennuksen päätteeksi olin aivan poikki. Kyllä ravivolttien ratsastaminen sitten ottikin koville. Wichitan hengitys höyrysi maneesin viileässä ilmassa, mutta tammalla ei valmennus paljoa kavioissa painanut. Se käveli reipasta tahtia ympäri maneesia ja sai minut hymyilemään. Wichitalta jos joltain ei koskaan loppunut akku, vaan se oli aina reipas oli tilanne mikä tahansa. Pysäytin Wichitan maneesin laidalle viikkaamani viltin kohdalle, laskeuduin alas selästä ja heitin viltin Wichitan selkään. Ehdin kävelyttää Wichitaa muutaman kierroksen maasta, kun hevosenhoitajani Ronja saapui maneesiin seuraavan valmennusratsuni kanssa ja luovutin hänelle Wichitan talliin vietäväksi.

30.06.2023    päiväkirjamerkintä    ✎ omistaja

Kesäkuun kantakirjatilaisuus jännitti meitä kaikkia erityisen paljon, kun oma Wichitamme oli siellä mukana arvosteltavana. Edellisessä kantakirjatilaisuudessa huhtikuussa se oli käyttäytynyt niin surkeasti, että jäimme täysin palkinnoitta. Kahden kuukauden ajan olimme harjoitelleet Wichitan kanssa paikallaan seisomista, maasta käsin liikkeiden esittämistä sekä ylipäätään käyttäytymistä vieraissa paikoissa. Naapuritallien omistajat olivat onneksi suostuvaisia lainaamaan omia kenttiä ja maneesejaan meidän harjoituskäyttöön, kun huomattiin, että Wichita osasi kyllä käyttäytyä kotona, mutta ei vieraissa paikoissa. Tammalta puuttui vieraskoreus täysin.

Wichitan kanssa mikään ei tuntunut helpolta, sillä oli niin vahva oma tahto eikä se yhtään halunnut totella ihmistä. Tällä kertaa kuitenkin kantakirjaustilaisuudessa se malttoi seistä paikallaan rakennearvostelussa ja tällä kertaa esitti sen käynninkin, jota se ei viime kerralla huhtikuussa suostunut kävelemään askeltakaan, vaan eteni aina vauhdikkaammassa askellajissa. Wichitan kilpailustatistiikka puhui laadukkuuden puolesta, vaikka arvostelutuomarit totesivatkin, että tämän sukuiselle hevoselle Intermediate -tason ei pitäisi olla temppu eikä mikään. Meinasin siinä sitten sanoa, että nousepa itse selkään ja yritä tamma saada esittämään ne temput kotimaneesin seinien ulkopuolella, mutta hillitsin itseni ja pidin suuni kiinni. En halunnut antaa kenellekään syytä hylätä meitä toistamiseen.

Arvostelutulosten tultua olimme puolison ja taustajoukkojen kanssa kerrassaan ällikällä lyötyjä. Meidän pikku-Wichita palkittiin ensimmäisellä palkinnolla? Kylläpä meitä nyt hymyilytti. Wichitakin näytti tyytyväiseltä, sillä sen mielestä paras palkinto oli tietysti jatkuvalla syötöllä tarjottavat porkkanat, joita kaivoin sille hevosautoon pakkaamastani porkkanasäkistä. Me oltiin tosi tyytyväisiä, sillä nyt Wichitalla oli jotain meriittejä palkintokaapissa kertomassa tamman hyvyydestä kouluratsuna. Siihen hyvyyteen tosin oli itse vaikea välillä uskoa, mutta kai se nyt oli pakko kun palkintokin saatiin.