Oldfinion Solist

ruunikko Aa Ee oldenburginhevosori, 173 cm
syntynyt 01.05.2018 Suomessa, 14-vuotias
VH18-013-0055

kasvattanut Oldfinion Dressage
omistaa Juulia, VRL-12454

ko  :  Intermediate I

KTK-I, KRJ-I, PSB-I

Oldfinion Solist, tallilaisten keskuudessa ihan vain Solist, on kertakaikkisen hurmaava tyyppi, eikä se tekisi pahaa kärpäsellekään. Hoitotoimenpiteiden aikana Solist seisoo karsinassa vapaanakin hievahtamatta paikallaan ja nostaa kavionsa ylös käskystä. Solist on aina yhtä kiltti hoitaa, oli kyseessä sitten hiljainen ja tyhjä kotitalli tai valtava ihmishälinä ratsastuskilpailuissa.

Ratsuna Solist on hyvin herkkä ja kuuliainen. Sillä on isot ja näyttävät liikkeet, joissa istuminen vaatii ratsastajalta hyvää kehonhallintaa. Alkuun Solist on usein melko jäykkä ratsastaa, mutta huolellisella verryttelyllä ja taivuttelulla sekin notkistuu ja herää liikkumaan rehellisesti omalla moottorillaan. Hyvin perusratsastettu Solist tottelee usein pienintäkin apua - kunhan ratsastaja vain osaa pyytää oikein. Ei ole aivan ennenkuulumatonta, että laukassa ratsastajan tasapainon horjuessa Solist alkaisi vaihtaa laukkoja ratsastajan painon mukaan, tai että se pysähtyy kuin seinään ratsastajan ottaessa liikaa tukea ohjasta. Solistin huonoin puoli ratsuna on ehdottomasti se, että se alkaa helposti ennakoimaan tehtäviä, jos niitä tehdään samassa pisteessä monta kertaa peräkkäin. Maastossa orin kanssa voi liikkua missä tahansa askellajissa, eikä Solist tee mistään omituisista asioista sen isompaa numeroa, kunhan joskus hieman kyseenalaistaa, että onko tuo jännittävä kivi oikeasti ohitettava. Pienellä rohkaisulla se kuitenkin ohittaa minkä tahansa jännittävän asian.

06.06.2023    päiväkirjamerkintä    ✎ omistaja

Mä olin koko kevään touhunnut suomenhevosten parissa ja hypännyt esteitäkin pari kertaa. Oli siis täysin reilua ja oikeutettua laittaa vastavuoroisesti puoliso kouluhevosen selkään kokemaan kulttuurishokki. Olihan se tietysti kenttäratsastajana tottunut myös kouluratsastukseen, mutta ei suomenhevosella helppojen ratojen ratsastaminen ollut lainkaan sama kuin vaikeiden luokkien kouluratsulla ratsastaminen. Ratsuksi puolisolle valikoitui Solist, osittain siksi että se oli tallin isoimpia ja isoliikkeisimpiä hevosia ja osittain siksi, että sillä oli alla vapaapäivä ja se kaipasi kipeästi liikuttamista. Solist kun ei ollut niitä hevosia, joita pystyi seisottamaan vapaalla useita päiviä putkeen.

Itse hevonen oli puolisolle jo jokseenkin tuttu, asuihan se meidän kotitallissa. Solistin ratsaille se ei kuitenkaan koskaan aiemmin ollut ehtinyt. Eipä sen puoleen muidenkaan puoliveristeni selkään, me kun touhusimme tallissa usein omilla käytävillämme omien ratsastettavien parissa. Ratsastuskentällä puoliso nousi ensi töikseen Solistin selkään. Sillä ei ollut samalla tavalla tapana kävellä ensin maasta käsin kuten minulla. Solist ei kuitenkaan ollut rutiinin muutoksesta moksiskaan, vaan lähti tottuneesti kävelemään uraa pitkin. Huolellisten alkuverryttelyjen jälkeen kehotin puolisoa keräämään ohjat tuntumalle ja kokeilemaan Solistin kanssa erilaisia temppuja. Ori osasi kyllä kaiken, mitä puoliso keksisi siltä pyytää. Ohjien lyhentäminen tuntui kenttäratsastajalle kovin vaikealta tehtävältä, tai ainakin puolisoni oli tottunut ratsastamaan sellaisilla pyykkinarun mittaisilla ohjilla.

Alkukankeuden jälkeen puoliso alkoi saamaan jutun juonesta kiinni ja pian hän liihotteli Solistin kanssa lisättyjä askellajeja ja laukanvaihtoja pitkin kenttää. Erinomaisen tasapainon omaava puolisoni istui niin hievahtamatta paikallaan satulassa, ettei Solist saanut mahdollisuuttakaan alkaa esittäämään laukanvaihtoja tai muita temppuja ratsastajan tasapainon horjahtaessa. Jonkin ajan kuluttua puoliso siirtyi kevyeen raviin ja antoi Solistille pidempää ohjaa. Se totesi, että tällaisella pelillä voisi kruisailla useamminkin. Ainakin toinen meistä oli siis avoin lajinvaihdolle.

24.06.2023    kouluvalmennus    ✎ omistaja

"Noniin, mitäs me tänään keksittäisiin?" valmentajani Suzanne kysyi iloisesti ja hieroi käsiään yhteen, kun näki minun saapuvan kentälle nuoren hevosen sijaan Solistin kanssa.
"Ihan mitä vaan kuule. Ollaan harjoiteltu sitä sun tekemää interin küria tän kanssa viime aikoina, mutta piru vie se osaa koko radan varmaan ulkoa jo ja ennakoi vähän joka kohdassa", kerroin valmentajalleni. Suzanne nyökkäsi ja sanoi, että siinähän meillä oli jo tekemistä tälle päivälle. Rakas valmentajani ei varmaankaan ollut tyytyväinen siihen että olin antanut Solistin päästä askeleen edelle vaikka tiesin, että sillä oli tapana tehdä niin.
Alkuverryttelyjä teimme isolla koko kentän kokoisella nelikaarisella, jossa Suzanne halusi minun väistättävän milloin hevosen takaosaa sisä- ja milloin ulkopuolelle. Solist tuntui alkuun hieman kankealta, mutta huolellisen verryttelyn jälkeen alkoi vertymään.

Lähdimme harjoittelemaan ensin pieniä paloja ohjelmasta eri järjestyksessä kuin missä ne kürissani ratsastaisin. Suzanne muutti tehtäviä joka kerta niin, etteivät ne enää vastanneet ohjelmaani ollenkaan. Näin Solistkaan ei päässyt ennakoimaan liikaa, kun sekään ei tiennyt montaa askelta eteenpäin ohjelman kulkua. Suzanne pyysi minua siirtymään käyntiin ja välikäyntejä kävellessäni nainen kertoi haluavansa seuraavaksi nähdä koko vapaaohjelman alusta loppuun. Hän painotti, että minun pitäisi ihan oikeasti valmistella tehtävät huolella mutta samaan aikaan varmistaa, ettei Solist lähtenyt suorittamaan tulevia liikesarjoja liian aikaisin. Erityisesti laukkaohjelmasta Suzanne oli huolissaan, sillä innostuessaan liikaa Solist alkoi usein esittämään vaihtoja aivan liian tiheään tahtiin.

Välikäyntien jälkeen keräsin ohjia takaisin tuntumalle. Solistilla oli suussaan pelkkä nivelkuolain ja se toimi sen kanssa vallan mainiosti. Minäkin oikeastaan tykkäsin ratsastaa enemmän yhdellä kuin kahdella ohjalla. Ravasin kierroksen päädyssä ympyrällä ja lähdin sitten ohjaamaan Solistia kohti alkutervehdystä. Ori pysähtyi aivan tasajalan, vaikka valmistelin pysähdyksen vähän huonosti. Suzanne ei kuitenkaan sanonut mitään. Seuraavien minuuttien ajan ratsastin vapaaohjelmaani paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Keskityin tosissani ratsastamaan joka askeleen loppuun asti ja pidin huolen siitä, että siirtymiset tapahtuivat just eikä melkeen oikeissa pisteissä. Ohjelman lopuksi Suzanne ihmetteli, että missä ne meidän ongelmat olivatkaan. Totesin, että ei näköjään missään nyt kun keskityin ratsastamaan.