Tossuvissy

rautias aa ee suomenhevostamma, 164 cm
syntynyt 08.05.2023 Suomessa, 8-vuotias
VH23-018-0339

kasvattanut Varismäki
omistaa Juulia, VRL-12454

ko  :  helppo A      re  :  100 cm      ke  :  helppo

KTK-II

Toukokuun alussa minä (vakaasti "meille ei suomenhevosia tule" -tyyppi) huomasin olevani vastasyntyneen suomenhevosvarsan ylpeä kasvattaja. Viimeistään tässä vaiheessa realisoitui minullekin se fakta, että suomenhevoset olivat tulleet tiluksille jäädäkseen. Pikkuinen Tossuksi nimetty varsa oli kaikkea mitä olin aina halunnut, vaikka en sitä ennen tätä hetkeä ollut tiennytkään.

Tossu taitaa tietää olevansa spesiaali. Se on vähän täynnä itseään ja tietyllä tapaa sellainen diiva. Siis onhan se ihan toimiva ratsu moneen lajiin, mutta ei sen luonne ole yhtään sellainen, että se tekisi mitään ratsastajansa eteen. Ehei. Tossu odottaa, että asiat tehdään hänen puolestaan. Ja mitään ylimääräistähän se ei sitten tee. Jos esteradalla unohtuu hetkeksi matkustelemaan, voi olla varma ettei Tossu hyppää seuraavan esteen ylitse.

20.02.2026    estetreenit    ✎ omistaja

Tossu ravasi innokkaasti ympäri maneesia ja vähän välitti selässä istuvan puolison avuista. Siitä oli vanhemmiten tullut aika diiva - Tossusta siis - eikä se välittänyt komentamisesta. Sitä piti maanitella ja houkutella työntekoon, ja jos puolisoni jossain oli aivan erityisen taitava, niin yhteistyöhaluttoman suomenhevosen motivoinnissa työntekoon. Ei aikaakaan, kun Tossu alkoi taipua ja kääntyä puolison haluamalla tavalla ja koko selkälinjakin pyöristyi niin mukavasti, että tamma näytti kasvaneen korkeutta useamman sentin.

Sillä välin, kun puoliso verrytteli Tossun maneesin toisella sivulla ravipuomeilla, nostin toisen pitkän sivun puomit estetolppien kannattimille. Ristikot näyttivät sopivan pieniltä, jotta niillä voisi aloittaa päivän estetreenit.
“Nostatko niitä vähän, että saadaan tääkin nostelemaan jalkojaan?” puoliso kysäisi ohimennen, ja jouduin heti huomaamaan, että koulu- ja kenttäratsastajalla oli aivat erilaiset näkemykset pienistä ristikoista. Puoliso pyysi Tossun laukkaan, ja pienen hännänheilautuksen saattelemana Tossu suorastaan hypähti eteenpäin. Muutaman reippaan laukkakierroksen jälkeen puoliso lähestyi Tossun kanssa ensin puomeja, sitten rakentamiani ristikoita. Kaksikon yhteistyö sujui juuri niin hyvin kuin saattoi odottaa.

Puolison pyynnöstä nostin loputkin maneesin hiekalla lepäävät puomit kannattimille ja tällä kertaa osasin oma-aloitteisesti säätää kannattimien korkeutta ylemmäs. Esteistä muodostui mukava viiden esteen rata. Ensimmäisen radan ratsukko suoritti (ainakin kouluratsastajan silmään) täysin virheittä, ja uskalsin nostaa esteitä reippaasti korkeammaksi. Viimeisen okserin leveyttäkin säädin jonkin verran.
Ehkä ei olisi pitänyt. Tossu livahti okserin ohitse niin viime hetkellä, että puoliso horjahti satulassa ja oli vähällä tipahtaa. Puoliso kirosi puoliääneen tasapainottomuuttaan, korjasi jalustimet takaisin jalkaan ja lähestyi okseris uudelleen. Tossu hyppäsi sen yli valtavalla loikalla, ja puolisoni kehui sitä vuolaasti. Ratsukko yritti koko radan vielä kertaalleen, tällä kertaa ilman viime hetken kieltoja tai ohituksia.
“On tää kyllä diiva. Hetkeksi unohdin tukea jalalla ja ryökäle meni ohi”, puoliso totesi loppuverryttelyn aikana. Hymähdin. Perus Tossu.