Whos In Whoville Vegas VH20-031-0076

Jännitys kipristeli vatsanpohjassa, kun katselin Maijun ja Wiljon ravaavan kilpailuareenalle. Viimeisen päälle puunattu Wiljo näytti siltä, että se kuului juuri näille suurille areenoille satapäisen yleisön eteen. Oli vaikea uskoa, että kyseessä oli sama hevonen, jonka olin kolmevuotiaana ostanut itselleni harrasteratsuksi ja nyt viisi vuotta myöhemmin se oli kilpailemassa KRJ Championsin finaalissa elämänsä toisessa Grand Prix -tason luokassa. Maijun ilme oli hurjan keskittynyt ratsukon pysähtyessä alkutervehdykseen. Wiljo pysähtyi tasajalan ja jatkoi Maijun pyynnöstä pian eteenpäin tahdikkaassa passagessa. Uskalsin hädin tuskin hengittää koko radan aikana, mutta viimein radan loppupuolella uskalsin jo vähän hymyillä, sillä tähän mennessä rikkeettömästi sujunut rata tiesi hyviä prosentteja. Maijun kasvoille levisi leveä hymy lopputervehdyksessä ja radalta pois kävellessään nainen tuuletti helpottuneena. Jos tuolla suorituksella ei irtoaisi sijoitusta, niin ei sitten millään.

Palkittu KV-II palkinnolla elokuussa 2021 (tilaisuuden paras puoliverinen)
Kantakirjattu KTK-I palkinnolla lokakuussa 2022
KRJ Champion 2023 kokonaiskilpailun voittaja
KV Jälkeläisarvonimi A-Premium
Palkittu KRJ-II palkinnolla kesäkuussa 2024

Rotu, sukupuoli	suomalainen puoliverinen, ori
Säkä, väri	169 cm, ruunikko
Syntymäaika	01.01.2019, 9-vuotias
Kasvattaja	Las Vegas
Omistaja	Juliana Liljeroos, VRL-12454
Koulutus	koulupainotteinen, taso Grand Prix

Wiljo on luonteeltaan niin viisas ja viilipyttymäisen tyyni, ettei sitä kotipihassa uskoisi kouluratojen kirkkaimmaksi tähdeksi. Se ehkä tietää olevansa lähestulkoon kuninkaallinen ja käyttäytyy siksi hyvin arvokkaalla tavalla. Kotona se kulkee taluttajansa vierellä löysälläkin narulla, tai tulisi varmaan vapaanakin perässä jos viitsisi kokeilla. Kotona ei kuitenkaan koskaan tapahdu mitään sellaista, mistä Wiljon pitäisi erityisesti kiinnostua. Hoitotilanteessakin se lähinnä nuokkuu silmät ummessa, heräten ainoastaan silloin jos sitä erehtyy harjaamaan liian kovakouraisesti. Herkkänahkaisen prinssin sielu kun ei kovia harjoja siedä.
Vieraissa paikoissa Wiljo valpastuu, kun ympärillä on vieraita hevosia ja tapahtumia. Se ei kuitenkaan koskaan tee mitään typerää, sen olemus vain muuttuu ryhdikkäämmäksi ja se tutkailee ympärilleen kaula korkealla ja korvat hörössä. Joskus se hirnahtaa uudelle hevostuttavuudelle tai ryhtyy vähän steppaamaan paikallaan, mutta kevyellä muistuttamisella se usein rauhoittuu ja osaa käyttäytyä.

Ratsuna Wiljo on vähintäänkin yhtä ihana kuin hoidettaessakin. Toki sen ratsastajalta vaaditaan hurjan hyvää kehonhallintaa ja keskivartalon lihaksia, sillä Wiljon isoissa askeleissa on vaikea istua hiljaa. Iän myötä Wiljo on saanut rutkasti voimaa, mutta sen väsähtäessä suuret ja harppovat askeleet korostuvat entisestään. Kun se ei enää jaksa koota itseään ja kulkea korrektisti, se alkaa harppomaan eteenpäin jolloin etenkin sen ravissa istuminen tuntuu mahdottomalta. Wiljolla on kuitenkin laadukkaat askellajit ja se kokoaa askeleitaan yhtä sujuvasti kuin tekee keskiaskellajitkin. Mikään askellaji tai kokoamistaso ei tunnu Wiljolle ylitsepääsemättömän hankalalta. Askellajeista käynti on Wiljon suurin vahvuus.

Maastoiluun Wiljo tottui jo asuessaan nuorena Itävallassa, sillä kuuleman mukaan sen sisäänratsastuskin tapahtui osittain maastossa, jossa laukannostojen oppiminen sujui Wiljolta helpommin. Se on maastolenkeillä paljon vauhdikkaampi ja eteenpäinpyrkivämpi kuin kentällä. Wiljo kyllästyy helposti jatkuvaan kentällä pyörimiseen ja se kaipaakin maastoilua liikutukseensa vaihteluksi, jotta se jaksaa taas motivoitua kenttätyöskentelyyn.

Suku

i. The Lorax Vegas	ii. Antique Clockwork Vegas KTK-II, KRJ-I	iii. H.T Celtic Warrior
		iie. Chanterelle Luna KTK-II, KRL-II
	ie. Quiero's I Saw A Pink Elephant	iei. Sunrise's Black Power
		iee. Angel's Gemma Girl
e. Wilhelmina Vegas	ei. Mafioso DES KTK-III, KRJ-II, ERJ-II, ERL-II	eii. Decision
		eie. Dekada
	ee. Wan's Winnie	eei. Katmar's Gerkko
		eee. Waterfall's Dominating

Isälinja: (5) The Lorax Vegas - Antique Clockwork Vegas - H.T Celtic Warrior - Sprietland's Faithful - Casting
Emälinja: (4) Wilhelmina Vegas - Wan’s Winnie - Waterfall’s Dominating - Wonderful World

Muut sukulaiset:
iiii. Sprietland's Faithful KTK-I, KRJ-II
iiiii. Casting
iiiie. Sprietland's Spirit of America KTK-III
iiiiei. Routinier KTK-I, KRJ-III
iiiiee. Sprietland's Silver Destiny
iiiieee. Flashy Discovery xx KTK-II
iiie. Nectar's Nikita KTK-II
iiiei. R.M. No Doubt KRJ-II
iiieii. Lanzinger KTK-II
iiieie. Reseda Ines
iiiee. AT Silver Belle KTK-II, KRJ-III
iiei. Routinier KTK-I, KRJ-III
iiee. Temporal Katrel
ieii. Black Magic xx
ieie. Love's Gisell xx
ieei. T.P. Exiting Told [kadonnut]
ieeii. Tomotay KO xx
ieeie. True Dem Eship xx
ieee. Love 4 Me xx [kadonnut]
eeii. Germit
eeie. Lotus
eeei. Domiro KTK-I, YLA2, ERJ-II
eeee. Wonderful World [kadonnut]

Jälkeläiset

orivarsa Wassenaar, tammasta Katinas Paloma syntyi 20.03.2022 (palkittu KV-I 08/23)
tammavarsa The Duchess Who Wasn't, tammasta Tempeltänzerin syntyi 09.06.2023 (palkittu KV-I 09/23)
orivarsa Marawila's Morpheus, tammasta Sokerikuun Supernal Dreamer syntyi 07.11.2023 (palkittu KV-I 03/24)
tammavarsa Wocket In My Pocket, tammasta Varismäen Taylor Sweet syntyi 02.03.2024 (palkittu KV-I 05/24)

Wiljo periyttää ruunikkoa väritystä (genotyyppi Aa Ee).

Kilpailut

17.08.2022 Adina NJ-näyttelyt irtoSERT
05.09.2022 Elm Ponies NJ-näyttelyt BIS3, MVA-sert

Wiljo kilpailee kouluratsastuksessa tavoitteenaan Grand Prix -luokat. Katso ajankohtaiset kilpailustatistiikat sen VH-profiilista.

08.07.2022 Sommersolverv, vaativa B, hyl.
29.07.2022 Youngster Summer Champions, vaativa B 6-vuotiaille hevosille, sijoitus 5/6 (60,244%)
21.08.2022 Rihtniemi, vaativa B, sijoitus 5/21 (74,286%)
10.09.2022 Vanillabourne, vaativa B, sijoitus 2/32 (73,912%)
06.11.2022 Stall Isengård, vaativa B, sijoitus 3/18 (76,165%)

17.06.2023 Åland Weekend, Prix st. Georges, sijoitus 13/29 (67,018%)
17.06.2023 Åland Weekend, Intermediate II, sijoitus 19/54 (68,079%)
30.06.2023 KRJ Cup, Intermediate I, sijoitus 6/94
23.06.2023 Sommersolverv 2023, Prix st. Georges, sijoitus 18/27 (63,080%)
26.08.2023 Kultasaari Cup 2023, Intermediate I, sijoitus 23/28 (53,836%)
14.10.2023 Merri Dressage Finnish Warmblood Tour (KRJ), Intermediate I, sijoitus 10/19 (63,482%)
20.10.2023 KRJ Champion, päivä 1, Intermediate II, sijoitus 47/84 (61,371%)
21.10.2023 KRJ Champion, päivä 2, Grand Prix, sijoitus 10/60 (74,557%)
22.10.2023 KRJ Champion, päivä 3, Grand Prix, sijoitus 1/30 (82,337% ennätysprosentit!)
28.10.2023 Merri Dressage Finnish Warmblood Tour (KRJ), Intermediate I, sijoitus 4/15 (67,172%)
04.11.2023 Rihtniemi Spooky Games, Intermediate I, sijoitus 2/31 (74,370%)
18.11.2023 Merri Dressage Finnish Warmblood Tour (KRJ), Intermediate I, sijoitus 8/14 (66,494%)
09.12.2023 Merri Dressage Finnish Warmblood Tour (KRJ), Intermediate I, sijoitus 5/10 (65,073%)
30.12.2023 Merri Dressage Finnish Warmblood Tour Finaali (KRJ), Intermediate I, sijoitus 2/7 (74,803%)

04.02.2024 Saura Winter Dressage, Intermediate II, sijoitus 10/12 (54,635%)
04.02.2024 Saura Winter Dressage, Grand Prix, sijoitus 20/21 (56,210%)
02.03.2024 Käkiharjujen Kisaviikonloppu, Intermediate II, sijoitus 4/14 (72,120%)
02.03.2024 Käkiharjujen Kisaviikonloppu, Grand Prix, sijoitus 9/13 (60,430%)
19.04.2024 Tulip Carnival 2024, Intermediate II Kür, sijoitus 14/61 (73,511%)
19.04.2024 Tulip Carnival 2024, Grand Prix Special, sijoitus 15/69 (72,416%)
27.04.2024 Saura Spring Dressage, Grand Prix, sijoitus 9/27 (70,917%)
07.06.2024 Natalja's Garden avajaiset, Intermediate II, sijoitus 1/20
07.06.2024 Natalja's Garden avajaiset, Grand Prix, sijoitus 2/22
07.09.2024 Solgården Slott avajaiset, Grand Prix, sijoitus 18/22
26.10.2024 Rihtniemi Spooky Games, Grand Prix, sijoitus 10/26 (72,772%)

Päiväkirja

22.01.2021
Melkein hävetti kävellä pari vuotta vanhat ratsastushousut jalassa hienon kouluhevostallin pihamaalla. Kassissakin oli mukana vain nilkasta kasaan painuneet saappaat eikä sellaisia hienoja swarowskein koristeltuja kiiltonahkaisia saappaita, jotka molemmilla kentällä ratsastavilla ratsuttajilla oli jalassaan. Ehkä täällä ei katsottu tavallisia ostohousut jalassa olevia ratsastajia ihan hirveen pahalla. Ja olisiko kukaan olettanut minun pukeutuvan parhaimpiini, kun olin tullut katsomaan itselleni opetusmestariksi hevosta, joka oli pitkälle koulutettu muttei soveltunut sinne huipulle jonne sitä oltiin kaavailtu. Itseasiassa tallin omistaja oli puhelimessa sanonut hänellä olevan peräti viisi kriteereihini sopivaa hevosta. Kyllä niiden takia jo kannatti matkustaa Itävaltaan.

Kaikki viisi hevosta koeratsastettuani en ollut vielä kovin vakuuttunut. Hevoset olivat aivan liian kalliita budjettiini ja ainoa sopivan hintainen hevonen oli jo kuudentoista vuoden ikään ehtinyt ruuna. Tallityöntekijä lähti hakemaan vielä yhtä myyntihevosta minulle koeratsastettavaksi, kun huomasin tarhassa ihanan ruunikon nuoren.
"Onpa upea!" henkäisin.
"Eikö olekin! Se kääntyi vasta kolmevuotiaaksi ja näyttää jo ihan aikuiselta", tallin omistaja esitteli. "Se on itseasiassa myynnissä. Hinta on kyllä yli sun budjetista…"
Mä olin tehnyt ostopäätökseni sillä sekunnilla, kun kuulin sanat 'se on myynnissä'. Näytin ilmeisesti kovin kiinnostuneelta, sillä sain seuraavaksi kuulla erittäin myyvän esittelyn nuoresta: Las Vegas -kasvatti, hyväsukuinen fwb-ori joka oli maitovarsana muuttanut Itävaltaan nykyiseen asuinpaikkaansa.

Nuori ori oli yhtä puhelinsoittoa pankkiin ja toista puhelinsoittoa kuljetusfirmaan myöhemmin minun. En saanut sitä opetusmestaria jota lähdin hakemaan, mutta sain komean hevosen jonka kanssa kehtaisi lähteä kylille ja kissanristiäisiin.

07.02.2021
Kaksi viikkoa Itävallan matkaa myöhemmin Wiljo saapui kotiin. Tai no, lähipitäjän ratsastuskoululle sillä se oli ainut maneesillinen talli viidenkymmenen kilometrin säteellä enkä halunnut nuorta oria seisomaan pihaan jäätikkökelien ajaksi. Ratsastuskoulun väki oli ystävällisesti suostunut tekemään poikkeuksen "meille ei oteta oreja" -politiikkaansa ja niinpä Wiljo muutti kevääksi sinne. Ja minä kävin sitä siellä hoitamassa päivittäin neljänkymmenen kilometrin päästä, vaikka kotipihassa oli omakin talli huolehdittavana. Itävallassa oli tehty huikean hyvä pohjatyö sisäänratsastuksen kanssa ja pääsimme Wiljon kanssa pian harjoittelemaan enemmänkin ratsuna toimimista. Treenasimme koko kevään syksyn laatuarvosteluja varten: Wiljo kasvatti kuntoaan ja minä yritin opetella istumaan sen valtavissa askeleissa.

Huhtikuussa Wiljo tuli hetkeksi kotiin ja keskityimme lähinnä maastoilemaan. Naapurin traktori oli sen mielestä hirmu jännittävä ja se meinasi heittää minut selästään säikähdettyään sitä, mutta muuten yhteistyömme sujui jo lähes saumattomasti. Kesäkuun alussa alkoi Wiljon kesäloma, kun se lähti pariksi kuukaudeksi laitumelle muiden kolmivuotiaiden orien kanssa. Elokuussa hakisin sen takaisin kotiin, ja sitten pitäisimme muutaman viikon tehotreenit ennen laatuarvosteluita. Toivoin koko kesän sormet ristissä, että Wiljo palaisi kotiin ehjänä eikä kuukausia kuntoutusta vaativan vamman kanssa, kuten rakas Blondi-tammani edellisenä kesänä.

20.08.2021
Pitkän odottelun jälkeen koitti se päivä kun apujoukkojemme kanssa lastattiin kolme nuorta hevosta autoon ja suunnattiin kohti Lohjaa ja kouluvarsojen laatuarvosteluita. Mukana oli hevosten lisäksi Unton vuokraaja Heta, joka oli ollut korvaamaton apu jo edeltävinä päivinä kun olimme puunanneet yhdessä niin varusteita puhtaaksi kuin hinkanneet keltaisia likajälkiä pois Blondin lautasilta. Matkan varrelta Sauran ratsastuskoululta nappaisimme mukaan myös ratsastuskoulun opettajan Maijun, joka oli lupautunut esittämään nelivuotiaat Velmerin ja Blondin tuomareille ratsain, jotta voisin itse keskittyä hermostuneena pureskelemaan kynsiäni. Blondi asteli kuljetusautoon kuin vanha konkari ja niin teki Wiljokin, mutta nehän olivat molemmat varsin kokeneita matkustajia. Velmeriä sai maanitella autoon hieman kauemmin, raukkaparka kun ei ollut isossa autossa ennen matkustanut ja sekös pientä maalaispoikaa jännitti. Matka sujui kaikkien kolmen hevosen osalta rauhallisissa merkeissä eikä aikaakaan, kun saavuimme jo Lohjalle Oldfinion Dressageen.

Aivan ensimmäisenä vuorossa oli kolmevuotiaiden arvostelutilaisuus, johon omista hevosistani mukaan osallistui vain Wiljo. Kolmevuotiaita ei esitettykään ratsain, joten epäilin suostuisiko Wiljo esittämään askellajejaan siivosti taluttaen ja irtojuoksuttaen. Rakenteesta tuomarit antoivat Wiljolle täyden kympin, mutta askellajiarvostelun aikaan Wiljo päätti ettei sitä kiinnosta tällainen ja se oli vähällä poistua paikalta. Se sai kuitenkin tuomareilta kohtalaiset askellajipisteet siitäkin huolimatta, ettei se suostunut kävelemään juuri ollenkaan ja muidenkin askellajien esittäminen oli tuskaisen maanittelun takana. Maneesista poistuttaessa kaivoin taskustani Wiljolle muutaman sokeripalan ja rapsutin sitä otsasta. Sen kiiltävä karva suorastaan loisti elokuisen aamupäivän auringonpaisteessa, ja narun päässä asteleva Wiljo näytti siltä, kuin se olisi tiennyt auringonsäteiden olevan sen oma valokeila: se käveli ryhdikkäästi pää korkealla kohti tilapäiskarsinaansa, johon se sai loppupäiväksi jäädä odottamaan ennen kuin kotiinlähdön aika koittaisi.
“Juulia!!!” kuului Hetan huuto jostain kaukaa. “Wiljo oli kolmevuotiaiden luokan paras puoliverinen! Saatiin kato hieno ruusukekin!” nainen heilutti kädessään tuomaristolta saamaansa arvostelupaperia ja valtavaa kullanväristä ruusuketta.
“Mitä siinä paperissa sanotaan?” kysyin varovasti, en uskaltanut vielä innostua liikaa.
“Laadusta täys kymppi, tiiätkö näitä kymppejä jaetaan tänään vaan parille hevoselle täällä!! Ja kato näitä pisteitä, näin hyvät pisteet ja kakkospalkinto vaikka se ei suostunutkaan kävelemään tuolla”, Heta hihkui. Naisen olemus oli niin vilpittömän iloinen ja innostunut, että omistajankin silmäkulmasta meinasi karata onnenkyynel.
Heta hoputti minua suitsimaan Wiljon uudestaan ja kiinnittämään ruusukkeen sen suitsiin, pitihän hevosesta nyt kunnon kuva saada muistoksi. Talutin Wiljon ulos sen jabasta ja asetuimme pihakoivun alle Hetan valokuvattavaksi.
“Nopeesti nyt sitten, meidän pitää kohta olla jo valmistautumassa nelivuotiaiden ryhmää varten”, hoputin Hetaa.
“Oota nyt vähän, ei sitä joka päivä hevoset pärjää laatuarvosteluissa näin hyvin. Tää pitää ikuistaa”, Heta vaati. Naurahdin naisen päättäväisyydelle, kun tämä ohjeisti Wiljoa poseeraamaan parempaan asentoon ja napsi puhelimellaan ison kasan kuvia muistoksi.

27.06.2023
Irrotin Wiljon hoitopaikalta, jossa se oli ehtinyt seistä valmiiksi varustettuna jo hyvän tovin. Tallin ovesta ulos astuessa aurinko häikäisi hetkellisesti silmiä niin, ettei näkökentässä ollut muuta kuin valkoista. Oli ihanaa, kun oli kesä ja lämmin. Talutin Wiljon lähimmän kentän aidan viereen ja ponnistin alimman lankun päältä orini selkään. Wiljon satulassa tuntui samanaikaisesti niin kotoisalta ja turvalliselta mutta niin oudolta, kun en ollut sillä viime aikoina juurikaan ratsastanut. Maiju käveli Ension selässä kentällä ja Ension kaviot nostivat kentän pohjasta ilmaan hiekkapilven.
"Joko mennään?" se kysyi ja mä nyökkäsin.

Hevosten satulat narisivat käyntiaskelten tahdissa ja kevyt tuulenvire tuntui mukavalta käsivarsissa. Juuri tällaiselta kesäpäivän maaston pitikin tuntua.
"Kiva kun vähän tuulee, muuten olis aika tukalat oltavat", pohdin.
"Joo, eikä oo paarmoja", Maiju iloitsi.
Me käveltiin hetken matkaa rauhassa vieretysten tiellä, kun autoliikennettä ei näkynyt eikä kuulunut. Jatkoimme risteyksestä suoraan kohti Syvälampea ja otimme tiellä pienen pätkän raviakin. Wiljo oli oikein mainio vetohevonen, vaikka Ensio oli vähän väliä pyrkimässä takaa rinnalle ja ohi. Maiju joutui aika paljon toppuuttelemaan kuusivuotiastaan, että se pysyi turvallisen välimatkan päässä Wiljosta. Ennen Kuokkalan risteystä käännyttiin vasemmalle pellon reunaan ja siirrettiin hevoset käyntiin.

"Mikä fiilis jäi muuten Ahvenaan matkasta?" kysyin takanani ratsastavalta Maijulta viitaten viikon takaiseen kilpailumatkaan Åland Weekendissä.
"Siis vähän ristiriitaiset", Maiju huokaisi ja tiesin heti mistä se seuraavaksi valittaisi. "Tavallaan hyvä fiilis jäi, varsinkin Ension debyytistä vaativassa. Se meni olosuhteisiin nähden ihan kivasti. Mutta harmittaa kyllä tosi paljon se Velmerin rata."
Tiesin kyllä mitä Maiju tarkoitti. Viime kesän kilpailukausi oli mennyt Maijulta ja Velmeriltä niin uskomattoman hyvin, että jossain kilpailukauden jälkeisessä euforiassa Maiju oli päättänyt, että talven aikana Velmeri oppisi laukanvaihdot ja ratsukko voisi nostaa tasoaan helposta Aasta yhtä ylöspäin. Mutta Velmeripä ei sitten oppinutkaan vaihtoja ja se harmitti Maijua ihan hirveästi. Åland Weekendissä Velmerin helppo A oli muutenkin ihan farssi ja rikkoja tuli siellä täällä jättäen prosentit vain viiteenkymmeneenseitsemään. Ymmärrettävästi ystäväni oli tulokseen pettynyt, kun edelliskaudella Velmerin tulokset eivät samalla tasolla jääneet kertaakaan alle kuudenkymmenen neljän.
"Mutta mites seuraava Åland Weekend?" uskalsin varovaisesti udella Maijulta.
"Jos Velmeri ei siellä tee hyvää rataa, niin heitän kyllä hanskat tiskiin tän kauden osalta", Maiju tuhahti nyt jo pieni hymynkare huulillaan. "Ehdottomasti suurin toive on kyllä se, että Max ei vedä iltajuhlassa överiksi. En jaksa taas kisa-aamuna tehdä asioita sen puolesta kun äijä itse makaa krapulassa peiton alla."
Nauroin. Parempaa kuvausta Maxin kilpailumatkasta ei oikein voinut antaa. Mies oli vähän innostunut iltajuhlassa ja sillä meni Iltagaalan jatkoja juhliessa aamuun asti, vaikka startit olivat heti aamupäivästä. Lopulta Maiju oli joutunut letittämään ja varustamaan Alman Maxille valmiiksi ja ratsastaja itse oli päässyt sängystä ylös vasta kun oli ihan pakko mennä ensimmäisen luokan verryttelyyn.

Aika riensi jutustellessamme heinäkuun kilpailuista ja pian olimmekin saapuneet Syvälammen rantaan. Metsäpolku kulki aivan rantaviivan tuntumassa ja läheisten mökkien laitureilta kuului lasten kiljuntaa ja molskahduksia, kun lapset hyppivät laiturilta veteen. Wiljo ei reagoinut ääniin mitenkään, mutta Ensio jännittyi hetkeksi kuuntelemaan riemunkiljahduksia. Jatkoimme metsäpolkua pitkin takaisin Syvälammentielle ja edelleen kohti Jyrkkävuorta. Vaikka lämpötila oli reilusti hellelukemissa, en malttanut odottaa muutamaa reipasta laukkapätkää Jyrkkävuoren mäkisissä maastoissa.

"Hei nyt mennään!" huusin takanani tulevalle Maijulle, kun Jyrkkävuorelle vievä loiva ylämäki siinti edessä. Wiljokin alkoi vähän heräilemään helletokkurastaan ja otti muutaman sivuaskeleen. Annoin sille vähän ohjaa ja ori nykäisi itsensä valtavalla loikalla eteenpäin jatkaen sitten maa tömisten isoa laukkaa eteenpäin. Ensio tuli perässä minkä jaloistaan pääsi, mutta jäi Wiljosta silti jonkun verran jälkeen. Mäen päällä Wiljo hidasti itse raviin ja lopulta käyntiin, mutta Ensio olisi varmaan jatkanut laukkaa maailman tappiin asti ellei Maiju olisi saanut sitä pysähtymään Wiljon takamukseen.
"Huh kun tultiinkin kovaa", Maiju huohotti. "Wiljo ei edes näyttänyt menevän täysiä, se vaan otti ihan valtavan pitkiä askeleita", nainen jatkoi ja pyyhki silmäkulmastaan karanneen kyyneleen.
"Tultiin kyllä kovaa. Mullakin on ihan vedet silmissä", naurahdin.
Hengähdimme hetken ja jatkoimme sitten kohti seuraavaa jyrkempää mäkeä, jossa otettiin muutama laukkapätkä vielä ennen kuin käännyttiin takaisin kotiin. Wiljon hengitys tuntui vähän hengästyneeltä, mutta se jatkoi edelleen korvat hörössä tyytyväisenä eteenpäin. Kaulasta se oli jo ihan hionnut, varmaan satulan altakin eli kotipihassa tiedossa olisi raikastava suihku.