Stall Varjoranta

"En mä kyllä omaa tallia perusta. En vaikka maksettais", Max puhisi tuohtuneena kuultuaan ehdotukseni. Minun mielestäni siihen Tervalan vanhan kyläkoulun pihaan olisi hyvin saanut oman tallin, siinä piharakennuksessakin oli ihan suora katto ja tilaa varmaan ainakin neljälle karsinalle. Tiesin kyllä, ettei Max innostuisi ajatuksesta mutta oli pakko ehdottaa jotain, kun ei sen uusi hevonen minunkaan talliini mahtunut vakituisesti asumaan.

Tallin tarkempi esittely foorumilla / Yksärihaku

Vaikka Max ensin vastusti kovasti ajatusta omasta tallista, oli puheet lopulta pakko pyörtää. Minun tallini oli täynnä, eikä Sauran ratsastuskoululle ollut mahdollista viedä yksityishevosia. Tervalan vanhan kyläkoulun piharakennukseen saatiin kuin saatiinkin mahtumaan neljä karsinaa sekä pieni varustehuone. Lisäksi rakennusta laajennettiin hieman, jotta sen päätyyn saatiin tehtyä muutaman hevosen pihatto, jotta Max saisi oman hevosensa kesäksi ympärivuorokautisesti ulkoilemaan ja talveksi sitten takaisin karsinaan. Pihapiiriin saatiin mahtumaan muutama hiekkapohjainen tarhakin, mutta kenttää tai muita ratsastusmahdollisuuksia tiluksilla ei ole. Rihtniemen ratsastuskentälle on kuitenkin metsän läpi ratsastaen matkaa vain puolisen kilometriä ja Rihtniemen kaikki ratsastusalueet ovat Varjorannan tallin vapaassa käytössä.

Talli on mukavan valoisa ja isot karsinat sekä leveät käytävät pitävät huolen siitä, että arki on sujuvaa. Lämmitetyssä varustehuoneessa on runsaasti kaappitilaa varusteille ja erillisessä varastotilassa on tilaa kausivarusteiden, kärryjen ja muiden tarvikkeiden säilytykseen. Pesupaikan virkaa toimittaa tallin oven edusta, jossa tallikäytävältä löytyy lattiakaivo ja seinästä vesiletku hevosen pesua varten. Talvella letkusta lämpimän veden saaminen voi olla mahdotonta ja silloin kannattaakin joko lämmittää vettä vedenkeittimessä ja sekoittaa oma lämmin vesi, tai suunnata suosiolla Rihtniemeen hyödyntämään sieltä löytyvää pesupaikkaa ja lämmintä vettä. Sateessa kastuneet loimet voi kuivattaa käytävällä loimenkuivatustelineissä, jotka löytyvät seinältä varustehuoneen edustalta. Tallin oven yläpuolella puhaltava ilmalämpöpumppu kuivattaa märimmänkin loimen yön aikana sekä pitää talli-ilman talvella mukavan lämpöisenä ja kesällä viileänä. Jokaisessa karsinassa on ikkuna, jonka saa tarvittaessa avattua. Lisäksi karsinoista löytyy vesiautomaatit ja rehukulho. Pihaton puolelta vesiautomaatteja löytyy sisältä kaksin kappalein ja ulkoa löytyy vielä yksi suuri vesisaavi. Pihaton paksu kuivikepatja tarjoaa asukkaille mukavan makuupaikan vuoden ympäri, ja pihaton ovelle asetettu oviverho ja heti sen ulkopuolelta löytyvä katos pitävät sateen ja viiman visusti pihaton ulkopuolella. Pihattoon pääsee kulkemaan suoraan tallista liukuoven kautta, joka aukeaa niin paljon, että siitä mahtuu kulkemaan mukavasti hevosenkin kanssa. Pihattotarha jatkuu jonkin verran metsän puolelle, ja puut tarjoavat niin varjoa kuin tuulensuojaakin pihattolaisille, kuin myös virikkeellistä ympäristöä ja epätasaista maastoa.

Talo, päärakennus, kyläkoulu, millä nimellä tuota vesivahingoista kärsinyttä rakennusta haluaakaan kutsua, ei ole vielä lähimainkaan asumiskuntoinen. Vanhasta kyläkoulusta Max remontoi itselleen parhaillaan kotia itselleen, aina kun vain töiltään ja hevosharrastukseltaan ehtii. Koulurakennus on ehtinyt tyhjillään olon aikana rapistua ja sisältä on löytynyt kosteusvaurioita ja sen sellaista ongelmaa, jotka hidastavat remonttia ja nostavat tarvittavaa budjettia. Pihapiirissä ei siis asu ketään, että se kannattaa ottaa huomioon tänne tullessa. Talon kellariin on tulossa erillinen saunaosasto ja kunhan putkiremontti saadaan tehtyä niin sinne tulee sisävessa mitä tallilaiset voi käyttää, vielä hetken aikaa täytyy tyytyä ulkohuussiin. Kyllä se remontti muutenkin joskus valmistuu, vaikka tarkempi aikataulu on vähän auki vielä.

Tallin ovet pidetään lukossa, kun paikalla ei ole ketään! Avain löytyy oven vierestä numerolukollisesta boksista ja numerokoodi jaetaan vain yksityisten omistajille! Pihassa on ilmoitukset valvontakamerasta, mutta ei täältä sellaista löydy. Pihatien varteen on kuitenkin asennettu riistakamera kävijöiden valvontaa varten. Muista siis hymyillä kun ajat tallin pihaan - olet kamerassa!

Asukkaat

Alma
suomalainen puoliverinen
2-polvinen tamma
asuu karsinassa nro 1
Sirpa
amerikan miniatyyrihevonen
1-polvinen tamma
asuu pihatossa
Vale
kylmäveriravuritamma
om. Katriina Siltala
asuu karsinassa nro 2
Rafael
puoliveriruuna
om. Tiia Tähtönen
asuu karsinassa nro 3
Celeste
shetlanninponitamma
om. Emma Vaski
asuu pihatossa
Jenavieve
shetlanninponitamma
om. Emma Vaski
asuu pihatossa