Kastanjan Cannes Nights

VH22-031-0303

Pieni Alma oli Maxille juuri täydellinen, molemmat olivat sellaisia yksinkertaisia suorittajia; tehdään se mitä on tultu tekemään eikä yhtään enempää. Ja sillä asenteella Alma nytkin hölkkäili pitkin poikin, sellaisilla estehevosen askeleilla. Ei se mikään liitokavio ollut, mutta liikkui kaiken taivuttelevan verryttelyn jälkeen mukavan letkeästi ja isolla askeleella olematta kuitenkaan yhtään liian reipas.

ruunikko AA Ee suomalainen puoliveritamma, 162 cm syntynyt 01.05.2022 Suomessa, 9-vuotias kasvattanut Kastanjeholm omistaa Max Varjoranta, VRL-12454

Kuvat © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Kun Rihtniemen kengittäjä Max Varjoranta etsi itselleen hevosta, oli tilauksessa rehti ja reipas esteratsu, jolla olisi potentiaalia ainakin 130 senttimetrin luokkiin. Useamman vuoden ratsastustauolta palatessaan Max toivoi hevosen olevan yksinkertainen (ratsastettavuudeltaan, ei muuten!) ja amatöörinkin käsiteltävissä, jotta paluu satulaan sujuisi mahdollisimman kivuttomasti. Pitkän ja hartaan etsimisen jälkeen sopiva hevonen löytyi ihan Koti-Suomesta ja Alma on juuri sitä mitä hankintalistalla oli, eikä yhdestäkään toiveesta tarvinnut erityisemmin tinkiä.

Alma on hyvin suoraviivainen ratsastaa - se tekee just niinkuin pyydetään ja jos ei pyydetä, niin se ei tee. Ei se mikään tossu kuitenkaan ole, vaan löytyy siltä omatkin mielipiteet. Mutta se on sillä tavalla helppo, että se ei kyttää eikä ota nokkiinsa ratsastajan pienistä virheistä. Kyllä Alma muistuttaa ratsastajaansa, jos joku ei ole sen mieleen tai jos se haluaisi mennä kovempaa kuin ratsastaja antaa. Silloin se saattaa jopa pukittaa, mutta noin muuten se ei ole lainkaan pahatapainen. Vauhtia Almalla riittää erityisesti esteradalla ja silloin se liikkuu eteen vaikka ratsastaja ei pyytäisikään. Se hyppää kiltisti kaiken eteen tulevan huonommastakin ponnistuspaikasta. Sileällä työskennellessä se saattaa välillä jäädä vähän pohkeen taakse jos ratsastaja ei ole tarpeeksi vaatimassa liikkumaan. Alman mielestä kun sileän työskentely on lähinnä sunnuntaihöntsäilyä ja esteratsastus on sitä oikeaa urheilua, jota varten energiavarastoja säästellään.

Almalle on ihan sama, kuka sitä hoitaa, miten ja missä. Pienet lapset, kengittäjät tai eläinlääkäritkään eivät saa sitä suhtautumaan elämään yhtään normaalista poiketen. Almalle käy kaikki. Se voi seistä hoidettavana ja varustettavana käytävällä vaikka tuntikausia. Se nauttii pitkistä harjaustuokioista eikä sillä ole kiire poistua paikalta. Alma seisoo hievahtamatta paikallaan myös kylmäysletkut jalassa, eikä sitä olekaan vielä koskaan tarvinnut komentaa ja pyytää seisomaan aloillaan. Varmasti sanomattakin on selvää, että myös matkustaminen ja vieraat paikat ovat Almalle ihan okei.

Muita hevosia Alma tarkkailee mielellään etäisyyden päästä. Se viihtyy paremmin yksin omassa tarhassaan kun sillä on omaa tilaa ja rauhaa ympärillään. Muiden kanssa tarhatessa se lähinnä stressaantuu, liekö raukka vain peloissaan että jäisi ilman ruokaa, sitä emme tiedä. Oman emotional support -poninsa kanssa Alma kuitenkin viihtyy samassa tarhassa täysin ongelmitta. Alma voi huoletta jättää aamulla talliin viimeiseksi tai hakea illalla viimeisenä sisälle, sillä se ei hätkähdä hetkellistä yksinoloa ollenkaan.

Suku

Jälkeläiset

Ei jälkeläisiä

Päiväkirja

05.11.2023 - Spooky Games 2023
Max keventeli tummanruunikolla tammallaan ympäri Spooky Gamesien verryttelyaluetta. Isoja ympyröitä, kaaria, kiemuroita. Pyysi välillä tammaansa väistämään takajalkojaan vasemmalle tai oikealle, välissä taivutteli avo- ja vastataivutuksia. Istuin katsomon puolella katselemassa ratsukon menoa. Parivaljakko oli jotenkin samaan aikaan hyvin sopusuhtainen ja toisilleen sopiva, mutta sitten kuitenkin aika koominen. Alma ei ollut kovin iso, kaiketi vain vähän päälle satakuusikymmentä senttimetriä ja Max oli kuitenkin pitkä, yli satakahdeksankymmentäsenttinen mies. Estesatulassa estejalustimilla Maxin kantapäät olivat juuri sopivassa kohtaa, eikä tottumaton silmä oikeastaan voinut arvata, että ratsastaja kaipaisi alleen kymmenen senttiä korkeamman hevosen. Mutta jotenkin pieni Alma oli Maxille juuri täydellinen, molemmat olivat sellaisia yksinkertaisia suorittajia; tehdään se mitä on tultu tekemään eikä yhtään enempää. Ja sillä asenteella Alma nytkin hölkkäili pitkin poikin, sellaisilla estehevosen askeleilla. Ei se mikään liitokavio ollut, mutta liikkui kaiken taivuttelevan verryttelyn jälkeen mukavan letkeästi ja isolla askeleella olematta kuitenkaan yhtään liian reipas. Sen laukka pyöri juuri täydellisesti ja Max saattoi väliin pidentää ja lyhentää askelta mielensä mukaan. Estettä lähestyessä tamma selvästi valpastui, se otti voimakkaampia askeleita ja kohotti päätään ylemmäs. Korvat hörössä se hyppäsi ensin pystyn ja sitten okserin yli tehden kauniita, pyöreitä hyppyjä. Pian Max siirtyi kävelemään ja odottamaan omaa lähtövuoroaan. Juuri ennen radalle lähtöä se hyppäsi verryttelyalueella vielä yhden kilpailukorkeudessa olevan okserin ylitse ja ravasi sitten kilpailuareenan portista sisään.

Pidin katsomossa sormet ja varpaat ristissä toivoen, että verryttelyssä nähty hyvä flow jatkuisi radallakin. Tällä kaudella ratsukko ei ollut tehnyt vielä yhtään virhepisteetöntä suoritusta, vaan joka radalta oli tarttunut matkaan yksi tai kaksi kiintiöpudotusta. Max ei myöntänyt koskaan mitään, mutta kyllä siitä näki että harmitti, varsinkin kun kotona treeneissä Alma hyppäsi niin nättiä ja ilmavaa hyppyä toisensa jälkeen ja sitten radalla kävi aina joku pieni moka, yleensä ratsastajan aloitteesta. Mutta sellaista se amatööriratsastajan kilpaura joskus oli - tunnistin itse saman ilmiön omissa suorituksissani.
Pilli vihelsi lähtömerkiksi ja Max nosti Almalla laukan, laukkasi reippaassa tempossa yhden ympyrän ja lähestyi sitten ensimmäistä estettä. Kolme ensimmäistä menivät tosi hyvin ja rata näytti lupaavalta. Sitten Alma epäröi hetken neloselle, se oli vähän jännittävän näköinen este kaikkine härpäkkeineen ja ponnisti puolikkaasta askeleesta rysäyttäen ylimmän puomin näyttävästi alas. Hevosella meni ihan pasmat sekaisin eikä Max saanut rytmiä kuntoon vitoselle, joten sieltäkin okserin takapuomi putosi alas. Ennen kutosestettä, kaksoissarjaa, Max päätti rauhoittaa tilanteen ratsastamalla ympyrän ja näin ollen virhepistesaldoon lisättiin vielä neljä virhettä. Loppurata sujui puhtaasti viimeistä hyppyä lukuunottamatta, jossa Alma kolautti puomin pienellä etujalkavirheellä alas. Ympyrän ratsastus oli hidastanut matkaa sen verran, että kuudentoista estevirheen päälle lisättiin vielä neljä aikavirhettä ja näin ollen ratsukko putosi kauas kärkitaistelusta.

08.09.2024 - Solgården Slottin avajaiset (lue koko tarina täältä)
Maiju oli ehtinyt jo satuloidakin Alman, kun pääsimme radankävelystä takaisin talliin. Se pyyhki vielä baby oililla Alman turvan ja silmänympärykset ja suihkautti hevoseen kunnon pilven showsheeniä niin, että Alma oli takuulla päivän kiiltävin kilpuri. Max pudisti päätään, mutta kyllä senkin kasvoilla näkyi häivähdys ylpeyttä siitä, että oma hevonen oli kerrankin hienon ja edustavan näköisenä lähdössä radalle. Max veti kypärän päähän ja lähti taluttamaan Almaa ulos. Heti tallin oven lähettyviltä löytyi jakkara selkäännousua varten ja pian ratsukko olikin jo hyvää vauhtia matkalla verryttelykentälle. Olin heti aamusta kävelyttänyt Almaa pitkin Solgården Slottin kartanon puutarhaa ja Max piti nyt alkukävelyt melko lyhyenä. Se pyysi Alman raviin ja lähti puolipitkillä ohjilla ja aavistuksen etukenoisella istunnalla tekemään kentällä erilaisia ympyröitä ja kaarteita. Nojasin Maijun vierellä verryttelykentän aitaan ja katsoin, miten Maiju katsoi paheksuen verryttelevien esteratsastajien menoa. Sille oli joka kerta kamala kulttuurishokki, että kaikki esteratsastajat eivät istuneetkaan satulassa yhtä tikkusuorana kuin Maiju itse. Eivät kaikki kouluratsastajatkaan istuneet satulassa kuten Maiju, joka näytti ratsastaessaan epäilyttävän paljon talikon varren nielaisseelta.

Max otti vielä muutaman verryttelyhypyn ja minä asettelin sille verryttelyesteiden puomeja sopiville korkeuksille. Juuri ennen radalle lähtöä se hyppäsi viimeisen ratakorkeudella olevan okserin ja ohjasi sitten Alman kohti kilpailuareenaa. Edellinen ratsukko teki juuri hyvännäköistä suoritusta. Vilkuilin vähän väliä tulostaululle, jossa näkyi jo pitkä lista puhtaan tai yhden pudotuksen suorituksia tehneitä ratsukoita. Uusintaradoilla oli tehty useampi nopea nolla ja sijoittuakseen Maxin täytyi sekä ratsastaa virheettömästi että nopeasti. Helpommin sanottu kuin tehty.
Uskalsin hädin tuskin hengittää, kun kello kilahti lähtömerkiksi ja Max kaartoi yhden laukkaympyrän kautta ensimmäiselle esteelle. Alma ylitti tämän korkuiset esteet helpon näköisesti ja Max ratsasti hyvin rauhallisesti. Teki mieli huutaa, että vauhtia, mutta en sitten viitsinyt. Perusrata meni puhtaasti ja ratsukko jatkoi heti perään ratsastettavaan uusintaan. Nyt täytyi ottaa niitä riskejä ja lisätä vauhtia, jos meinasi pärjätä. Max ei lähtenyt mukaan siihen holtittomaan kaahaamiseen, mitä uusinnoissa joskus näki, vaan se ratsasti etukäteen harkitut lyhyet tiet aavistuksen perusrataa reippaammassa tempossa. Alma ei ollut mikään reipas hevonen noin muutenkaan, mutta tuplanollaan päättynyt lopputulos oli kuitenkin seminopea ja oikeutti toiseen sijaan.

Palkintojenjaossa Max hymyili leveästi ja taputti Almaa kaulalle, kun luokan päätuomari kävi onnittelemassa sijoituksesta ja asettamassa Alman suitsiin komean sinisen ruusukkeen. Kunniakierroksen ratsukko laukkasi läpi hyvin hallitusti ja tässä vaiheessa näytti jo siltä, että Maxin keskittyminen oli täysin siirtynyt seuraavaan luokkaan. Siitä ei sitten jäänytkään mitään kivaa kerrottavaa tai ruusuketta kotiinviemisiksi.

Power Jump 2025
Power Jumpin ensimmäisen kilpailupäivän aamu valkeni aurinkoisena. Aurinko pilkisteli esiin sieltä täältä repaleisen pilviharson takaa, ja kevyt tuulenvire heilutti kilpailualueen koristukseksi ripustettuja viirinauhoja. Auringonkeltaiset ja syvän tummanpunaiset teltat saivat alueen näyttämään kirjaimellisesti sirkukselta.
"Nää sirkushuvit ja viirit ja teltat saa mun pään sekaisin", Max sanoi ja otti ison kulauksen aamukahvistaan. "Mä näin viime yönä sellaista unta, että oltiin Alman kanssa esiintymässä sirkuksessa. Sillä oli päässä sellainen sulkakoriste ja mä olin pukeutunut sirkustirehtööriksi ja me tehtiin siellä sirkusteltan keskellä jotain temppuja?"
"Ehkä se uni oli enne", vastasin huvittuneena.
"Ei luoja toivottavasti ei", Max huokaisi. "Sirkus kotona on ihan riittävästi."
"Okei, tirehtööri. Otahan tästä vähän eväsleipää ennen päivän sirkushuveja." Mielestäni lohkaisin vuosisadan parhaan vitsin ojentaessani Maxille täytettyä sämpylää, ja mies mulkaisi minua niin pahalla silmällä, että jos katse voisi tappaa, olisin juuri vetämässä viimeistä henkäystäni.

"Teema on todellakin mukana tässä teoksessa niin sirkuksen kuin värienkin osalta! Hevonen on toteutettu erityisen onnistuneesti. PJ-leimaisuus on kuitenkin valitettavasti hyvin puutteellinen ilman ainuttakaan estettä ja PJ-logon ollessa vain koriste penkkien selkänojissa."
"Todella paljon sirkusteemainen kuva, jossa kiteytyy koko päivän anti. Tuotos voisi hyvin olla PJ väliaikanumerona, hyvät värit ja yksityiskohdat takissa."
"Hauska idea! Teltta on piirretty mielettömän hienosti, etenkin katto, vau. Hevosella on huvittava ilme: toisaalta jopa vähän tympääntynyt, toisaalta 'kyllä minä tiedän ja osaan.'"