Päiväkirja

17.04.2023, kirjoittanut omistaja
Jokaisena keväänä olen tykännyt järjestää kotona rataharjoitukset ennen kisakauden alkua. Pitkän hallikauden jälkeen hevoset ovat aina vähän ihmeissään takaisin ulos siirtyessä ja ulkona kouluaidat nähdessään, ja erityisesti nuoriso-osastolle se on hyvää harjoitusta ennen kuin lähdetään vieraisiin paikkoihin kisoihin. Rataharjoitukset järjestetään aina vastaamaan mahdollisimman paljon oikeaa kilpailutilannetta, eli laitetaan kukat kouluaitojen viereen ja musiikit soimaan. Lähtökohtaisesti tapahtuma on ollut vain omille hevosillemme, sillä tallista löytyy sen verran hevosia, että tuomarin päivä saadaan jo niillä täyteen. Välillä mukaan on toki tullut joku valmennettava tai naapuri hakemaan rutiinia, mutta tällä kertaa koko päivä oli varattu Heidseckin hevosille. Ja koska ketään vieraita ei tänään ollut tulossa, oli aikaa ottaa mukaan myös hieman vanhempia hevosia tuomaan tasapainoa nuorisojengin joukkoon.

Päivän ensimmäinen ratsu sai olla tänään Siren. Koska ori täytyisi vielä valmistella laatuarvosteluja varten, täytyy sillä pitää sopivaa ratarutiinia ja kuntotasoa yllä. Se on ollut viimeaikoina ihan mukava ja hyväntuulinen ratsastaa - ei tosin vielä niin leppoisa, että uskaltaisin antaa jonkun muun kokeilla sitä. Sitä on muutaman kerran joku käynyt testaamassa, ja vaikka kaikki on päällisin puolin näyttänyt hyvinkin sujuvalta, ei Siren jostain syystä ole tykännyt muista ratsastajista. En todellakaan tiedä miksi se kestää minut, minun virheet ja jopa ajoittaisen pienen kovuuden, kun sitä on mm. herkkien hevosten kanssa hyvin toimeen tuleva ratsuttajani kokeillut.

No jokatapauksessa, tänään ratsastettavana ohjelmana olisi Grand Prix Special. Sitä tulee huomattavasti vähemmän esitettyä ja ehkä sitä myötä treenattua kuin normaalia GP:tä, joten olisiko parempaa tilaisuutta taas läpiratsastaa ohjelma, kun tuomarin silmien alla. Onneksi olin itse tehnyt lähtölistat, joten valmistautuvina ratsukkoina ei ollut yhtään tammaa, ja näin ollen kevään ensimmäisissä ulkokinkereissä sain orin täyden keskittymisen itseeni. Alkutervehdys sujui hyvin, samoin ensimmäinen lisäys. Sulkutaivutus oli hyvin etenevä, mutta olisin kaivannut itse hiukan enemmän taipumista orin runkoon. Seuraava lisäys oli vähän villihkö, mutta sulkutaivutus oikealle oli jo parempi, kuin edellinen. Seuraavan lisäyksen ratsastin hieman varovaisemmin, ja se oli ehkä vähän vaisu, mutta ei onneksi enää villi. Käyntiosuudella Siren hieman pälyili ympärilleen, mutta piaffeen siirryttäessä se alkoi taas hyvin keskittyä. Siirtymiset piaffen ja passagen väliltä oli keskiverrot, ei ehkä ihan niin tarkat, kuin olisin toivonut. Laukkaohjelma alkoi ihan kivasti, mutta joka toisen vaihtoihin tuli harmittava stiplu oman apuvirheen vuoksi. Piruetti vasemmalle oli ihan ok, sitä seuraavat jokaisen askeleen vaihdot suorat. Tai ainakin siltä ne tuntui. Piruetti oikealle vähän levähti, mutta varmaan tuntui pahemmalta, kuin miltä näytti. Vielä viimeinen lisäys, jonka jälkeen lopun passage-piaffe-passage linja. Yritin ratsastaa vielä viimeisetkin siirtymiset ihan ekstra-tarkasti, ja ne oli jo paremmat, kuin aiemmat. Siren ansaitsi runsaat taputukset, ja vaihdettiin vielä tuomarin kanssa pari sanaa. Oltiin samaa mieltä siitä, että ihan pientä tarkkuutta lisää, jolloin prosentit on mahdollista nousta hieman korkeammalle. Nyt tällä suorituksella ja noilla virheillä meidät palkittiin 68,6%, johon olin ihan tyytyväinen.

20.10.2022, kirjoittanut omistaja
Saksan syksy oli jo tovin tarjoillut parastaan. Koko alkusyksy on ollut lämmin ja kuiva, ja ruska alkoi olla kauneimmillaan. Olinkin pyrkinyt ottamaan ilon irti ulkokeleistä niin kauan kuin se vain olisi mahdollista - kohta kuitenkin alkaisi pitkä ja pimeä hallikausi, jolloin maneesin seiniä saisi tuijotella enemmän kuin tarpeeksi. Siksipä hevoset oli päässeet urakalla sekä maastoilemaan, että treenaamaan kentällä - ja täytyy myöntää, että itse kukin on tuntunut nauttivan siitä.

Päivän ensimmäiseksi ratsuksi oli valikoitunut Siren. Välillä hieman liiankin orimaisten piirteidensä vuoksi se saa lähes poikkeuksetta olla aamun ensimmäinen ratsu – ihan vain siksi, että siihen aikaan ei yleensä ole ketään muita lähettyvillä. Ja tänäänkin se pääsisi töihin jo ennen kello seitsemää. Vaikka aamu oli vielä hieman hämärä ja aurinko oli nousemassa vasta reilu tunnin kuluttua, päätin silti aloittaa päivän kentältä. Napsautin kentän kirkkaan valot päälle ja kävelin muutaman kierroksen maasta käsin alkukäyntejä. Ilma oli tyyni, päivästä oli tulossa lämmin aurinkoinen syyspäivä, eikä mistään kuulunut pientäkään ääntä.

En tiedä oliko Sireninkin silmissä vielä hieman unihiekkaa, mutta ori oli jotenkin epänormaalin seesteisellä tuulella. Se vastasi heti apuihin, keskittyi täysillä eikä pälyillyt yhtään ympärilleen etsien naisseuraa. Aloitin treenin verryttelemällä ravissa rennossa matalassa muodossa tehden erilaisia kaarevia teitä, pohkeenväistöjä sekä avo- ja sulkutaivutuksia. Nopeasti siirryin laukkatyöskentelyyn, ja laukassa hain samaa rentoa tunnelmaa, kuin ravissakin. En voinut kuin pyöritellä päätäni Sirenin keskittyessä töihin täysillä – olisipa orin kanssa aina näin helppoa. Täytyy myöntää, että useasti orin ruunaaminen oli käynyt mielessä. Halusin uskoa siihen, että sen keskittymiskyky paranisi hormonitasojen laskeutuessa. Kuitenkin orilla olisi vielä siitosarvoakin sen näyttöjen vuoksi… Toisaalta – voisihan siitä ottaa muutamat pakasteet talteen?

Verryttelyn jälkeen aloin kokoamaan Sireniä ensin käynnissä, hakien muutamia half-step askelia. Siitä sitten jatkettiin puhtaaseen piaffeen, jota ori askelsi rennosti. Keskityin hiomaan tänään siirtymisiä piaffe-passage välillä. Tein muutaman askeleen piaffea, josta otin ulos passageen. Sirenillä on välillä hieman tapana hypähtää passageen, jolloin siirtymisistä seuraa radalla huonot numerot. Tänään erityisessä syynissä oli myös ne kaksi askelta piaffen ja passagen välissä. Kerrankin Siren malttoi keskittyä treeniin, ja muutaman toiston jälkeen saatiin onnistuneet siirtymiset piaffesta ulos passageen. Eihän ne vielä priimat ole – ja tuskin radalla tulevat hetkeen olemaankaan, mutta alku se on sekin.

Koska Siren keskittyi alusta asti aivan täydellisesti eikä sen kanssa tullut suurempia kommervenkkejä, päätin lopettaa treenin lyhyeen ja palkita orin maastokävelyllä. Loppukäynnit sujuivat myös rennossa meiningissä – aurinko alkoi nousta ja lämmittää. Täytyy myöntää, että olin jo hetken huolissani Sirenin hieman liian hyvästä käytöksestä, mutta takaisin pihaan päästessä törmättiin tallityöntekijään tamma kädessään. Ja siitäkös riemu repesi. Sirenillä siis. Ja omat huolet kaikkosi.