© vanUytert

Dimitri v. Helmwald

KRJ-I, KTK-II

❯   VH21-011-0417
❯   Hannover, ori
❯   Tummanruunikko, 168cm
❯   Syntynyt 11.11.2021, 8-vuotias
❯   Kouluratsastus, Grand Prix
❯   Kasvattaja Gestüt Helmwald, Saksa
❯   Omistaja maura (VRL-04116), Heidseck Sporthorses

❯  KRJ:n porrastetuissa tasolla 10/10

Olihan siitä jo hyvä tovi, kun viimeksi oli Helmwaldista varsa meille tullut. Jo kolme varsaa on Helmwaldista viety meidän toimesta kilpakentille, ja Dimitri sai kunnian olla neljäs - ja itseasiassa ensimmäinen ori aiempien oltua pelkkiä tammoja. Tuntuu hyvältä saada tutulta kasvatilta varsoja, sillä voi sataprosenttisesti luottaa saavansa juuri sitä, mitä luvataan.

Luonnekuvaus

Tiedätkö miten uskomattoman turhauttavaa on katsoa vierestä todella lahjakasta esiintyjää, jolla on kaikki mitä huipulle tarvitaan, mutta jolta yleensä loppuu bensa juuri ennen maaliviivaa? Dimitri on juuri sellainen. Se on äärettömän lahjakas, hienoliikkeinen, esiintymisellään katseita kääntävä hevonen, joka kuitenkin kiihtyy nollasta sataan silmänräpäyksessä, pahimmillaan jo verryttelyjen aikana, eikä välttämättä kykene pitämään energiatasojaan yllä koko ohjelman ajan. Kuntohan tältä ei lopu, kyse ei ole siitä, ennemminkin viimeistään ohjelman puolivälissä Dimitri sammuttaa teatterinsa valot tai vähintään poistuu henkisesti väliajalle. Mikäli orin energian saa pidettyä vakaana ja kasvamaan ohjelman mukana sen sijaan, että paukut käytetään heti ensimetreillä, tässä on tuleva kansainvälisten kilpakenttien kuningas.

Dimitri on muutenkin hyvin hurmaava hevonen; iloinen, valoisa, utelias herrasmies, joka käyttäytyy (tai ainakin yrittää) hyvin tilanteessa kuin tilanteessa. Toisinaan innostus ottaa vallan, erityisesti suosikki-ihmisen seurassa tai mikäli ympärillä on paljon uusia hevosia. Dimitristä lähtee ääntä, muttei öyhöttävää testosteronimylvintää, vaan innostunutta, jutustelevaa hirnuntaa sekä hörinää. Toisinaan Dimitri tuo mieleen ennemmin koiran, kuten kultaisennoutajan, hannoverhevosen sijaan! Välillä volyymi sekä seurallisuus pirskahtelemisen sijaan räiskähtelevät. Asiasta huomautettaessa ruunikko hoksaa itsekin mokanneensa näyttäen pitkän aikaa hyvin nolostuneelta. Mikä on oikeasti aika herttaisen näköistä, toimii hevosella miltei yhtä hyvin kuin koiralla.
Kamalimpinakin sadepäivinä Dimitrin aurinkoisuus valaisee päivää. Leppoisa, mutkaton suhtautuminen jokaiseen arjen, juhlan ja välipäivien toimenpiteisiin tekee orista varsin helpon käsiteltävän. Pesut, klippaukset, madotukset, kylmäykset, satulavyön kiristys, aurinkorasvan hierominen turpaan – Dimitri ei sano mitään, seurailee vain touhua korvat hörössä, kiitollisena saadessaan olla mukana tässäkin. Kengitettäessä ori tosin meinaa heittäytyä turhankin tuttavalliseksi suosikkiseppänsä kohdalla, hyvä kun ei syliin yritä!

Tummanruunikko ori on komea katsella; ryhdikäs, korrektirakenteinen, vahva, eloisa, hyväliikkeinen (terve ja näyttävä, ei virheliikeradan tai överin kauhomisen häivääkään). Lisäksi Dimitri yrittää aina parhaansa, pyydettiin siltä mitä tahansa. Toisinaan pieni yli-innokkuus nostaa päätänsä perusjutuissakin; harva hevonen ottaa pysähdykset tai liikkeelle lähdöt yhtä suurena sydämen asiana mitä Dimitri! Valloittavalla positiivisella energialla tehtävästä toiseen tanssahteleva puoliverinen on selkeästi aikuinen hevonen, joka ei kuitenkaan ole kadottanut kaikkea varsamaisuuttaan. Yhdistelmä hurmaa yhä uudelleen ja uudelleen.
Grand Prix -liikkeet sujuivat Dimitriltä jo opetteluvaiheessa harvinaisen luontevasti. Koko ratsunuransa ajan ruunikko on hoksannut nopeasti, mitä siltä haetaan. Toisinaan ori väsytti itsensä hyvin nopeasti antaessaan turhankin paljon voimaa ja energiaa uuden asian opetteluun. Tämä piirre häilyy edelleen mörkönä taustalla, Dimitrin suurimpana Akilleen kantapäänä. Sillä ratsastettavuuden, liikkeiden tai kapasiteetin puolesta ei voi valittaa. Tai esiintyjän kykyjen, eikä hermorakenteessakaan ole liikainnostusta suurempaa vikaa. Dimitri ei jännitä tai stressaa yleisöä, maastolenkkien pusikoita, maneesin katsomoon livahtanutta, kovaäänisesti mouruavaa kulkukissaa, matkustamista.. Näin herkän, yhteistyöhaluisen, kaikin puolin työntekoon intohimoisesti suhtautuvan hevosen kanssa työskentely palkitsee joka ikinen kerta. Pelkkä hölkkämaastokin tuntuu tällaisen ratsun selässä tavallistakin mahtavammalta.

Luonteesta suuri kiitos Lissu T.

       
© vanUytert

i. Don Balmuir
hann, rn, 169cm
KRJ-II
ii. Balmer evm
hann, m, 168cm
iii. Benoit evm
hann, rn, 169cm
iie. Sabotage evm
hann, m, 167cm
ie. Bellissima evm
hann, rn, 169cm
iei. Buehner evm
hann, m, 172cm
iee. Trixie evm
hann, rt, 166cm
e. Rosenfeld Lana
hann, m, 170cm
KRJ-I, HANN-III, YLA3
ei. Lancelot II evm
hann, rn, 172cm
eii. Lancelot evm
hann, rn, 171cm
eie. Nemesis evm
hann, m, 168cm
ee. Rosenfeld Maike evm
hann, prn, 173cm
eei. Mercurio evm
hann, rn, 170cm
eee. Justicia evm
hann, rn, 169cm

Jälkeläiset

07.01.2022 hann-o. Heidseck Deccan e. Burlyhill Carla VRL-01333
02.01.2023 hann-o. Heidseck Delouvin e. Cartier v. Helmwald VRL-04116 KV-II, KTK-II

Porrastetut kilpailut

Ominaisuuspisteet:
Kuuliaisuus ja luonne: 3299 p.
Tahti ja irtonaisuus: 3373.14 p.

❯   KRJ:n porrastetuissa tasolla 10/10 (6672.14 p.)

Näyttelymenestys

Virtuaaliset Show-näyttelyt

❯   15.12.2021 ⋅ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ⋅ SW1 ⋅ tuom. Terhi (VRL-01403)

Parhaimmat sijoitukset

Cup-sijoitukset

❯   30.04.2022 - KRJ Cup - Stall Sjöholma - Int II - 6/59
❯   30.04.2022 - KRJ Cup - Stall Sjöholma - GP - 1/59
❯   31.03.2023 - KRJ Cup - Villa Backa - Int II - 5/59
❯   31.03.2023 - KRJ Cup - Villa Backa - GP - 1/65

Mainittavia saavutuksia

❯   Kantakirjattu puoliveristen kantakirjaan II-palkinnolla, 73p. (02/2022)
❯   Palkittu KRJ:n laatuarvostelussa I-palkinnolla, 11¨1p. (04/2023)

Valmennukset

Päiväkirja

18.10.2022 - treeni ratsuttajan näkökulmasta - kirjoittanut omistaja
Saksan syksy oli jo tovin tarjoillut parastaan. Koko alkusyksy on ollut lämmin ja kuiva, ja ruska alkoi olla kauneimmillaan. Olinkin pyrkinyt ottamaan ilon irti ulkokeleistä niin kauan kuin se vain olisi mahdollista - kohta kuitenkin alkaisi pitkä ja pimeä hallikausi, jolloin maneesin seiniä saisi tuijotella enemmän kuin tarpeeksi. Siksipä hevoset oli päässeet urakalla sekä maastoilemaan, että treenaamaan kentällä - ja täytyy myöntää, että itse kukin on tuntunut nauttivan siitä.

Maura oli pyytänyt ratsastamaan niin paljon kentällä ja maastoilemaan, kun vain itse jaksaisi. Minullehan se sopi paremmin kuin hyvin – vaikka olinkin aina tykännyt hinkata koulua ja viilata pikkutarkkoja asioita, rakastin myös rentoja maastolenkkejä. En ollut ikinä ollut mikään hurja kenttäratsastajasielu joka rakastaisi mennä täysiä tai ottaa ne kaikista villeimmät hevoset – nautin enemmän niistä pitkin ohjin maastoiluista rennoilla hevosilla.

Maura oli lähdössä McDreamyn kanssa maastoilemaan, ja satuin sopivasti samaan aikaan aloittelemaan Dimitrin kanssa. Lyöttäydyin sitten heidän seuraansa, tarkoituksena tehdä pidempi maastolenkki. Pitkälle ei tosin päästy, sillä Dreamyllä tuntui keittävän jo tallin pihassa niin paljon, ettei se tiennyt mihin jalkansa laittaisi. Naurahdin oman ratsuni selässä – Dimitriä ei tuntunut kiinnostavan pätkääkään vieressä steppaileva ja pörisevä ori. Dimitri vaan jatkoi matkaansa tyytyväisenä pitkin ohjin, korvat rennosti eteenpäin. Koska maastokaverimme ei tuntunut rauhoittuvan, päätettiin ottaa vähän lisäaikaa ja siirtyä kuitenkin kentälle. Sinäänsä ehkä hieman harmi, mutta toisaalta Dimitri oli sinäänsä ihan kiva hevonen, että mielellään työstin sitä myös kentällä.

Uppouduin äkkiä omaan kuplaani, ja aloin työstämään Dimitriä. Aloitettiin tekemällä paljon siirtymisiä ja pysähdyksiä, jonka jälkeen siirryin työskentelemään ravissa kiemuraurien parissa. Dimitri oli oikein hyväntuulinen – kuten aina. Sen kanssa on aina ilo tehdä töitä, sillä sille käy kaikki, ja sille on kaikki myös helppoa. Se kokoaa helposti, se menee sivulle helposti, ja myös lisää helposti. Jatkoin työstämistä ravissa, ja rupesin kokoamaan oria enemmän kohti kisamuotoa. Olin niin keskittynyt omaan tekemiseeni, etten huomannut Mauran hävinneen Dreamyn kanssa jossain vaiheessa pois kentältä. Täytyy myöntää, että tällä hetkellä rauhallinen kentällä työskentely tuntui kivemmalta vaihtoehdolta, kun jokasuntaan sinkoilevan orin vieressä maastoilu. Jatkoin Dimitrin kanssa laukkatyöskentelyä, ja rupesin kokoamaan laukkaa kohti piruettilaukkaa. Dimitri kokosi hienosti, ja käänsin sitä kohti piruettia. En voinut kuin hymyillä – ori teki todella hienon piruetin. Nousin kevyeen istuntaan ja annoin Dimitrin venyttää askelta ulos kokoamisesta. Dimitri pärskähteli tyytyväisenä. Vaihdoin laukan ja kokosin orin uudelleen kohti piruettilaukkaan. Käänsin orin uuteen piruettiin. Alkuun tuli ihan pieni tahtirikko, mutta loppuosa oli oikein kaunis. Koska pefrektionistisieluni ei kestänyt tätä tahtirikkoa, kokosin oria uudestaan ja käänsin uuteen piruettiin ottaen yhden ylimääräisen puolipidätteen ennen ensimmäistä askelta. Toinen yritys meni täysin nappiin – taas pääsin kehumaan oria. Otin loppuun vielä rennot loppuravit, ja lähdin kiertämään maastolenkkiä loppukäynneille.

Copyright © 2018 Heidseck Sporthorses
Virtuaalihevonen ⋅ A SIM-game horse