© Landgestut Celle

Cartier v. Helmwald

KRJ-I, KTK-II

❯   VH18-011-0260
❯   Hannover, tamma
❯   Ruunikko, 169cm
❯   Syntynyt 03.12.2018, 8-vuotias
❯   Kouluratsastus, Grand Prix
❯   Kasvattaja Gestüt Helmwald, Saksa
❯   Omistaja maura (VRL-04116), Heidseck Sporthorses

❯   Porrastetuissa tasolla 11/10

Helmwaldin tarjonta ei pettänyt tälläkään kertaa. Heidseckiin aiemmin muuttaneet Helmwaldin kasvatit olivat ansainneet paikkansa tallilla, joten miksi lähteä merta edemmäksi kalaan ja Saksaa kauemmaksi hakemaan uusia hevosia vieraista paikoista? Cartier on ensimmäinen tilausvarsani haluamastani yhdistelmästä. Nuori ori Chambord teki vaikutuksen mielettömällä ulkonäöllään, ja emäksi valikoitui jo hyvät meriitit omaava Prada II. Löytyihän tallista jo yksi Burberryn jälkeläinenkin, joten Pradasta oli saatava varsa. Alkaa tuntua vähän siltä, että talli alkaa olla nopeammin täynnä Helmwaldin kasvatteja, kuin omia... Mutta haittaako se?

Luonnekuvaus

On ehkä hieman puolueellista aloittaa luonnekuvaus mainitsemalla, että Cartier on tallin todellinen timantti. Hyväluonteinen ja näyttävä tamma paketti kaikkea, mitä urheiluhevosesta voikaan toivoa – kaunis ulkonäkö, mielettömät liikkeet, ja kirsikkana kakun päälle vielä miellyttämisenhalu, mitä ei kovin monelta hevoselta löydä. Cartierin kanssa tuleekin aina hyvälle tuulelle, oli tilanne lähes mikä tahansa.

Cartier on aina iloinen nähdessään ihmisen, oli sillä ihmisellä sitten kädessään harjat, satula tai vaikka rokotusneula. Se luottaa ihmisiin ihan täysillä – ehkä jopa välillä hieman lapsellisen rohkeasti – ja antaa vääntää itsensä vaikka mutkalle. Tamma on todella helppohoitoinen, eikä heittäydy hankalaksi myöskään normaalista poikkeavien hoitotoimenpiteiden aikana. Cartier kuuluukin juuri niihin yksilöihin, jotka eläinlääkärit ja kengittäjä haluaa mielellään hoitaisi vaikka jokaikinen kerta tallilla vieraillessaan, jos vain tarve olisi.

Cartier omaa luonnostaan laajat ja näyttävät liikeet, joten sen kanssa täytyy olla erityisesti alkuverryttelyssä tarkka, ettei anna sen lähteä kylmillä lihaksilla liikkumaan liikaa, ja aiheuta näin itselleen mahdollisia lihasvaurioita. Cartieria saakin olla ennemmin toppuuttelemassa, ettei aina tarvitsisi mennä ihan niin paljon. Välillä tuntuu, ettei tammasta lopu paukut ikinä, ja aina sillä olisi vielä vähän lisää annettavaa, jos vain pyytäisi. Cartier omaa sellaisen miellyttämisenhalun ihmistä kohtaan, jonka toivoisi joka ikisen hevosen omaavan. Se ei sano mihinkään ei, ja välillä tuntuu siltä, että se lentäisi vaikka kuuhun niin pyydettäessä. Välillä tamma muuttuukin hieman epävarmaksi ja hätäiseksi sen tarjotessa ratsastajalle kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, mitä voitaisiin tehdä, ja toivoo osaavansa miellyttää ihmistä täysin oikein – kuin pieni koira esitellessään kaikki osaamansa temput saadessaan herkkupalaa.

En tiedä mistä Cartier kaivaa kisapaikalla esiin vielä isompaa vaihdetta silmään, mutta radalle mennessä Cartier lähes poikkeuksetta hurmaa tuomarin liikkeillään ja tasaisuudellaan. Kisapaikalla Cartier tietää tasan mitä ollaan tultu tekemään, ja välillä tuntuu, että se jopa osaa ohjelmat ulkoa. Radalla tammasta häviää kaikki epävarmuus ja hätäisyys, ja se esiintyy itsevarmasti.

   
© Landgestut Celle

i. Chambord Lux
hann, rt, 173cm
KRJ-I, HANN-II
ii. Charlseston evm
hann, rn, 172cm
iii. Charles evm
hann, rn, 171cm
iie. Kristine evm
hann, m, 168cm
ie. Williana evm
hann, prn, 173cm
iei. Weinrebe evm
hann, rn, 170cm
iee. Sirenes Morgen evm
hann, rn, 169cm
e. Prada II
hann, trn, 167cm
KRJ-I, KTK-II, YLA2, HANN-II
ei. Sandmann evm
hann, rn, 164cm
eii. Sander evm
hann, rn, 166cm
eie. Muschel evm
hann, rt, 165cm
ee. Prada evm
hann, mkm, 169cm
eei. Herzog evm
hann, rn, 166cm
eee. Prinzessin Rose evm
hann, rn, 169cm

Jälkeläiset

04.02.2019 hann-o. Heidseck Finnigan i. Fern Fancier VRL-12557
19.0.2022 hann-o. Heidseck Dijon i. Darwin Lee VRL-12379
02.01.2023 hann-o. Heidseck Delouvin i. Dimitri v. Helmwald VRL-04116 KV-II, KTK-II

Porrastetut kilpailut

❯   Tasolla 11/10
❯   Kuuliaisuus ja luonne: 3027.42p.
❯   Tahti ja irtonaisuus: 3688.77p.
❯   KRJ: 6716.19p.

Näyttelymenestys

Näyttelyjaos

❯   24.02.2019 ⋅ Heidseck Sporthorses ⋅ irtoSERT ⋅ (tuom. Jannica)

Virtuaaliset Show-näyttelyt

Parhaimmat sijoitukset

❯  26.01.2019 - KRJ - Safiritiikerin Kilpailukeskus - GP - 3/27
❯  27.01.2019 - KRJ - Safiiritiikerin Kilpailukeskus - GP - 3/27
❯  01.02.2019 - KRJ - Team J&K - GP - 1/40
❯  05.02.2019 - KRJ - Team J&K - GP - 5/40
❯  06.02.2019 - KRJ - Team J&K - GP - 5/40
❯  07.02.2019 - KRJ - Team J&K - GP - 2/40
❯  07.02.2019 - KRJ - Team J&K - GP - 4/40
❯  08.02.2019 - KRJ - Team J&K - GP - 2/40
❯   16.03.2019 - KRJ - Caswell Sporthorses - GP - 5/30
❯   17.03.2019 - KRJ - Caswell Sporthorses - GP - 4/30
❯   19.03.2019 - KRJ - Caswell Sporthorses - GP - 2/30
❯   19.03.2019 - KRJ - Caswell Sporthorses - GP - 2/30
❯   21.03.2019 - KRJ - Caswell Sporthorses - GP - 1/30
❯   21.03.2019 - KRJ - Sardonic Sporthorses - GP - 4/40
❯   23.03.2019 - KRJ - Caswell Sporthorses - GP - 4/30
❯   24.03.2019 - KRJ - Sardonic Sporthorses - GP - 2/40
❯   25.03.2019 - KRJ - Caswell Sporthorses - GP - 5/30
❯   25.03.2019 - KRJ - Sardonic Sporthorses - GP - 4/40
❯   20.03.2019 - KRJ - Duán Stable - GP - 5/30
❯   23.03.2019 - KRJ - Duán Stable - GP - 5/30
❯   24.03.2019 - KRJ - Duán Stable - GP - 1/30
❯   25.03.2019 - KRJ - Duán Stable - GP - 3/30
❯   26.03.2019 - KRJ - Duán Stable - GP - 2/30
❯   27.03.2019 - KRJ - Duán Stable - GP - 4/30
❯   27.03.2019 - KRJ - Duán Stable - GP - 1/30
❯   29.03.2019 - KRJ - Duán Stable - GP - 3/30
❯   29.03.2019 - KRJ - Duán Stable - GP - 4/30
❯   04.04.2019 - KRJ - Duán Stable - GP - 5/30
❯   05.04.2019 - KRJ - Duán Stable - GP - 5/30
❯   17.04.2019 - KRJ - Susiraja - GP - 1/21
❯   18.04.2019 - KRJ - Susiraja - GP - 3/21
❯   20.04.2019 - KRJ - Susiraja - GP - 3/21
❯   21.04.2019 - KRJ - Susiraja - GP - 4/21
❯   21.04.2019 - KRJ - Chowter Sporthorses - GP - 2/30
❯   22.04.2019 - KRJ - Chowter Sporthorses - GP - 5/30
❯   23.04.2019 - KRJ - Chowter Sporthorses - GP - 4/30
❯   24.04.2019 - KRJ - Chowter Sporthorses - GP - 3/30
❯   24.04.2019 - KRJ - Chowter Sporthorses - GP - 2/30
❯   25.04.2019 - KRJ - Chowter Sporthorses - GP - 4/30
❯   25.04.2019 - KRJ - Chowter Sporthorses - GP - 5/30

Cup-sijoitukset

❯  31.01.2019 - KRJ Cup - Kaihovaara - GP - 6/188
❯  28.02.2019 - KRJ Cup - Kuuralehdon hevostila - GP - 2/139
❯  31.03.2019 - KRJ Cup - Oldfinion Dressage - Int II - 9/113
❯  30.04.2019 - KRJ Cup - Harmaatulen Oriasema - Grand Prix - 2/127
❯  31.07.2019 - KRJ Cup - Kuuralehto - Int II - 8/99
❯  31.07.2019 - KRJ Cup - Kuuralehto - GP - 4/101
❯   31.08.2019 - KRJ Cup - Kultahuisku - GP - 2/71
❯  30.11.2022 - KRJ Cup - Kaihovaara - Int II - 6/76
❯   31.12.2022 - KRJ Cup - Heidseck Sporthorses - Int II - 5/67

Mainittavia saavutuksia

❯   Kantakirjattu hevoskantakirjaan III-palkinnolla, 67 p. (2/2019)
❯   Palkittu KRJ:n laatuarvostelussa I-palkinnolla, 112p. (04/2023)


Päiväkirja

08.12.2018, kirjoittanut omistaja
"Keksitkö itse sille nimen vai?" Riley puuskahti. Välillä alkoi tuntua siltä, että nimeäisin varsan miksi tahansa haluaisin, se ei olisi Rileyn mielestä sopiva nimi. Joko se olisi hölmö, jotain toista hevosta liikaa muistuttava tai muuten vaan jollain tapaa neidin mielestä vääränlainen. "Mikä vika tässä nyt on? Saat rueta kohta itse nimeämään varsat, niin ei tarvii narista aina valinnoista."

Olihan Cartier siinä ja rajalla, että meneekö se luokkaan "en ikinä nimeäisi hevostani tällaisellä massanimellä". Luokkaan kuului Chanel, Tiffany ja Rileyn suosikki - Drama Queen. Kauneusihanteiden muuttuessa ja uusien julkkisten pinnalle noustessa alkaa tietenkin hevostenkin nimet muuttua massan mukana.

Joka tapauksessa, varsasta tulisi nyt Cartier - luksusbrändin mukaan. Halusin jollain tapaa varsan nimen liittyvän muotiin - olihan sen emän nimi Prada. Ja olihan varsa myös kaunis. Helmwaldin aiemmat kasvatit olivat tehneet syvän vaikutuksen luonteellaan, liikeillään ja laadullaan, joten Cartierilla olisi isot saappaat täytettävänä tulevaisuudessa.

Valmennukset

31.03.2019, valmentanut Jannica
Saitte lähteä työstämään alkuverryttelyjä seuratessani parin työskentelyä silmä tarkkana. Teitte paljon suunnanvaihdoksia, tammaa sai alkuun hieman toppuutella, ettei se innostunut liikkumaan kylmiltään liikaa eteen. Vähitellen lihakset kuitenkin lämpenivät ja saitte tehdä vielä ylimääräisen innostuksen purkamiseksi muutamia ravilisäyksiä sekä laukkaa uralla. Sen jälkeen paneuduttiin perusopetukseen: pohkeenväistöön ravissa ja laukassa, jotka helppoina tehtävinä tälle ratsukolle vaihdettiin pian sulkutaivutukseen. Siinä tammalla tuppasi olemaan hieman kiire uralle, mutta sait sen kuitenkin pidettyä suhteellisen hyvässä linjassa loppuun asti, ennen kuin vaihdoitte suuntaa. Ennen välikäyntejä otettiin vielä nelikaarista kiemurauraa, jossa tältä tasolta toki laukanvaihdot löytyivät kaarten välille helposti, kunhan Cartier malttoi kuunnella pidätteet läpi asti. Seuraavaksi välikäyntien jälkeen treenattiin laukassa, sait tulla ensin pitkällesivulle lisätyn laukkapätkän, jonka jälkeen jäätiin seuraavan pitkänsivun keskeltä keskiympyrälle laukkaamaan vastalaukkaa. Tammalla oli hyvä tasapaino, joskin kyllä huomasi, ettei se ollut tottunut tätä harjoitusta tekemään ennen. Kotitehtäväksi saitte vielä vastalaukan harjoittelua ympyrällä, samoin kuin laukannostoja huolellisten kulmien jälkeen, niissä tamma kyllä nosti vastalaukan, mutta jäi hieman puskemaan seuraavaan kulmaan lapa edellä eikä taipunut rehellisesti.

Copyright © 2018 Heidseck Sporthorses
Virtuaalihevonen ⋅ A SIM-game horse