Kurjen Kermakakkukärsimys

KTK-II, SLA-I

Ei mulle pitänyt tulla suomenhevosta. Eikä estehevosta. Eikä kenttähevosta. Mutta tuli kuitenkin Rusina, joka on vähän kaikkea edellä mainittua. Menin vahingossa lipsauttamaan Kurkisen Ainolle, että jos joskus tulisi kiva kenttäsuokki vastaan niin voisin ehkä ostaa. Koska siis, eihän mun kriteereillä tarpeeksi kivaa vaan voinut löytyä. Kurjenpesästä sitten kuitenkin löytyi. Ihastuin Rusinan vanhempiin ensin, niin mainioita kenttäratsuja kumpikin. Kun kuulin, että kyseisestä yhdistelmästä oli syntymässä varsa, löin Ainolle rahat käteen ennen varsan syntymää. Ja niin minusta tuli Rusinan omistaja. Onneksi Rusina on ihana, niin ei ihan kauhean paljoa ole ehtinyt kaduttamaan sen ostaminen. Kokemuksesta voisi melkeinpä väittää, että Rusina saa kovimmankin suomenhevosvihaajan sydämen väpättämään.

Ulkonäöstä lähtien Rusinassa on kaikki kohdallaan. Ratsaille kun pääsee, niin leuka loksahtaa viimeistään liikkeelle lähtiessä auki. Miten jollain hevosella voikaan olla näin pehmeät askeleet? Rusinan selässä istuminen on kuin paluu lapsuuteen sen ihanan joululahjaksi saadun puisen keinuhevosen selkään. Sillä erotuksella tietysti, etteivät Rusinan askeleet koskaan töksähdä yllättäen niinkuin keinuhevosen kanssa joskus kävi sen osuessa maton reunaan. Tammalla on kertakaikkisen ihanaa ratsastaa. Se vastaa apuihin nopeasti ja tarkasti, ei tunnu jäykältä kuin rautakanki eikä sitä haittaa joutua oikeasti tekemään töitä. Varsinkin eteenpäin pyytäviin apuihin Rusina reagoi jo ennen kuin niitä on ehtinyt edes pyytää, mutta hitaampaan askellajiin siirtyessä Rusina valahtaa helposti vähän pitkäksi ja etupainoiseksi jos siirtymistä ei ole valmisteltu huolella. Taitavampi ratsastaja saa Rusinasta irti kohtalaisen lennokastakin liikettä, vaikka tamman askellajit tarjoavatkin enemmän maataviistävää, tasaista, vakaata ja tasapainoista kyytiä.

Maastossa ja rataesteillä Rusina tarjoaa viihdykettä hurjapäisemmällekin ratsastajalle. Rusina on reipas ja tykkää mennä, mutta kuuntelee kyllä kaikki avut eikä puksuta menemään sellaisella 'pidä kii mä osaan kyllä' asenteella. Maapuomit, haudat, erikoisesteet, vedet - siis ihan minkä tahansa eteen tulevan - Rusina ylittää tunnollisesti ja varoen. Se ei juuri koskaan kolauttele jalkojaan puomeihin, mutta saattaa sujahtaa esteestä ohi jos ratsastaja tuo sen huonoon ponnistuspaikkaan.

Hoitaessa Rusina on vähän sellainen mitäänsanomaton hajuton mauton ja väritön tyyppi, jolla ei ole mielipidettä yhtään mihinkään eikä sen olemassaoloa juuri edes huomaa. Yleensä hoitamisen aikana se nuokkuu silmät ummessa paikallaan tai rouskuttaa hiljaisesti heinätukkoa. Se ei hermostu jos kavioiden putsaamisessa kestää liian kauan tai jos eläinlääkäri pistää rokotuksen. Rusina vaan on. Kaiken lisäksi se matkustaakin aina nätisti ja lastautuu kuin itsestään. Varmaan ajaisi itse hevosautoakin, jos vaan pystyisi. Mutta siitähän kukaan ei enää tässä vaiheessa yllättynyt.

i. Taikakuun Ristiseiska KTK-III, KERJ-I	ii. Taikakuun Herttakunkku KERJ-I	iii. Harharetken Risti-Jätkä KTK-III, SLA-I, KERJ-II
		iie. Jäpän Venla SLA-II
	ie. Rajahovin Mokoma SV-I	iei. Lakean Pikkumusta KRJ-I
		iee. Rajattoman Suloriina
e. Nupun Suklaatiikeri KTK-III, KERJ-I	ei. Kärmeniemen Ohi-O ERJ-I, KERJ-I, SLA-I, YLA2	eii. Mörkövaaran Reivi KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I
		eie. Kärmeniemen Alaska KTK-III, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, YLA1
	ee. Marenkimyrsky KTK-III	eei. Kaamosukkonen KTK-III, SLA-I, KERJ-I, YLA1
		eee. Mörkövaaran Kuningatarhyytelö KTK-III, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I, YLA2

Muut sukulaiset ▼




Kilpailustatistiikka ▼

---

20.02.2023    kouluratsastaja hyppää esteitä osa 1    ✎ omistaja

Mä en ollut mikään esteratsastaja, mutta se laji oli alkanut vetää puoleensa Rusinan myötä. Kenttäratsastus oli mulle aivan liian hurjaa ja sen homman jätin puolisolle, joka mielellään minunkin hevosiani ratsasti ja kilpailutti. Tänään oli kuitenkin se päivä, kun me lähdettiin Rusinan kanssa estevalmennukseen. Sitä varten piti tietenkin lähteä muualle, sillä valitsemani valmentaja ei tietenkään saapunut Varismäelle asti yhden ratsukon takia. Eipä auttanut muu kuin pakata Rusina ja varusteet traileriin ja lähteä kohti valmennusta.

Paikalle saavuttuamme olin jo tietenkin myöhässä aikataulusta, joten varustin Rusinan aivan pikavauhtia. Heitin sen selkään lopuksi vielä villaviltin ja lähdin taluttamaan tammaa trailerilta kohti tallin maneesia. Siellä vastassa oli iloisesti hymyilevä valmentajamies, joka heti ensimmäisenä kyseli meidän tasoa ratsukkona ja sen sellaista. Alkuun sain verrytellä itsenäisesti ja siinä vaiheessa vielä tuntui, että osaan homman ja olen ihan tosi hyvä ratsastaja. Miksi en olisi, olinhan työskennellyt iäisyyden ratsuttajana ja kilpaillut Grand Prix -tasolla, kyllä minä nyt yhden helppo A -tasoisen suomenhevosen kanssa pärjäsin.

Vaan sittenpä eteen tulivat ensimmäiset estetehtävät ja minulla meni aivot samantien solmuun. Rusina onneksi oli ihan kartalla ja sillä pysyi homma hanskassa, vaikka itse vähän mokailin. Aloitimme hyppäämällä pientä ristikkoa pääty-ympyrällä ja Rusina hyppäsi nätisti huonostakin paikasta, kun en osannut ohjata sitä parempaan ponnistuspaikkaan. Useampien toistojen jälkeen homma alkoi sujua ja sain jo vähän itseluottamusta. Seuraavana tehtävänä meillä oli diagonaalilla kahden pienen pystyn linja, johon valmentajan mukaan saisi ratsastettua viisi ihan tavallista tai neljä reippaampaa laukka-askelta. Lähdettiin testaamaan ensin sillä viidellä. Varmistelin ehkä vähän liikaa välissä ja tultiinkin kuudella laukalla. Valmentaja naureskeli, että meno saisi olla vähän enemmän eteenpäin suuntautuvaa, vaikka minun ratsastamani kuusi askelta mahtuivat väliin ihan hyvin. Seuraavalla kerralla uskalsin jo olla nyppimättä laukkaa pois, ja Rusina selvittikin välin nätillä viidellä laukalla.

Seuraavaksi valmentaja nosti esteitä ja teki linjan toisesta esteestä okserin. Korkeutta oli ehkä 70 senttimetriä, eli ihan kamalan paljon. Sain ohjeeksi ratsastaa reippaasti eteen ja katsoa, että askel osuisi ensimmäiselle esteelle. Rusina osaisi sitten hoitaa loput. Niin se osasikin, vaikka loppujen lopuksi väliin tuli neljä ja puoli askelta. Korjattiin laukan rytmiä vielä vähän ja seuraavalla kerralla saatiin kuin saatiinkin väliin se haluttu neljä laukkaa. Pienen kävelytauon jälkeen edessä oli valmennuksen jännittävin osuus, nimittäin radan ratsastus. Radalla oli hurjat viisi estettä, se pääty-ympyrän ristikko josta oli nyt tehty pysty, äsken hypätty diagonaali ja toisella pitkällä sivulla oleva sarjaeste kahden laukan välillä. Vedin syvään henkeä ennen kuin pyysin Rusinaa laukkaan. Ensimmäiset kolme estettä se suoritti hyvin, olihan niitä jo hypätty äsken. Sarjaesteelle lähestyminen jännitti ihan hirveästi, mutta Rusina hoiti homman kotiin ja hyppäsi sarjaesteen kuin ei ikinä olisi muuta tehnytkään.

Saimme valmentajalta vuolaat kehut. Erityisesti valmentaja kehui Rusinan työmoraalia ja kiltteyttä, mutta jopa minä sain kehuja. Kuulemma säännöllinen esteiden hyppääminen tekisi minulle hyvää ja valmentaja kehotti ottamaan vähintäänkin puomityöskentelyn osaksi viikko-ohjelmaa. Yritin siinä sitten selittää, että en varmasti ottaisi, mutta valmentaja katsoi minua kulmiensa alta ja sanoisi, että ensi kuun valmennukseen tulisin sitten hyvin valmistautuneena. En kyllä ollut ajatellut lähteä uudestaan estevalmennukseen, mutta kai sitä sitten täytyi. Huoh.

30.05.2023    kouluratsastaja hyppää esteitä osa 2    ✎ omistaja

Melkein hävetti, että edellisestä estevalmennuksesta oli ehtinyt kulua kolme kuukautta, vaikka valmentaja oli ehdottanut seuraavaa valmennusta kuukauden päähän. Ihme, että se ylipäätään edes otti meidät uudestaan opastukseensa Rusinan kanssa. Todennäköisesti valmentaja oli vain tykästynyt Rusinaan, sillä minä olin esteratsastuksen saralla aivan toivoton tapaus. Tuttuun tapaan matkustettiin Rusinan kanssa Sipoosta toiselle puolelle Uusimaata valmentajan luokse. Ensimmäisenä selkäännousun jälkeen muistin kyllä mainita, että oltiin me oikeasti tehty Rusinan kanssa puomityöskentelyä ja että puolisoni oli kyllä hypännyt sillä näiden kolmen kuukauden aikana sekä rata- että maastoesteitä ja käynyt muutamissa kenttäkilpailuissakin.

Sen lyhyen kuulumisten vaihdon jälkeen aloitettiin verryttelyllä. Jälleen kerran sain verrytellä ratsuni itsenäisesti haluamallani tavalla, kun valmentaja alkoi kasaamaan kentälle esteitä. Ja niitähän riitti niin paljon, että kouluratsastajan sieluni oli vähällä poistua ruumiistani lopullisesti. Alkukäyntien jälkeen ravailin Rusinan kanssa muutamia ympyröitä ja tein pitkille sivuille loivia avo- ja vastataivutuksia. Katsoin, että se oli kaikin puolin mukana hommissa ja reagoi nopeasti apuihini. Sileän verryttelyn jälkeen aloitettiin pitkällä sivulla puomilinjalla, jossa oli ensin kolme ravipuomia joiden jälkeen piti nostaa laukka, ja sitten muutaman askeleen päässä pari laukkapuomia. Tämä osuus valmennuksesta vielä sujui, sillä olimme harjoitelleet keväällä samantapaista tehtävää puolisoni valvovan silmän alla.

Suoran puomilinjan jälkeen siirryttiin laukkapuomeille kolmikaariselle kiemuralle, jossa kentän keskilinjalle oli asetettu muutamia puomeja. Laukanvaihdot eivät olleet rusinan vahvuus, mutta eikai esteradalla ollut juurikaan väliä sillä, että takajalat vaihtoivat askeleen myöhässä. Kaarevalla linjalla puomitehtävien ratsastus olikin jo hieman haastavampaa. Muutaman onnistuneen suorituksen jälkeen pidimme käyntitauon, jonka aikana puomitehtävä muuttui valmentajan käsittelyssä pieniksi polvenkorkuisiksi esteiksi. Aloitimme esteiden hyppäämisen sillä samalla kolmikaarisella, jossa tällä kertaa laukanvaihdot onnistuivat paljon paremmin ja Rusina laskeutui joka kerta esteeltä halutussa laukassa. Minäkin aloin saamaan hieman itsevarmuutta tekemiseen, eikä valmentajan tarvinnut enää joka hetki olla korjaamassa tekemistäni - päinvastoin, sain jopa kehuja ratsastuksestani.

Hyppäsimme vielä muutamia erilaisia estetehtäviä kaarevilla linjoilla, ennen kuin valmentaja päätti nostaa estekorkeutta ja pyytää meitä hyppäämään rataa. Tiesin, että tämän jälkeen valmennus loppuisi. Tarvitsisi vain suoriutua enää kahdeksasta esteestä ja esteiden hyppääminen olisi tauolla taas seuraavat kolme kuukautta. Rata alkoi sillä pitkälle sivulle asetetulla suhteutetulla linjalla, johon tultiin Rusinan kanssa reippaasti viidellä laukalla ja saatiin heti alkuun kaksi sujuvaa hyppyä. Sitten käännettiin kulmasta diagonaalille sarjaesteelle, jonka b-osa näytti kammottavan isolta, vaikka korkeutta oli ehkä hikisesti 80 senttimetriä. Minulla meni aivan pupu pöksyyn ja unohdin ratsastaa, joten oikeutetusti Rusina livahti b-osasta ohitse, kun jätin sen a-osan pystyn jälkeen aivan yksin. "Uudestaan! Ja tällä kertaa muistat ratsastaa siinä välissä. Hevonen kyllä hyppää jos vaan ohjaat sen esteelle", valmentaja huudahti kentän laidalta. Nostin uudestaan laukan ja lähestyin taas sarjaestettä, josta tällä kertaa pääsimme ehjin nahoin yli. Seuraavana tehtävänä oli se kolmikaarisen linja kahdella ison näköisellä ristikkoesteellä. Ensimmäiselle esteelle varmistelin turhan paljon ja nypin laukkaa pois niin, että Rusina ponnisti aivan esteen juuresta.

Kentän laidalla valmentaja tsemppasi jatkamaan ja kehotti pyytämään lisää laukkaa, joten seuraavalle ristikolle saatiin hyvä hyppy. Lopuksi jäljellä oli se ensimmäinen suhteutettu linja toiseen suuntaan kuin ensimmäisellä kerralla ja seuraavalla pitkällä sivulla isompi okseri. Suhteutettu linja sujui ihan hyvin, mutta edelleen ison okserin hyppääminen jännitti. Räpiköimme puhtaasti yli siitäkin, mutta odotetusti valmentaja pyysi tulemaan kolme viimeistä estettä uudestaan. Suhteutetun linjan jälkeen sain ohjeeksi ratsastaa isoa laukkaa kaarteessa ja ohjaamaan keskelle estettä, pitämään pohkeet kiinni sekä ohjat käsissä. Ja kun me sitten selvittiin siitä viimeisestäkin okserista kunnialla yli, levisi kasvoilleni leveä hymy ja taputin Rusinaa kaulalle. "Hiiieno tyttö", kehuin hevostani, joka varmaan olisi sanonut, että voisipa susta sanoa samaa, jos se osaisi puhua. Rusinaakin enemmän olin ylpeä itsestäni, kun olin taas uskaltanut lähteä hyppäämään esteitä.

28.06.2023    Rusina tahtoo oman varsan    ✎ omistaja

Rusina oli kääntynyt jo yhdeksänvuotiaaksi, eikä sillä ollut vieläkään omaa varsaa. Rusina kyllä kovasti halusi oman varsan. Se oli ollut hetken laitumella muiden tammojen ja niiden varsojen kanssa, mutta joutui jäähylle tarhaan, koska se yritti omia varsoja itselleen. Sillä oli kilpailunäyttöjä helpoista kenttäluokista ja ihan kiva sukukin taustalla, mutta halusin silti odottaa Rusinan kantakirjaamista ennen varsaa. Kantakirjaustilaisuuteen ei Rusinan kanssa tarvinnut hirveästi valmistautua, sillä tamma oli täydessä kisakunnossa eikä sitä tarvinnut edes totuttaa matkustamiseen tai opettaa kuinka vieraissa paikoissa käyttäydytään. Rusina oli jo niin täydellinen.

Varsaprojekti alkoi kuitenkin heti juhannuksen jälkeen, kun istuin Rusinan tarhan aidalle ja katselin tarhassaan heinää rouskuttavaa tammaa. Rusina oli ihan hyvärakenteinen ja kivan värinen ja mietin, millaisen orin kanssa haluaisin sen yhdistää. Selvää oli, että Rusinan täydellisen luonteen oli periydyttävä varsalle tai varsa pistettäisiin myyntiin saman tien. Onneksi Rusina ei osannut lukea ajatuksiani, kun muuten se olisi varmaan ottanut paineita odottaessani siltä vähintäänkin täydellistä varsaa. Kaivoin taskusta puhelimen esille tarkastellakseni netistä suomenhevosorien tilannetta, ja Rusina tietysti luuli minun kaivavan taskustani sille herkkuja. Se jätti kuivaheinäkasan niille sijoilleen ja lähti kävelemään luokseni eikä aikaakaan, kun tamman harmaa turpa hamusi taskujani herkkujen toivossa. Oli Rusinan onnenpäivä, kun ratsastushousujen etutaskusta löytyi ikivanha ja puoliksi muussaantunut hevosnami. Herkkupala katosi parempiin suihin alta aikayksikön ja hetkeksi Rusina jäi vielä hengailemaan ja odottamaan lisää.

Kun Rusina sitten tajusi, ettei lisää herkkuja ollut tulossa, se kääntyi takaisin heinäkasalleen jatkamaan kesken jääneen lounaan syömistä. Minäkin pääsin nyt jatkamaan suomenhevosorien selaamista. Nostin katseeni puhelimesta kohti ruunikkoa tammaani ja kysyin, millaisesta sulhasesta Rusina tykkäisi. Tamma ei vastannut mitään, eikä edes reagoinut puheeseeni millään tavalla. Mä selailin erinäköisiä oreja ja päätin, että Rusina tarvitsisi hyvin hyppäävän ja vähän isokokoisemman orin, joka olisi mielellään rautias. Mä rakastin rautiaita suomenhevosia, vaikka muut pitivät niitä usein tylsinä. Kriteereistä huolimatta valinnanvaraa oli edelleen roppakaupalla, eikä sitä the oria vielä vartin selaamisen jälkeen löytynyt.

13.07.2023    Rusina saa oman varsan    ✎ omistaja

Niinhän siinä sitten kävi, että lopulta pitkän ja tuskallisen etsintäprosessin, muutaman epäonnistuneen siemennyksen ja viikon valvomisen jälkeen Rusina päätti pyöräyttää oman varsansa tähän maailmaa. Vieläpä keskellä päivää tarhaan, vaikka oltiin asennettu karsinaan valvontakamerat ja valvottu edellinen viikko odottaen, josko Rusina viitsisi jakaantua kahdeksi. Sieltä pieni varsa sitten löytyi pötköttelemästä tarhan hiekkapohjalla ja muutaman kerran sain hieraista silmiä, ennen kuin tajusin että siellähän tosiaan oli ihka oikea elävä varsa. Rusina katsoi minua oikein tyytyväisenä sellaisella "hähää sainpas sinut valvomaan viikon turhaan" -ilmeellä. Siitä ei ottanut selkoa, oliko se enemmän ylpeä varsastaan vai minun valvottamisestani. Tai sitten vain yliajattelin asiaa liikaa.

Tarhaan kävellessäni varsa kömpi pystyyn ja yritys osui ensimmäisellä kerralla niin nappiin, että varsan täytyi olla jo seissyt jaloillaan aikaisemmin. Jälkeisetkin löytyivät tarhasta, joten uskalsin vähän huokaista helpotuksesta. Soitin kuitenkin eläinlääkärin paikalle tarkistamaan silmäteräni ja sen jälkikasvun tilanteen. Eläinlääkäriä odotellessa lähdin viemään Rusinaa sisälle talliin sen omaan karsinaan. Tammani piti visusti huolen siitä, että sen varsa kulki turvallisesti mukana. Rusina hörisi lähes taukoamatta ja ohjaili varsaansa tökkimällä sitä kevyesti turvallaan. Rusina oli kuin luotu emäksi ja ihmettelin, miten en ollut suonut sille omaa varsaa jo aikaisemmin.

Karsinassa pieni ruskea varsa kirmasi ensitöikseen muutaman kunniakierroksen, kunnes se keskittyi tutkimaan uutta asumustaan. Vesiautomaatista ja karsinan kaltereista lähtien varsa maistoi kaikkea, mihin suinkin ylettyi. Rusina näytti vieressä jokseenkin väsyneeltä, vaikka seurasikin varsansa touhuja silmä tarkkana. Tutkimusmatkansa jälkeen varsa löysi tiensä Rusinan nisälle ja varsan ahneesta ruokailusta huolimatta kaikki viittasi siihen, ettei se ollut maitobaarissa ensimmäistä kertaa. Kaikin puolin Rusinan varsa näytti terveeltä ja ulkoisesti juuri sellaiselta kuin oli toivottukin.

Eläinlääkäri vahvisti pian saapumisensa jälkeen epäilykseni varsan terveydentilasta todeksi. Hänen mielestään varsa sekä Rusina olivat erittäin hyvässä kunnossa, jälkeiset olivat tulleet kokonaisina ulos ja varsa söi ja kakkasi ihan normaalisti. Vihdoin uskalsin huokaista helpotuksesta ja toden teolla ihastella uusinta kasvattiani, josta epäilemättä tulisi se suosikki. Tammavarsalle oli ollut nimikin valmiina jo puolisen vuotta ja olin mielissäni, kun syntynyt varsa oli tamma ja sain nimetä sen Rusinan virallista nimeä mukaillen Kuppikakkukiroukseksi. Mikä täydellinen nimi täydelliselle varsalle!

20.07.2023    Ihan tavallinen kouluvalmennus    ✎ omistaja

"Mä olen tätä samaa sanonut sulle aikaisemminkin, että ei niitä takajalkoja voi ratsastaa alle jos etujalkoja ei saa pois tieltä. Mitä sillä konkreettisesti tarkoitan on se, että pitää saada ne lavat nousemaan, jotta etujalat saa lisää liikettä ja samalla se takapuoli laskeutuu kuin itsestään sinne rungon alle", Suzanne selitti, ei nyt turhautuneena mutta äänestä kuuli, että kyllästyminen meikäisen tekemiseen oli vahvasti läsnä. Monilta muilta valmentajilta kuuli, että pitäisi aktivoida takajalat mutta Suzanne lähestyi pulmaa aivan päinvastaisesta näkökulmasta. Hän halusi aina aktivoida hevosen etuosan ja etenkin lavat. Kyllä se tälläkin kertaa kannatti, sillä heti kun keskityin ratsastamaan Rusinan lavat ylös, muuttui tammani liikekin kertaheitolla laadukkaamman tuntuiseksi.
"Huomaatko eron? Vaikka sillä on pitkä runko, niin niille takajaloille täytyy löytää tilaa sieltä rungon alta. Liikekin näyttää heti irtonaisemmalta eikä laahustamiselta", Suzanne sanoi ja mä nyökkäsin. Seuraavaksi valmentajani pyysi siirtymään raviin, olihan tässä valmennuksen alkuun hinkattukin käyntiä kuntoon pitkälti toistakymmentä minuuttia. Heti ensimmäisestä raviaskeleesta lähtien oli selvää, että Rusinan liikkeestä löytyi joustoa ja irtonaisuutta enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Se liikkui isosti, mutta ei kuitenkaan harpponut eteenpäin ja oli sataprosenttisesti avuilla. Suzanne sanoi heti, että nyt nautiskelet tästä fiiliksestä pari kierrosta ja aletaan sitten kunnolla töihin.

Valmennuksemme päätavoitteena oli saada hiottua käynnin kautta laukanvaihtoja sujuvammiksi. Minusta tuntui usein itsenäisesti ratsastaessa siltä, että rakas tammani valahti käyntisiirtymisessä vähän etupainoiseksi eikä uusi laukannosto ollut yhtä terävä kuin olisin toivonut. Saman olivat huomanneet kilpailuissa myös tuomarit, sillä kesän jokaisessa kouluradan pöytäkirjassa luki vaihtojen kohdalla samankaltainen kommentti; etupainoinen, ei avuilla. Kuten aina, oli Suzannella tähänkin pulmaan ratkaisu valmiina. Ensin kuitenkin jatkoimme hetken ravityöskentelyä kokoamisten parissa. Helppo A -tasoiseksi Rusina oli yllättävän taitava ja tänäänkin leikittelimme valmennuksessa ravikokoamisilla ja temponmuutoksilla. Suzanne seurasi haukankatseellaan jokaista liikettäni satulassa ja korjasi saman tien pienimmätkin virheeni. Juuri tuosta ominaisuudesta pidin valmentajassani eniten.
"Ihan hyvä, mutta enemmän istuntaa ja vähemmän ohjasotteita. Tiivistämällä istuntaa saat sen ihan riittävästi heräämään siihen, että kohta tapahtuu jotain. Ei siihen puolipidätteeseen tarvita ohjaa", Suzanne muistutti. Ja niinhän se oli. Alkoi tuntua siltä, että ohjat olivat kädessä vain koska niin kuului olla, eikä siksi, että olisin tarvinnut niitä Rusinani hallitsemiseen.

Ravityöskentelyn jälkeen oli aika nostaa laukka. Rusina teki täsmällisen ja terävän laukannoston, mitäpä muutakaan, kun kerrankin muistin valmistella siirtymisen kunnolla. Tamman keinahteleva laukka tuntui niin ihanalta, olisin voinut jatkaa harjoituslaukkaa kenttää ympäri vaikka ikuisuuden.
"Nyt herätys siellä satulassa, ei tänne olla tultu matkustelemaan", Suzanne motkotti heti. Miten hetkellinen ajatusten harhailukaan ei jäänyt siltä huomaamatta? Ohjeet seuraavaan tehtävään olivat selkeät: pitkän sivun keskeltä poikkihalkaisijalle laukassa, keskipisteessä käyntiin ja askeleen päästä uusi laukannosto. Mikä voisi mennä pieleen? Päättäväisenä lähdin ratsastamaan laukkaa, ennen käännöstä puristin hieman istuntaani ja sain Rusinan valpastumaan, jolloin kulmasta poikkihalkaisijalle tuli todella siisti. Käyntisiirtymisessä jäin kuitenkin liiaksi ohjaan kiinni ja siirtymä oli juuri samanlainen kuin aina ennenkin: etupainoinen ja töksähtävä. Suzannella oli heti liuta korjauksia kerrottavana, ja seuraavan käyntisiirtymän ratsastinkin jo entistä paremmin.
"Kohtalainen, mutta edelleen muista pitää jalka paremmin kiinni. Vaikka siirryt hitaampaan askellajiin, niin älä vain unohda pohjeapujen tärkeyttä. Pari askelta ennen kokoat ja katsot että hevonen on avuilla, sitten tiivistät entisestään istuntaa ja viimeistelet kevyellä ohjasotteella. Mutta ei niin, että lähdet soitellen sotaan ja yllätät Rusinan vetämällä sitä ohjasta. Valmistele se siirtyminen niinkuin valmistelet sen käännöksen poikkihalkaisijalle", Suzanne ohjeisti. Ihanaa, kun sillä oli niin paljon sanottavaa eikä kommenttina ollut pelkästään 'ei kelpaa, uudestaan'.

Koskaan ennen en ollut keskittynyt käynnin kautta vaihdon ratsastamiseen kuin nyt. Suzannen äskeiset ohjeet olivat tiukasti mielessä, kun ennen käyntisiirtymää puristin vatsalihaksiani yhteen, tiivistin istuntaani ja tällä kertaa pidin huolen myös siitä, että pohkeeni säilyivät lähellä Rusinan kylkiä eivätkä harhailleet kaukaisuuksiin. Lopuksi puristin hieman nyrkkejäni ja kas kummaa - Rusina siirtyi pehmeästi käyntiin, eikä siirtymö ollut lainkaan töksähtävä. Hämmennyin niin, että unohdin kokonaan uuden laukannoston. Siitä huolimatta Suzannella oli tällä kertaa pelkästään kehuttavaa. Uusintayritys oli kuitenkin tiedossa, jotta saisin vielä käyntisiirtymisen jälkeen sen laukankin nostettua. Seuraava käynnin kautta vaihto oli kertakaikkiaan täydellinen. Ratsastin käyntisiirtymän vähintään yhtä huolellisesti kuin edellisellä kerralla ja tällä kertaa muistin nostaa uuden laukankin, ja Rusina reagoi apuun nopeasti noston ollessa kuitenkin sulava ja pehmeä.

Muodon vuoksi ja lihasmuistin kehittämisen kannalta laukanvaihtoharjoituksia jatkettiin vielä tovi, ennen kuin Suzanne päästi minut kärsimyksestä ja antoi luvan loppuverryttelyyn. Olin aivan poikki ja väsynyt, mutta samanaikaisesti erittäin tyytyväinen päivän valmennuksen antiin. En malttanut odottaa seuraavaa itsenäistä ratsastuskertaa Rusinan kanssa, kun pääsisin kokeilemaan äskeisiä oppeja omin neuvoin. Suzannekin oli silmin nähden tyytyväinen, eikä valmentajani kehuista ollut tulla loppua.

© Equestrian Pro &Sokka Luxuries

- Ratsastukseen laitetaan aina suojat tai pintelit
- Ratsastuksen jälkeen kylmäyssuojat tai kylmäsavea jalkoihin
- Loimitetaan ulos kelin mukaan sade- tai toppaloimella, kesäisin ulos ötökkähuppu
- Kylmällä säällä loimitetaan talliin ohuella talliloimella, hikisenä/pesun jälkeen villaloimi päälle