Tirith Don Quijote

ruunikko Aa Ee suomalainen puoliveriori, 169 cm
syntynyt 04.08.2021 Itävallassa, 8-vuotias
VH22-031-0021

kasvattanut Minas Tirith
omistaa Juulia, VRL-12454

ko  :  Grand Prix

VSN Ridden Champion, PSB-I, KV-II

Don Quijoten matkaa Grand Prix -tason kouluratsuksi ei voi sanoa helpoksi. Jo pienestä varsasta asti oli selvää, että Don Quijote on luonteeltaan varsin omapäinen ja vahvatahtoinen, eikä sovellu ihan kenen tahansa käsiteltäväksi. Matkan varrella ori on aiheuttanut harmaita hiuksia tempauksillaan ja epätoivoisia hetkiä, mutta pitkäjänteinen työ palkitsi ja nykyään Don Quijote on ihan kelpo ratsu. Se on äärettömän lahjakas ja sillä on luonnostaan hyvä tasapaino ja kokoamiskyky. Se on kuitenkin todella mukavuudenhaluinen ja menisi mieluiten sieltä mistä aita on matalin - eli ravaisi ympäri kenttää tekemättä sen ihmeempiä temppuja. Kyllä se yleensä on ihan toimiva ratsu, mutta joskus tulee hetkiä kun se alkaa protestoimaan ratsastajan pyyntöä vain siksi, että tehtävät vaativat työntekoa.

Tarhasta Don Quijote ei halua lähteä ihmisen mukaan. Se haluaisi mielummin elää vapaana villihevosen elämää, eikä tehdä töitä laisinkaan. Kun orin sitten saa kiinni, se lähtee kyllä kiltisti mukaan talliin. Hoitaessa Don Quijote ei yleensä malta seistä paikallaan, se kuopii maata ja heiluttaa päätään ja tekee kaikkea pientä lievästi ärsyttävää. On sillä niitäkin päiviä, kun se on nätisti, mutta harvemmin niin käy. Kaiken tämän Don Quijote tekee aina korvat tukevasti hörössä. Kukaan ei koskaan ole nähnyt sitä luimistelemassa tai muuten äksyilemässä kenellekään. Se nyt vain sattuu olemaan omapäinen ja välillä tuntuu kuin se ärsyttäisi ihmistä tahallaan. Tästä luonteenpiirteestä se tuntuu myös olevan kovin ylpeä.

14.06.2023    päiväkirjamerkintä    ✎ omistaja

Kyllä tänään oli hyvä päivä olla hevosenomistaja. Koko alkuvuoden olin kuljettanut Don Quijotea näyttelystä toiseen ja tänään vaiva vihdoin palkittiin, kun hakemastani näyttelyarvonimestä kilahti hyväksymispäätös sähköpostiin. Olihan noita näyttely- ja laatuarvostelupalkittuja hevosia tallissa vaikka kuinka paljon, mutta kyllä ensimmäinen käyttöarvonimen ansainnut hevonen lämmitti mieltä ihan eri tavalla. Tuntui, että jotain oli tehty oikein kun itse kouluttamani hevonen palkittiin Ridden Championilla. Tällaista oria olisi sitten myöhemmin hyvä käyttää jalostukseenkin, kun sen suorituskyvystä oli kilpailutulosten lisäksi jotain näyttöä. Innosta puhkuen suljin läppärin kannen alas, vedin eteisessä saappaat jalkaan ja juoksin kohti tallia. Kyllä Don Quijoten arvonimeä oli syytä juhlistaa rennon maastolenkin merkeissä.

Tumma ori laidunsi rauhassa omalla pienellä laidunlohkollaan, kun lähestyin sitä porkkanan ja riimunnarun kanssa. Don Quijote nosti päätään ja antoi minun kävellä ihan lähelle, kunnes se päätti että tänään ei kiinnosta. Se kääntyi ympäri ja lähti ravaamaan pitkulaisen lohkon toiseen päähän. Huokaisin syvään. Tuo otus oli kyllä omapäisyydellään ihan omaa luokkaansa. En edes yrittänyt lähteä pyydystämään Don Quijotea laitumen päästä vaan lähdin kävelemään kohti porttia. Siinä vaiheessa orin kiinnostus kantamaani herkkua kohtaan heräsi, ja se lähti löntystelemään perässäni kohti porttia, jossa lopulta sain orin kiinni. Matka talliin vei omenapuutarhan läpi ja Don Quijote haukkasi matkalla omenapuusta oksan mukaansa evääksi. Tallissa se seisoi hoitopaikalla yllättävän nätisti koko varustamisen ajan ja pääsimme pian lähtemään maastoon.

Autottomia maastolenkkejä meiltä ei tallipihan ulkopuolelta löytynyt, joten tyydyimme Don Quijoten kanssa lenkkeilemään oman pihapiirin maastopolulla, sekä läheisille laitumille johtavalla tiellä. Annoin orin kävellä pitkin ohjin ja sen askellus oli reipasta. Kesän ensimmäinen hellepäivä ei näyttänyt hidastavan sen menoa ollenkaan. Laitumelle kohtavan tien päässä pysähdyimme tarkastamaan, oliko tammojen ja varsojen laitumella kaikki hyvin. Don Quijote tuijotti hevoslaumaa korvat tötteröllä eikä se meinannut malttaa kääntyä takaisin kotiinpäin ollenkaan. Kun sitten vihdoin pääsimme jatkamaan matkaa, päätin että lenkin jälkeen pyörähtäisin vielä kentällä ratsastamassa pari kierrosta, jotta Don Quijote saisi purkaa menohalujaan.

Kentällä kehotin orin saman tien raviin ja se siirtyikin keinahtaen vauhdikkaampaan askellajiin. Nivelsuitsituksella se pysyi rauhallisena ja mutusteli kuolainta tyytyväisen oloisena. Sen kanssa olikin tehty paljon töitä sopivan varustekombon löytämiseksi. En halunnut vaatia Don Quijotelta mitään ihmeempiä, vaan lähinnä ravasimme ja laukkasimme hetken ympäri kenttää tehden suunnanmuutoksia ilman sen suurempia kokoavia tehtäviä. Siirtäessäni orin jälleen käyntiin se pärskähti tyytyväisenä. Tällaista elämää se voisi viettää vaikka maailman tappiin asti. Päivästä toiseen rentoa hölköttelyä ilman, että kukaan vaati siltä yhtään mitään.

07.02.2024    kouluvalmennus    ✎ omistaja

Suzannella oli harvoin erityisiä suosikkihevosia, mutta Don Quijotea se suorastaan rakasti. Kyllä se muistakin hevosista silloin tällöin sanoi jonkun kivan jutun, toisinaan jopa kehaisi, mutta Don Quijote ansaitsi ylistäviä puheita päivä toisensa jälkeen, vaikka hevonen ei olisi mitään erikoista tehnytkään. Jälleen kerran valmentajani kehui oria minkä ehti, vaikka olin vasta kiivennyt orin selkään. Suzanne puhui hyvästä yliastunnasta käynnissä ja kivan pyöreästä ylälinjasta ja kaikesta maan ja taivaan välillä. Mietin, että olisiko pitänyt lähteä valmennukseen jollain toisella hevosella, kun eihän tästä tullut yhtikäs mitään tämänhetkisen ratsuvalintani kanssa.

Noh. Kyllä me päästiin Don Quijotenkin kanssa työn touhuun sitten lopulta. Suzanne teetti alkuverryttelyn jälkeen kaikenlaisia tehtäviä, vähän siirtymisiä askellajien välillä ja treenattiinpa vähän piaffeakin ja muuta sellaista. Don Quijotella oli luonnostaan hyvä kokoamiskyky - Suzanne muisti tästäkin asiasta mainita - ja ori suoritti kaikki kokoavat tehtävät konkarin lailla, kuten tässä vaiheessa aikuista elämää sen kuuluikin. Mitä tahansa Suzanne pyysikään suoritettavan ja mitä tahansa ohjeistin Don Quijotea tekemään, se suoritti tehtävän toisensa jälkeen tasapainossa, tuntui tasapuoliselta kummallekin ohjalle, taipui ja vääntyi juuri siten kuten halusin. Tuntui, että sain ratsastaa joka askeleen juuri kuten halusin ja hetkittäin orini tuntui toimivan kuin ajatus. Ehkä Suzannen loputtomissa kehuissa oli kuin olikin totuuden perää.

Valmennuksen päätteeksi laukkailtiin vielä pitkin maneesia vähän pitemmässä muodossa, jotta koko kolmevarttinen valmennus ei mennyt pelkästään kroppaa lyhentävissä ja kokoavissa tehtävissä. Vielä treenin päätteeksikin Don Quijote liikkui isolla, voimakkaalla askeleella eteenpäin, kuin olisi laukannyt koko ajan ylämäkeen. "Katso sitä nyt! Miten upea, kertakaikkiaan upea", Suzanne toisti sanojaan haltioituneena. Upealta se tuntuikin. Nuorten hevosten kanssa ratsastus tuntui väliltä sellaiselta tahtojen taistolta, kun ne kiemurtelivat satulan alla minne sattuu ja niiden energiaa ei vielä oltu onnistuttu keskittämään työntekoon. Välillä pääsi unohtumaan, että tämä allani oleva unelmien ori oli ollut nuorempana juuri samanlainen, niin pirun hankala, että olin ollut vähällä luovuttaa sen koulutuksen suhteen. Nyt kaikki tuo vaivannäkö tuntui palkitsevan sekä minut että Suzannen, jonka kanssa oltiin tehty hurja työ jotta tähän pisteeseen oli päästy.