Käpälämäen ponitalli


Meri istahti piskuisen torppansa kuistille siemailemaan kahvia. Sulki silmänsä, antoi puiden latvojen takaa tirkistelevien auringonsäteiden lämmittää poskipäitä. Kyllä aamut täällä olivat paljon parempia, kuin keskellä asfalttiviidakkoa. Siellä ei aamuisin kuultu lintujen lumoavaa viserrystä, ei nautittu aamukahveja ulko-ovella, ehei. Asfalttiviidakossa ulko-oven edessä oli sporapysäkki, ikuinen ruuhka, kuumana hohkaavaa asfalttia. Täällä sanat spora ja ruuhka sai unohtaa - ei Pajuvaaralla tiedetty, mitä ne tarkoittivat.

Parasta elämäntapaintiaaniksi ryhtymisessä olikin kiireettömyys. Niin - elämäntapaintiaani. Ei täällä maalla oltu kuultu downshiftaamisesta. Ensin Meri oli kyläläisten mielestä vain hullu (vain, koska se kuuluisa kylähullun nimitys oli jo käytössä), sittemmin kutsuttiin eksoottisesti elämäntapaintiaaniksi ja jotkut haukkuivat nähtävyydeksikin. Ei Meriä siis, vaan tämän kummallista ponitilaa keskellä ei mitään. Nähtävyydeksi siksi, ettei kaukana sivistyksestä olevaa ponitilaa pitämällä tule toimeen. Kauppiaan vaimo laski viime keväänä liikkeelle huhun, että paikka olisi lumottu. Hänen mukaansa Merin ponit paskansivat euron kolikoita (liekö mielikuvitus vain tehnyt tepposet, kun Meri kerran maksoi ruokaostoksensa pikkuhiluilla) ja kukkapenkeissä kasvoi viiden euron seteleitä. Niin, oli maallakin vaihdettu markat euroihin, vaikka vanhimmat asukkaat edelleen sinnikkäästi yrittivät maksaa kyläkaupassa kahdenkymmenen markan seteleillä - sellaisilla, mihin oli painettu Väinö Linnan kuva.

» Meri Kannisto (Juulia, VRL-12454)


Suosittelemme

Wyat Shetlands
Maybeck Stud
Huvitus
Walnut Grove Shetlands
Cadogan Ponies
Cherrypond Ponies
Humlegård
Copper Ponies
Roanoake Stud
Poniniemi
Tidaholms Gård
Roscoff

Pawhill Poison Prince
Tarjolla jalostukseen ensimmäisellä palkinnolla kantakirjattu 2-polvinen standard-kokoinen shetlanninponiori.

Ulkoasu © Vapaasti kopioitavaa by Melissa & Milja, muokkaus: VRL-12454   |  Kuvat © VRL-12454 & Aaron Burden  |   Tausta © Ava Patterns

virtuaalitalli   |   virtuaalihevonen  |   a sim-game stable   |   a sim-game horse