Sanotaan, että Smaragður on yhtä todellinen kuin Atlantis. Jotkut vannovat nähneensä saaren omin silmin ja osaavat kuvailla sen rannat kivi kiveltä. Tiedemiehet puolestaan kiistelevät saaren olemassaolosta edelleen, eikä yksikään kartta tai satelliittikuva ole pystynyt yksiselitteisesti todistamaan, onko saarta todella olemassa. Silti pohjoisesta palaavat merimiehet kertovat toisinaan smaragdinvihreistä niityistä, tummista kallioista ja tuulen mukana kaukaa kantautuvasta hevosten kavioiden kopseesta.
Vanhoissa kansantaruissa kerrotaan, ettei Smaragðuria voi löytää etsimällä, vaan se ilmestyy eteen silloin kun sitä tarvitsee. Tänne päätyvät vain ne, joiden on tarkoituskin jäädä hetkeksi. Ehkä juuri siksi olet täällä?
Täällä kalliot kuiskivat vanhoja tarinoita ja revontulet valaisevat pimeitä öitä. Aika saarella kulkee omaa tahtiaan, hitaammin kuin muualla. Täällä ei ole kiirettä eikä oikeastaan mitään, mikä vaatisi sellaisen luomista.
Sumuisten niittyjen ja jäkälän peittämien kumpujen keskellä kulkee pieni lauma islanninhevosia. Ne vaeltavat rauhallisesti tuulen mukana, katoavat välillä sumuun ja ilmestyvät taas näkyviin jossain kauempana. Niiden harjat hulmuavat navakassa merituulessa ja kaviot jättävät pehmeään maahan jälkiä, jotka sade huuhtoo pian pois. Hevoset tuntuvat olevan yhtä erottamaton osa saarta kuin sen salaisuuksia vartioivat kalliot ja ympäröivä meri.
