Vappula Ugo Fadini

Myynti-ilmoituksessa Ugo Fadinia kuvailtiin hyvällä estesilmällä varustetuksi ja hyvän ratsastettavuuden omaavaksi nuoreksi kilpahevosen aluksi. Kasvattaja ei turhaan kasvattiansa kehunut, sillä jo ensimmäisen kerran Ugo Fadinin nähdessäni uskoin kaikki siitä kirjoitetut ylistykset. Se näytti täydelliseltä, sillä oli valpas mutta lempeä katse ja se hyppäsi äärettömän rohkeasti ja hyvällä tekniikalla. Hurmaavan katseen alta paljastui kuitenkin koeratsastuksen edetessä äärimmäisen hyvin ja ammattimaisesti ratsastettu nuori, reipas mutta herkkä. Ori liikkui luonnostaan ylämäkeen hyvässä tasapainossa ollakseen vasta alle nelivuotias.

Kun Ugo Fadini lopulta päätyi omistukseeni, on se yllättänyt joka kerta uudelleen olemalla niin hirveän fiksu ja ystävällinen. Siinä on täydellinen kilpahevonen ja lemmikkiponi samassa paketissa, sopivassa suhteessa herkkyyttä, työmoraalia ja kovapäisyyttä. Sileällä se on ehdottomasti yksi Asgardhofin osaavimmista hevosista. Sillä on luonnostaan hyvä tasapaino ja älyä korvien välissä, että se oppii uudet temput hetkessä. Se väistää, vaihtaa, kokoaa ja tekee käytännössä mitä tahansa ratsastaja pyytää. Sillä on loputon halu miellyttää ratsastajaansa. Esteratsastuksen puolella se on kuitenkin hieman kovapäisempi, edelleen äärettömän herkkä ja tekee töitä täydellä sydämellä. Se tahtoo yrittää ja onnistua, se hyppää huonostakin paikasta ja korjaa ratsastajan tekemiä virheitä.

Ratsuna Ugo Fadini on niin äärettömän kiltti, ettei uskoisi sen olevan toisinaan varsinainen jääräpää hoitaessa. Sen miellyttämishalu ei ulotu aina ratsastuskentän aitojen ulkopuolelle. Kiltti se on, sitä ei voi kieltää, mutta paikallaan seisominen ei kuulu Ugo Fadinin vahvuuksiin ja joskus joutuu kehottamaan useamman kerran, että nostapas nyt se kavio ylös puhdistusta varten. Matkustamiseen ja kisapaikoilla oleskeluun Ugo Fadini suhtautuu melko lungisti. Se ei turhaan stressaa ympärillä olevaa hälinää tai uusia ihmisiä. Sen sijaan uudet hevostuttavuudet kiinnostavat sitä ja se saattaa käyttäytyä vähän mahcoillen, mutta suurempia tuhmuuksia se ei koskaan tee.

Kuvat © Roshoeve, luvalla

Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Nikki

Hevosihmiset eivät tunnetusti pidä lomaa, joten lomamatkastani Baden-Württembergiin tuli nopeasti työtä, kun Juulia kutsui minut Asgard Sporthorsesiin hevostelemaan. Onnekseni perillä minua vastassa oli kiivaan kilpahevosen sijaan Vappula Ugo Fadini, nuori mutta rauhallinen ja kiltti suomalaisori. Ufo seisoi käytävällä ja heilutteli korviaan, kun suunnistin talliin, missä Juulia oli jo laittamassa oria valmiiksi.
“Mitäs ajattelit tehdä sen kanssa?” nainen kysyi minulta. Naurahdin ja huomautin, etten ollut ehtinyt edes ajattelemaan asiaa vielä.
“Siellä on aika kiva sää, mene vaikka maastoon.”

Asia olikin sillä sitten selvä. Juulia astui sivuun, antoi minun laittaa Ufon valmiiksi, ja lähetti meidät sitten maastoon. Minua jännitti tietenkin lähteä maastoon nuorella, tuntemattomalla hevosella, mutta Juulia oli vakuuttanut, että jos hän jollain laittaisi uuden ratsastajan maastoon, niin nimenomaan Ufolla. Tummanruunikko käveli verkkaisessa tahdissa allani, eikä ottanut häiriötä tarhoissaan huutelevista kavereista tai jalkojen alla rahisevasta sorasta. Asgardin maastot olivat onneksi jo entuudestaan tuttuja, olinhan monet kesät ollut vapaaehtoisena työorjana tallilla ennenkin, joten ihan säkki päässä ei tarvinnut mennä. Ufo sen sijaan ei tainnut osata reittejä vielä ulkoa, tai sitten se antoi minulle mahdollisuuden mennä muita reittejä, sillä se ei lähtenyt automaattisesti kääntymään minnekään, vaan odotti ohjausta minulta. Ehkä Juulia oli oikeassa, ehkä fiksuja nuoria hevosia oli sittenkin olemassa.

Ufolla oli hyvä luontainen kävelytahti, kun se vertyi, eikä oria tarvinnut ajaa eteenpäin taikka pidättää. Se nautti ulkoilmasta eikä sillä ollut kiire minnekään, eikä se säikkynyt jalkansa alla naksahtavaa oksaakaan. Taputin Ufon kaulaa ja kehuin sitä, kun se jatkoi matkaansa muina miehinä oksasta huolimatta. Moni muu nuori olisi saanut slaagin samassa tilanteessa.

Pitkä, rauhallinen soratie avautui edessä, joten annoin Ufolle kevyet pohkeet ja maiskutin sille. Ori nosti vaivatta reippaan ravin, johon oli helppo löytää kevennystahti. Tässä vaiheessa olin jo aivan myyty ja rakastunut Ufoon, mielessäni miettien, luopuisikohan Juulia hienosta oristaan. Todennäköisimmin ei. Soratien lähestyessä loppuaan istuin alas satulaan ja pidätin oria, ja Ufo vastasi apuun samantien hidastamalla käyntiin. Kehuin hevosta jälleen sen tottelevaisuudesta ja jatkoimme käynnissä matkaa Baden-Württembergin aurinkoisessa maastossa.

Ihan hevosta testaillakseni pyysin Ufoa välillä pysähtymään tai peruuttamaan, väistämään tai tekemään ympyrän sopivissa kohdissa, mutta ori suoriutui kaikesta mukisematta. Se oli herkkä avuille ja hyvin miellyttämisenhaluinen, vaikka kuinka yritin etsiä nuoresta hevosesta vikoja - kaikillahan niitä oli. Ufosta en yksinkertaisesti löytänyt vikoja, mikä varmasti näkyi kasvoiltanikin, kun palasimme orin kanssa lopulta takaisin tallille. Juulia näytti huvittuneelta hymyillessäni kuin Naantalin aurinko ja kysyi:
“No, oliko se niin huono?”
“Ei, ei se ollut”, jouduin myöntämään. Ufo ei todellakaan ollut ollut huono, ja rehellisesti sanottuna tulisin varmasti paljon innokkaammin työleirille Asgardiin jatkossa nyt, kun tiesin Ufon olevan siellä.