Suku
|
i. Martini
|
ii. Red Rum
|
iii. Apollo
|
| iie. Roseaux
|
ie. Marseille
|
iei. Tuscany
|
| iee. Millicent
|
|
e. Sundance Kid
|
ei. La Rascasse
|
eii. El Chapo
|
| eie. Limonade
|
ee. Serafini
|
eei. Cashmere
|
| eee. Selma
|
Sukuselvitys
Strasserin isä Martini on just niitä tusinahevosia joita on jokaisen vähän paremman ratsun sukutaulussa. Hevonen itse on kilpaillut pieniä parin tähden kisoja 160 senttimetrin tasolla, koska sen taito ja kapasiteetti tai sitten vaihtoehtoisesti ratsastajan taito ei enää riitä isoimpiin kisoihin. Martini on kilpaillut paljon ja sillä on saaliinaan niin useita sijoituksia kuin muutama voittokin 2* ja 3* kilpailuista. Ja kuten kaikilla muillakin tusinahevosilla, on Martinillakin taustallaan hevosmaailman aikansa parhaat hevoset ja juuri ne nimet, joita jokainen haluaisi oman hevosensa sukutauluun siksi että se näyttäisi hienolta, hevosen periyttämistä ominaisuuksista huolimatta. Martinista voisi kai siitäkin sanoa, että se voitti geenilotossa sukunsa kuuluisimmat ominaisuudet itselleen, eikä tämä sitten ole kehu. Mitä minä olen kuullut ja selvittänyt, ei Martini ole ratsastettavuudeltaan mikään helpoin, mutta silti sitä on käytetty sukunsa takia paljon jalostukseen ja se on periyttänyt jälkikasvulleenkin tuota kuuluisaa hankalaa luonnetta.
Se superkuuluisa kaikkien haaveilema nimi Martinin suvussa on sen isä Red Rum, ja tämän nimen takia minäkin päädyin Strasserin lopulta ostamaan. Myönnetään, olen yhtä vajavainen kuin kaikki muutkin. Red Rum oli lapsuuteni unelmahevonen, syvänpunainen rautias ori, oman aikansa oranssi Milton. Jokaisen hevoslehden välissä oli juliste Red Rumista, milloin oli kuva Red Rumista olympiakisoissa, milloin poseeraamassa ratsastajansa kanssa voitettuaan esteratsastuksen maailmanmestaruuden. Saksalaisia linjoja edustava Red Rum tuntuu voittaneen ratsastajansa kanssa kaiken mahdollisen. Ehkäpä juuri Red Rumin ansiosta sen ratsastajasta tuli kuuluisa hevosmies jota pyydetään vieläkin jokatoiseen hevostapahtumaan pitämään omaa klinikkaa tai muuta demoa. Red Rumin vaikea luonne ja ratsastettavuus ei ollut mikään vaiettu salaisuus, mutta kaikesta huolimatta sen ratsastaja sai hevosen etenemisen esteradoilla näyttämään vaivattomalta. Toisinaan näytti jopa siltä, että hevonen taisteli kaikkensa ratsastajansa puolesta, vaikka todellisuudessa sitä ei kiinnostanut ratsastaja pätkääkään, se vaan tykkäsi hypätä.
Martinin emä sitten? Etsittiinkö Red Rumille tammaksi joku tasaisella luonteella varustettu, joka tasoittaisi Red Rumin tulisuutta? Ehei, ei ainakaan tässä tapauksessa. Koska maailmaan haluttiin kasvattaa uusi Red Rum, päädyttiin se yhdistämään mahdollisimman kapasiteetikkaihin tammoihin, kuten Marseilleen huomioimatta lainkaan sitä faktaa, että tässä vaiheessa olisi ollut hyvä hetki keskittyä parantamaan hevosen ratsastettavuutta. Marseille ei, eikä varmasti moni muukaan Red Rumille valittu tamma, ollut mitenkään kiva ja helppo ja vähän jopa tylsä. Marseille oli kiimahäiriöistä kärsivä kiukkuinen tamma, jolla kuitenkin oli kuin jouset takajaloissa kun se hyppäsi esteitä, ja taustalla silläkin Red Rumin tapaan hienoja hevosia, olihan Marseillen emälinja tuottanut useita kansainvälisen tason esteratsuja. Ruunikko Marseille oli aivan tavallisen näköinen tamma ja kiukkuisuudestaan huolimatta se oli aivan valtavan hyvä ja huolehtiva emä varsoilleen. Niinpä se saikin useita varsoja, joista tosin yksikään ei ole aivan korkeimmalle huipulle yltänyt, liekö syynä sitten emältä peritty temperamentti vai silkka sattuma.
Sundance Kid, Strasserin emä, on minulle jokseenkin mysteeriksi jäänyt tamma. Toki sen suku on täysin tiedossa, mutta tamman itsensä elämän vaiheista ei juurikaan ole havaintoja. Luultavasti se ei ole hirveästi kilpaillut, sillä tilastoja löytyy vain muutamista sijoituksista 130 ja 135 senttimetrin radoilta. Pienen salapoliisityön perusteella sanoisin, että asia josta kimo tamma on parhaiten tunnettu, ovat sen upeat ja taidokkaat klippaukset, joista löytyy kuvia niin omistajan facebook-sivuilta kuin netistä kilpailujen kuvagallerioista. Sundance Kid on ollut mitä mukavin ja rauhallisin tamma, jolla pienetkin lapset voivat huoletta ratsastaa tamman isosta koosta huolimatta. Sundance Kidillä on kolme laadukasta askellajia, ravikin olisi kouluradoilla sopivan tuomarin silmissä kasin arvoinen. Strasser ei suinkaan ole Sundance Kidin ainoa varsa, sillä tamma on saanut Strasserin jälkeen vielä kimon tammavarsankin.
Sundance Kidin isän La Rascassen sukujuuret levittyvät pitkin Eurooppaa, sillä sen suvusta löytyy niin brittiläisen kuin ruotsalaisenkin hevoskasvatuksen tuotoksia. Strasserin isän Martinin tavoin La Rascasse on myös vähän sellainen tusinahevonen, toki sillä erotuksella, että La Rascasse on kaiken muun hyvän lisäksi vielä juniorinkin ratsastettavissa. Ori kilpaili nuorena ammattiratsastajan kanssa nuorten hevosten luokissa ja aina kolmen tähden 145 senttimetrin luokkiin saakka, kunnes se myytiin maajoukkueessa ratsastaneelle juniorille ja junioriratsukko menestyikin aina Euroopan mestaruuksissa asti tuoden kahtena vuotena peräkkäin kotiin hopeisen mitalin. La Rascassella olisi ehkä ollut kapasiteettia vielä nuorten ratsastajien luokkiin asti, mutta ikävä jalkavamma katkaisi orin kilpauran ja se lähetettiin toipumaan siittolaan, jossa sitä käytettiin muutaman kauden ajan jalostuskäytössä. Vamma ei lopulta ottanut parantuakseen niin, että La Rascasse olisi palannut aktiiviseen käyttöön eikä se kiltistä ja rauhallisesta luonteestaan huolimatta sopinut oloneuvokseksi, joten se päädyttiin lopettamaan vain 14 vuoden iässä.
La Rascassen kansainvälisistä sukujuurista poiketen Sundance Kidin emä Serafini ei ollut sukunsa puolesta eikä kyllä muutenkaan mikään mr. worldwide, vaan sen sukujuuret pysyttelivät tiukasti Puolan rajojen sisäpuolella. Serafini kilpaili uransa aikana esteratsastuksessa aina Puolan sisäisissä mestaruuksissa saakka ja voittikin kerran, mutta ei se mikään huippuhevonen ollut. Sillä oli ihan tavallinen suku ja sen omisti ihan tavallinen puolitosissaan kilparatsastusta harrastanut ratsastaja. Sai Serafini muutaman varsankin, mutta Sundance Kidin tapaan kukaan muukaan niistä ei ollut mikää isojen luokkien hyppääjä, vaikka Serafinille yritettiin aina valita oriksi joku joka toisi tamman omat hyvät puolet, ratsastettavuuden ja nopeuden esiin ja vielä toisi lisäksi vähän lisää pomppua jalkoihin. Serafini kuoli lopulta vanhuuden vaivoihin jättämättä jälkeensä yhtään korkean tason hyppääjää, vaikka sellaista oli kovasti yritetty saada.
Jälkeläiset
o. Abbacchio Scar (EV-II)
o. Salzburg Scar Z
