Hevosen kuvat ©
tallin omaisuutta

Sin City Lights

Rotu, sukupuoli hannover, ori
Syntymäaika 15.09.2019, nyt 8-vuotias
Ulkonäkö 168 cm, ruunikko (Ee/Aa)
Rekisterinumero VH21-011-0206
Omistaja Asgard Sporthorses, VRL-12454
Kasvattaja evm
Koulutustaso re 150 cm

Sin City Lights on herkkä ori, jonka kanssa tulee toimia rauhallisesti ja määrätietoisesti. Se on helppohoitoinen kaveri, joskin korkeus voi tuottaa hieman haasteita hommaan. Korvien käsittelystä tämä ruunikko ei tykkää, jolloin voi nostaa turpansa korkeuksiin tai ravistella päätä kiukkuisena, joten riimun tai suitsien laitto ei ole se kaikkein helpoin homma. Hoitotoimenpiteet noin muuten ei tuota päänvaivaa eikä Sinneri laita ollenkaan pahaksi pitkiä rapsuttelu tuokioita hoitajansa kanssa, etenkin jos satut rapsuttelemaan sieltä harjan tyvestä. Varustaessa vain jo aiemmin mainittu suitsitus voi tuottaa ongelmia mutta muutoin minkään ei pitäisi olla ongelma. Pintelien käärimiset sun muut suojien kanssa säätämiset kannattaa kuitenkin ehkä tehdä ensimmäisenä, sillä satulan laitoin jälkeen ori odottaa liikkeelle lähtöä hieman kärsimättömästi kuopsutellen tai kuopien.
Laitumella tämä on vähän sellainen kynnysmatto, jonka vuoksi ei kannata laittaa montaa oria samaanlaumaan. Ruunien kanssa Sinneri tulee paremmin toimeen, joten tarhatessakin sopii pari ruunaa kaveriksi.

Sinneri lähtee mielellään töihin mutta ei kentälle mennessä rynni päälle tai muutenkaan yritä sinkaista kohti suuria seikkauluita. Se kulkee nätisti vaikka suu ei olisikaan täynnä metallia. Selkäännousussa täytyy olla tarkka, sillä ruunikko ei tykkää lautasia muksivista varpaista. Ori reagoi herkästi kaikkiin apuihin, joten pelkällä istunnallakin pärjää aika pitkälle. Kannuksia tai raippaa ei kannata tämän kanssa edes harkita, sillä ne ovat aivan turhia, jopa orille hitaana päivänä. Sinneri hyppää erinomaisella tekniikalla isosti, jonka vuoksi se ei sovi aloitteleville hyppääjille. Ori hyppää isosti myös ne matalammatkin esteet, joka voi yllättää ratsastajan. Kun kyydissä pysyy tasaisesti horjatelematta suuntaan tai toiseen saa orin ratsastamisesta parhaan kokemuksen. Muutenkin tämä sopii kokeneemmalle ratsastajalle paremmin, sillä ratsastajan epäröinti saa ruunikonkin epäröimään, jolloin tulee kieltoja ja kiertoja hylkyyn asti.

Sileällä ratsastaessa Sinnerin kanssa treenaillaan paljon ketteryyttä ja notkeutta vaativia juttuja, joiden avulla saadaan sitten esteradoilla lyhennettyä teitä. Orilla on voimaa ja jaksamista kulkea hyvinkin kootuissa askellajeissa ja se reagoi nopeasti saamiinsa komentoihin. Kouluratsulle tyypillistä eleganssia tässä paketissa ei ole sitten nimeksikään, mutta ei homma ole sellaista väkisin puurtamistakaan.
Maastoillessa Sinneri on parhaimmillaan parin rauhallisen kaverin kanssa, sillä herkkävaistoinen ori kerää kierroksia rasahduksista ja muista kummallisista äänistä. Muuten ei pitäisi olla ongelmia metsässäkään kulkiessa, jarrut ja ohjattavuus ei katoa. Hyppää tukit ja ojat sujuvasti mutta veteen ei erityisen miellään mene.

Kisoissa Sinneri on se, joka stressaantuu helpoimmin. Se kyllä nousee kuljetuskoppiin ihan nätisti ja matkustaa ilman ongelmia mutta kaikki se hälinä ja hulina saa orin aistit ylikuormittumaan, jolloin sen kanssa vaaditaan vähän jämäkämpiä otteita kuin muulloin. Ruunikko kannaattaakin pitää mahdollisimman pitkään omalla paikallaan tutussa seurassa, jolloin stressitaso pysyy matalampana. Lämmittelyyn ei kannata mennä tuhlaamaan hevosen energiaa vaan käydä sivummalla askellajit läpi ja verryttelyalueella ottaa vaan parit siirtymiset ja pari hyppyä ennen omaa suoritusta.

© Jenna

i. Satellite Blues ii. Sinner iii. evm
iie. evm
ie. Bittersweet iei. evm
iee. evm
e. Popsicle Dream ei. Picasso eii. evm
eie. evm
ee. Cinnamon Heart eei. evm
eee. evm

Jälkeläiset

o. Sesamstrasse Scar
o. Sunset Strip Scar

ERJ (40 sijoitusta)
07.04.2020 - Mörkövaara - 140 cm - 4/24
13.04.2020 - Mörkövaara - 140 cm - 2/24
17.04.2020 - Mörkövaara - 140 cm - 1/24
19.04.2020 - Mörkövaara - 140 cm - 4/24
28.04.2020 - Mörkövaara - 140 cm - 1/24
16.04.2020 - Dare Stable - 140 cm - 4/30
18.04.2020 - Dare Stable - 140 cm - 4/30
21.04.2020 - Dare Stable - 140 cm - 2/30
24.04.2020 - Dare Stable - 140 cm - 2/30
25.04.2020 - Dare Stable - 140 cm - 4/30
26.04.2020 - Dare Stable - 140 cm - 3/30
27.04.2020 - Dare Stable - 140 cm - 5/30
29.04.2020 - Dare Stable - 140 cm - 3/30
29.04.2020 - Dare Stable - 140 cm - 1/30
04.08.2020 - Hiivurin Suomenhevoset - 150 cm - 1/42
12.08.2020 - Hiivurin Suomenhevoset - 150 cm - 3/42
17.08.2020 - Hiivurin Suomenhevoset - 150 cm - 1/43
22.08.2020 - Hiivurin Suomenhevoset - 150 cm - 3/42
23.08.2020 - Hiivurin Suomenhevoset - 150 cm - 4/42
26.08.2020 - Hiivurin Suomenhevoset - 150 cm - 3/42
27.08.2020 - Hiivurin Suomenhevoset - 150 cm - 4/42
29.08.2020 - Hiivurin Suomenhevoset - 150 cm - 1/43
12.09.2021 - Yemene - 140 cm - 3/34
13.09.2021 - Yemene - 140 cm - 5/34
14.09.2021 - Yemene - 140 cm - 5/34
20.09.2021 - Yemene - 140 cm - 2/34
01.11.2021 - Crion Warmbloods - 140 cm - 4/40
04.11.2021 - Crion Warmbloods - 140 cm - 1/40
05.11.2021 - Crion Warmbloods - 140 cm - 4/40
06.11.2021 - Crion Warmbloods - 140 cm - 2/40
10.11.2021 - Crion Warmbloods - 140 cm - 1/40
11.11.2021 - Illyria Sporthorses - 140 cm - 3/30
13.11.2021 - Illyria Sporthorses - 140 cm - 3/30
15.11.2021 - Illyria Sporthorses - 140 cm - 5/30
22.11.2021 - Illyria Sporthorses - 140 cm - 4/30
22.11.2021 - Illyria Sporthorses - 140 cm - 2/30
26.11.2021 - Illyria Sporthorses - 140 cm - 2/30
26.11.2021 - Illyria Sporthorses - 140 cm - 3/30
28.11.2021 - Illyria Sporthorses - 140 cm - 3/30
28.11.2021 - Illyria Sporthorses - 140 cm - 2/30

Valmennus 00.00.00000

Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ym­päristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan. - Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan.