© vanUytert

Galantis v. Helmwald

KV-III

❯   VH22-011-0296
❯   Hannover, ori
❯   Ruunikko, 167cm
❯   Syntynyt 07.12.2022, 8-vuotias
❯   Kouluratsastus, Grand Prix
❯   Kasvattaja Gestüt Helmwald, Saksa
❯   Omistaja maura (VRL-04116), Heidseck Sporthorses

❯   Jälkeläisiä 0 kpl
❯  KRJ:n porrastetuissa tasolla 10/10

Mitä ihminen muuta voisikaan toivoa joululahjaksi, kun Helmwald-varsan? Tällä kertaa tämä toive toteutui - tosin en sitä ollut edes osannut toivoa. Olin jo tovin miettinyt, että uutta verta kaivattaisiin talliin, mutten varsinaisesti ollut ehtinyt pukea ostohousuja jalkaan. Eräänä päivänä huomasin kuitenkin myynti-ilmoituksen Helmwaldin jouluvarsoista, ja sieltä löytyi kuin löytyikin meille uutta verta.

Luonnekuvaus

Galantis on energinen hevonen, josta ei terävyyttä ja topakkuutta puutu. Ori osaa halutessaan olla nopea käänteissään, joten sen kanssa saa olla arjen askareissa tarkkana ja hereillä, ettei vahinkoa pääse sattumaan.

Harjatessa Galantis on hyvä sitoa kiinni, sillä se ei millään malttaisi seistä paikallaan pidempiä aikoja. Ei se mitään tuhmaa tee, mutta pyörii ja hyörii vain ympäriinsä, jolloin hoitamisesta ja varustamisesta ei meinaa tulla yhtään mitään. Galantista käsitellessä tarvitaankin rutkasti hyviä hermoja ja kärsivällisyyttä, jotta sen kanssa selviää ilman sen suurempia hermoromahduksia. Välillä saattaa löytyä joku hyvä raptsutuspaikka, ja ori malttaa hetkeksi seisahtua nauttimaan rapsutuksista, mutta pian häsellys taas jatkuu. Pidempiin toimenpiteisiin, kuten klippaukseen, ori on hyvä rauhoittaa, jolloin ylimääräiseen säheltämiseen kuluu vähemmän aikaa.

Galantis on aina ollut energinen ja terävä ratsu. Nuorempana (ja vielä hieman vanhempanakin pidempien vapaapäivien jälkeen) ori oli suositeltavaa juoksuttaa ennen selkään menoa, jotta se saisi purkaa enimmät energiansa ilman ratsastajaa. Erityisesti nuorena ori ei meinannut osata ohjata energiaansa oikein työntekoon, vaan se saattoi purkautua pukittelulla, tai pyrähdyksinä. Kun Galantiksen energian saa kuitenkin ohjattua työntekoon, on se mukava ratsastettava. Sillä on kolme hyvää askellajia, joista käynti on ehdottomasti heikoin - lähinnä vain orin malttamattomuuden vuoksi. Laukassa erityisesti lisäykset ovat orilla näyttävät - ravissa sen vahvuus taas on muunmuassa sulkutaivutukset, jotka ovat hienot ja lennokkaat.

Kisapaikalla - ja muutenkin Galantista taluttaessa - on orin kanssa avainasemassa groomilla hyvät lenkkikengät. Galantis jaksaa taapertaa ympäri kisa-alueita vaikka aamusta iltamyöhään, ja on hyvin kiinnostunut ympäristöstään. Se on vieraissa paikoissa kuitenkin itsevarma, eikä pelkää eikä jännitä mitään vastaantulevaa. Sen kanssa ei tarvitsekaan olla huolissaan siitä, että se säikähtäisi tai säpsähtäisi jotain. Galantista taluttaessa ei vieraissakaan paikoissa välttämättä tarvitse ketjua tai kuolaimia, pitkä liina tosin on suotava. Ori on hieman levoton matkustaja, ja matkustaakin kaikista parhaiten isossa kuorma-autossa muiden hevosten ympäröimänä.

       
© vanUytert

i. Goldschmidt
hann, rn, 168cm
ii. Gerald von Knepp evm
hann, rn, 168cm
iii. Gottschalk evm
hann, rn, 167cm
iie. Hildegard evm
hann, rt, 169cm
ie. Wilhelmine evm
hann, rn, 167cm
iei. Waltraud evm
hann, rt, 168cm
iee. Swanhilda evm
hann, rn, 165cm
e. Faircloud's Lumos
hann, m, 165cm
KRJ-I
ei. Lumiere evm
hann, m, 166cm
eii. Lumen Symphony evm
hann, m, 167cm
eie. Chromatica evm
hann, m, 165cm
ee. Romina evm
hann, rt, 167cm
eei. Romeo evm
hann, rn, 169cm
eee. Paradise evm
hann, rt, 166cm

Jälkeläiset

00.00.202 hann-. varsan nimi e. emä VRL-

Porrastetut kilpailut

Ominaisuuspisteet:
Kuuliaisuus ja luonne: 3382.74 p.
Tahti ja irtonaisuus: 3308.13 p.

❯   KRJ:n porrastetuissa tasolla 10/10 (6690.87 p.)

Cup-sijoitukset

Mainittavia saavutuksia

❯   Palkittu 3-vuotiaana Kouluvarsojen laatuarvostelussa KV-III palkinnolla, 18,5p. (01/23)

Valmennukset

Päiväkirja

21.12.2022 - kirjoittanut omistaja
Olihan tässä jo tovi kulunutkin edellisestä Helmwald-varsasta, joten tilanne oli pikimiten korjattava. Ja mikäli tähän joku tekosyy tarvittaisiin, voisi ostoksen perustella joululahjana itseltä itselleen. Tosin tässä tapauksessa ylimääräisiä perusteluita ei tarvittu, sillä tallissa oli jo hyvän tovin ollut tilaa uusille asukkaille. Omien kasvattien syntyminen oli ollut kesän jälkeen hieman hidsata, sillä olin keskittynyt enemmän jo vanhempien hevosten valmistelemiseen laatuarvosteluihin, kuin uusien kasvattamiseen. Onneksi taas pystyin luottamaan "Sonyan valintaan" Helmwaldin laittaessa joulumyynnit pystyyn.

Ei aikaakaan, kun kaupat Galantiksesta oli jo sovittu. Tomera pikkuvarsa hurmasi heti kauniilla valkoisella merkillään, sekä topakalla luonteellaan. Se ei näyttänyt kaipaavan emäänsä, vaan sinkoili maneesissa minne halusi vähät välittäen siitä, jäikö emä toiselle puolelle hallia vai ei. Maneesin ikkunoista häikäisevät valonsäteet hieman jännittivät orivarsaa, mutta pian rohkeus kuitenkin voitti ja ori hyppi valonsäteiden yli kuin estehevoset konsanaan.

Galantis saisi jäädä kasvamaan vielä hetkeksi Helmwaldiin, ja vuoden vaihteen jälkeen noutaisin sen Heidseckiin. Tämän jälkeen alan rauhakseltaan valmistella sitä kouluvarsojen laatuarvostelu-tilaisuuteen - saa nähdä, säilyykö orissa vanhetessa sen topakkuus, ja minkälaisiin keskusteluihin päästään vielä keskenään.

Copyright © 2018 Heidseck Sporthorses
Virtuaalihevonen ⋅ A SIM-game horse