Calantha BH

Virallinen nimi Calantha BH Rekisterinumero VH17-021-0033
Rotu Trakehner Omistaja Gabi VRL-12080, Demure
Sukupuoli Tamma Kasvattaja Bexhill Stud
Syntymäaika >03.01.2017 Painotus Esteratsastus
Väri, Säkä Ruunikko, 170cm Koulutustaso 160cm
© Copyright by footprints
diamond

Luonnekuvaus

Heippa, mä olen Calantha ja sen tiedän että mä olen trakehner ja tamma. Iästä en enää ole pysynyt perillä, mutta sitähän ei kuulemma naisilta saisi edes kysyä. Välillä on ihan hirveetä asua tällaisessa suurtallissa, jossa on enemmistö naisista aivan hirveän äänekkäitä ja sinkoilevat joka suuntaan. Mä kun kaipaisin hieman rauhaa ja hiljaisuutta edes kerran viikossa. Mutta olen pysynyt järjissäni ainakin vielä toistaiseksi. Tuo mun omistaja sanookin usein, että mä olen todella kärsivällinen.

Mä rakastan hoitotuokioita. On ihana torkkua käytävällä ihmisen harjatessa oikein kunnolla mun karvan kiiltävän puhtaaksi. Torkkumisen takia en vain aina jaksaisi nostaa jalkojani, mutta tottelen lopulta kunhan viitsin ja nostan jalan kavion puhdistusta varten. Mutta jos alkaa unettaa, niin mun on ihan pakko nojata hieman ihmistä vasten. Ne ei tunnu tykkäävän siitä yhtään, mutta minkäs mä sille voin jos itse ensin tuuduttavat uneen harjauksella. Varustaessa en sano mistään vastaan, koska musta on oikein mukava lähtä työskentelemään.
Rakastan pesupäiviä! On ihana lillutella lämpimässä vedessä, mutta sen jälkeisestä ajasta en tykkää vaikka ihminen yrittääkin parhaansa mukaan kuivata. Märkä karva kutittaa ihan tolkuttomasti ja sen takia mun on pakko joko hinkuttaa tai piehtaroida. Ihmiset näyttää todella järkyttyneiltä sen jälkeen, mukamas sotkin itseni heti.
Narun päässä kävelen kiltisti ihmistä seuraten, mutta välillä jokin todella herkullisen näköinen ruohotuppo jotenkin vain vetää mua sen luokse vastusteluistani huolimatta. Ihminen kehtaa syyttää minua ahneeksi porsaaksi. Enhän minä voi mitään ruohotupon voimalle.
Olen kokenut matkustaja ja kävelen reippaasti kyytiin. Matkan aikana syön heiniä verkosta ja toisinaan taidan hetkeksi torkahtaa. Minua ei haittaa ulkoa kantautuva meteli, mutta jos kyytiin pitää tunkea joku riehuliisa, se jos joku ärsyttää ja näytän sen olemalla hapan. Eihän silloin pysty yhtään lepäillä.

Minusta on mukava päästä töihin. Ihminen sanoo, että olen hieman haaveileva aluksi. Saatanhan minä kulkea omissa ajatuksissani jalkoja raahaten, mutta virkistyn kyllä kunhan saan kävellä ensin rauhassa ja sen jälkeen verrytellä kunnolla. Hyvän ja huolellisen alkujumpan jälkeen olen virkeä ja kuljen reippaasti eteenpäin. En juurikaan välitä niistä ihmisen kutsumista koulujutuista, joita on pakko tehdä aina välillä. Onhan se nyt tylsää pyöriä ympyröillä kyljet makkaralla ja liikkua sivuttain.
Paljon kivempaa on silloin, kun kentällä on esteitä. Hyppään innoissani ja taitavasti. En tykkää siitä, että kavioni kolahtavat puomiin, joten pyrin aina vetämään jalkojani mahdollisimman kauas puomeista. Olen myös sen verran kokenut, että tiedän tasan tarkkaan mistä kohdasta on hyvä aloittaa hyppy. Sitä jos ihminen alkaa säätää menen ihan sekaisin. Onneksi ihminen on sen tajunnut ja antaa minun toimia. Osaan myös olla kaahottamatta liian kovaa, mikä ei kylläkään aina tunnu miellyttävän satulassa istujaa, joka patistaa minua liikkumaan ripeämmin. Hermostun siitä välillä, mutta en viitsi tehdä muuta kuin huiskia hännälläni.
Maastoilu on ihan kivaa, etenkin sellaiset rennot rauhalliset retket. Välillä jokin outo asia, jota ei viimeksi siinä varmasti ollut, saa pasmani sekaisin ja jään tuijottamaan sitä. Ihminen patistaa minut liikkeelle ja lopulta huomaan, ettei se uusi ilmestys hyökkää kimppuuni. En välitä niinkään kovasta vauhdista, mutta rauhallinen ravailu on ihan ok ja voin minä ihmisen mieliksi laukata, mutta en kyllä mitään laukkakisoja aio suorittaa. Kesäisin ihminen koittaa viedä minua uimaan, mutta vesi ei ole ikinä riittävän lämmintä kuten kylpypäivinä. Tyydyn kokeilla kastaa jalkojani, mutta en kyllä suostu polvia pidemmälle mennä.

diamond

Sukutaulu

i. Benjen
trak, 169cm, rt
ii. Jake GER
trak, evm
iii. York York
trak, evm
iiii. Tuntematon
evm
iiie. Tuntematon
evm
iie. Jacelyn GER
trak, evm
iiei. Tuntematon
evm
iiee. Tuntematon
evm
ie. Bambini GER
trak, evm
iei. Hazzelnut
trak, evm
ieii. Tuntematon
evm
ieie. Tuntematon
evm
iee. Bambie GER
trak, evm
ieei. Tuntematon
evm
ieee. Tuntematon
evm
e. Cree
trak, 171cm, rn
ei. Romanov GER
trak, evm
eii. Hunter II
trak, evm
eiii. Tuntematon
evm
eiie. Tuntematon
evm
eie. Romelove
trak, evm
eiei. Tuntematon
evm
eiee. Tuntematon
evm
ee. Ciril GER
trak, evm
eei. Victory
trak, evm
eeii. Tuntematon
evm
eeie. Tuntematon
evm
eee. Cinder GER
trak, evm
eeei. Tuntematon
evm
eeee. Tuntematon
evm

Sukuselvitys jos on tai tarvitsee.

Jälkeläiset

NimiRotuSyntymäaikaVanhempiMeriitit
o. Cadence DMRtrak09.02.2024Tarantino PW ei meriittejä
diamond

Kilpailut

Porrastetut kilpailut

Esteratsastusjaos (ERJ)

Taso: 10 / 10

Kokonaispisteet: 6630.66

Ominaisuuspisteet

hyppykapasiteetti: 1918.6
rohkeus: 1905.06
kuuliaisuus ja luonne: 2807

Näyttelyt

00.00.0000 - NJ - palkinto - tuom. Nimi

Arvokilpailut

00.00.0000 - LAJI-Cup - luokka - kutsu - 0/0

diamond

Päiväkirja & valmennukset

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.