Demure

Heippa, mä olen Calantha ja sen tiedän että mä olen trakehner ja tamma. Iästä en enää ole pysynyt perillä, mutta sitähän ei kuulemma naisilta saisi edes kysyä. Välillä on ihan hirveetä asua tällaisessa suurtallissa, jossa on enemmistö naisista aivan hirveän äänekkäitä ja sinkoilevat joka suuntaan. Mä kun kaipaisin hieman rauhaa ja hiljaisuutta edes kerran viikossa. Mutta olen pysynyt järjissäni ainakin vielä toistaiseksi. Tuo mun omistaja sanookin usein, että mä olen todella kärsivällinen.

Mä rakastan hoitotuokioita. On ihana torkkua käytävällä ihmisen harjatessa oikein kunnolla mun karvan kiiltävän puhtaaksi. Torkkumisen takia en vain aina jaksaisi nostaa jalkojani, mutta tottelen lopulta kunhan viitsin ja nostan jalan kavion puhdistusta varten. Mutta jos alkaa unettaa, niin mun on ihan pakko nojata hieman ihmistä vasten. Ne ei tunnu tykkäävän siitä yhtään, mutta minkäs mä sille voin jos itse ensin tuuduttavat uneen harjauksella. Varustaessa en sano mistään vastaan, koska musta on oikein mukava lähtä työskentelemään.
Rakastan pesupäiviä! On ihana lillutella lämpimässä vedessä, mutta sen jälkeisestä ajasta en tykkää vaikka ihminen yrittääkin parhaansa mukaan kuivata. Märkä karva kutittaa ihan tolkuttomasti ja sen takia mun on pakko joko hinkuttaa tai piehtaroida. Ihmiset näyttää todella järkyttyneiltä sen jälkeen, mukamas sotkin itseni heti.
Narun päässä kävelen kiltisti ihmistä seuraten, mutta välillä jokin todella herkullisen näköinen ruohotuppo jotenkin vain vetää mua sen luokse vastusteluistani huolimatta. Ihminen kehtaa syyttää minua ahneeksi porsaaksi. Enhän minä voi mitään ruohotupon voimalle.
Olen kokenut matkustaja ja kävelen reippaasti kyytiin. Matkan aikana syön heiniä verkosta ja toisinaan taidan hetkeksi torkahtaa. Minua ei haittaa ulkoa kantautuva meteli, mutta jos kyytiin pitää tunkea joku riehuliisa, se jos joku ärsyttää ja näytän sen olemalla hapan. Eihän silloin pysty yhtään lepäillä.

Minusta on mukava päästä töihin. Ihminen sanoo, että olen hieman haaveileva aluksi. Saatanhan minä kulkea omissa ajatuksissani jalkoja raahaten, mutta virkistyn kyllä kunhan saan kävellä ensin rauhassa ja sen jälkeen verrytellä kunnolla. Hyvän ja huolellisen alkujumpan jälkeen olen virkeä ja kuljen reippaasti eteenpäin. En juurikaan välitä niistä ihmisen kutsumista koulujutuista, joita on pakko tehdä aina välillä. Onhan se nyt tylsää pyöriä ympyröillä kyljet makkaralla ja liikkua sivuttain.
Paljon kivempaa on silloin, kun kentällä on esteitä. Hyppään innoissani ja taitavasti. En tykkää siitä, että kavioni kolahtavat puomiin, joten pyrin aina vetämään jalkojani mahdollisimman kauas puomeista. Olen myös sen verran kokenut, että tiedän tasan tarkkaan mistä kohdasta on hyvä aloittaa hyppy. Sitä jos ihminen alkaa säätää menen ihan sekaisin. Onneksi ihminen on sen tajunnut ja antaa minun toimia. Osaan myös olla kaahottamatta liian kovaa, mikä ei kylläkään aina tunnu miellyttävän satulassa istujaa, joka patistaa minua liikkumaan ripeämmin. Hermostun siitä välillä, mutta en viitsi tehdä muuta kuin huiskia hännälläni.
Maastoilu on ihan kivaa, etenkin sellaiset rennot rauhalliset retket. Välillä jokin outo asia, jota ei viimeksi siinä varmasti ollut, saa pasmani sekaisin ja jään tuijottamaan sitä. Ihminen patistaa minut liikkeelle ja lopulta huomaan, ettei se uusi ilmestys hyökkää kimppuuni. En välitä niinkään kovasta vauhdista, mutta rauhallinen ravailu on ihan ok ja voin minä ihmisen mieliksi laukata, mutta en kyllä mitään laukkakisoja aio suorittaa. Kesäisin ihminen koittaa viedä minua uimaan, mutta vesi ei ole ikinä riittävän lämmintä kuten kylpypäivinä. Tyydyn kokeilla kastaa jalkojani, mutta en kyllä suostu polvia pidemmälle mennä.