• Etusivu
• Esittely
• Orit
• Tammat
• Kasvatus

Tuikkuvuoren Tuhkimo

KTK-II

Kuva © Stutteri Stjernen, luvalla

Tuhkimolla on tapana kipittää enemmän tai vähemmän vaivihkaa paikalta, jos asiat eivät miellytä sitä tai ovat liian vaikeita. Motivointi työntekoon ja uuden opiskeluun on välillä todella vaikeaa, kun Tuhkimo mieluummin käpertyisi kuoreensa tai vajoaisi vaikka maan alle, kuin tekisi mitään fyysistä voimaa vaativaa työtä. Mutta elämä olisikin aivan hurjan tylsää, jos kaikki ponit toimisivat ajatuksen voimalla.

Käsiteltäessä syötävän soma ruunikko kuitenkin toimii suorastaan esimerkillisesti! Tuhkimoa lainaisi mielellään vaikkapa ponikerholle tai veisi vanhustentalolle taputeltavaksi, niin hienokäytöksinen, kenen tahansa kanssa toimiva se on. Asiaan vaikuttaa varmasti helppous ja mukavuus; ei ole kovin hankalaa, saati työlästä, seistä paikoillaan puunattavana ja rapsuteltavana, tai nostaa jalkojaan ihmisen sitä pyytäessä. Hampaiden raspaus tosin vähän inhottaa, joten arvon neiti ei aina meinaa avata suutaan tietäessään hammashuollon olevan ajankohtaista. Mihinkään muuhun pikku nappisilmä ei sitten reagoikaan ainakaan negatiivisesti. Tuhkimo suorastaan hurmaa ihmiset sametinpehmeällä hörinällään sekä tuttavallisella, silti kohteliaalla, kontaktin ottamisella. Tämä muuten kiipeää syliin, jos saa luvan, joten omasta tilastaan kannattaa pitää huolta. Lähelle voi tulla, syliin ei.
Talutettaessa Tuhkimo toimii käynnissä. Ravia onneksi harvoin edes pyydetään, lähinnä näyttelykehissä, mutta siellä sitten juostaankin tai ainakin yritetään useampi kierros arvon neiti shetlanninponin todetessa "juokse keskenäs". Ihme urheilusuorituksen yritys, pyhpah! Lastaus- ja purkutilanteissa sen sijaan saa olla tarkkana, tiehensä livahtava shetlanninponi kun ei ole pelkkä urbaanilegenda. Matkustaminen itsessään on Tuhkimon mielestä vallan mukavaa; saa vain seisoskella mutustelemassa heiniä, mikäs sen helpompaa! Neiti vain pitäisi saada ensin kyytiin.

Niitä töitäkin pitäisi kuitenkin tehdä, kaikkien, paitsi Tuhkimon mielestä. Vaikka juuri totesin ponin talutuskäytöksen olevan hyvää, niin valjaat päällään tamma saattaa hyvinkin yrittää livistää tiehensä. Valjaat = töitä, ilman valjaita = tuskin töitä, ei livistystarvetta. Aukoton logiikka! Ensin ne hyvät puolet. Näinkin laiskaksi poniksi Tuhkimo on ryhdikäs. Se myös liikkuu älyttömän kivasti näinkin lyhytjalkaiseksi kaveriksi, kunhan sen liikkeen vain saisi kaivettua esille. Jos ei ole pakko, Tuhkimo ei oikein nostele jalkojaan tai ota niin pitkää askelta kuin siitä lähtisi, vaan töpöttää juuri niin lyhyellä, maahan sidotulla askeleella kuin ikinä viitsii ja pystyssä pysyy ilman jatkuvaa kompurointia. Plussana vielä tasaisuus, mikä tietenkin vaatii sitä, että päästään töihin asti. Minkä Tuhkimo osaa, se osaa varmasti, ilman haparointia. Mokoma pikku laiskimus vain ei viitsi eikä halua.
Mikäli Tuhkimo ei vain laahusta menemään, se koettaa poistua kesken kaiken niin koulu-, tarkkuus- kuin maratontreenistä. Voltit suoritetaan vähän miten sattuu, askelista puuttuu kaikki eteenpäinpyrkimys ja tarmo, muoto on mitä sattuu, äkkiä ryhdikäs poni painaa kädelle eikä käytä kaulaansa, selkäänsä, vatsalihaksiaan, etenkään takaosaansa.. Tuhkimo hallitsee kaikki työnvälttelykeinot valitettavan erinomaisesti. Ponin työmotivaation lähennellessä nollaa tulee kokeiltua kaikki ylitsevuotavasta kiittelystä herkkuihin, tosin Tuhkimon kohdalla oikein mikään ei toimi. Tamma ei ota vastaan, ei halua, ei suostu, ja jos se töitä tekeekin niin yleensä hyvin puolivillaisesti, jotenkin.. sieluttomasti.

Samaa se on kisoissakin, eikä ole ihme, ettei tämä poni sijoitusprosentillaan juhli. Kilpailujännitys sentään loistaa poissaolollaan. Silti, mikäli Tuhkimolta kysytään, se viettäisi ikuista laidunlomaa.

Luonteen on kirjoittanut Lissu T., kiitos!

Suku

Kilpailut

Kilpaillut porrastetuissa maksimitasolleen.

Päiväkirja

00.00.0000
lorem ipsum