• Etusivu
• Esittely
• Orit
• Tammat
• Kasvatus

Kuunokan Boo!

tavoitteena KTK

Kuva © Stutteri Stjernen, luvalla

Joskus sitä joutuu pyytämään yksinkertaisiakin asioita, kuten jalan nostamista, pientä siirtymistä, ylipäätään liikkeelle lähtemistä sekä muita täysin arkisia, jopa päivittäisiä asioita, kahdesti. Tai kolmesti. Möhkön piuhat ovat pitkät, eikä se tosiaan ole hevosmaailman ruudinkeksijöitä. Kovasti se yrittää olla mieliksi sekä ymmärtää, miten maailma makaa, kuinka kaikki toimii ja mitä siltä nyt pyydettiinkään. Itsepäisyyttään se ei jätä mitään tekemättä, Möhkön tapauksessa meinaa mennä aina hetki, että se hoksaa, mitä hoitaja siltä pyysikään. Vaikka ori hoksaisikin asiat nopeammin, se seisoisi varmasti aivan yhtä hienosti paikoillaan kuin seisoo nytkin. Pikkuherra on nimittäin hirvittävän kiltti, rakkautta sekä rapsutuksia rakastava pieni pörrönen möhköfanttihalinalle! Mikään ei ole Möhköstä niin mukavaa, kuin kunnon puunauspäivä pesuineen kaikkineen, kun se saa kaiken huomion, paljon hellyyttä sekä pitkän ajan ihmisen silmäteränä. Tämän pikkuherran hoitaminen onkin ilo, sillä vaikka ne pitkät piuhat hidastavat työntekoa, niin hidastaa se puolitahattomasti tapahtuva lässytyshalailupajailukin. Ja totuuden nimissä; Möhkö on monella tapaa esimerkillinen hoidokki. Se ei ahdistu äänistä (suihkepullot, tarranauhat, klippauskone, kengitys, veden lorina lattiakaivossa, mitä näitä nyt on), ei kiemurtele linimentin, loimen, kuljetussuojien, rokotuspiikin tai minkään muunkaan takia, antaa kengittäjän, eläinlääkärin, napurin Veeti kuusveen ja ihan kenen tahansa tehdä ihan mitä tahansa. Talutettaessa Möhkö kulkee vierellä esimerkillisen hienosti, kunhan lähtee liikkeelle. Pysähtyminen tapahtuu yleensä kertapyynnöllä, ja voi, miten ylpeän näköinen Möhkö onkaan, kun sitä rapsutellaan onnistuneen tarhaan, traileriin tai minne tahansa kävelemisen päätteeksi!

Työmotivaatiokin hölmöläishurmurillamme on enemmän kuin kohdillaan. Ei se kärryjenkään edessä älyllä loista, ja perusasioitakin opeteltiin vähän pidempään ja huolellisemmin kuin monen muun kanssa. Vaan hyvä tuli Möhköstäkin, oikeinkin pätevä ja ennen kaikkea positiivinen noviisiluokkien valjakkoponi. Joka ikinen kerta Möhkön ilme kirkastuu ja koko olemus valpastuu sen ymmärtäessä, että nyt tehdään töitä, tämä oli sitä hauskaa puuhaa! Möhkölle rento käyntilenkki on työtä siinä, missä tarkkuuskokeen treenaaminen virheettömäksi, joten mentiin sitten humputtelemaan tai hikijumppaamaan, ori on täysillä mukana. Huolellisten alkuverryttelyjen jälkeen pikkuruunikko on paitsi notkistunut, myös herkistynyt siihen pisteeseen, että pitkät piuhat ovat lyhentyneet takaamaan vähän nopeammat, täsmällisemmät reaktiot apuihin. Vaikka ori tekeekin aina parhaansa eikä koskaan kiukuttele tai koeta jallittaa kokematonta kuskia (liian kiltti, eikä tällä reppanalla olisi kyllä älynlahjojakaan moiseen..), se vaatii hyvin selkeät ohjasavut joka tilanteessa, erityisesti treenin alussa. Mitä pidempään Möhkön kanssa työskentelee, sen pienemmäksi sen vastausviive apujen suhteen käy. Vauhtia ei puutu, eikä sitä sen puoleen ole liikaakaan. Liikkuminen on kevyttä ja vaivatonta, liikkeet ovat suorat ja tahdikkaat, askel elastinen ja niin pitkä kuin tämmöisillä jaloilla saa aikaiseksi. Vaikka erityisesti koulukokeen aikana Möhkön pään sisäinen koneisto hammasrattaineen on kovalla koetuksella, se yrittää aina parhaansa eikä koskaan epäröi, ei maratonin estealueilla, postilaatikoiden tai vesilätäköiden kohdalla tai muutenkaan.

Matkustaminen on Möhkölle vain hauska retki, se on hurjan rauhallinen ja hyvä kuljettaa. Uusissa paikoissa ponin pää kääntyilee vinhaan suunnasta toiseen, ryhti on kuin kuninkaalla ja kaikki on selkeästi jännää. Möhkö kyllä koettaa muistaa ihmisen, mutta välillä sortuu kulkemaan sinne minne turpa osoittaa sen sijaan, että kulkisi taluttajansa mukana. Saadessaan muistutuksen toivotusta kävelysuunnasta poniparka näyttää lähes nolostuneelta, pieni reppana. Kisatilanteet ovat Möhkölle aivan yhtä jännittäviä, sillä positiivisella, hyvällä tavalla, kuin uudet paikat ylipäätään. Ori hoksaa tunnelman ja yleisön nauttien joka hetkestä. Mikään satavarma sijoittuja tai noviisiluokkien kiintotähti ruunikko ei ole, kun sen ymmärrys on välillä mitä on. Hyviä, ehjiäkin suorituksia on tehty, ihan sijoitusten arvoisia.

Luonteen on kirjoittanut Lissu T., kiitos!

Suku

Kilpailut

NJ-näyttelyt tallilla Paikka 00.00.0000, palkinto

Päiväkirja

Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut kasvattaja
"Entäs Toomas?" Ennan lellikki kiinnosti naista tietysti ihan eniten.
"Joku kiltti tamma."
"Toomaskin on kiltti."

En käyny siitä asiasta väittelemään, oisin hävinny, ja sen sijaan kysäisin vain, josko Fiinu ois valmis saamaan ensimmäisen varsansa ja täyttäisikö se Ennan kriteerit oriinpenteleelle sopivasta tammasta. Se ainakin on sopivan hyvätapainen ja symppis, eikä näin ollen ehkä säikäyttäisi kaikkia ostajaehdokkaita tiehensä, toisin kuin isä ori.

Vaikka Fiinu ei ihan täysin ollu Ennan mieleen niin siihen me silti päädyimme. Järeän kokoinen ponilapsi vaati kaiken mahdollisen avun saapuakseen elävänä maailmaan ja jonkin verran erikoishuomiota niin kasvattajatädiltä, eläinlääkäriltä kuin varsaan sydänjuuriamyöten rakastuneelta Ennaltakin vielä syntymänsä jälkeenkin. Jos ei muuta, niin ainakin varsa on näin ollen kaikenlaiseen lääppimiseen, tökkimiseen ja hössötykseen tottunut.