mauran tekstinäytöt

Luonteet

Kärmeniemen Makia

Tiedättehän nimittäin ne hevoset, joille kaikki käy, mutta sitten ei kuitenkaan käy? Perusluonteeltaan Makia on juuri sellainen. Ihan kiva päivänä jolloin kaikki sopii ja menee orin mielen mukaan, mutta toisinaan hiton ärsyttävä, ja niinä päivinä voit olla varma, ettei mikään sovi ja kaikkien kärsivällisyyttä koetellaan.

Makia ei ole mikään suurin hoitotoimenpiteiden fani, mutta kun kaikki toimenpiteet hoidetaan vain reippaasti orilta mitään kyselemättä ohi, selviää molemmat osapuolet suurimmilta kriiseiltä. Pääsääntöisesti se seisoo käytävällä tai karsinassa nätisti paikoillaan hoitotoimenpiteiden ajan, antaa tökkiä ties minkälaisella piikillä sanomatta mitään, eikä oikeastaan välitä tuon taivaallista mahdollisista ohikulkevista tammoista – kunhan vain käsittelijä tekee kaiken varmoin ottein ja reippaasti. Jos Makian mielestä toimenpiteet kestävät liian kauan ja siltä itseltään kysyttäisiin, sopiiko tänään kavioiden putsaus tai jalkojen vesipesu, olisi vastaus melko todennäköisesti ei, ja jos Makia kerkeää asiasta yhtään itse päättämään, ei se anna tehdä enää oikeastaan mitään vapaaehtoisesti. Tällöin se alkaa pyöriä ja hyöriä, steppailla ja mielellään poistuisi paikalta kokonaan.

Niin kauan kuin ratsastettaessa pysytään Makian mukavuusalueella, sopii herralle kaikki. Yleensä tosin Makian mukavuusalue kattaa vain maastossa laukkaamisen, hyppäämisen tai pitkin ohjin löntystelyn. Makia täytyykin hieman huijata sileäntyöskentelyyn ja pakottamalla tätä hevosta et saa mitenkään päin liikkumaan. Koulukiemuroiden vääntäminen ei ole yhtään orin juttu, ja se helposti jättäytyykin pohkeen taakse tai rupeaa poikittamalla vastustamaan apuja. Kun kuitenkin oikea vaihde saadaan päälle (ja tämä tosiaan välillä tapahtuu ihan ilman mitään logiikkaa yllättäen), suorittaa ori oikein kivasti koulukiemuratkin. Makialla on kiva tahdikas ravi, mutta iso laukka on ehdottomasti orin bravuuri. Makia rakastaa hyppäämistä – oli kyseessä sitten rata- tai maastoesteet. Se hyppää kyselemättä esteen kuin esteen, eikä kyttää tai jännitä mitään. Hypätessä Makialle täytyy kuitenkin antaa reilusti tilaa ja orin täytyy antaa edetä reippaasti, mutta erityisesti sarjaväleillä täytyy olla tarkkana, ettei ori tule liian isosti sisään, jolloin sarjavälit jäävät helposti lyhyeksi. Kuitenkin, jos oria rupeaa hypätessäkään yhtään liikaa ahdistelemaan, askelta säätämään tai suusta nyppimään, vetää ori helposti herneen nenään ja sen jälkeen se ei välttämättä ylitä yhtäkään puomia enää.

Kisapaikalla Makia hieman raivostuttava, sillä se ei millään malttaisi seistä paikallaan tai odottaa vuoroaan. Se steppailee ympäriinsä, eikä sitä voisi vähempää kiinnostaa komennetaanko sitä pysymään paikallaan vai ei. Radalle päästyään ja lähtömerkin saatuaan Makia kuitenkin suorittaa täysillä, eikä sitä enää häiritse mikään. Siinä mielessä Makia onkin radalla oikein mukava ratsastaa.

Valmennukset

Kouluvalmennus, Taikakuun Taruttu (Cery)
En edes muistanut, milloin olisin viimeksi ollut toisella tallilla valmentamassa, joten kun tilaisuutta tarjottiin, niin lähdin innostunein, mutta epäilevin fiiliksin liikenteeseen. Olin ennen jossain aktiivisten kisavuosieni välissä pyhittänyt jonkun hetken valmentamiselle, mutta siitä oli vuosia. Kävelin kohti Kaunolan kartanon maneesia miettien samalla, mistä tänään lähdettäisiin liikkeelle. Vaihdettiin muutama sana Ceryn kanssa, jonka jälkeen sävelet olivat omalta osaltani aika selkeät. Koska kyseessä oli herkkä ja helposti kuumuva tamma, totesin sen tarvitsevan vain paljon tehtävää, jottei sillä olisi aikaa säätää liikaa. Alkuverkan oltua jo takana, aloitettiin heti käynti-laukka siirtymisillä tarkoituksena tehdä joka toinen nosto vasta- ja joka toinen myötälaukkaa, jolloin Tarsin täytyisi todella kuunnella ratsastajaansa. Ensimmäiset laukannostot olivat hieman liian hyökkääviä laukkaan ja takajalat meinasivat hiukan unohtua matkasta, joten ohjeistin väistättämänä ulkopohkeella takapäätä muutaman askeleen ennen nostoa. Tarkoituksena oli mennä vain muutama askel ponnekasta laukkaa noston jälkeen, jonka jälkeen siisti siirtyminen takaisin käyntiin. Muutama hätäinen nosto mahtui kunnollisten valmistelujen jälkeenkin mukaan, mutta Ceryn hidastettua hieman omaa ajatustaan, hidastui tammakin. Tein pienen virheen maiskuttaessa itse maasta erään noston yhteydessä, josta Tarsi vetikin hieman omia kierroksiaan lähtien viemään Ceryä.

Totesin, että laukannostot saisivat nyt riittää, ja siirryttiin tekemään ravissa puolidiagonaaleilla pohkeenväistöjä muuttaen väistön avotaivutukseksi uralle tultaessa. ”Muista säilyttää väistössäkin ajatus eteen! Ei siis kovaa vauhtia, vaan ajatuksena koko ajan takaa eteen, liikkeen tulee rullata!”. Tarsin ollessa hieman kiireinen alussa, meinasi takapää johtaa väistöissä liikaa ja kaula keriä liian lyhyeksi, joka kostautui avotaivutuksissa liikkeen jäädessä lyhyeksi ja taivutuksen heikoksi tamman vain jyrätessä eteenpäin. ”Ajattele väistössä vuoron perään askel eteen ja askel sivulle ja kun siirryt avotaivutukseen, ajattele ravia passagemaisesti eteenpäin, jotta saadaan siihen vähän swungia! Muista myös, että hevosen tulee seurata kättä niin, että kun ajattelet kädellä eteen, täytyy hevosen seurata kättä. Et saa nostettua sitä hevosen päätä ylös sieltä kädellä, vaan omilla jaloillasi. ” Tarsi alkoi olla jo hiukan väsähtänyt, joten onnistuneen pohkeenväistö – avotaivutus – linjan jälkeen totesin tämän riittävän, jottei tamma muuttuisi liian happamaksi. Kiitin ratsukkoa ja annoin vielä viimehetken mielipiteeni ja tehtävät, joita suosittelin jatkoa varten, jonka jälkeen lähdinkin jatkamaan matkaa ja jätin ratsukon kävelemään rauhassa.

Kouluvalmennus, Turhuuden Taika (miivi)
Saavuin Syrjän ratsutallille (joka oikeasti oli todella syrjässä...) maneesille hieman lupaamastani aikataulusta myöhässä. Kävelin reippaasti sisään halliin ja heti ensitöikseni pyysin maneesissa jo odottavalta ratsastajalta anteeksi myöhästymistäni. Maneesissa odottava hevonen oli nätti pienikokoinen suomenhevostamma, joka katseli minua hieman epäilevän näköisesti. Kävelin rauhassa tamman luo ja annoin hänen tehdä hetken tuttavuutta, jottei läsnäoloni hirveästi häiritsisi tammaa maneesissa. Samalla jutustelin hieman miivin kanssa ja kyselin mitä hän haluaisi tänä tehtävän. Kisakauden alkaessa olla jo ohitse sovittiin, että tänään keskityttäisiin vain perusasioihin, siihen että hevonen liikkuisi rehellisesti läpi kropastaan ja kantaisi itseään. Pyysin ratsukon aluksi ympyrälle, jossa katsoin miltä ratsukon yhteistyö näytti. Tamma käveli nätisti ja rauhallisesti ympyrällä, mutta takapäähän kaipasin hieman lisää aktiivisuutta. Ohjeistin väistättämään takapäätä aina muutaman askeleen ajan ulospäin niin, että etuosa pysyy kuitenkin ympyrän tiellä. Väistöaskeleet saivat olla todella hitaita, jotta Taika ehtisi rauhassa astua väistössä alleen ja pohkeenväistön kautta tavoittelemani hyöty maksimoituisi. Taika tajusikin nopeasti mistä oli kyse, ja rupesin kulkemaan paremmin koko kroppansa läpi käynnissä.

Sama homma sai jatkua ravissa. Pyysin miiviä siirtämään Taikan väistöaskeleesta suoraan raviin, ja tamma tekikin siistin ja tasaisen vahvan siirtymisen raviin. Miivi hieman hämmästyi ponnekkaasta siirtymisestä ja pienen arviointivirheen ja ylimääräisen puolipidätteen seurauksena ravi muuttui tikittäväksi ja liike latistui. ”Ota käyntiin, valmistele rauhassa väistön kanssa uusi siirtyminen raviin. Ja kun sieltä tulee se siisti siirtyminen raviin, niin jatkat vain kuin ajellen eteenpäin.” Toinen siirtyminen ei ollut ihan yhtä laadukas kuin ensimmäinen, joten pyysin tekemään siirtymisiä aina muutaman askeleen ravipätkien jälkeen. Muutaman toiston jälkeen Taika tajusi selkeästi, minkälaisia siirtymisiä siltä vaadittiin, joten yhä useampi ja useampi siirtyminen oli laadukas. Siirtymisten seurauksena meillä oli hyvin läpi kroppansa kulkeva hevonen, jonka ylälinja oli näyttävästi pullistunut ja tamman takajalat olivat aktiivisesti töissä. Taika ravasi näyttävästi eteenpäin isoin askelin. En kokenut tarpeelliseksi lähteä horjuttamaan tasapainosta työskentelyä laukkatehtävillä, joten jatkoimme ravissa hakien tasaisia askelia erilaisilla teillä. Tasaisten pätkien jälkeen olikin hyvä lopettaa ja valmennuksen seurauksena oli tyytyväinen ratsukko ja valmentaja.

Surfires Gianna - 238 sanaa
Edellisellä matkallani Suomeen tein tuttavuutta Manaajan kanssa, joka pyysikin minut Hollantiin vierailemaan Ribacagesissä. Lupauduin pitämään pari tuntia ja ehkä jopa ratsastamaan, riippuen vähän aikatauluista. Ensimmäisenä valmennettavaksi pääsi Gianna, jonka kanssa Manaaja halusi hioa sarjavaihdot priimaan kuntoon. Mitään suurempaa ongelmaa niissä ei ollutkaan, lähinnä vain tamman innostumisesta johtuvia pieniä vaihtovirheitä, jotka tulevat esiin erityisesti joka askeleen vaihdoissa. “Otetaan alkuun muutama ihan yksittäinen rauhallinen vaihto vähän silleen vahingossa ja huomaamatta. Varmista, että se jää vaihdon jälkeen odottamaan, eikä kiihdyttele liikaa.” Alkuun Gianna malttoikin odottaa hyvin, mutta useamman perättäisen vaihdon jälkeen se alkoi hieman ennakoimaan tulevia sarjoja. “Yritä vaan itse pysyä rentona äläkä ainakaan lähde paineistamaan sitä sarjoihin, sillä on niin hyvä laukka ja sä osaat sarjat vaikka unissasi, joten ei paniikkia! Käännät sen vaan diagonaalille ja annat mennä vaan hyvällä fiiliksellä. Tehdään ensin yksi diagonaali vaihtoja joka neljännellä, ihan vaan rennosti.” Ensimmäinen diagonaali sujui hyvin ja Gianna pysyi alusta loppuun asti rauhallisena. “Okei hyvä, sitten joka kolmannella!” Tällä diagonaalilla Gianna alkoi hieman ennakoimaan, ja otti muutaman virhevaihdon joukkoon. "Istu itse rauhallisemmin, äläkä heilu ylävartalon kanssa noin paljon. Yritä ratsastaa ne vaihdot hieman pienemmillä avuilla, sillon Giannakaan ei hätäänny sen suhteen, mitä pyydät. Nyt vaihtojen ajoitus on välillä hieman väärä, josta johtuu nuo pienet vaihtovirheet. Samasta syystä vaihdot saattavat lähteä sulla vähän huojumaan."

Kun Manaaja sai rauhoitettua omaa istuntaasa ja tarkennettua hieman apujensa käyttöä. alkoi vaihtosarjat pysyä rauhallisina. Loppuun saatiin tehtyä vielä muutama todella siisti ja suora sarja vaihtoja jokaisella askeleella.

Haamumyrsky - 261 sanaa

Saavuin kerrankin hyvissä ajoin päivän valmennuskohteeseen, Tuuliajon hevostilalle. Olin lomailemassa Suomessa, ja muutaman mutkan kautta huomasin sopineeni jokusen valmennuksenpidon lomalleni. Vilkuilin hetken ympärilleni ja juoksin sen jälkeen maneesiin, Suomen kesäinen ilma oli oma ihana itsensä ja vettä tuli taivaalta kovempaa, kuin tiesin olevan mahdollista. Maneesissa Manaaja olikin jo valmiina päivän ratsunsa kanssa. Näyttävä suomenhevosori ravasi reipasta vauhtia hallin toisessa päässä alkuverryttelyn merkeissä. Pysähdyin hetkeksi katsomaan ratsukon menoa, jonka jälkeen pyysin heidät luokseni. Sade hakkasi kattoa niin kovaa, että kiitin luojaani tajutessani ottaa ääniyhteyslaitteet mukaan, muuten valmennuksen pidosta ei tulisi yhtään mitään, kun omiakaan ajatuksia ei meinannut kuulla. Vaihdettiin muutama sana, jonka jälkeen pyysin Manaajan siirtämään Haamun raviin ja aloittamaan päivän ensimmäisen tehtävän. Tarkoituksena olisi mennä ensin pitkää sivua sen puoleen väliin avotaivutuksessa, tehdä kahdeksan metrin voltti, jonka jälkeen jatkaa sulkutaivutuksessa - aivan kuten tehtävä esitettäisiin eräällä vaativa b:n radalla. Olin hieman yllättynyt, miten hyvin Maanaja sai Haamun energian kanavoitua työntekoon. Avotaivutukset olivat alusta asti nättejä ja tahdikkaita, Haamu taipui rungostaan nätisti ja säilyi hyvässä tasapainossa läpi taivutuksen. “Vähän tarkkuutta voltin symmetrisyyteen, toinen puoli on nyt paljon litteämpi, kuin ensimmäinen puolisko.” Seuraavalla kerralla voltilla oli sama ongelma, joten pyysin Manaajaa tekemään muutaman voltin peräkkäin, jotta saatiin voltista symmetrinen. Muutaman toiston jälkeen saatiinkin voltit symmetrisiksi ravissa, ja ruettiinkin hiomaan voltteja laukassa kuntoon. Reipas eteenpäinpyrkivä hevonen ja pieni tie eivät ole mikään ideaalein yhtälö, mutta hieman Manaajan kääntämisapuja fiksaten saatiin kauniit pyöreät voltit ilman kiireentuntua aikaan. Valmennus kokonaisuudessaan sujui todella kivasti ja Haamu oli todella mukavan oloinen suomenhevonen, jonka ehdottomasti suurin plussa oli työinto. Harvoin tapaa yhtäaikaa näin energisiä, mutta silti töihin keskittyviä suomenhevosia.

Pk-merkinnät

Harmi
Harmi hevosen nimenä ei voi luvata millään tasolla hyvää. Kuitenkin koska olin lomailemassa Suomessa ja jostain kumman syystä halusin viettää puoliveristen sijaan aikaa suomenhevosten kanssa (varmaan tämän Suomi-100 ja suomenhevonen-110 teemojen takia) täytyi pelata niillä korteilla, mitkä oli jaettu. Tieni veivät siis Vähäpeltoon, jossa seuralaisekseni oli valittu Harmi. Ensivaikutelmani Harmista oli tosin kaikkea muuta kuin harmittava, sillä orin karsinaan mennessä vastassani oli lutuinen nallekarhu, joka olisi vain halunnut työntää pään syliin ja seurustella. Rapsuttelin oria karsinassa hetken, kunnes totesin, että töitä on kuitenkin tehtävä kun töitä on tehtävänä, joten varustin orin ja lähdettiin maneesia kohti.

Tavallaan olin varautunut hieman hätäiseen ja yli-innokkaaseen ratsuun Harmin karsinakäyttäytymisen perusteella, mutta selkään noustessani allani olikin ryhdikäs kouluratsu, joka odotti apujani kiirehtimättä mihinkään. Vaikka ori olikin melko miellyttävän tuntuinen heti ensiaskeleista saakka, tuntui orin takajalat kuitenkin siltä, että ne kaipaisivat hiukan aktivoimista. Päätin aloittaa treenin nopeilla pohkeenväistöillä ja siirtymisillä samalla testaillen vähän Harmin kaasua ja jarrua, sekä sivulle kääntyviin apuihin reagointia. Väistöjen ja siirtymisten avulla Harmi alkoi saada takajalkoja hieman nopeammaksi ja oria kivamman tuntuiseksi, joten päätin ilman sen suurempia tavoitteita vain nauttia Harmin tarjoamasta tasaisesta kyydistä ajellen ympäri maneesia tehden välillä voltin sinne ja avotaivutuksen tänne vaatien Harmilta kuitenkin jatkuvasti aktiivista työntöä ja poljentaa takaa. Täytyy myöntää, Harmi teki tietynlaisen vaikutuksen, ja innolla odottelen, mitä seuraavien päivien aikana orin kanssa saadaan aikaiseksi.

Harmi 2

En tiedä minkä hetkellisen mielenhäiriön oikein sain, mutta huomasin kantavani maneesiin tolppia ja puomeja. Minä – henkeen ja vereen kouluratsastaja – kaivoin jostain sisäisen esteratsastajani esiin, jonka olin haudannut syvälle muistojeni uumeniin juniorivuosieni jälkeen. Rakensin maneesiin muutaman esteen radan ja jopa hieman yllättäen myös sarjavälien metrimäärät tulivat ulkomuistista aivan kuin viimeksi eilen olisin esterataa ollut rakentamassa. Koska Harmi oli edellisenä päivänä tehnyt tasaisuudellaan ja mukavalla luonteellaan vaikutuksen, sekä olin kuullut orin hallitsevan myös estepuolen kiitettävästi, uskalsin ottaa riskin ja testata, miltä hyppääminen näin monen vuoden tauon jälkeen tuntui.

Vaikka edellisestä hyppykerrastani olikin jo varmasti yli kymmenen vuotta aikaa, en silti oikein osannut jännittä tulevaa koitosta. Verkkailin Harmin tavalliseen tapaan vaatien siltä täyttä keskittymistä ja aktiivista takapään käyttämistä lähes samaan tapaan, kuin olisin vaatinut tavallisen sileän treenin alkuverryttelyssä. Aloittelin treenin ylittämällä muutaman kavaletin, jonka jälkeen tulin muutaman pienen pystyesteen. Hieman yllättyneenä jouduin jopa huomauttamaan orille, ettei tarvitsisi kaasutella esteille ihan niinkään paljoa, mitä se olisi halunnut. Verryttelyhyppyjen jälkeen nostin esteitä hiukan, säilyttäen kuitenkin itsellä kokoajan hyvän fiiliksen korkeuden suhteen – vaikka kotona tavoitteellisesti kouluhevosilla treenatessa osaankin laittaa itseni epämukavuusalueelle, en halunnut tehdä sitä itselleni nyt. Viimeisenä tässä nyt mitään rimakammoa haluttaisiin…

Tultiin rata muutaman kerran, ja hyvien suoritusten jälkeen päätin lopettaa sekä ratsun että ratsastajan hyvän fiiliksen säilyttämisen turvaamiseksi. Ainoat ongelmat oli sarjaväleillä, jotka meinasi jäädä ahtaaksi orin innostuessa; varmaan kuvitteli sarjavälejä jonkinsortin kiihdytyskaistoiksi. Täytyy myöntää, että estetreeni jätti todella hyvän fiiliksen ja Harmi toimi loistavana apulaisena pitkän hyppytauon katkaisemisessa.

Pentagrem Hexen - 292 sanaa
Ei lomamatkaa ilman hevosen selkään menemistä. Valmennusreissuni yhteydessä Manaaja ystävällisesti antoi mahdollisuuden itsellenikin ratsastaa yhden hevosen. Ennakkoluulottomasti lupasin minkälaisen ratsun tahansa käyvän, mutta kun päivän ratsuani talutettiin halliin, mietin hetken mihin olin lupautunut. Rautias näyttävä ori tuli halliin hyppien ja pomppien liinan päässä kuin mikäkin aropupu, eikä näyttänyt yhtään välittävän groomin komennuksesta. “Yritätkö päästä musta lopullisesti eroon?”, naurahdin Manaajalle. “Usko pois, se on ihan mieletön ratsastaa, kun sinne selkään pääsee. Tälleen maasta käsin se nyt vaan on hieman… omalaatuinen.”

Päästyäni Peetan selkään tajusin, mitä Manaaja tarkoitti kuvaillessaan oria mielettömäksi ratsastaa. Vaikka selkään meno itsessään oli oma urheilusuorituksensa, sinne päästyäni tunsin itsevarmuuteni palaavan. Ori tosiaan oli alusta asti mielettömän tuntuinen - todella hyvin kuulolla ja vastasi kaikkiin apuihini juuri niin kuin halusinkin. Aloitin treenin samaan tapaan kun aina mennessäni vieraan hevosen selkään tehden muutamia siirtymisiä, pohkeenväistöjä ja voltteja testaillen sekä eteenpäin että sivulle vievien apujen toimivuuden. Kun olin varma siitä, että ori oli avuillani, siirsin sen raviin. Verryttelin hetken ravissa tehden erilaisia kaarevia teitä, vähän väistöjä sekä avo- ja sulkutaivutuksia. Peetalla oli todella miellyttävät askeleet istua, joten lähdin hieman leikittelemään ravin kanssa pyytäen oria kokoamaan hieman ravia, jonka jälkeen pyysin sitä siirtymään lisättyyn raviin. Ravissa ei edelleenkään ollut minkäänlaista ongelmaa istua, liikkui ori kuinka isosti tahansa. Vilkaisin nopeasti ohimennessä peiliin, ja en voinut olla hymyilemättä.

Annoin Peetan hetken hengähtää, jonka jälkeen otin hieman laukkaa. Laukka ei myöskään ravin tapaan tuottanut minkäänlaista ongelmaa istua, oli askeleen koko kuinka suuri tahansa. Laukassa en oikein tiennyt, mitä lähteä ensisijaisesti työstämään, sillä Peetalta tuntui sujuvan kaikki mitä keksin vain pyytää. Niinpä vain vähän testailin orin sarjavaihtoja, tein muutaman työskentelypiruetin ja lopuksi vielä vähän lisäyksiä, jonka jälkeen siirsin orin raviin ja aloin loppuverryttelemään sitä. “Mikä fiilis?”, Manaaja huikkasi hallin päädystä. “Jos tää sopis paremmin mun jalostussuunnitelmiin, niin veisin mukanani.”

Hämarik - 420 sanaa
"Voi hitto...." mutisin itsekseni tajutessani, että olin ajanut ajatuksissani risteyksen ohitse. En tajunnut, miten ihmeessä onnistuin missaamaan oikean risteyksen - ehkä syynä oli radiosta pauhaava poppi joka peitti navigaattorin äänet tai sitten ihan yksinkertaisesti vain se, että samaan aikaan myös meikkasin, söin sämpylää ja join läheiseltä huoltoasemalta napattua kitkerää take away - kahvia, joten siinä ohella taisin keskittyä enemmänkin tiellä pysymiseen, kuin pieniin risteyksiin, joita ohittelin.

U-käännöksen jälkeen löysin vihdoin oikean risteyksen, ja hetken kuluttua saavuinkin jo Loitsulaan. Olin sopinut ohikulkumatkallani, että käyn Loitsulassa pyörähtämässä, ja mahdollisesti pitämässä valmennusta tai ratsastamassa jonkun tallin asukkaista. Tallin pihassa vastassa odotti blondi nainen vierellään liinan päässä noin kerrostalon kokoinen kimo. Olin tottunut isoihin puoliverisiin kotonakin, mutta yleisesti ottaen ne oli siroja ja vain pitkäjalkaisia yksilöitä, enemmänkin siis korkeita kuin isoja. Nousin autosta ja vaihdettiin muutama sananen naisen kanssa, joka esittäytyi Sylviksi. Pian selvisikin, että nainen on itse flunssainen, joten pääsisin itse kiipeämään kimon selkään.

Selvisin - ihme ja kumma - Hämän selkään ilman a-tikkaita. Ilman Sylviä sinne en kyllä olisi päässyt, nainen punttasi minut selkään rutiininomaisin elkein. Annoin Hämän kävellä hetken pitkin ohjin, mutta vaadin sitä alusta asti kävelemään reippaasti. Huomasin heti alusta, ettei Hämä reagoinut mihinkään pieniin apuihin, vaan siltä sai pyytää todella selkeästi ja hieman suurestikin, mitä olin vailla.

Otin ohjat vähitellen käteen, ja aloin tehdä pysähdyksiä. Hidastaminen ei ollut Hämälle mikään ongelma, mutta tuntui, että jokaisen pysähdyksen yhteydessä sen moottori sammui. Halusin, että Hämä lähtee samantien heti ensimmäisestä avusta pysähdyksestä liikkeelle, joka olikin helpommin sanottu kuin tehty. Pysähdysten jälkeen otin jokusen nopean siirtymisen raviin. Siirtymisissä pyrin siihen, että Hämä kuuntelisi koko ajan, milloin täytyy siirtyä raviin ja milloin takaisin käyntiin. Kun tunsin, että Hämä alkaa hieman edetä ilman jatkuvaa puskemista, päätin jatkaa ravissa. Työstin oria ympyrällä ja loivilla pohkeenväistöillä taivutellen sen kroppaa ja notkistaen sitä.

Ravityöskentelyn jälkeen annoin Hämän huilata hetken - se taisi ollakin orin lempihetki. Herättelin oria taas päiväunilta ja otin hieman laukkaa rennolla fiiliksellä ajatellen vain eteen ilman sen kummempia paineita muodosta tai tehtävästä. Hämä alkoi selkeästi heräillä laukan myötä, ja kun tunsin että moottori alkaa toimia ilman jatkuvaa kaasun polkemista, aloin pyytää orilta hieman ponnekkuutta ylöspäinkin. Laukan jälkeen ravissa Hämä alkoi olla jo ihan hyvin etenevä, ja liikekin alkoi laajentua oikein kivaksi.

En tiedä kumpi meistä oli enemmän loppu treenin jälkeen. Annoin Hämälle pitkät ohjat ja yritin tasata oman hengitykseni naamani loistaessa punaisena kuin paloauto. Annoin Hämän Sylville loppukäveltäväksi ja istuin hetkeksi alas. "Olen aina luullut, että tuon tason kilparatsastajilla on hyvä kunto", Sylvi virnuili. "Joo, taidan päästä omieni kanssa vähän liian helpolla", naurahdin päätäni pyörittäen.