Chúilles West Side Romance

musta aa Ee hannoverori, 163 cm
syntynyt 20.07.2018 Saksassa, 8-vuotias
VH23-011-0278 / V-LN: 6896138

kasvattanut Sportpferde Chúille
omistaa Juulia, VRL-12454

ko  :  Intermediate II / S***

West Side Romance tuli meille syksyllä 2023 suoraan saksalaiselta kasvattajalta. Sen molemmat vanhemmat ovat kilpailleet kouluratsastuksessa, isä GP-tasolla asti ja emä vähän helpommissa luokissa. Orilla ei oltu kilpailtu ennen meille tuloa, mutta kasvattajan mukaan sillä on potentiaalia nousta Inter -tasolle. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millainen kouluratsu West Side Romancesta vielä kasvaa.

© footprints, thank you ♥

© footprints, thank you ♥

31.01.2024    kouluvalmennus    ✎ omistaja

Sympaattinen saksalainen herrasmies West Side Romance oli saapunut talliin jo syksyllä, ja vaikka se olikin kotiutunut varsin nopeasti uuteen kotiinsa ja Suomen lumiseen talveen, päästiin sen kanssa aloittamaan yhteistyö kunnolla vasta nyt tammikuussa. Alla oli viime vuoden puolelta jo muutama helppo koululuokka, kun ratsuttajamme Annika oli tunnollisesti käyttänyt viisivuotiasta oria kotipihan ulkopuolella. Kasvattajan luona se ei ollut ehtinyt kilpailla ollenkaan ja aloitimme kilpauran ihan lähitallin seurakilpailuista. Vuodenvaihteen jälkeen olin alkanut ratsastaa West Side Romancea itse enemmän ja ihastuin siihen päivä päivältä syvemmin. Ori oli valtavan yritteliäs ja herkkä ratsastettava ja se oppi uusia asioita valtavan nopeasti. Oltiin päästy treenaamaan perusratsastuksen lisäksi jo kaikenlaisia kivoja temppuja ja tänään oli sitten se päivä, kun päätin esitellä orin myös valmentajalleni Suzannelle.

"Tämäkö se saksan tuonti nyt on?" valmentajani kysyi ensimmäisenä astellessaan maneesiin. Sen katse oli mietteliäs.
Ei pidempää kommenttia, eikä ainakaan mitään kehuja, että onpa sulla siinä kiva nuori. Ensi alkuun Suzanne vain katseli hiljaa yhteistyötämme. Ratsastin ravissa ympyröitä ja voltteja ja vähän pohkeenväistöjä uralla, kaikkea sellaista, mitä oltiin jo West Side Romancen kanssa paljon treenailtu. Sitten nostin laukan ja ratsastin rytmikkäässä harjoituslaukassa loivia kaaria, ja yritin suoristaa orin hiukkasen vinoa runkoa vastalaukkakaarteiden avulla. Lopulta Suzanne pyysi siirtämään käyntiin, sillä oli jotain kommentoitavaa.
"Se on tosi kiva, ei nyt mikään ihmeellinen, mutta kuitenkin. Tykkään sen työmotivaatiosta, mutta onko se jäykkä vai jännittynyt vai molempia, kun liike näyttää vähän töksähtävältä paikoin?" Suzanne analysoi. Kerroin orin tuntuvan hiukan jäykältä ja että se vähän painoi vasemmalle ohjalle ja näitä ongelmakohtia lähdimmekin seuraavaksi korjaamaan.

Vasta kuusivuotiaaksi kääntyneen orin kanssa ei vaikeimpien liikkeiden harjoittelu tullut vielä kuuloonkaan ja vinoutta lähdettiin korjaamaan ihan perusasioilla ensin käynnissä. Suzanne pyysi ratsastamaan käynnissä reilusti uran sisäpuolella keskittyen erityisesti kulmien ratsastamiseen. Suoralla sain vuoroin taivuttaa West Side Romancen runkoa sisään ja ulos, ei liikaa, ihan vähän vain. Toiseen suuntaan ori oli selvästi haluttomampi taipumaan ja sai tehdä pitkään töitä, ennen kuin tuntuma kummallekin ohjalle tuntui samalta ja orin vartalo tuntui suoristuneen. Keskityimme tekemään vielä ympyröillä työskentelyä eri askellajeissa kiinnittäen huomiota suoruuteen ja takajalkojen kunnolliseen käyttöön. Suzanne ei pitänyt siitä, että West Side Romance tuntui kaarteessa kaatuvan välillä sisäänpäin, se painotti, että hevosen painon pitäisi olla tasaisesti kaikilla neljällä jalalla. Hetken työskentelyn jälkeen päästiinkin haluttuun lopputulokseen ja nuori ratsuni sai kovasti kehuja ennen kuin jalkauduin satulasta.

27.02.2026    kouluvalmennus    ✎ omistaja

“Mitä sä epäilet? Itseäsi vai hevosta? Se kääntyy kahdeksanvuotiaaksi tänä kesänä ja toiset starttaa sen ikäisillä jo geepeetä ja sinä hinkkaat vaativassa samoja luokkia ties kuinka monetta vuotta putkeen.”
Kavahdin valmentajani Suzannen sanoja. Kuten yleensäkin, oli hän oikeassa. West Side Romancella oli kaikki edellytykset startata jo vaikeammissa luokissa kuin mihin sitä vein näytille. Mielessäni se oli kuitenkin edelleen se viisivuotias kilpailematon pikkuori, jollaisena se oli kolme vuotta sitten talliin saapunut. Oli vaikea uskoa, että aika riensi ja West Side Romance oli kasvanut ihan oikeasti aikuiseksi kilpahevoseksi.
“En mä tiiä”, vastasin, johon valmentajani totesi vastauksena, että niin hän arvelikin. Että tänään treenattaisiin Interin rata läpi, ja sitten saisin ilmoittaa meidät kisoihin ratsastamaan samoja ratoja.

Suzannen viimeisten tsemppipuheiden jälkeen keräsin ohjat käteen ja siirryin harjoitusraviin. Olin jo ehtinyt lämmitellä West Side Romancen kanssa ennen Suzannen saapumista maneesille, joten testasin vain avut nopeasti läpi ja lähdin sitten ratsastamaan keskihalkaisijalle. Suzanne seisoi C-kirjaimen kohdalla ja arvioi pää kallellaan linjan suoruutta. Tuttu Interin ohjelma jatkui seuraavaksi avo- ja sulkutaivutuksilla sekä lisätyllä ravilla, jotka West Side Romance tietnekin suoritti juuri niin mallikkaasti kuin osasin siltä pyytää. Sivusilmällä huomasin Suzannen nyökyttelevän päätään hyväksyvästi.

Raviohjelman jälkeen oli aika siirtyä poikkihalkaisijalla käyntiin. “Muista tahti! Älä anna sen kävellä tuolla tavalla velttona. Hyvä, just noin. Pieni jousto sieltä istunnasta vielä, ei tarvii istua kuin kirkon penkissä.” Alun haparoinnin jälkeen käyntiohjelma sujui oikeastaan melko kelvollisesti. Käynnin ratsastaminen oli itselleni aina kaikista haastavinta. Pian oli kuitenkin laukannoston aika, ja pääsin takaisin omalle vahvuusalueelleni. West Side Romancen laukka keinahteli eteenpäin diagonaalilla, ja seuraavan lyhyen sivun keskellä käänsin orin itsevarmasti pituushalkaisijalle siksak-sulkutaivutuksia varten.
Suzanne nyökytteli edelleen päätään West Side Romancen laukka-askelten tahdissa, mutta huomautti, että minun tulisi itse istua rennommin satulassa. “Näytät siltä, että teet kuolemaa. Hymyile, tai jotain.” Irvistin Suzannelle ratsastaessani hänen ohitseen.

Viimeisten laukanvaihtosarjojen jälkeen ohjelma oli jo lähes päätöksessään. Siirsin West Side Romancen tismalleen oikeassa pisteessä kootusta laukasta koottuun raviin, ja käänsin lopputervehdykseen.
“Ihan hyvä”, Suzanne kommentoi, eli toisin sanoen parannettavaa oli rutkasti. “Mä huomaan, että sä uskot hevosen kykyihin, mutta et itseesi. Sä olet ratsastanut vaativampiakin ohjelmia vaikeammilla hevosilla. Toi yrittää kaikkensa miellyttääkseen sua. Sä et ratsasta itse riittävän hyvin.”
Kiitos?
“Toi olisi ollut sellainen perushyvä kuudenkymmenen prosentin tulos. Ei varsinaisesti mitään isoja virheitä missään, mutta et sä tuolla ratsastamisella kilpaile sijoituksista. Kotiläksynä saat opetella luottamaan itseesi.”
Kuten jo tiesinkin, oli vlamentajani tarkkasilmäisissä havainnoissa perää. Hevosessa ei ollut mitään vikaa, vaan suorituksen kaikki ongelmat kumpusivat omasta päästäni. Kun sen saisi kuntoon, voisimme olla kilparadoilla voittamattomia. Ainakin melkein.