Pilvipellon Hermes

rautias aa ee suomenhevosori, 160 cm
syntynyt 01.12.2025 Iso-Britanniassa, 4-vuotias
VH26-018-0250

kasvattanut Cloudfield, VRL-11911
omistaa Juulia, VRL-12454

ko  :  helppo A      re  :  90 cm     

Kun talliin lähdettiin hakemaan uutta suomenhevosvahvistusta, sai tälläkin kertaa puoliso kunnian etsiä sopiva ratsu. Sillä on silmää suomenhevosille. Ja voi, millainen kultakimpale meille päätyikään! Brittein saarilta saakka Varismäkeen matkannut Hermes on kaikkea sitä mitä uskallettiin toivoa ja odottaa.

Kuultuani lisää Hermeksen vanhemmista olin hieman epäileväinen. Entä jos ori olisi perinyt emältään aranpuoleisen ja varautuneen luonteen? Huoli oli turha, sillä jo ensimmäisistä Varismäen tiluksilla otetuista askelista näki, että Hermes on kaikkea muuta paitsi arka ja varautunut. Se on utelias ja suhtautuu uusiin asioihin tyynen rauhallisesti. Hoitamisen ajan Hermes malttaa seistä nätisti paikoillaan ja taluttaessa se kulkee pääosin nätisti taluttajansa vierellä, paitsi silloin kun kevään ensimmäiset vihertävät ruohotupsut saavat sen pyörälle päästään.

Ratsastaessa Hermes on oikein mukava ja yhteistyöhaluinen, tietyllä tapaa rauhallinen, mutta ei missään tapauksessa hidas tai laiska. Sillä on kolme hienoa askellajia ja se liikkuu ratsastajan alla pehmein ja tasapainoisin askelin. Hermes reagoi ratsastajan apuihin yleensä nopeasti, mutta jos avut ovat epäselvät, se jää helposti epäröimään ja empimään. Tarkoin ja huolellisin avuin ratsastettuna Hermes on mitä miellyttävin ratsu.

Vaikka orin lahjat ovat ehdottomasti koulupuolella, osaa se myös hypätä ja tykkääkin siitä hommasta. Se on yritteliäs ratsu ja hyppää nöyrästi vähän huonommastakin ponnistuspaikasta, kunhan estekorkeus on maltillinen. Estekorkeuden kasvaessa tarvitsee Hermeskin ratsastajaltaan lisää tarkkuutta oikean ponnistuspaikan löytämisessä.

Hermeksen miellyttävyys ei suinkaan rajoitu kotipihaan. Olipa kyseessä sitten maastolenkki entuudestaan tuntemattomilla reiteillä tai kilpailutilanne, on orin kanssa aina kiva mennä ja harrastaa ja kokeilla uusia asioita. Ei siis ihme, että Hermes hurmaa käytöksellään ja kauniilla ulkomuodollaan niin satunnaiset ohikulkijat kuin eläinlääkärinkin.

i. Pilvipellon Porvarikettu
Champion, KTK-II, KRJ-II, ERJ-I, SV-I
ii. Pikkuporvari
KTK-II, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-II, SV-II
iii. Villahaan Vesseli
Ch, KTK-II, ERJ-II, SLA-I
iie. Turmeltajan Rosinja
KTK-III, SLA-II, SV-II
ie. Hiivurin Sudenvarma
VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, SLA-I, YLA1
iei. Kahmon Kultapiru
Ch, KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, SLA-I
iee. Elohiljan Sudensurma
KTK-II, KRJ-I, ERJ-II, KERJ-II, SLA-I
e. Hiivurin Helmiina
KTK-II, KRJ-II, SLA-II, SV-I
ei. Vaalaman Helmenhohde
KTK-II, SV-III
eii. Villahaan Vaniljatango
eie. Villahaan Helmikkä
SV-I
ee. Villahaan Nemesis
KTK-III, SV-II
eei. Runon Narkissos
KTK-III, KRJ-II
eee. Villahaan Julissa
KTK-II


Muut sukulaiset ▼

Isälinja: (5) Pilvipellon Porvarikettu - Pikkuporvari - Villahaan Vesseli - Villahaan Valtteri - Pikku-Valio
Emälinja: (5) Hiivurin Helmiina - Villahaan Nemesis - Villahaan Julissa - Villahaan Juliana - Juliella




Ei jälkeläisiä



49%
Kouluratsastuksessa
tasolla 2/4 (877.08 p.)
Kuuliaisuus ja luonne: 442.67 p.
Tahti ja irtonaisuus: 434.41 p.


00.00.0000    kouluvalmennus    ✎ valmentaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Etiam diam nibh, euismod quis porta ac, molestie a enim. Integer tristique est vel libero sollicitudin scelerisque. Sed a dictum tellus, in ultrices est. Donec at diam sit amet tortor finibus molestie vitae non diam. Proin scelerisque dictum velit nec accumsan. Pellentesque volutpat convallis diam id congue. Class aptent taciti sociosqu ad litora torquent per conubia nostra, per inceptos himenaeos. Fusce vel metus nulla. Nulla elit quam, rhoncus non nulla ut, iaculis fermentum diam. Phasellus gravida, ipsum et egestas condimentum, urna erat eleifend sem, nec porttitor quam nunc ac metus.

Varismäki on virtuaalitalli ja jokainen tallissa asuva hevonen on virtuaalihevonen
© Varismäki, ulkoasun kuvat © Roshoeve, VRL-01811, W (VRL-00121)