Pyökin Helmi-Q

ruunikonkimo Aa Ee Gg suomenhevostamma, 155 cm
syntynyt 19.02.2023 Suomessa, 9-vuotias
VH23-018-0340

kasvattanut Pyökkipolku
omistaa Juulia, VRL-12454

ko  :  helppo A      re  :  100 cm      ke  :  helppo

KTK-III

Mä olin aina haaveillut kimosta suomenhevosesta. Tai no aina ja aina, siis siitä asti kun meidän tontilla oli suomenhevosia ollut. Kyllä Helmi on aikalailla haaveiden täyttymys. Mä aina sanon, ei meidän tontilla ole kuin kivoja hevosia, ja Helmi on ihan oikeasti kiva. Niin kasvattajakin sanoi: "Soveltuu muuten mihin vaan sukunsa, luonteensa ja kapasiteettinsa puolesta!" Meidän käytössä Helmistä on tullut kenttähevonen ja siinä hommassa se onkin aika hyvä. Se on samaan aikaan tarpeeksi varovainen jaloistaan, yritteliäs luonteeltaan ja kuitenkin niin rohkea, että se hyppää yli mistä tahansa eteen tulevasta maastoesteestä. Jotkin estetyypit, kuten haudat, hieman jännittävät sitä, mutta sopivalla ratsastajan tuella se hyppää yli niistäkin. Sileän ratsastuksessa Helmi on sellainen tasaisen varma menijä, joka puksuttaa eteenpäin kuin juna raiteillaan. Kokoavat tehtävät eivät ole Helmin vahvin juttu, mutta helpon A:n asiat sujuvat siltä sellaisella tasaisella 60% ja vähän päälle tuloksella. Rata- ja maastoesteillä Helmi on selvästi virkeämpi eikä sitä tarvitse koskaan patistaa työntekoon. Tamma hyppää mielellään eteen tulevat tehtävät ja se osaa jopa katsoa itse sopivaa ponnistuspaikkaa. Hirveän huonosta paikasta Helmi ei hyppää vaan ottaa mielummin kiellon, joten sen selässä joutuu kuitenkin olemaan aina hereillä ja ratsastamaan.

Hoitamisen aikana Helmi mieluiten nukkuu tai kerjää hoitajaltaan rapsutuksia. Helmi on jokseenkin huomionkipeä hevonen ja se tulee toimeen kaikkien ihmisten ja hevosten kanssa. Kaikki ovat sen lemppareita: uudet ja vanhat tuttavuudet, sekä erityisesti ne jotka antavat ruokaa. Helmi on malttaa aamuisin odottaa ulospääsyä vaikka se jäisi talliin viimeiseksi, tosin silloin se kipittää tarhaan jo hirveällä kiireellä. Ulkona tamma viihtyy aamusta iltaan, mieluusti vaikka vuorokauden ympäri. Se touhuilee tarhassaan kaikenlaista yksin ja käy välillä pyytämässä tarhakavereitaankin mukaan leikkimään. Usein sen näkeekin ulkona joko tutkimassa jotain uutta tai sitten rapsuttelemassa tarhakaverin kanssa. Uuden tutkiminen menee välillä niinkin pitkälle, että Helmi löytyy käyskentelemästä aivan väärältä puolelta aitaa. Pihamaata pidemmälle se ei kuitenkaan ole (vielä) uskaltautunut lähtemään.

07.07.2023    estevalmennus    ✎ Siiri

Rautiaankimo suomenhevostamma eteni esteeltä esteelle tasaisen varmasti; sillä oli hyvä rytmi, se löysi perille optimaalisille ponnistuspaikoille ja sai sen myötä sujuvia, teknisesti hyviä hyppyjä alleen. "Nyt, kun tuutte kaarteen jälkeen suoralle linjalle, sä voit pyytää sitä hiukan jalalla eteen ja ottaa kuuden askeleen sijasta viisi, jotta saat vähän enemmän vauhtia tonne vesiesteelle, jota se jäi viimeksi vähän kyttäämään." ohjeistin ratsukkoa, jolle vesimatto oli osoittautunut pieneksi haasteeksi. Nyt, kun Juulia sai ratsastettua Helmin paremmin pohkeen eteen suhteutetulla estevälillä ja ratsukolla oli meno päällä, riitti, että Juulia istui syvälle satulaan ja piti pohkeen lähellä. Vaikka Helmi jäi vieläkin vähän katsomaan vesiestettä ja jäi vähän hitaaksi, ratatempo ei kärsinyt valtavasti vaan haluttu sujuvuus esteeltä toiselle säilyi. "Jes, ihan valtava ero. Kun sä tiedät, että se vähän kummaksuu vesimattoja ja sanoitko myös, että maastoesteillä hautoja, on parempi kerätä vähän vauhtia alle ja siitä vauhdista tuupata eteenpäin sen sijaan, että se pääsee tavanomaisesta vauhdista tipahtamaan hitaaksi ja sen jälkeen yrität puskea sitä eteenpäin. Se on sen verran nöyrä ja rehti suomalainen, ettei se sua tiputa millään äkkipysähdyksellä esteen eteen kun pidät jalan lähellä ja oman ajatuksen kaukana vesimaton - tai haudan - takana." kehuin ratsukkoa.

Ratsastimme loppuvalmennuksen aikana erilaisia ratoja, jossa muutimme vesimaton paikkaa satunnaisesti milloin minkäkin esteen alle. Loppuvalmennuksen aikana Helmi ja Juulia suoritti jo varsin rennoin mielin, eikä vesimaton paikan vaihtuminen aiheuttanut ratsukoissa tunteita suuntaan eikä toiseen. "Ihan mielettömän hyvää tekemistä. Sä voit kotonakin treenata vesimattoja ihan vaikka kavalettien alla niin Helmi saa varmuutta siitä, ettei sieltä hyökkää mikään krokotiili kavioon kiinni. Mun puolesta riittää tältä päivältä, tässähän mentiin valovuosi eteenpäin kun sä itse rohkaistut tukemaan Helmin matkaa. Taputa sitä, ja otetaan vähän vielä hölkkää eteen-alas." hymähdin ratsukolle valmennuksen päätteeksi.

04.02.2025    koulutreeni    ✎ omistaja

Näytti siltä, että kimo suomenhevostamma menisi hetkenä minä hyvänsä nurin. Katsoin sen selässä istuvaa puolisoa, joka vähän välitti siitä, että ratsu laahusti eteenpäin niin etupainoisena ettei moista oltu ennen tällä tontilla nähty. Oli vaikea kuvitella, että tamma oli startannut helpossa aassa. Päättelin, että siellä suomenhevosille täytyi olla oma arvosteluasteikko jossa etupainoista askellusta katsottiin enemmän tai vähemmän läpi sormien.
"Ootko nyt ihan varma tosta?" kysyin puolisolta, joka nosti katseensa ylös (ratsastaja oli selvästikin yhtä etukenossa kuin ratsunsa, vaan ihmekös tuo) ja mutisi jotain. "Niin että ootko sitä mieltä että se menee nyt kivasti?" toistin kysymyksen. "Voisitko ratsastaa sen paremmin takajaloille kun mä en kestä katsoa tollasta", pyysin. Puoliso sanoi jotain sen suuntaista, että älä sitten katso, mutta korjasi kuitenkin omaa ryhtiään ja lähti pienin puolipidättein ja pohjeavuin herättelemään puoliunessa hölkkäävää Helmiä. Heti, kun homma alkoi muistuttaa edes etäisesti työntekoa, parani Helminkin liike ja asento, sen verran mitä sen rakenteella varustetun hevosen liike nyt voikaan hetkessä parantua.

Katselin, kun puoliso käänsi väliin ympyröitä ja kolmikaarisia ja muutaman kerran pitkän sivun keskelle voltteja, josta matka jatkui loivalla avotaivutuksen kaltaisella yrityksellä seuraavaan kulmaan. Olin ylpeä. Puoliso ei ollut kouluratsastaja, mutta osasi se ratsastaa kun viitsi vähän yrittää. Seuraavassa hetkessä Helmin askellaji vaihtui laukkaan ja kimo tamma suorastaan vyöryi eteenpäin kuin lumipallo. Puoliso vilkaisi minua sivusilmällä, luopui kevyestä istunnasta ja istui syvälle satulaan ja kas kun Helminkin olemus muuttui mäkeä alas vyöryvästä lumipallosta.. tasaisella vyöryväksi lumipalloksi. En päässyt yli enkä ympäri siitä, että suomenhevoset olivat kummallisia, lyhytjalkaisia puksuttajia. Oli niillekin fanikuntansa, puolisokin kuului siihen osastoon, mutta minä en päässyt hypetykseen sisälle.
Helmi näytti tekevän laukassa jopa parempaa avotaivutusta kuin laukassa ja ympyrän kaarella puoliso sai ratsastettua siitä ulos asteen verran kootumpaa laukkaa, askel siellä toinen täällä, kokoamista yhtä kaikki. Muutaman onnistuneemman yrityksen jälkeen Helmi sai vuolaat lehut ja taputukset kaulalle, ennen kuin se sai pitempää ohjaa ja mahdollisuuden venyttää kaulaansa eteen ja alas. Tämän tamma tietenkin osasi, nyt sen liike vain kantautui paremmin läpi rungon eikä ravi näyttänyt alamäkeen suuntautuvalta. Mielessä kävi ajatus, että ehkä kovalla treenillä Helmistäkin saisi ryhdikkään ja hienon kouluratsun.