Delacour von Gateaway

ruunikko Aa Ee oldenburgtamma, 170 cm
syntynyt 02.07.2015, 10-vuotias
VH15-013-0125

kasvattanut Ratsutila Gateaway
omistaa Juulia, VRL-12454

ko  :  Intermediate II

Ch, KTK-II

Delacour von Gateaway tulee upeasta suvusta, sillä jokainen tamman sukulainen on hyväksytty rotunsa kantakirjaan. Delacour sai alkunsa yersinion tarjotessa joitain puoliveritammojaan ulkopuolisille liisinkiin. Yksi näistä tammoista oli kantakirjassa III-palkinnolla oleva Oldfinion Daviwse, jonka ajattelin olevan täydellinen II-palkinnolla kantakirjatulle oriilleni Severus von Lark. Yhdistelmä sopi hyvin myös yersiniolle, joten Oldfinion Daviwse matkasi meille Gateawayhin liisinkiin yhden varsan ajaksi. Heinäkuussa 2015 Oldfinion Daviwse sitten synnytti reippaan tammavarsan, joka sai nimekseen Delacour von Gateaway.

Della on yksi tallin hienohelmoista eikä näin ollen mikään turhan helppo tapaus. Ensinnäkin tamma on todella valikoiva seuralaistensa suhteen eikä kelpuuta ketä tahansa hoitajakseen. Della ei näin ollen varsinaisesti lukeudukaan tallin henkilökunnan suosikkeihin, sillä neiti kyllä tekee selväksi puremalla ja potkimalla mikäli ei jostakusta pidä. Tästä syystä vain kourallinen ihmisiä käsittelee Dellaa. Hoitotoimenpiteiden ajaksi tamma on sidottava kiinni, sillä tamma ei tasan tarkkaan pysy aloillaan ellei sitä sido kiinni ei etenkään pestessä, sillä Della vihaa vettä. Harjattaessa Della on hyvin tarkka harjaus kovuuden kanssa ja sitä olisikin syytä käsitellä silkkihansikkain mikäli ei halua Dellan vetävän hernettä nenään. Talutettaessa Della sipsuttelee levottoman näköisesti taluttajansa perässä ja säikkyy milloin mitäkin, joten napakka ote riimunnarusta on tarpeen. Vesilätäköiden lähellekään tamma ei suostu menemään vaan ne on kierrettävä kaukaa, sillä tamma alkaa hyppiä pystyyn, mikäli se joutuu menemään lähellekään vesilätäkköä. Muihin hevosiin Della suhtautuu äärimmäisen alentuvasti ja kuvittelee selvästi olevansa näitä parempi. Tamma ei päästäkään muita hevosia lähelleen ja mikäli joku uskaltautuu liian lähelle saa tämä äkkiä kaviosta.

Ratsastettaessa Della ei ole yhtään sen helpompi kuin maastakaan käsiteltäessä ja onkin hyvin valikoiva ratsastajansa suhteen. Della on hyvin herkkä avuille eikä siedä yhtään ylimääräistä suusta nyppimistä tai kylkiin potkimista. Mikäli tammalle antaa turhan voimakkaat avut se laittaa pystyyn oikean rodeo shown, jota ei ihan heti saakaan loppumaan. Della tarvitseekin varman ja pehmeä apuisen ratsastajan, joka tietää mitä tekee. Pehmeä apuisen ratsastajan kanssa Della nimittäin aiheuttaa harvemmin ongelmia ja tekee täsmälleen mitä ratsastaja siltä pyytää. Tammalla on pehmeä ja ilmava askellus, missä ratsastajankin on mukava istua. Ratsastajansa apuihin Della vastaa täsmällisesti ja innokkaasti, muttei kuitenkaan hätiköi, vaikka olisikin innoissaan. Kouluratsuna Della on hyvin vakuuttava ilmestys kulkiessaan muodossa selkä pyöreänä ja kaula kauniisti kaarella. Erityisen vahva Della on kokoavissa liikkeissä kuten piaffe ja passage. Lisäykset eri askellajeissa eivät sen sijaan ole tamman vahvinta alaa, mutta kyllä se niistäkin selviytyy mukiin menevästi, kun ratsastaja oikein vaatii.

Luonteen on kirjoittanut Dellan kasvattaja, kiitos!

Kuvat © Fee Fotografie

04.02.2025    päiväkirjamerkintä    ✎ omistaja

Helmikuun alku toi mukanaan uusia tuulia (ja hevosia) Varismäkeen. Keskellä vuoden tähän mennessä harmainta tiistaipäivää hevosauto pysähtyi tallin pihaan kyydissä kaksi hevosta, Alankomaista Sipooseen asti matkustaneet siitostammat Hibiscus ja Delacour. Myynti-ilmoituksissa tammat olivat näyttäneet lähes samannäköisiltä, mutta nyt vieretysten ne eivät näyttäneet tippaakaan toisiltaan. Hibiscus oli rakenteeltaan jykevämpi ja sillä oli silmissään järkyttynyt katse. Ei sitä voinut siitä syyttää, olisin minäkin yhtä järkyttyneen näköinen jos nousisin auton kyytiin tulppaanipeltojen keskeltä ja löytäisin itseni pian keskeltä pohjolan tuulta ja tuiverrusta. Delacour oli selvästi pitkäjalkaisempi ja sirompi kuin vierustoverinsa ja sen jalkoja koristivat valkoiset sukat.

Hevosauton kuljettaja, työhönsä kyllästyneen näköinen vanhempi mies, irrotti ensin Delacourin autosta ja talutti sen lastaussiltaa pitkin alas. Tamma asteli alas kuin kuninkaallinen konsanaan. Se oli jotenkin arvokkaan, jopa diivan oloinen. Ympärilleen Delacour kuikuili kiinnostuneen näköisenä, mutta vierellään seisovaan hevosauton kuljettajaan se suhtautui nyrpeästi, eikä sen ilme muuttunut yhtään iloisemmaksi kun minä sain sen riimunnarun käsiini. Seuraavaksi oli Hibiscuksen vuoro astella autosta Sipoon kamaralle. Se näytti suhtautuvan ihmisiin huomattavasti hevosystäväänsä suopeammin, tai sitten se ei järkytykseltään muistanut huonoja käytöstapoja.

Puoliso pudisteli päätään kuin sanoen "et olis tarvinnut näistä kumpaakaan", mutta tarttui kuitenkin Hibiscuksen riimunnaruun ja lähti sanaakaan sanomatta taluttamaan tammaa kohti tallia. Kiitin hevosia tuonutta kuljettajaa ja kutsuin kahville, mutta mies väitti olevansa kiireinen ja starttasi auton pian sen jälkeen, kun pääsin Delacourin kanssa hieman etäämmälle. Luimistelevaa Delacouria katsellessani mietin, että kyllä elämästä tulisi näiden kahden tamman kanssa mielenkiintoista.