Runon Aukusti

musta aa Ee suomenhevosori, 159 cm
syntynyt 01.04.2023 Suomessa, 8-vuotias
VH23-018-0378

kasvattanut Runoratsut
omistaa Juulia, VRL-12454

ko  :  helppo A

KTK-I, KV-II

Emänsä herkkäsieluista luonnetta Aukusti ei ole perinyt, päinvastoin se ei ole käsittelystä, pesemisestä tai mistään muistakaan hoitotoimenpiteistä moksiskaan. Ori on sellainen "kaikki käy" -tyyppi, jonka kanssa voi tehdä mitä vaan ja matkustaa mihin tahansa. Tietyissä asioissa Aukusti on vähän kovapäinen ja vahva. Ratsastaessa se jää helposti painamaan kädelle, ellei sitä ole ratsastettu kunnolla avuille ja silloin ori tuntuu vain painautuvan ohjastuntumaa vasten. Kun Aukustin osaa ratsastaa kunnolla avuille eikä pelkää hellittää ohjasta ja ratsastaa rohkeammin jalalla, tulee orista paljon pehmeämpi ja miellyttävämpi ratsu. Sillä on kolme hyvää ja tasapainoista askellajia ja kapasiteettikin riittää hyvin sinne helppoon A:han.

Riimulla taluttaessa Aukusti ei oikein kunnioita taluttajaansa ja saattaa lähteä tarhamatkalla jyräämään tietään minne itse haluaa. Vaikka Aukusti onkin tietyllä tapaa tosi helppo ja mutkaton käsiteltävä, vaatii se silti päättäväiset ja määrätietoiset otteet hoitajaltaan. Vieraita ihmisiä kehotetaan orin kanssa erityiseen varovaisuuteen, mutta tuttujen ihmisten kanssa Aukustin arki sujuu ongelmitta. Hoitopaikalla Aukusti seisoo rauhallisena hoitamisen ajan ja tutkailee ympäristöään seisten kuitenkin kiltisti paikallaan. Karsinassa hoitaessa Aukusti ei malttaisi olla, vaan se tunkisi mielummin päänsä ovenraosta käytävälle. Turvallisuussyistä ori hoidetaankin aina hoitopaikalla kahdelta puolen kiinnitettynä, ettei se vahingossakaan pääse karkaamaan.

04.04.2023    päiväkirjamerkintä    ✎ omistaja

Aukustin ostopäätöstä ei tehty hetken mielijohteessa. Kun meillä oli etsinnässä talliin koulusukuinen suomenhevosori, päätettiin tehdä taustatyöt ja kaikki kunnolla. Ettei sitten tehtäisi samanlaista hutiostosta kuin Pehmiksen kohdalla kävi. Kiinnostuimme Aukustin myynti-ilmoituksesta ja sen sukukin näytti oikein sopivalta. Sovittiin vierailu Runoratsujen tallille, jossa päästiin tutustumaan sekä Aukustiin että sen vanhempiin. Isä Aulis näytti niin pieneltä ja somalta, sellaiselta lasten ratsulta oikein. Emän kerrottiin olevan luonteeltaan herkempi, mutta sen kohdalla kilpailutulokset puhuivat puolestaan. Ihan jokainen suokki kun ei vaativalle tasolle taipunut. Kaupat Aukustista tehtiin samalla reissulla ja orivarsa sai vielä jäädä kasvamaan talven yli ikätovereidensa seurassa kasvattajan luokse, ennen kuin sovimme hakevamme orin myöhemmin pois.

16.01.2025    päiväkirjamerkintä    ✎ omistaja

Tammikuinen aamu valkeni aurinkoisena ja lämpömittarin mukaan hätyyteltiin ennätyksellisiä pakkaslukemia. Kylmä sää ei kuitenkaan tuntunut haittaavan hevosia. Ei ainakaan Aukustia. Suomenhevonen seisoi keskellä tallipihaa katsellen pää korkealla pihan tapahtumia. Niissä ei juuri ollut mainittavaa, lähinnä hevosia rouskuttamassa tarhassa aamuheiniään ja puoliso taluttamassa aamun ensimmäistä ratsuaan maneesille treenille. Oikaisin Aukustin selkään heitettyä villaloimea ja kiristin vielä satulavyötä ennen selkäännousua. Toppahousut antoivat juuri ja juuri sen verran liikkumatilaa, että pääsin ponkaisemaan vajaa satakuusikymmentäsenttisen Aukustin selkään ilman jakkaraa. Ori keinahti pyynnöstäni liikkeelle ja lähti kävelemään määrätietoisin askelin kohti pihatietä, johon sitä ohjasin. Sen paksu harja heilui askelten tahtiin ja pörröiset korvat sojottivat suoraan menosuuntaan. Kummankin hengitys muodosti höyrypilviä keskelle hyytävän kylmää ilmaa.

Tallitien päässä käänsin Aukustin vasempaan, kohti läheistä laskettelukeskusta. Taakse jäävä keltainen kartanorakennus loittoni hetki hetkeltä ja samaa tahtia kasvoivat myös Aukustin menohalut. Tien pinta tuntui pitävältä, joten uskalsin pyytää Aukustilta pätkän ravia ennen seuraavaa risteystä. Se painoi vähän kuolainta vasten ja olisi halunnut mennä kovempaa, mutta autoliikenteelle avoimella tiellä en uskaltanut päästää sitä vauhdikkaampaan askellajiin. Seuraavassa risteyksessä iso keltainen tienviitta opasti laskettelukeskuksen parkkipaikalle ja siihen suuntaan menikin jokunen auto suksiboksit katollaan. Käännyimme Aukustin kanssa kuitenkin toiseen suuntaan, ettemme vain eksyisi rinteeseen laskettelijoiden sekaan. Jatkoimme matkaa tien reunassa vielä hetken, ennen kuin käänsin Aukustin metsäpolulle, jossa kulki juuri ja juuri hevosen levyinen polku. Polulla Aukusti joutui nostelemaan jalkojaan vähän enemmän, ja vaikka matka metsän kautta kotiin ei ollut pitkä, puuskutti Aukusti jonkun verran kotipihaan päästyämme. Kävelin sen kanssa vielä muutaman kierroksen tallia ympäri ja hevosen hengityksen tasaannuttua laskeuduin selästä ja vein sen talliin. Riisuin Aukustin varusteet vauhdilla ja heitin sen selkään paksun toppaloimen, ennen kuin päästin orin tarhaan nauttimaan loppupäivästä.