Valmennukset
10.08.2018, valmentanut J.
Jo ennen kuin poni oli saatu valjaisiin tai kärryihin kiinni, se steppasi aloillaan ja pöhisi niin, että minun piti vielä erikseen varmistaa. Eikö tuo oikeasti ole ori? Vaan tamma se kuulemma oli, ja kieltämättä tuittupäisin, jota olen hetkeen tavannut.
Kyseltyäni kirjavan ponin kisahistoriasta ja kuulumisista hetken, alkoi käydä selväksi, että vauhti ja kiukuttelu olivat paitsi sen haasteet, myös sen hallitsevimmat luonteenpiirteet. Tarkkuuskoetta oli kuitenkin tarkoitus treenata, joten tarkkuuskeilat minä sitten pystytin. Ponikoulun kenttä oli onneksi tuntihevosten loman takia tyhjänä, joten saimme vallata ihan aidatun tilan kokeilua varten.
Maura ja Red ottivat alkukäyntejä ja pientä verryttelyä. Pyysin sen jälkeen tekemään tamman kanssa ihan pääty-ympyrää ja muutamaa pienempää volttia. Olisi hyvä nähdä, että Red
vähän heräilisi siihen, että nyt tehtiin töitä, vaikka vauhti saikin olla reipas.
Ja kyllähän Redistä vauhtia lähti. Kehotin kuskia pitämään ajoraipan vähän lähempänä ponin lautasia, jottei se reagoisi ohjaaviin apuihin juoksemalla, kun luuli niitä eteenpäin patistaviksi. Ei sitä muotoon tarvinnut ajaa, mutta kunhan nyt edes jotenkin kantoi itsensä säntäilemättä ympäriinsä.
Kun alkuvalmistelut alkoivat olla kunnossa, rakennettiin tarkkuusrata loppuun. Innokkaista korvista päätellen aiempi rauhoittelu oli jo katoamassa Redin muistoista. Ravikokeilu sujui kuitenkin ihan hyvin, vaikka Red kuumui loppua kohden. Pyysin valjakkoa ottamaan kertaalleen koko radan ihan käynnissä pelkkänä kärsivällisyysharjoituksena. Se ärsytti ponia selvästi, mutta seuraava ravikierros oli joka tapauksessa hallitumman oloinen.
Loppukäynnit sujuivat hyvissä merkeissä.
Päiväkirja
30.03.2022, kirjoittanut omistaja
Välillä pitää kouluratsastajankin löysätä nutturaa. Extemporee ilmoitin Redin söpöys-näyttelyihin. Ei ehkä paras aika vuodesta viedä tälläisiin tilaisuuksiin, sillä pieneltä poniltahan karvaa lähtee tällä hetkellä enemmän, kun koko tallin puoliverisistä yhteensä. Tovin harjauksen jälkeen saatiin Redistä kaivettua kuitenkin karvakasan alta poni - ihme ja kumma.
Köijättiin poni siis
Harmony Sporthorsesiin, jonne olin ilmoittanut ponin luokkaan
Söpöistä söpöin. Mietin tovin kyseisen luokan ja
erikoisin väri - luokan välillä, mutta päädyin kuitenkin söpöys-luokkaan. Ja mitä ilmeiseemmin päätös oli oikea - ponivintiö voitti koko luokan ollen söpöistä söpöin. Vastassa oli erittäin söpöjä muitakin yksilöistä, mutta mitä ilmeisemmin Redin söpöys sulatti tuomarin sydämen. Toisaalta, tamma osasi kerrankin myös käyttäytyä edes vähän asiallisesti - normaalilla käytöksellään se olisi taatusti ajettu näyttelykehästä ulos...
30.11.2017, kirjoittanut omistaja
Helkkari, Redhän on repinyt sijoituksia nopeammin kasaan kun meidän kisahevoset! Ilmoitin sen muutamiin koulukisoihin ja yhtäkkiä jotenkin yllättäen huomasin, että ponitammalla on kasassa jo lajilaatuarvosteluja varten vaadittava määrä sijoituksia. Valjakkokisoista se ei ole niittänyt sijoituksia ihan yhtä nopeaa tahtia kuin valkoisten aitojen sisältä ja useimmat sijoitukset ovat nimenomaan valjakkoajon koulukokeista. Tarkkuuskokeet on yhtä tuskaa sen kanssa. Musta tuntuu, että se ihan tahalleen oikein tähtää keiloja päin - luulee raukka varmaan saavansa sitä enemmän pisteitä mitä useimmin se saa osuman.
Red itseasiassa käytettiin myös kantakirjaustilaisuudessa. Ei mulla ollut sille mitään sen suurempia odotuksia, mutta kun tamman vanhempien kantakirjamenestys mahdollisti suoran kantakirjakelpoisuuden, niin päätin kokeille kepillä jäätä. Nyt meidän pieni maskottiponi on kantakirjassa! Hassua. Oli jotenkin hauskaa ja ihanan erilaista olla siellä keskellä jäätävän kokoista ponilaumaa. Red päätti heittää homman ranttaliksi sielläkin, ja muistutti tosiaan taas omaavansa kovan luonteen. Sain tehdä tosissani töitä että sain tamman ravaamaan nätisti vierelläni, sillä se olisi joko halunnut laukata, pukitella, hyppiä pystyyn tai vaihtoehtoisesti vain seistä paikallaan. Jotenkin hetkellisesti jopa hiukan hävetti ja mietitytti, että miten on mahdollista, että pieni poninperkele on on niin hankala ja taas puoliveriset jotenkin lössyköitä tähän Red Dangeriin verrattuna?!
En tiedä mitä tässä enää pitäisi ajatella. Olen itseasiassa jo vähän suunnitellut, että varsa tällä pitäisi tehdä. Talliin se ei kyllä varmaan jäisi, kun mun pitäisi oikeasti panostaa noihin puoliverisiin, eikä shetlanninponeihin. Mutta jos haluaisin viedä sen lajilaatuarvosteluihin, tarvitsisi se jälkeläisnäyttöjä.. Hmm, mietitään mietitään -- ääneen tästä en kyllä uskalla puhua, sillä mut varmaan passitettaisiin hoitoon tai jotain.
22.10.2017, kirjoittanut omistaja
Siinä kävi juuri niinkuin olin ajatellutkin. Talliporukan ilmeet olisi pitänyt saada videolle, kun talutin rekasta ulos (tai tamma talutti minut...) pienen kirjavan shetlanninponitamman. Ei tainnut olla yhtäkään ihmistä pihassa, jonka suu ei olisi ollut hämmästyksestä auki ja ilme muutenkin shokinomainen. "Mikä tuo on?!", Riley huudahti ensimmäisenä. En pystynyt pitämään pokkaani vaan räjähdin nauramaan yrittäen samalla pitää vieressäni rimpuilevan ponin aisoissa. "Ponihan tää on! Meidän uus maskottiponi, Red Danger. Sen rooli on paimentaa meidän hienohelmoja ja ajattelin yrittää ajaa sillä vähän valjakkoa jos vaan kiireiltäni ehdin." Riley pyöräytti silmiään. "Lähdit siis Suomesta asti hakemaan pientä ponia joka ei selkeästikään ole mikään kiltti pehmoleluponi? Etkä tuonu yhtään oikeeta hevosta tullessas?" "Kyllä tää on ihan kiltti mutta vähän.. miten sen nyt sanois. Omapäinen? Vähän niinkuin sä Riley!"
Riley ei selkeästikään ollut mielissään verratessani häntä tähän uuteen poniin, joka edelleen malttamattomana pörräsi narussa. Red tuntui olevan nopeampi liikkeissään kun tallissa asuvat urheiluhevoset, joista osa oli kyllä halutessaan nopeampia kuin Kimi Räikkönen paalupaikalta lähtiessään. Saa nähdä, minkälaisen hälinän Red saa täällä tontilla aiheutettua, ja mitenkä nää meidän hannoverit tammaan suhtautuu. Niin iso ego sillä ainakin on, että voi olla, että muutamia kovia tahtojen taistoja käydään sekä ihmisten että muiden hevosten kanssa. "Riley! Nyt kuule ruetaan etsimään valjakkokärryjä jostain, susta tulee meidän groomi radalle!"
20.01.2017, kirjoittanut omistaja
Pääsin lähtemään Suomeen hakemaan Rediä Härdellistä kaikessa rauhassa. Tiesinhän mä, että jotain ne aavisteli, kun Suomeen vapaaehtoisesti lähdin. Oletuksena kaikilla onneksi oli se, että kyydissä tulee takaisin jotain ihan muuta, kuin pieni ja helkkarin kovaluonteinen shetlanninponitamma. Olihan se nyt silkkaa hulluutta lähteä monen tuhannen kilometrin päähän Suomeen hakemaan vain yksi piskuinen poni, mutta mikäpä tässä touhussa olisi järkevyyden rajoissa ylipäätään? Musta vähän tuntuu, että mun pitäisi suunnitella näitä Suomen-reissuja vähän paremmin, eikä toimia näin että käyn kerran kuussa hakemassa yhden hevosen sieltä kerrallaan Saksaan.
"Tällä on ollut oma elämä jo ihan syntymästä asti. Se on koetellut meidän kaikkien hermoja ihan urakalla; musta tuntuu että jopa Karkki on iloinen siitä, että viet sen varsan pois", Härdellin omistaja Emmi naurahti paikalle saapuessani. Hyvältä kuulostaa. "Juu, jos Karkki on kovapäinen akka, niin ei oo kyllä tyttärestä yhtään sen nössömpi tullut.. Toivotaan että se on perinyt isältään vähän työmotivaatiota." Jeps, kaikki pisteet vain Härdellin henkilökunnalle, kun ovat joutuneet kestämään kahta kovapäistä shetlanninponitammaa yhtä aikaa.
Redin kovapäisyyttä päästiin testaamaan heti ihan urakalla, kun se päätti, ettei halua poistua kotitalliltaan mihinkään. Miten ihmeessä noin pieni poni voi olla noin hankala lastattava, senhän voisi kokonsa puolesta melkein kantaa autoon?! Monien kirosanojen, hikipisaroiden ja henkien taistojen jälkeen poni saatiin kuitenkin laitettua pakettiin ja pikku-Redin matka kohta Saksanmaata pääsi alkamaan. Musta tuntuu, että Härdellistä huokaistiin syvään helpotuksesta, kun tää Red Danger saatiin vihdoin pois tontilta.
