17.04.2024 - Itsenäistä treenailua
Oli iltapäivä ja ulkona oli aivan mielettömän upea sää, joten kävin katsomassa kenttien kalenterit ja yllätyksekseni yksi kentistä olisi tunnin kuluttua tyhjillään. Miten harvinainen tilanne. Tai sitten se kertoo minulle kouluratsujeni vähyydestä. Merkkasin kentän käyttööni täysin, sillä halusin pitkästä aikaa treenailla Axelin kanssa itsekseni ja rauhassa. Axel oli tarhauksessa ja hörähti nähdessään minun kävelevän kohti riimunnaru kädessäni. Se ravasi portille vastaan, kiinnitin narun ja talutin orin talliin. Tallissa oli myös harvinaisen rauhallista ja aloin jo epäillä olinko unohtanut jotain, mutta edes omassa kalenterissani ei mitään erikoisempaa ollut tälle päivälle. Kouluratsujen vähyys siis totesin. Kiinnitin Axelin käytävälle ja hain sen harjakassin, varusteet sekä kypäräni. Harjasin melko siististi ulkoilleen orin. Tosin ei siellä tällä hetkellä kovin märkääkään ollut sateen puutteen vuoksi ja Axelinkin karvasti irtosi lähinnä pölyä sekä hieman karvavaihdon jäljiltä irtokarvaa. Harjattuani orin käärin pintelit sen jalkoihin. Pinteleiden jälkeen oli vuorossa satulointi sekä suitsiminen. Lopuksi painoin kypärän päähäni ja lähdin taluttamaan Axelia kentälle.
Kentällä kiristin satulavyön, laskin jalustimet ja nousin selkään. Axel odotti rauhallisena ja lähti käynnissä eteenpäin viipymättä pyynnöstäni. Kävelimme kymmenisen minuuttia pitkin ohjin, jonka jälkeen aloitimme verryttelyn. Axel vertyy erittäin nopeasti, mutta lihakset vaativat lämmittelyä siitäkin huolimatta. Lämmiteltyämme riittävästi ja käytyämme jokaisen askellajin läpi pohdin hetken mitä tekisimme. Olinpas ajattelevainen kun mietin tätä etukäteen oikein huolella. Lopulta päädyin pohkeenväistöön, siihen tuttuun ja turvalliseen josta on hyötyä hevoselle aina. Tein ensin halkaisijalta uraa kohti käynnissä väistöjä kumpaankin suuntaan ja Axel teki kaiken pyydetysti. Ori kulki tasaisesti ja eteenpäinpyrkivästi. Tämän jälkeen teimme samaa harjoitusravissa. Huomasin sen sujuvan hieman paremmin ravissa kuin käynnissä. Olemme kylläkin tehneet tätä enemmän juurikin ravissa kuin käynnissä, joten ihmekös tuo. Pohkeenväistöjen jälkeen kävelimme hetken pitkillä ohjilla ja pohdin jälleen seuraavaa tehtävää. Jotain laukkatehtävää, mutta mitä. Pääni löi ihan tyhjää ideoista ja kaikki tuntui sellaiselle kuin niitä samoja toistaisi aina vain uudestaan ja uudestaan tylsistymiseen asti. En kuitenkaan saannut mitään kunnon lopputulosta, joten aloimme ensin suorittaa laukanvaihtoja sarjana. Axel kuunteli apuni ja vaihtoi laukan sulavasti joka kerta. Sitten keksin hieman uutta ideaa. Tulimme laukanvaihtosarjaa lävistäjää pitkin, lopettaen sarjan niin, että jatkaisimme uralla vastalaukkaa lyhyen sivun verran. Lyhyen sivun jälkeen jälleen lävistäjälle sarjana ja toiseen suuntaan vastalaukkaa. Muutaman erittäin hyvin onnistuneen kierroksen jälkeen siirryimme loppuverryttelyyn. Olin niin tyytyväinen Axeliin. Sen kanssa on erittäin mukava työskennellä ja se kulkee aina yhtä mukavasti ja hyvin. Laskeuduin satulasta, löysäsin vyön, nostin jalustimet ja lähdimme takaisin tallia kohti.
Tallissa riisuin varusteet ja harjasin pikaisesti orin siistiksi. Lopuksi kävin hakemassa heppanamin, koska ori todellakin oli ansainnut sen. Herkun jälkeen kiinnitin narun ja lähdin viemään Axelia tarhaukseen. Se ehtisi vielä hetken nauttia ilta-auringosta ennen siirtymistä talliin iltaruokia syömään. Portilla päästin Axelin irti ja jäin hetkeksi seuraamaan sen touhuja. Ori hetken katseli minua, kunnes kääntyi ja käveli kunnon hiekkakuoppaan. Sinne se kellahti piehtaroimaan ja noustuaan ylös ravisteli itseään. Hevonen lähes täysin katosi hiekkapölyyn! Täytyy varmaan harkita sadettimia tarhoille tai hevoset tukehtuvat vielä joku päivä tuohon pölyn määrään.

15.03.2024 - Mietteitä menneisyydestä
Löysin tässä eräänä päivänä Axelin vanhan päiväkirjavihkon, jonka merkinnät ulottuvat vuodelle 2015. Jos hevosen nimeä ei olisi tosissaan toistellut jokaisella sivulla olisin epäillyt vihkon olevan jonkun muun hevosen. En meinannut enää edes muistaa orin olleen sellainen joskus. Useammassakin merkinnässä hieman reilut 9 vuotta aiemmin Axelia hakiessa tarhasta olin kahlannut läpi mudan, sillä herra ei suonnut tulla peränurkkaa lähemmäs. Nykyään se tulee mielellään portille ja on innoissaan ihmisen näkemisestä. Samaisessa merkinnässä Axel oli ollut laiska ja laahaillut jalkojaan ratsastaessa. Voiko tämä oikeasti kertoa samasta hevosesta? Toisaalta onhan sen motivaatio työtä kohtaan kasvanut ja paljon, sillä nykyään mitään raippaakaan ei todellakaan tarvitse. Mutta sitten eräässä toisessa merkinnässä muutamia päiviä edeltävän jälkeen Axel oli irvistellyt ja jopa yrittänyt purra minua kun laitoin satulaa selkään. Siinä vaiheessa havahduin tilanteeseen, jokin oli pielessä. Ja kun luin muutamia aiempiakin merkintöjä ja niiden havaintoja Axelin käytöksestä kuten liikkumishaluttomuus, vapautuneempi varusteet poistaessa ja vuodenaikaan nähden normaalia enempi takajaloilla polkemista sekä niillä vatsaan huitomista. Muistelin, että kävimme klinikalla tämän takia, koska olihan se normaalista poikkeavaa käytöstä, jonka lopullinen havahtuminen tapahtui purressa. Päiväkirjassa onkin mainittuna klinikalla käynti ja diagnoosi mahahaavasta. Se ei ikinä selvinnyt mikä sen oli aiheuttanut eikä riskistä huolimatta tilanne ole uusiutunutkaan. Olen kuitenkin iloinen, että se oli hoidettavissa eikä kyseessä ollut esimerkiksi IBD, sillä emme sen voimilla todennäköisesti olisi mitenkään tässä GP-tasossa kuin nyt olemme. Axelin oireilut katosivat hoidon myötä ja ovat myös pysyneet poissa. Orin haluttomuus tulla portille vastaan sen sijaan ei tästä johtunut, sillä sitä jatkui päiväkirjan mukaan vielä pitkään. Luulen, että sen tilanteen muutti tarhakaverien vaihtuminen, mahdollisesti tai sitten se kehitti luottamuksen ihmiseen tervehdyttyään. Tai sitten sen päähän tippui omena tai jokin muu vierasesine ja se valaistui luottamaan ihmisiin.

18.01.2015 Päiväkirja (Omistaja)
Axel ihmetteli tarhassa, tietty aivan toisessa päädyssä. Talvi on ollut mitä on ollut ja tarhat olivatkin nyt aivan loskan ja mudan sekoitusta. Ja orihan ei tietysti suostunut tulemaan portille vaikka herkkujakin oli tarjolla. Kahlasinkin loppujen lopuksi tarhan toiseen päähän ja nappasin orin mukaani. Tallissa ensimmäisenä jouduinkin pesemään orin jalat, jonka jälkeen käytävällä harjasin sekä varustin sen. Omat kamppeet päälle ja maneesiin. Aluksi otimme pitkät alkukäynnit. Axel laahasi jalkojaan, eikä todellakaan näyttänyt merkkejäkään innostuksesta liikuntaa kohtaan. Kun keräsin ohjat ori alkoi luimistella, se ei siis todellakaan halua tänään liikkua, mutta nyt on pakko. Kevyt, laiska ravi pääty-ympyrälle, koittaen taivuttaa oria, joka ei missään nimessä halunnut tehdä mitään. Jouduinkin hakemaan maneesin ovelta raipan, sillä pakkohan oriin on saada liikettä hieman. Pieni näpäytys raipasta sai ihmeitä aikaan, hetkeksi kunnes meno taas hyytyi. Emme tehneetkään paljoakaan muuta tunnin aikana, kun vain temmonmuutoksia jokaisessa askellajissa, raipas avustuksella. En jaksanut vääntää orin kanssa kummempia. Loppukäynnit sujuivatkin taas jalkoja laahaten. Tallissa otin orilta varusteet pois ja laitoin käytävälle kiinni. Orissa näytti olevan huomattavasti enempi energiaa heti varusteiden pois ottamisen jälkeen. Vielä olisi päivää jäljellä muutamia tunteja, joten talutin orin takaisin mutaloska-tarhaan, jossa se innokkaasti laukkasikin taas toiseen päätyyn ja aloitti piehtaroinnin. Huomenna tämmöinen peli ei kyllä vetele, vaan treenataan kunnolla