Etusivu Hevoset Ponit Kasvatus

Krunebys Tigerpaw VH22-011-0198 | EV-I, KTK-III

hannoverori, tummanruunikko, 171 cm
syntynyt 08.07.2022, 8-vuotias
estepainotteinen, re. 160cm

Omistaja Savoir Showjumpers, VRL-04116
Kasvattaja Kruneby, Suomi
ERJ:n porrastetuissa tasolla 10/10


Sukutaulu Jälkeläiset Kilpailukalenteri Päiväkirja


Jo varsasta asti Tigerpaw - tutuille vain Pasi - on osoittanut olevansa jonkinsortin ikiliikkuja. Sen energiavarastot tuntuu olevan kyltymättömät, ja siinä vaiheessa kun kuvittelet tehneesi tehokkaan treenin, löytyy Pasilta vielä vaivattomia ekstrakierroksia.

Pasin energisyys näkyy jo oria hoidettaessa. Se ei millään malttaisi seistä paikoillaan, ja olisikin mielellään jatkuvasti hyörimässä ja pyörimässä johonkin suuntaan. Mikäli liikkuminen ei onnistu, täytyy esimerkiksi etujalkoja päästä heiluttelemaan ja kuopimaan ilmaa. Ei se sinäänsä tuhmuuttaan pyöri - ori on kyllä varsin hyväntuulinen tapaus. Pasia käsitellessä tarvitaankin rutkasti hyviä hermoja ja kärsivällisyyttä, jotta sen kanssa selviää ilman sen suurempia hermoromahduksia. Välillä saattaa löytyä joku hyvä raptsutuspaikka, ja ori malttaa hetkeksi seisahtua nauttimaan rapsutuksista, mutta pian häsellys taas jatkuu. Kengitystä varten ori on hyvä kevyesti rauhoittaa, sillä se välillä saattaa kuvitella omaavansa mitä ihmeellisimmän tasapainon, ja saattaa nostella esimerkiksi toista etujalkaa, vaikka kengittäjä olisi toisessa kiinni. Ihme ja kumma - klippauksen ajan ori kuitenkin malttaa seistä paikoillaan. Lienee syynä ihoa mukavasti kutittava klipperi.

Pasi on ratsastettavuudeltaan oikein mukava, kunhan sen energisyyteen vain sopeutuu. Se on aina hyvällä tuulella lähdössä töihin, omaa erittäin hyvän työmoraalin, eikä koskaan sano ei millekään. Sileäntyöskentelyssä orin kanssa toimii parhaiten erilaiset kiemurat ja pohkeenväistöt, joilla sen saa keskittymään ratsastajaansa. Energisyydestään huolimatta Pasi vaatii todella tiiviin istunnan, ja sillä täytyy vain uskaltaa pitää jalkaa lähellä. Puomi- ja kavalettitehtävistä se ei niinkään välitä, ja pienet hypyt muistuttavatkin usein keilauskilpailuja. Esteiden noustessa lähemmäs kisakorkeutta alkaa ori kuitenkin malttaa ja keskittyä paremmin. Pasi ei ikinä kiellä, mutta saattaa välillä ottaa jonkun huolimattomuudesta johtuvan puomin radalla. Se ei pelkää erikoisesteitä, ja hyppää paikasta kuin paikasta mukisematta. Pasi onkin nopeutensa puolesta myös hyvä uusintahevonen, ja ehdottomasti aikaluokkien tähti.

Kisapaikalla orin kanssa avainasemassa on groomilla hyvät lenkkikengät. Pasi jaksaa taapertaa ympäri kisa-alueita vaikka aamusta iltamyöhään, ja on hyvin kiinnostunut ympäristöstään. Se on vieraissa paikoissa kuitenkin itsevarma, eikä pelkää eikä jännitä mitään vastaantulevaa. Ori on hieman levoton matkustaja, ja matkustaakin kaikista parhaiten isossa kuorma-autossa muiden hevosten ympäröimänä.


© Bagoniebos

Sukutaulu

i. Tigerspurr
hann rnkm 170m
ii. Triggerfinger
hann mrn 172cm
ERJ-I, YLA2
iii. Tijuana
hann trn 174cm
evm
iie. Shanell
hann m 168cm
KTK-II
ie. Born to Hula
hann km 168cm
iei. Born to Fight
hann km 173cm
evm
iee. Dancing Queen
hann rn 165cm
evm
e. Krunebys Kiwi Chi
hann prn 167cm
ei. Kohlenstoff
hann prn 176cm
eii. Kohlensohn
hann 169cm m
evm
eie. Sonnenblume
hann rn 164cm
evm
ee. Mangosteen Pi Chi
hann rt 168cm
eei. Fernsby Ponos
hann prt 170cm
evmt
eee. Mangosteen Samos
hann prn 166cm
evm

Jälkeläiset

rotu-skp. Varsan nimi 00.00.2022 e. ei meriittejä om.

Kisakalenteri

Porrastetut

Ominaisuuspisteet:
Hyppykapasiteetti: 2176.46 p.
Rohkeus: 2055.65 p.
Kuuliaisuus ja luonne: 2386.26 p.
ERJ:n porrastetuissa tasolla 10/10 (6618.37 p.)

Cup-sijoitukset

31.12.2022 - ERJ Cup - 150cm - 2/96

Näyttelymenestys

17.02.2023 - NJ - Tuoninen - irtoSErt - tuom. Jannica

25.01.2023 - VSN - Gestüt Helmwald - HRCH - tuom. Spookiness

Mainittavat saavutukset

Palkittu estevarsojen laatuarvostelussa I-palkinnolla (33p.), 08/2022.
Kantakirjattu hevoskantakirjaan III-palkinnolla (69p.), 04/2023.

Päiväkirja ja valmennukset

22.07.2022, päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja

Sopivasti kisakiertueiden väliin mahtui muutaman päivän loma, ja minnekä sitä muualle suuntaisi kuin Suomeen. Samalla reissulla kävin ensimmäistä kertaa katsomaan Tigerspawta Krunebyn varsalaitumille. Kaupat oli jo alustavasti sovittu videoiden perusteella, ja varsan livenä näkeminen oli enemmänkin muodollisuus, kuin pakollisuus. Kerrankin keli suosi myös Suomessa, ja saavuin pahimman helleaallon aikaan - tosin Suomessa helleaallot tuntuu jotenkin leppoisammilta, kuin Saksan vastaavat..

Varsalaitumille saavuttua ei tarvinnut hetkeäkään miettiä, kukahan se varsa olisi josta kaupat oli sovittu. Kovasta kelistä huolimatta laitumella painoi menemään yksi orivarsa, jota helle ei näyttänyt hidastavan. Liia olikin kuvaillut varsaa "reippaana ja räjähtävänä, joka esittelee mielellään vauhtia tilanteessa kuin tilanteessa.". Ja täytyy myöntää, että vauhtia ja potkua näytti riittävän ihan kylliksi - ja olihan sillä hienot liikkeet noin niinkuin estehevoseksi myös.

"Toivottavasti tuo sama vauhti ja energia säilyy aikuisuuteen, ja saadaan siitä hyvä kisahevonen keliin kuin keliin", naurahdin. Liia nyökytteli naurahdellen - sitä tuskin kukaan epäilisi. Täytyy vain toivoa, että sisäänratsastuksen ja muun koulutuksen suhteen energiat saadaan kohdistettua oikeaan paikkaan, eikä sen suurempia ongelmia pääse syntymään.

Takaisin ylös  

copyright © Savoir Showjumpers | web design cerppa.net 2022 | ulkoasun kuva FeeFotografie | virtuaalitalli | virtuaalihevonen