vaaleanpunarautias (ee/aa) suomenpienhevosruuna, 136 cm
syntynyt 28.05.2015, 16 v.
kasvattanut I. Kilpinen, evm
omistaa Juulia VRL-12454
ko :: helppo A // re :: 80 cm // va :: noviisi
SLA-II (80 p.) // VH16-018-0387
Olen aika varma siitä, että Tahvolla on ADHD. Se ei kykene keskittymään yhteen asiaan vaan on koko ajan keksimässä jotain uutta ja mielenkiintoisempaa tekemistä. Laitumelle ja tarhaan Tahvo tarvitsee aina kaikenlaisia virikkeitä, sillä muuten se keksii tuhota tarhakaverin loimen tai solmiutua sähkölankoihin. Tai jotain muuta vastaavaa. Sanotaan, että hevonen on fiksu eläin. Tahvo ei ole fiksu. Se ei vieläkään tajua, että sähkölangoista saa sähköiskun tai että ulko-ovea ei ole vieläkään levennetty niin paljon, että ruuna mahtuisi ulos poikittain.
Tahvolla on loputon ruokahalu. Se ei ole nirso, vaan syö kaiken mitä eteen sattuu. Ruokinnan myöhästyminen puolella kahdella minuutilla tai liian pieni annos kauraa saavat Tahvon murjottamaan. Sen mielestä ihmiset on ihan tyhmiä, koska kaura-annosta on taas pienennetty kymmenellä jyvällä ja heinäannos on kolmesataa grammaa kevyempi kuin eilen illalla. Ruunan vatsan ympäryksestä kyllä huomaa, että ruoka maistuu.
Hoitaessa Tahvo on ihan kiva. Ei mitenkään superihana, sellainen, joka rakastaisi harjaamista ja jaksaisi seistä paikallaan kuin herkkutatti sateessa. Tahvo ei niinkään välitä pusuista ja haleista, vaan tahtoo, että se hoidetaan asianmukaisesti ja mahdollisimman ripeästi. Se seisoo kyllä suurimman osan ajasta paikallaan, mutta pitkästyessään alkaa keksiä itselleen tekemistä, se alkaa pyöriä karsinassa ympyrää tai syö hoitajansa hiuksia. Kavioiden puhdistuksesta ruuna on sitä mieltä, että jos hoitaja kerran jaksaa nostaa kintun ylös niin saa kyllä ihan itse pitää sitä ylhäällä. Tahvo ei sellaiseen vaivaudu. Satulointi sujuu varsin sutjakasti siihen asti, kun pitäisi kiristää satulavyö. Ruuna muuttuu silmänräpäyksessä ilmapalloksi, eivätkä vyön soljet käy lähelläkään vastinhihnojen päitä. Aikansa pullisteltuaan Tahvo yleensä antaa periksi, ja silloinkin vain sen verran, että vyö menee nipin napin ensimmäiseen reikään. Suitsien laittaminen on paljon helpompaa, sillä Tahvo oikein haukkaa kuolaimet suuhunsa. Toisinaan suuhun joutuu kuolainten mukana myös suitsien hihnoja, joista ruuna ei halua päästää irti vaan mussuttaa niitä varsin tyytyväisen oloisena.
Sellaista ratsastuskertaa Tahvon kanssa ei tule, jolloin saisi huokaista helpotuksesta ja ajatella, että tuntuupas tämä helpolta. Ruuna pitää visusti huolen siitä, että ratsastaja keskittyy jokaisen sekunnin sadasosan ajan ratsastamiseen eikä matkustamiseen. Ratsastajan keskittymisen herpaantuessa hetkeksikin Tahvo saattaa singahtaa täyttä laukkaa eteen päin tai keksiä jotain muuta sen mielestä kivaa. Tahvo on osaava poni, mutta se on aika lusmu eikä viitsi näyttää taitojaan jos siltä ei niitä osata vaatia. Tahvolla on pehmeät askellajit, joissa on mukava istua. Laukassa ruuna saattaa yhtäkkiä keksiä pukittaa tai ovelasti singahtaa kentän avoimesta portista ulos.
Esteiden hyppääminen on Tahvosta huisin hauskaa, mutta se ei ihan handlaa hyppäämisen jaloa taitoa. Lähinnä se korvaa puuttuvan taidon valtavalla innokkuudella ja vauhdilla. Sata lasissa estettä päin juokseva ruuna ei ehkä ole ihan ensimmäinen vaihtoehto estevalmennuksiin. Sen sijaan maastoilu on Tahvosta ihan mahtavaa ja siellä se jaksaakin yleensä käyttäytyä paremmin kuin kentän aitojen sisäpuolella. Metsässä rämpiessä ruuna joutuu miettimään, mihin jalkansa laittaa, joten se ei ehdi keskittyä pelleilyyn samalla tavalla.
Valjakkoajossa ruuna on aika haka. Se kulkee kärryjen edessä varsin hienosti. Sen liikkeet ilman ratsastajan painoa selässä ovat aavistuksen isommat ja letkeämmät. Kentällä pyörimisestä ja tarkkuusajosta ruuna ei niin pidä. Se ei ymmärrä, että tötteröt pitää kiertää eikä niitä saa napata matkalla mukaan. Metsäteillä kärryttelystä Tahvo pitää. Kunhan se saa päättää vauhdin ja askellajin, kaikki on hyvin ja kärryt pysyvät yhtenä kappaleena. Liiallinen hidastaminen saa Tahvon ärsyyntymään ja potkimaan vaunuja. Onpa se joskus yhdet vaunut hajottanut hermostuessaan...
|
i. Ruuti-Iivari evm prt, 140 cm |
ii. Ruuditon evm vkko, 150 cm |
iii. Tuli-Tus evm rn, 148 cm |
|
iie. Liekki evm vprt, 140 cm |
||
|
ie. Arpaonni evm prt, 140 cm |
iei. Onni-Manni evm vprt, 146 cm |
|
|
iee. Onnenarpa evm rn, 137 cm |
||
|
e. Väripommitus evm vprt, 137 cm |
ei. Tervapataässä evm m, 135 cm |
eii. Nopsajalka evm prt, 145 cm |
|
eie. Savusumu evm hpm, 138 cm |
||
|
ee. Tuiske evm vprt, 152 cm |
eei. Huiskaus evm trt, 160 cm |
|
|
eee. Etelätuuli evm prt, 150 cm |
Tahvon isä on komea punarautias pienhevosori. Ruuti-Iivari on kilpaillut sekä este- että kouluratsastuksessa kieräen omistajansa kanssa 2-tason kilpailuissa ympäri Pohjanmaata. Iivari on sijoittunut ja voittanutkin, mutta kuuluisammaksi se on tullut kantakirjauksensa ansiosta. Ori kantakirjattiin muutama vuosi sitten II-palkinnolla ja sen jälkeen sitä on käytetty ahkerasti suomenhevosjalostukseen. Ori on periyttänyt useimmille jälkeläisilleen selväpäistä luonnetta ja hyvää käyntiä. Nykyään Ruuti-Iivari majailee omistajansa kotona viettäen leppoisia kilpailueläkepäiviä. Ori joutui jättämään kilparadat vain 14-vuotiaana, sillä se loukkaantui pahasti ratsastusonnettomuudessa eivätkä sen jalat enää kestä ratsastuskäyttöä.
Isänisä Ruuditon taasen tunnettiin enemmänkin valjakkopiireissä. Se polveutuu pitkälti ravisuvusta, mutta etenkin isän puolelta sukua löytyy joitakin harrasteratsuja. Ruuditon ei koskaan startannut raveissa, sillä maitovarsana se myytiin valjakkoajosta innostuneelle pariskunnalle. Heidän kanssaan Ruuditon kilpaili jonkun verran valjakkoajossa ja sitä käytettiin siitokseen paljon erikoisen voikon värinsä ansiosta. 150 senttinen ori kuoli 22-vuotiaana ähkyyn. Jälkeläisilleen ori on periyttänyt värin lisäksi isoa ja näyttävää ravia sekä käyntiä.
Isänemä Arpaonni oli kaunis punarautias 140 säkäinen suomenhevostamma. Arpaonni syntyi pienelle ratsastuskoululle ja eli siellä koko elämänsä tuntihevosena. Lempeän luonteensa ansiosta Arpaonni oli erittäin suosittu lasten ratsu. Sillä oli myös todella mukava hypätä, minkä vuoksi siitä lähestulkoon tapeltiin estetunneille. Tamma starttasi muutaman kerran ratsastuskoulun oppilaiden kanssa 1-tason este- ja koulukilpailuissa. Elämänsä aikana tamma sai kaksi varsaa. Ensimmäinen varsa, orivarsa Ruuti-Iivari myytiin muualle, sillä omistaja tahtoi ehdottomasti tammavarsan. Seuraavan varsan ollessa tammavarsa, se jäi ratsastuskoululle jatkamaan emänsä jalanjäljissä.
Tahvon emä Väripommitus on kaunis vaaleanpunarautias pienhevostamma. Sen suvusta löytyy vaikka ja mitä ja tamma itse onkin monipuolinen harrastehevonen. Väripommitus kulkee nätisti niin ratsastaja selässään kuin kärryjenkin edessä. Hieman ilkikurisesta luonteestaan huolimatta se on ollut mitä mainioin harrastehevonen ja kisakaveri pikkukisoihin. Väripommituksen omistaa perhe, jolla on pieni talli ja kolme hevosta omassa pihassa. Perheen äiti päätti teettää Väripommituksella varsan ja se varsoikin lopulta kahdesti. Ensimmäinen varsa ruunattiin ihan varsana, sillä tarkoituksena ei alun perin ollut myydä sitä. Ivan-Taistosta jätettiin kuitenkin pakasteita, joka on ollut ruunan nykyisen omistajan onni. Väripommitus elää kissanpäiviä. Sillä on ympärillään muutama hyvä hevoskaveri ja rakastava omistajaperhe.
Emänisä Tervapataässä oli komea musta pienhevosori, jolta löytyi säkää 135 senttimetrin verran. Pieni mutta pippurinen ori kilpaili paljon valjakkoajossa. Se myös kantakirjattiin pienhevossuunnalle II-palkinnolla, jonka jälkeen ori on ollut pienen kokonsa ja hiilenmustan värinsä ansiosta suosittu siitoshevonen. Ori polveutuu monen polven ajalta menestyneistä ratsuhevosista, ja vasta neljännestä polvesta löytyvät ensimmäiset ravi- ja työhevoset. Orin useille varsoille on periytynyt isän musta väri ja itsepäinen luonne.
Emänemä Tuiske on suvullisesti puhtaasti ravihevonen. Vaaleanpunarautias 152 säkäinen tamma kilpaili aikanaan itsekin raveissa ihan kohtalaisella menestyksellä. Eihän se koskaan ollut mikään kuninkuusravihevonen, mutta tuotti kasvattajalleen iloa sijoittuen ja voittaen silloin tällöin. Tuiske astutettiin kolme kertaa menestyneillä ravioreilla ja se saikin kolme varsaa, jotka ovat menestyneet raviradoilla hyvin. Väripommitus onkin sitten aivan eri maata, sillä silloin Tuiske astutettiin puhtaasti ratsuhevosella. Varsa oli tarkoitus pistää myyntiin, ja niin se päätyikin nykyisen omistajaperheensä luokse. Väripommitus jäi Tuiskeen viimeiseksi varsaksi, ja tamma kuoli 25-vuotiaana vanhuuteen.
Tahvo kilpailee porrastetuissa.
Kouluratsastuksessa tasolla 5/4, 1801.39p.
Valjakkoajossa tasolla 4/3, 1436.66p
30.08.2015 :: Tahvo tuli taloon omistaja
"Ootko sie hullu vai tosi hullu?" hyvä ystäväni kysyi kun sanoin ostaneeni ADHD-ruunan. "Veikkaan jälkimmäistä", vastasin tyynen rauhallisesti. "Lähetkö hakemaan sitä miun kanssa?" kysäisin vielä. Ystäväni tuhahti, mutta oli niin kiinnostunut ruunasta ettei kertakaikkiaan kehdannut sanoa ei. Ja niin sitä sitten lähdettiin ostamaan kaksivuotiasta putteruunaa toiselta puolelta Suomea. Ruuna hurmasi minut ja ystäväni heti ulkonäöllään. Ei sen luonne mitään kovin hienoa ollut, aika sählä ja juuri sellainen keskittymiskyvytön otus jonka kouluttamisesta ei varmasti tulisi mitään.
Pikkuruinen kaksivuotias saatiin lastattua monen ihmisen voimin traileriini, jonka jälkeen jännittävä kotimatka alkoi. Monen tunnin ajomatkan ja monen pysähdyksen jälkeen saavuimme kotiin (niin mikä yhden pysähdyksen taktiikka on se mitä eräs huoltoasemayhtiö mainostaa? Pakko oli pysähtyä toisenkin kerran kun heiltä ei löytynyt heiniä eräälle matkustajalle...) Kun trailerin takapuomikin oli saatu avattua, varsa peruutti rymisten ulos kopista. Heti alkuun uhmaikäinen lähti sinkoilemaan pitkin pihamaata minun roikkuessa riimunnarussa kiinni. Oli se vaan silti niin ihana!! Tahvon rauhoituttua otin paremman otteen riimunnarusta ja talutin ruunan talliin, jossa sille oli laitettu ikioma karsina, eikä enää tarvinnut elää pihatossa. Riisuin hevoseltani fleeceloimea päältä ja siinä hetkessä päätin, että tästä ADHD hevosesta tulee Tahvo. Ystävääni nauratti ruunalle antamani nimi, mutta minä pidin siitä. Ensimmäiselle ikiomalle hevoselleni saan antaa juuri sen nimen kuin itse haluan!
24.12.2015 :: Jouluponi Tahvo omistaja
Mitä olinkaan mennyt lupaamaan? Että saapuisimme Tahvon kanssa naapuriin pukeutuneina tontuiksi jakamaan lapsille lahjoja. Mikäs siinä. Onneksi tilaltamme löytyi vanha reki, jota naapurin isännän kanssa yhdessä kunnostettiin pari päivää. Tai no, mainitsin että saavumme reellä jos naapurin isäntä tulee korjaamaan sen käyttökuntoon. Kun reki oli korjattu niin, että siinä uskalsi istua kyydissä, päädyin itse vielä maalaamaan sen ja lisäämään vähän kulkusia koristeeksi. Tahvolta löytyi onneksi hienot valjakkoajoon tarkoitetut valjaat, jotka kävivät oikein hyvin reen tyyliin. Aattoiltana puin Tahvolle punaisen ratsastuskoimen ja korvahupun, jossa on poronsarvet. Itseni naamioin ovelasti tontuksi ja heitin reen kyytiin naapurin isännän tuomat lahjasäkit.
Ja niin sitä sitten lähdettiin kulkuset heleästi kilisten kohti naapuria. Puolentoista kilometrin matka taittui sujuvasti joululauluja laulellen. Perillä Tahvo oli saada sydänkohtauksen, kun naapurin kolme lasta suorastaan hyökkäsivät sen kimppuun. Järkytys laantui heti, kun lapset tunkivat muutaman porkkanan ruunan suuhun. "Onkos täällä kilttejä lapsia?" kysyin ja lapset nyökyttelivät innokkaina. Pahoittelin kovasti, kun joulupukki ei ehtinyt paikalle vaan pisti meidät jakamaan heille lahjoja. Lapsia se ei näyttänyt haittaavan, vaan valtavan lahjavuoren nähtyään halusivat vielä rekiajelulle ennen lahjojen avaamista. Mikäs siinä, lapsille toppapuvut päälle ja reen kyytiin. Niin sitä mentiin pellon ympäri reipasta ravia ja lapset hihkuivat kyydissä. Tuli siinä itsekin joulumielelle, kun sai olla järjestämässä alakouluikäisille lapsille näin ikimuistoista jouluaattoa. Ehkäpä ensi jouluna uudestaan, kuka tietää?
14.02.2016 :: Tahvon ensimmäiset kilpailut omistaja
Mikä olisikaan parempi päivä aloittaa kilpaura, kuin ystävänpäivä? Pakkasin aamulla ei-niin-ystävällisen ruunani varusteineen päivineen traileriin ja niin alkoi matkamme kohti ensimmäisiä yhteisiä kilpailuita. Lähitallilla järjestettiin ystävänpäivän kunniaksi harjoituskilpailut, joihin olin ilmoittautunut nelivuotiaani kanssa luokkaan helppo C. Odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla, sillä kilpailut pidettäisiin maneesissa eikä Tahvo ollut ikinä käynyt maneesissa. Heti kilpailupaikalle saavuttuamme kävin maksamassa lähtömaksun ja lähdin purkamaan trailerista poniani ulos. Tuttuun tapaansa Tahvo rymisteli niin vauhdikkaasti lastaussiltaa alas, että se aiheutti kanssakilpailijoissa vähintäänkin lievää hämmästystä ja oudoksuntaa. Muiden mielipiteistä välittämättä satuloin ruunan ja hyppäsin selkään. Maneesi ei pelottanut Tahvoa pätkääkään. Pikkuruinen ruuna asteli reippaasti pörhistellen maneesin ovista sisään ja teki varmasti äänellään kaikille selväksi, että hän on saapunut paikalle. Kohtalaisen huonosti menneen verryttelyn jälkeen meidät kuulutettiin radalle. Sisukkaasti päätin ratsastaa, vaikka Tahvo tuntui kaikkea muuta paitsi luotettavalta ratsulta.
Näköjään myös Tahvo osaa yllättää käyttäytymällä. Se pysähtyi alkutervehdykseen tasajaloin ja suoritti koko radan paremmin, kuin osasin odottaa. Tiukasta arvostelusta huolimatta saimme prosentteja 63,333, ja pöytäkirjan alareunassa tuomarin kommentti "siisti rata ja hurmaava poni!". Voitimme koko luokan ja voitte vain arvata, kuinka onnellinen olin. Kunniakierroksella Tahvo oli heittää minut selästään ärsyynnyttyään ruusukkeesta, mutta minä vain nauroin. Kilpauramme starttasi käyntiin paremmin kuin olisin koskaan osannut odottaa! Kaivoin taskustani Tahvolle pari porkkanaa ja ruuna mussutti herkkunsa oikein tyytyväisenä. Enää kanssakilpailijat eivät nauraneet meille, vaan saimme jopa ihailevia katseita.
22.04.2016 :: Tahvon talutusratsuna omistaja
Kevät tuli, lumi suli ja niin edespäin. Naapurin lapset halusivat ratsastamaan. Ratsastuskoululle oli liian pitkä matka, mutta naapurissa sattui asumaan sopivasti eräs pieni Tahvo -niminen putteruuna. Naapurin aikuisten kanssa tehtiin sitten sellainen sopimus, että vanhin lapsi käy kerran viikossa ratsastamassa puoli tuntia ja Tahvo tienaa sillä 20 euroa kerrasta. Kyllähän raha meille kelpasi, mutta onhan tuo aika vähän kun meittii sitä henkistä tuskaa jonka joudun kokemaan alkeisopettajana, puhumattakaan Tahvosta. Loppujenlopuksi Tahvo oli mitä mainioin lasten poni, vaikka lapsi ei osannutkaan ratsastaa enkä minä opettaa. Kerrankin Tahvo tajusi, että selässä on pieni ja avuton kymmenvuotias rääpäle, jota ei voi riepotella miten sattuu. Ruuna käveli ympärilläni juoksutusliinassa tappavan tasaista käyntiä. Lapsi huusi "Kovempaa, kovempaa!" mutta en antanut. Ensin pitäisi oppia istumaan siellä selässä keskittyen opetukseen ja sen jälkeen voitaisiin harkita asiaa uudemman kerran.
Toisella ratsastustunnilla päästiin jo vähän vauhdin makuun, kun harjoittelimme ravia. Lapsihan oli ihan luonnonlahjakkuus keventämisessä. Pysäyttää tai hidastaa se ei osannut, mutta luojan kiitos Tahvo totteli ääniapujani. Toistaiseksi olemme säästyneet henkilövahingoilta. Mitähän sitten tapahtuu, kun uskallan päästää irti juoksutusliinasta ja lapsi saa ratsastaa ilman taluttajaa. Se on sitten sen ajan murhe. Sitä ennen harjoittelemme vielä pysäyttämään hevosen. Ja sen, että laitumelle tai talliin ei juosta miten sattuu, vaikka kuinka olisi innokkaana lähdössä ratsastustunnille. Jotain käytöstapoja täytyy vaahtosammuttimillakin olla.
01.05.2016 :: Tahvo kesälomalla omistaja
Kesä. Alkaa Vappuna ja päättyy Pyhäinpäivään. Ainakin noin niinkuin Tahvon määritelmällä. Mikäs siinä, ihan mielelläni päästäisin ponin laitumelle lomalle, mutta kun se ehtii imuroimaan timoteit ja voikukat sisäänsä yhdessä yössä! Tänään Tahvo pääsi laitumelle ensimmäistä kertaa, tosin vain pariksi tunniksi. Ruunan rupsukka sai ihan iki-oman laitumen orikavereidensa laiduntaessa viereisellä, noin viisi kertaa suuremmalla laitumella. Ensin Tahvo katsoi vähän kateellisena Hopeahuurteen ja Talvikauhun laitumelle, ai silläkö muka pieni laidun. Siitäkös riemu repesi, kun otus vihdoin tajusi saavansa pitää koko laidunpläntin yksinomaan itsellään. Joissain asioissa on ihan hyvä, että ruuna tuijottaa vain omaa napaansa eikä hirveästi nauti oripoikien seurasta. Heitin Tahvolle vielä jumppapallon kaveriksi ennen kuin napsautin sähköpaimenen päälle. Hetken aikaa Tahvo jaksoi temmeltää sinisen pallonsa kanssa, ennen kuin jäi mussuttamaan tyytyväisenä vihreää laidunta. Vaihdoin vesiletkun orien vesisaavista Tahvon saaviin ja jätin veden täyttymään. Kun ruuna ei näyttänyt enempää pukkiloikkia tai riehumista, päätin jättää sen rauhaan ja lähdin takaisin tallille siivoamaan sottapytyn karsinaa.
Aikani boksia siivoiltuani se li vihdoin ainakin melkein puhdas, kyllä se Tahvolle kelpaisi. Lähdin hakemaan otusta laitumelta, mutta kas kummaa kun otus jolkotteli rauhallista ravia pitkin pihamaata. "TAHVO!!!" karjaisin ruunalle vihaisesti. "Miten ihmeessä sie siihen päädyit?" tivasin ruunalta, vaikka tiesin ettei se kuitenkaan suostuisi kertomaan. Lähdin hiipimään ruunaa kohti, kun se iloisesti nyhti vasta istuttamiani kukkia kukkapenkistä. Vaan eihän se ihan niin helposti antanut kiinni. Lähtipä vielä pihatietä pitkin kohti naapurin peltoa. Nappasin polkupyörän ja lähdin kauraämpäri ja riimunnaru pyörän korissa polkemaan otuksen perään. Ruuna ravasi häntä korkealla keskellä naapurin peltoa. Auts, naapuri ei tykkäisi yhtään kun pilaisimme tänäkin kesänä hänen hienon peltonsa.... "Tahvooooo, Tahvooo, tuus nyt tänne senkin lurjus!" maanittelin. Puoli tuntia maaniteltuani Tahvo lähti vihdoin täyttä laukkaa toiselta puolelta peltoa minua kohti ja suikkasi ohi. Nyt se laukkasi kotia kohti, toivottavasti osaisi mennä talliin asti. Saavuin Tahvon jälkiä seuraten takaisin kotiin. Vasta leikatulla nurmikolla näkyivät pitkät uurteet, Tahvo oli ilmeisesti laukannut täyttä laukkaa hienoon liukupysähdykseen. Lopulta itse karkulainen löytyi - mistäpä muualtakaan, kuin kukkapenkistä tulppaaneiden seasta. Näytin varmasti todella vihaiselta, sillä heti minut huomattuaan ruuna jätti kukkapenkin rauhaan ja lähti astelemaan kohti tallia. Tahvon laidunloma oli tänä vuonna vielä viime vuottakin lyhyempi.
01.05.2016 :: Tahvo kesälomalla omistaja
Kesä. Alkaa Vappuna ja päättyy Pyhäinpäivään. Ainakin noin niinkuin Tahvon määritelmällä. Mikäs siinä, ihan mielelläni päästäisin ponin laitumelle lomalle, mutta kun se ehtii imuroimaan timoteit ja voikukat sisäänsä yhdessä yössä! Tänään Tahvo pääsi laitumelle ensimmäistä kertaa, tosin vain pariksi tunniksi. Ruunan rupsukka sai ihan iki-oman laitumen orikavereidensa laiduntaessa viereisellä, noin viisi kertaa suuremmalla laitumella. Ensin Tahvo katsoi vähän kateellisena Hopeahuurteen ja Talvikauhun laitumelle, ai silläkö muka pieni laidun. Siitäkös riemu repesi, kun otus vihdoin tajusi saavansa pitää koko laidunpläntin yksinomaan itsellään. Joissain asioissa on ihan hyvä, että ruuna tuijottaa vain omaa napaansa eikä hirveästi nauti oripoikien seurasta. Heitin Tahvolle vielä jumppapallon kaveriksi ennen kuin napsautin sähköpaimenen päälle. Hetken aikaa Tahvo jaksoi temmeltää sinisen pallonsa kanssa, ennen kuin jäi mussuttamaan tyytyväisenä vihreää laidunta. Vaihdoin vesiletkun orien vesisaavista Tahvon saaviin ja jätin veden täyttymään. Kun ruuna ei näyttänyt enempää pukkiloikkia tai riehumista, päätin jättää sen rauhaan ja lähdin takaisin tallille siivoamaan sottapytyn karsinaa.
Aikani boksia siivoiltuani se li vihdoin ainakin melkein puhdas, kyllä se Tahvolle kelpaisi. Lähdin hakemaan otusta laitumelta, mutta kas kummaa kun otus jolkotteli rauhallista ravia pitkin pihamaata. "TAHVO!!!" karjaisin ruunalle vihaisesti. "Miten ihmeessä sie siihen päädyit?" tivasin ruunalta, vaikka tiesin ettei se kuitenkaan suostuisi kertomaan. Lähdin hiipimään ruunaa kohti, kun se iloisesti nyhti vasta istuttamiani kukkia kukkapenkistä. Vaan eihän se ihan niin helposti antanut kiinni. Lähtipä vielä pihatietä pitkin kohti naapurin peltoa. Nappasin polkupyörän ja lähdin kauraämpäri ja riimunnaru pyörän korissa polkemaan otuksen perään. Ruuna ravasi häntä korkealla keskellä naapurin peltoa. Auts, naapuri ei tykkäisi yhtään kun pilaisimme tänäkin kesänä hänen hienon peltonsa.... "Tahvooooo, Tahvooo, tuus nyt tänne senkin lurjus!" maanittelin. Puoli tuntia maaniteltuani Tahvo lähti vihdoin täyttä laukkaa toiselta puolelta peltoa minua kohti ja suikkasi ohi. Nyt se laukkasi kotia kohti, toivottavasti osaisi mennä talliin asti. Saavuin Tahvon jälkiä seuraten takaisin kotiin. Vasta leikatulla nurmikolla näkyivät pitkät uurteet, Tahvo oli ilmeisesti laukannut täyttä laukkaa hienoon liukupysähdykseen. Lopulta itse karkulainen löytyi - mistäpä muualtakaan, kuin kukkapenkistä tulppaaneiden seasta. Näytin varmasti todella vihaiselta, sillä heti minut huomattuaan ruuna jätti kukkapenkin rauhaan ja lähti astelemaan kohti tallia. Tahvon laidunloma oli tänä vuonna vielä viime vuottakin lyhyempi.
12.06.2016 :: Tahvo joutuu töihin omistaja
Lähdettiinpäs Tahvon kanssa pitkästä aikaa kouluvalmennukseen. Naapuritallille tuli valmentamaan niin huipputason ratsastaja, etten voinut olla osallistumatta sen tyyriistä hinnasta huolimatta. Tallissa seisoi kaksi hyväkäytöksistä suomenhevosta ja yksi riiviö, joista tottakai valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Ei ehkä olisi kannattanut. Valmennusmatka meni hyvin siihen asti, kunnes Tahvo näki valmennustoverinsa. Kovin olivat kauniita daameja, rautias sukkajalkainen ja musta tähtipää puoliveritamma. Kankisuitset päässä oikein ja jaloissa valkoiset pintelit ja putsit. Tahvoa vähän nolotti, kun sillä ei ollut kankisuitsia ja jaloissa vain tavallistakin tavallisemmat mustat jännesuojat ja matalat hivutussuojat. Piti siis hurmata daamit muilla keinoin. Alkukäynnit menivät ihan hyvin, mutta itsenäisen raviverryttelyn aloittaessani Tahvo lähti paahtamaan pitkää sivua niin lennokasta keskiravia, ettei ole ennen nähty. Valmentajallakin loksahti suu auki, ei varmaan olisi uskonut että Tahvon kaltainen pieni lihapulla kykenisi moiseen venytykseen. Vaan niinpä tuo näytti pystyvän, taisi allekirjoittanutkin vähän hämmästyä. Tahvo tajusi pian hurmanneensa ainoastaan valmentajan, kun tämä halusi valmennuksen lopuksi itse kivuta ruunan selkään kokeilemaan sitä. Tottahan toki minä ruunani noin osaavalle valmentajalle luovutin ratsastettavaksi. Valmentajamiehellä oli niin suuri auktoriteetti Tahvoa kohtaan, että ruuna uskalsi hädin tuskin hengittää. Eipä uskaltanut omistajakaan juuri hengittää, kun Tahvo suoritti sulkutaivutuksista lähtien kaiken pyydetyn niin hienosti. Valmentajan laskeyduttua selästä Tahvo oli kuin kuollut rotta. Se puuskutti hengästyneenä, aivan kuin ei olisi hengittänyt viiteentoista minuuttiin. Eikä se varmaan ollutkaan, niin sulavasti oli tehnyt laukanvaihdotkin käynnin kautta että. Tämän valmentajan valmennukseen tulisimme toistekin!
19.06.2016 :: kouluvalmennus Gabi
Tahvo ja Juulia kävelivät kentällä pitkin ohjin kun saavuin paikalle. Tahvo kulki aikalailla nenä suorana ja korvat hörössä, aivan sen näköisenä, että kohta se keksii jotain ja saman huomasi Juuliasta, joka oli varuillaan kokoajan. Pyysin Juuliaa yrittää rentoutua ja ratsukko pääsi suorittamaan alkuverryttelyitä ravissa, tehden runsaasti ympyröitä. Pian Tahvo näytti hieman rennommalta, samoin Juulia ja pyysin ratsukkoa ottamaan vielä laukat ennen kuin siirryimme treenin pariin. Laukka sujui suht hyvin, mitä nyt muutamat sivuloikat Tahvo teki yllättäen. Ensimmäinen harjoituksemme oli keskikäynnin kokoaminen. Juulia joutui tekemään töitä ihan tosissaan, mutta lopulta Tahvosta löytyi oikein hieno keskikäynti. Seuraavana tehtävänä oli temmon muutokset pitkillä sivuilla keskikäynnistä lisättyyn käyntiin ja takaisin keskikäyntiin. Lyhyillä sivuilla ratsukko teki ravissa suuren pääty-ympyrän. Aluksi Tahvo teki omia loikkiaan miten sattui, mutta Juulia antoi selkeät käskyt käyttäytyä ja tehtävä sujui hienosti. Seuraavaksi oli vuorossa pitkillä sivuilla lisätty ravi. Päädyissä suuret pääty-ympyrät laukassa. Tämä tehtävä sujui kaikin puolin hyvin, Tahvo selvästi oli halukas reippaaseen lisättyyn raviin. Laukoissa se hieman viskeli päätään, ei sen suurempia, mitä myös omistaja ihmetteli. Viimeisenä tehtävänä oli nostaa laukka, tehdä suunnan muutos täyskaarrolla ja jatkaa uralla vasta laukassa. Tahvo pomppii kuin pikku tyttö innoissaan ja Juulia joutui tehdä töitä ihan tosissaan, jotta Tahvo alkoi toimia kunnolla. Loppujen lopuksi tehtävä sujui hienosti ja siihen olikin hyvä lopettaa. Ratsukko pääsi suorittamaan itsenäisesti loppu verryttelyitä, ensin ravissa ja lopuksi käynnissä pitkin ohjin.
20.06.2016 :: kouluvalmennus Gabi
Olin jälleen valmentamassa Juuliaa ja Tahvoa, jotka kävelivät kenttää ympäri pitkin ohjin. Tahvo oli taas sen näköinen, että keksii varmasti viihdykettä tämän valmennuksen aikana. Tahvon pelleily alkoikin jo alkuverryttelyiden aikana. Juulia verrytteli Tahvoa ravissa ja ruuna syöksyi vähän väliä miten sattui. Ennen treenin aloitusta ratsukko otti laukat molempiin suuntiin. Jälleen laukassa Tahvo syöksyili miten sattui ja siitä pystyi arvata, että koko valmennus tulisi olemaan samanlaista temppuilua. Treenin aloitimme toisella pitkällä sivulla tehden avotaivutuksia ja toisella pitkällä sivulla sulkutaivutuksia. Päätyihin ravissa pääty-ympyrät. Tehtävä sujui vähän niin ja näin, sillä aluksi ruuna kompasteli omiin jalkoihinsa ja juuri kun Juulia sai sen kulkemaan hyvin, päätti Tahvo vääntää vastaan ja tehtävä ei meinannut sujua. Heti kun saimme ruunasta hyvät taivutukset, siirryimme seuraavaan tehtävään. Seuraavana tehtävänä oli laukan vaihdot käynnin kautta. Tarkoitus oli ottaa laukka pääty-ympyrällä, tullen pitkän sivun alusta koko rata leikkaa ja kentän keskellä vaihto, jatkaen toiselle vääntyi ympyrälle ja vaihdolle uudelleen. Ensimmäinen yritys meni täysin metsään. Juulia yritti ohjata Tahvon pois uralta kohti kentän keskipistettä. Tahvo päätti syöksyä avuista huolimatta uraa pitkin suoraan, tehden samalla muutamat pukit. Uusi yritys ja jälleen sama. Juulialla paloi selkeästi hermot ruunaan ja ärähtikin sille kovasti. Kolmannella yrityksellä ratsukko onnistui ja ratsukko saikin tehtyä molempiin suuntiin kahdet vaihdot. Näin hienoon suoritukseen oli hyvä lopettaa ja ratsukko suorittikin loppuverryttelyn ravissa ja käynnissä itsenäisesti.