Tigerpearl At

Jo varsana tämä tamma sai peräänsä ihailevia huokauksia ja lapset innostuivat upeasta, tummasta (tulevasta kimosta) varsasta, joka oli siro kuin täysiverinen. Kahdesta Atorinan kasvatista syntynyt varsa ei tosiaan ole pahaksi silmille, ja sen tamma tietää itsekin. Kuitenkin, Tigerpearlin kasvattajana voin sanoa, että se on paljon enemmänkin kuin nätti kuori. Kaiken sen pinnallisuuden ja jopa narsistisuuden alla on pienen pieni sielu, joka haluaa olla estehevonen – hyvin, hyvin salaisesti, kaiken kiukuttelun ja itsepäisyyden takana.

Tigerpearl, kutsumanimeltään Pearl tai Pera tai jotain siltä väliltä, tuntuu saavan jonkinlaista mielihyvää siitä, kun muiden elämä hankaloituu. Mitä vanhemmaksi varsa kasvoi, sitä selvemmäksi se tuli: tämä tamma tulisi olemaan meidän tuhomme, niin hermojemme kuin tallin tilojenkin. Hitaasti mutta varmasti Peran itsevarmuus kasvoi ja kasvoi, kunnes sitä ei voinut sanoa enää itsevarmuudeksi – se oli jollain aivan uudella tasolla. Tamma käyttäytyy kuin omistaisi paikan, enkä tarkoita vain sen omaa karsinaa, vaan koko tallirakennusta, ellei pihoja ja tarhojakin. Tämä koituu usein ongelmaksi myös esimerkiksi kisapaikalla muiden hevosten ollessa läsnä, kun Pera päättää alkaa pomotella itseään 10 cm korkeampaa hevosta vain huvin vuoksi ja omistajana saan hävetä, kun oma hevonen ei pysy kurissa. Joskus tuntuu aivan kuin eläisin pienen, räksyttävän chihuahuan kanssa, joka haluaa näyttää kaikille olevansa heitä kovempi, vaikka onkin pienempi.

Ei se elämä helppoa ole tällaisen tamman kanssa, ei edes tallissa, jossa sen luulisi olevan rauhallisimmillaan. Hoitajat kyllä selviytyvät tamman karsinaan, mutta poispääsy ilman edes lieviä fyysisiä (tai henkisiä) vaurioita onkin eri juttu. Peran omistajana minä olen kuitenkin se henkilö, jonka se antaa hoitaa itseään ilman minkäänlaista kiukuttelua tai kovan esittämistä. Ehkä siihen vaaditaan vain pitkäaikainen luottamus, ennen kuin Pera voi päästää ketään ihmistä lähelleen ilman, että se pistää show’ta pystyyn. Satulointi ja suitsinta on luonnollisesti hankalaa tälle tammalle, taluttamisesta puhumattakaan. Yleensä turvallisin vaihtoehto on laittaa kaksi henkilöä taluttamaan Peraa yhdessä, vaikka tamma saattaakin osoittaa mieltään tämän takia.

Ratsastus Peralla on ollut koulutuksesta lähtien sen helpoin puoli. Tiedän, että sydämessään Peralla on syvä rakkaus esteitä kohti, mutta sitä voi olla vaikeaa nähdä. Ilman päättäväistä ratsastajaa tämä tamma saattaa lähteä täysin vastakkaiseen suuntaan kuin olisi tarkoitus ja luoja ties mitä sitten tapahtuu. Peran täytyy osoittaa ratsastajalleen, että mitään ei saada ilmaiseksi, eikä varsinkaan helposti. Tamma vaatii myös paljon kiitosta ja kunnioitusta, jotta se näyttäisi parhaat puolensa – valtavan hyppykapasiteetin ja hurjan nopeat estehevosen liikkeet. Tamma on kieltämättä yksi hankalimmista hevosista, jonka olen ikinä kasvattanut tai omistanut, mutta ei elämä sen kanssa ole pelkkää epäonnistumista ollut. Luulisin, että vanhetessaan tamma on myös alkanut rauhoittumaan, vähitellen näyttäen yhä enemmän hyviä puolia itsestään.

Sukuselvitys

iii. Triggerfingerin isä Tijuana on varsinainen komistus tummanruunikolla värityksellä. Hyvin sekä esteillä että kenttäratsastuksessa menestynyt 174cm korkea ori on luonteeltaan äkkipikainen, kärsimätön ja vaativainen, mutta kuitenkin ihmisrakas ja huomionkipeä otus. Orilla on kovat vaatimukset siitä, että se saa aina parasta mahdollista kohtelua, eikä se anna kenenkään unohtaa sitä. Ori kisaa edelleen 15-vuotiaana jopa 160cm-korkeissa luokissa esteillä ja satunnaisesti kenttääkin, molemmissa erinomaisella menestyksellä, ja sillä on noin kymmenen varsaa.

iie. Triggerfingerin emä Shanell on tammamaiseen tapaan äkkipikainen ja ailahtelevainen – milloin haluaa ulos, milloin takaisin talliin. Tamman saksalainen omistaja saa aina välillä kirota tamman ostamista, mutta on siinä hyviäkin puolia. Varsottuaan 5-vuotiaana tamma on kisannut säännöllisesti esteillä melko hyvällä menestyksellä. Toistaiseksi Triggerfinger on Shanellin ainoa varsa, mutta varmasti tulevaisuudessa siitä tullaan haluamaan vielä lisää. Tamma on kuitenkin vielä nuori ja sillä on koko tulevaisuus edessään, etenkin niin taitavan ratsastajan kanssa kuin tamman omistaja on.

iei. Fymer II eli tutummin Fyme oli tunnettu estehevonen. Ori oli kasvatettu tilalla, jossa ei muille kuin kisahevosille ollut tilaa, ja se kilpaili jopa 150cm esteluokissa ympäri maailmaa. Ruunikosta orista haluttiin varsoja joka puolelle – Noora on siis vain yksi sen monista jälkeläisistä, monet muut vielä paljon paremmin menestyneitä. Ori oli lahjakas, mutta luonteeltaan ei kuitenkaan helpoimmasta päästä, vaan pisti ratsastajan kuin ratsastajan todelliseen testiin. Ori menehtyi 25- vuotiaana vanhuuteen voitokkaan kisauran jälkeen.

iee. Big Madam ei ollut nuorena kuin synnytyskone, josta saatiin terveitä varsoja hyvillä sukujuurilla, kunnes tamma muutti Saksaan kilpatallille. Rautias tamma pääsi kisaamaan esteillä ensimmäistä kertaa elämässään, ja se oli todella hyvä siinä. Koulutuksen tamma oli kyllä saanut jo nuorena ja siinä oleva potentiaali oli nähty, mutta se oli laitettu täysin hukkaan tamman itsensä osalta. 162cm korkea tamma kilpaili loukkaantumiseensa asti 22-vuotiaaksi, jolloin se jäi omistajillensa hyödyttömäksi ja tamma lopetettiin. Big Madam ei juurikaan saanut hellyyttä elämänsä aikana, vaan sitä käytettiin vain monilla tavoin hyödyksi.

eei. Hulan isä Born to Fight on Britanniassa tunnettu kimo esteratsu. Ori muutti nuorena Hulan kasvattajan Edgar Thompsonin tilalle lähelle Lontoota, ja on asustellut siellä siitä asti tehden nimeään yhä enemmän tunnetuksi. Ori kisaa esteradoilla jopa 160cm-luokissa, kuten Hulakin. 173 cm korkea komea ori on luonteeltaan orimainen – mikään ei ole koskaan helppoa. Ori on ylpeä ja itsepäinen, joka haluaa tehdä kaiken omalla tavallaan silloin kun hänelle sopii. Ori on tietysti ollut omistajalleen aikamoinen päänvaiva, mutta ehkä esteradoilta hankittu arvostus ja lukemattomat astutuspyynnöt vähän korvaavat tätä.

Jälkeläiset

t. Lioncelle Scar
t. Delphine Scar EV-II

Porrastetuissa kilpaillut ERJ tasolle 10/9

Estevalmennus 21.03.2020, valmentajana Calla

Tänään tapasin ensimmäistä kertaa uuden ratsukon, Juulian ja hänen tammansa Pearlin, jotka tulivat illalla estevalmennukseeni. Aloitimme verryttelyillä ja tätä varten olin valmistellut puomeista kaarevat urat maneesin pitkille sivuille. Lisäksi otimme muutamia siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. Jo alusta asti huomasi Pearlin kiinnostuksen työskentelyyn ja samoin sen, että se vaati ratsastajan läsnäoloa. Juulia sai tamman asettumaan hyvin kuulolle ja kulkemaan reippaasti kuitenkin ilman hätäilyä joten pian pääsimme siirtymään laukkaan ja esteille. Pearlin askellus oli hyvää ja ratsastaja sai hallittua tamman askelpituutta. Ratsukko ylitti esteitä mallikkaasti eikä ajoituksissa ollut muuta kuin kehumista joten päätimme tällä kertaa keskittyä ratsun suoristamiseen lyhyillä teillä. Muodostin muutaman esteen radan johon esteiden väleille tuli pääasiassa lyhyitä matkoja, niin suoria kuin kaarevia. Pearl oli hyvässä imussa esteille ja alkuun se pyrkikin menemään parhaaksi näkemällään tavalla. Ohjeistin Juuliaa olemaan reilusti aktiivinen pohkeistaan ja pidättämään tammaa tasaisesti, jotta se malttaisi ja ehtisi suoristua ennen seuraavaa estettä. Parin kierroksen jälkeen tamma kulki jälleen kuuliaisena ratsastajansa alla ja avut menivät hyvin perille. Jatkoimme tätä tehtävää lopputunnin hieman eri radalla ja ratsukko selviytyi tehtävistä hyvin. Loppuverryttelyn alkuun annoin heille luvan oikoa jalkoja ja ottaa laukkaa vapaammin ennen menoa rauhoittavia raviharjoituksia.

Estevalmennus 24.03.2020, valmentajana Hazel

Kauniilla, kimolla tammalla tuntui olevan kovasti virtaa purettavanaan jo valmennuksen alkupuolella. Pearlia ratsastavan Juulian ilmeestä pystyi tulkitsemaan, ettei niskojen nakkelu ympyrällä tai peräpään lentäminen kaarteessa ollut valkealle ratsulle täysin tavatonta toimintaa. “Istu hetkeksi alas satulaan ja laukkaa vaikka pari kierrosta vähän pidemmällä ohjalla. Sillä tuntuu olevan hirveästi virtaa ja se näkyy myös siinä, että se on kauttaaltaan jännittynyt selästään”, huusin maneesin laidalta Juulialle, joka noudatti neuvoani. Nostin vielä viimeiset puomit kannattimilleen ja tarkistin sitten taskussani olevasta piirroksesta, että rata oli varmasti suunnitelmieni mukainen.
Aluksi me lähdettiin todellakin työstämään tuota jännittyneisyyttä. Hevonen taipui ja asettui hyvin molempiin suuntiin ympyröillä työskennellessä, mutta se tuntui olevan jatkuvasti valmis singahtamaan mihin suuntaan tahansa. Ratsukko sai valmistautua rauhassa ennen hyppäämisen aloittamista - ohjeistin Juuliaa ratsastamaan paljon väistöjä ja kaarevia uria. Naisen tuli keksiä Pearlille koko ajan jotain pientä purtavaa, jotta se malttoi keskittyä siihen, mitä oltiin tekemässä.
Lopulta aloitettiin puomityöskentely ravissa. Ihan tavallisia puomijonoja ravissa, ei siis mitään sen kummempaa. Puomien ympärille tuli kuitenkin ratsastaa ylityksen jälkeen iso ympyrä laukassa. Puomit ylittyivät ehkä vähän liioitellustikin suurilla loikilla. “Muista itse pysyä rentona. Älä jännitä ja istu tasaisesti molempien istuinluiden päällä. Tarkkaile koko ajan sun omaa istuntaa ja muista pitää painopiste keskellä. Älä lähde viemään itseä etukenoon, vaikka tuntuisi siltä, että hevonen karkaa alta”, muistuttelin heti ensimmäisten ylitysten jälkeen. Pearl ei päästänyt Juuliaa helpolla. Tamma tuntui keksivän koko ajan jotain omia virityksiään ja esitteli aina silloin tällöin pieniä pukkihyppyjä. Meno näytti ulkopuolisen silmiin aika hurjaltakin paikoitellen ja huomasinkin miettiväni vähän väliä, miten kylmähermoinen Juulian täytyi olla, kun tämä jaksoi kerta toisensa jälkeen istua vain kylmänviileästi satulassa ja jatkaa ratsastamista.
Lämmittelyesteinä toimivat yksittäiset pystyt ja ristikot ylittyivät nekin varsin keveästi. Juulia alkoi saamaan paremmin kontaktia hevoseen jatkuvan työstön ansiosta. Koko ajan tuli ratsastaa volttia, kaarevaa uraa tai siirtymisiä. Pearlkin vaikutti jo rennommalta ja alkoi asettua vähitellen eteen-alas. “Hyvä! Aletaan käydä rataa läpi ensin pienemmissä osissa ja sitten lopuksi kokonaisuudessaan. Tehdään niin, että tullaan ensin tuo lävistäjällä oleva kahden esteen sarja ja sitten päädystä käännät oikealle ja sitten hyppäätte vielä tuon okserin pitkän sivun alkupuolelta.”
Hevonen hyppäsi hyvällä ilmavaralla ja reagoi nopeasti apuihin. Sille ei tuottanut vaikeuksia tiukat käännökset tai lähestymiset. Tamma vaati kuitenkin ratsastajalta jatkuvasti tukea ja ohjeistusta. Kun Juulia antoi enemmän hevoselle tilaa toisella kierroksella ennen estettä, tuli ensimmäinen kielto ulko-ohjan tuen hävitessä. “Ei haittaa. Ratsasta siihen iso ympyrä ja sitten uudestaan”, totesin.
Nostin esteitä välikäyntien aikana suunnilleen 140 senttiin, ehkä vähän ylikin. Tarkoituksena oli lopuksi tulla melko yksinkertaista rataa, jossa oli kuitenkin erilaisia käännöksiä ja eri pituisia välejä, jotka saattaisivat paikoitellen olla vähän haastaviakin - ainakin, jos lähestymiset eivät menisi ihan nappiin. Esteet olivat kuitenkin pääasiassa tavallisia pystyjä, vaikka yksi okserikin mahtui mukaan. Ratsukko suoriutui radasta erittäin hyvin. Pearl oli hyvin kuulolla ja Juulia ratsasti tiet huolellisesti pysyen itse jatkuvasti hereillä. Pari kertaa tultiin vähän pohjaan etenkin sarjan B-osalle, mutta tiputuksia ei tullut siitä huolimatta.
Kun rataa oltiin tultu molempiin suuntiin muutaman kerran, voitiin pistää pillit pussiin tältä kerralta ja ratsukko jäi loppuraveille. Alun vaikeuksista huolimatta valmennus oli sujunut kokonaisuudessaan oikein hyvin. "Hienoa. Sehän meni oikein hyvin, vaikka Pearl tuntui näkevän vihreitä miehiä aluksi joka nurkalla. Hyvin ratsastettu. Nyt vaan ahkerasti lisää myös sileätreeniä."