Hevosen kuvat ©
VRL-13320

Honolulu Scar

Rotu, sukupuoli hannover, tamma
Syntymäaika 01.09.2020, nyt 10v.
Ulkonäkö 167 cm, ruunikonkimo (EE/AA/Gg)
Rekisterinumero VH21-011-0226
Omistaja Asgard Sporthorses, VRL-12454
Kasvattaja Asgard Sporthorses
Koulutustaso re 150 cm

Mitä voidaan odottaa kahden aivan ihanaluonteisen varsan jälkeläisestä, kun isän ensimmäinen jälkeläinenkin on luonteeltaan kuin enkeli? No vaikka mitä. Varsa voisi olla aivan täyttä kultaa, yritteliäs, kiltti ja aina valmiina työntekoon. Mutta kun ei ole. Honolulu murskasi hetkessä jokaisen odotukset kiltistä hevosesta, jonka olisi tulevaisuudessa voinut vaikka myydä juniorille kilparatsuksi. Jo muutamien päivien ikäisenä se liikkui just siellä missä se itse halusi, välittämättä pätkääkään siitä että emätamma Malibu yritti kovasti komentaa jälkikasvuaan. Honolulu kävi emänsä tykönä lähinnä syömässä ja jatkoi sitten omia seikkailuitaan jossain laitumen nurkassa.

Itsenäisen ja itsepäisen varsan koulutus osoittautui vielä odotettua vaikeammaksi hommaksi. Vieläkin Honolulu saattaa jättää kavionsa nostamatta ja sitä noutuu työntämään kaikin voimin, jotta kaviot saisi nousemaan ylös maasta. Varusteiden sopivuuden kanssa Honolululla ei ikinä ole ollut ongelmaa, mutta silti se suhtautuu jokseenkin nyrpeästi satulointiin ja muuhun varustamiseen. Korvat tiukasti niskaa vasten painamalla se ilmaisee, että satula ei ole kiva kaveri. Sen verran Honolulu kuitenkin ymmärtää, että ihmistä se ei koskaan pure. Kunhan uhittelee siinä toivossa, että satula vietäisiin takaisin satulahuoneeseen.

Vaikka muutoin ihmisen seura on Honolulun elämässä lähinnä välttämätön paha, on yksi asia jonka tekemisestä ihmisen kanssa se pitää, nimittäin esteratsastus. Ja silloinkin on tärkeää että ratsastaja on mahdollisimman eleetön, ettei Honolulu vedä porkkanaa sieraimeen ja lopeta yhteistyötä. Itsenäisen tamman "minä ite" -asenne ulottuu vahvasti myös ratsastushommiin, sillä sen mielestä ihmisen ohjeistukset ovat usein varsin turhia - se haluaa tehdä asiat itse. Ratsastajan onneksi Honolulu on kuitenkin perinyt isältään äärettömän hyvän estesilmän. Toisinaan ratsastaja ei kuitenkaan luota Honolulun omaan esteälyyn ja silloin tuloksena on usein pudotus tai joskus jopa kielto. Kun Honolululle antaa tarpeeksi rauhaa suorittaa itse ja muistaa opastaa sitä tarpeeksi vähän, on tuloksena puhtaita ratoja suorittava ratsu.

i. Han Solo
ERJ-II
ii. Hellraiser iii. Houston
iie. Maelstorm xx
ie. Black Market Baby iei. Blackmail
iee. Conundrum
e. Malibu Breeze ei. Mercedes eii. Memphis
eie. Beverly Hills
ee. Tallulah eei. Tucson
eee. Prairie

Jälkeläiset

t. Romancia Scar
o. Great Gatsby Scar

ERJ - 40 sijoitusta
12.08.2021 - Couture Sporthorses - 150 cm - 4/49
15.08.2021 - Couture Sporthorses - 150 cm - 1/49
17.08.2021 - Couture Sporthorses - 150 cm - 1/49
18.08.2021 - Couture Sporthorses - 150 cm - 3/49
21.08.2021 - Couture Sporthorses - 150 cm - 1/49
22.08.2021 - Couture Sporthorses - 150 cm - 2/49
26.08.2021 - Couture Sporthorses - 150 cm - 6/49
05.08.2021 - Pauwau Showjumpers - 150 cm - 5/37
06.08.2021 - Pauwau Showjumpers - 150 cm - 3/37
07.08.2021 - Pauwau Showjumpers - 150 cm - 6/37
09.08.2021 - Pauwau Showjumpers - 150 cm - 1/37
19.08.2021 - Pauwau Showjumpers - 150 cm - 3/37
21.08.2021 - Pauwau Showjumpers - 150 cm - 5/37
22.08.2021 - Pauwau Showjumpers - 150 cm - 2/37
11.08.2021 - Kilpailukeskus Lupin - 140 cm - 6/42
15.08.2021 - Kilpailukeskus Lupin - 140 cm - 5/42
17.08.2021 - Kilpailukeskus Lupin - 130 cm - 2/38
18.08.2021 - Kilpailukeskus Lupin - 140 cm - 6/42
19.08.2021 - Kilpailukeskus Lupin - 140 cm - 3/42
22.08.2021 - Kilpailukeskus Lupin - 130 cm - 2/38
23.08.2021 - Kilpailukeskus Lupin - 130 cm - 5/38
24.08.2021 - Kilpailukeskus Lupin - 130 cm - 3/38
28.08.2021 - Kilpailukeskus Lupin - 140 cm - 4/42
13.09.2021 - Sycamore Ponies - 150 cm - 6/40
14.09.2021 - Sycamore Ponies - 150 cm - 1/40
26.09.2021 - Sycamore Ponies - 150 cm - 2/40
18.11.2021 - Gestüt Helmwald - 150 cm - 4/40
22.11.2021 - Gestüt Helmwald - 150 cm - 1/40
27.11.2021 - Gestüt Helmwald - 150 cm - 3/40
06.11.2021 - Crion Warmbloods - 150 cm - 1/40
05.12.2021 - Couture Sporthorses - 150 cm - 2/40
14.12.2021 - Couture Sporthorses - 150 cm - 2/40
17.12.2021 - Couture Sporthorses - 150 cm - 3/40
19.12.2021 - Couture Sporthorses - 150 cm - 1/40
11.03.2022 - Couture Sporthorses - 150 cm - 3/29
12.03.2022 - Couture Sporthorses - 150 cm - 4/29
14.03.2022 - Couture Sporthorses - 150 cm - 1/29
15.03.2022 - Couture Sporthorses - 150 cm - 4/29
18.03.2022 - Couture Sporthorses - 150 cm - 2/29
20.03.2022 - Couture Sporthorses - 150 cm - 4/29

Valmennus 00.00.00000

Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ym­päristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan. - Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan.

Valmennus 00.00.00000

Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ym­päristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan. - Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan.